Tunnisteet

AakkosNainen (2) Agility (29) AhnePazka (1) AinaUskollinen (4) Apulainen (1) Armas (1) Blogi (11) Buahhahhaa (12) C (2) ElämänMuutos (5) ElämääSivistyksenParissa (2) EpävirallisetKisat (8) Esineruutu (1) Haaste (5) Hakusana (2) Hakutreenit (16) Hallinta (3) Hallissa (7) HaneRitola (71) Hepsis (1) HERMOT!!! (12) Hieroja/Fysio (8) HiljaisenMiehenKoira (2) Hogatha (11) Huoh (63) HuonoOhjaaja (16) Idiotismia (20) IHME (12) Ii (2) Ilmaisu (11) Joulu (3) Judge-mm (1) Juhannus (5) Juhla (9) Jälki (17) Jörö (7) Kasvi (2) Keinu (2) Kepit (3) Klikkeri (8) Kokeet (16) Kokonaiskatselmus (20) Kontaktitreeni (1) Kosketusalusta (9) KotkanIhme (2) Kouluttamisesta (6) Kurssi (4) Kuva (4) KylläSeKotonaToimii (7) Kärsimystä (3) Lady (14) Laskurit (8) Laumapalkka (7) Leiri (8) Lelu (1) LukijanValinta (5) Luoksetulon pysäytys (27) Luonnon ihmeet (33) Lupaus (1) MaskunIhaNainen (4) MelkeinVerta (9) Metallikapula (5) MiniRaha (2) Motivaatio (4) MukaNopia (1) Määritelmä (3) NallePuh (2) NomNomNom (10) Nouto (1) Näytelmä (3) Ovara (1) Palkinto (5) Palkka (21) Pamaus (3) Pastori (1) Pazka (4) Pelko (2) Peltojälki (8) Penneli (15) PiskimusDomesticus (48) Pohdintaa (29) Pokkeri (1) Pyörä (5) Raippis (27) Rakenne (4) RakkimusDomesticus (219) Rauno (2) RautalankaMies (4) S-A (1) Saari (1) Selkäkierähdys (6) Seminaari (24) SpeedControlMimmi (2) SPLkesäleiri (5) Suru (19) Sydänkouluttaja (3) Säkkituoli (6) Säännöt (9) Tauko (2) Temppu (15) Terveys (66) TheBootCamp (4) TheRookieTest (2) Tilasto (2) TiuhtiViuhti (5) TOKO (30) Tottis (2) Treeni (127) Treenisuunnitelma (10) Tuikku (1) Tunnari (2) Tunnetila (98) TÄHTIHETKIÄ (20) Töissä (5) UusiVuosi (5) Vapaa-aika (70) Vappu (1) Varjelus (20) VauhtiaJaVaarallisiaTilanteita (5) Verta (13) Vetoketju (1) Vietit (23) Välineurheilu (2) W (1) Yövuoro (1) äityli-raipanheiluttaja (6) Ärrieri (1) ÄrränÄssä (6) ÖveriksMän (4)

tiistai 25. joulukuuta 2018

Pelto lainehtii kouluttajia


Meille peltojälkikausi 2018 on ollut käänteentekevä.

SPL kesäleirillä saimme neuvoja jäljen motivaatioon. Ne jutut joita leirillä ehdimme kokeilla, eivät sellaisinaan meille toimineet. Mutta opimme niistä. Ja koska kouluttajat olivat avuliaita vielä pitkään leirin jälkeenkin (Kiitos Helsinki!! 💛 ), löysimme meille sopivan tyylin ja ajatusmaailman vielä reilusti ennen kauden loppua.

Hehkutan tätä suht usein, mutta se on sen arvoista. Meinaan tuo SPL koulutusohjaajajärjestelmä. Miten monessa muussa järjestössä sinulla on
- kenttiä vierastreenejä varten ympäri suomea
- useita koulusohjaajia tottikseen ja kansallisiin lajeihin melkein joka kentällä
- maalimiehiä (suojelu) melkein joka kentällä

Ja jos joku ei ylläolevia kohtia tajunnut, niin väännänpä rautalankaa: Oma kokemukseni on, että SPLn jäsenet ovat tervetulleita minkä tahansa SPL alaosaston kentälle tekemään yksittäisen treenivierailun, kunhan vain sopivat asiasta etukäteen. Paikalla olevat koulutusohjaajat ja maalimiehet ovat järjestään olleet aktiivisesti mukana auttamassa ja kommentoimassa. Kaikkien maalimiesten/koulutusohjaajien tyyli ei välttämättä sovi minulle tai koiralleni. Mutta ei hätää! Noita tyyppejä on niin paljon, että on täysin mahdollista "poimia ne hedelmät jotka itse haluaa" 😉
Yhteistyötä yli alaosastorajojen😎

Minä teen näissä kouluttajissa ihan puhdasta valintaa.  Tunnen koulutusohjaajia, joiden koulutustyyli ei minulta vain onnistu (esim jos pitää olla nopea, tarkka ja täsmällinen😂) vaikka saattaisi Hanelle sopia hyvinkin. Monelta koulutusohjaajalta haluan oppia vain jotain juttuja. Ja jotain toista juttua toiselta koulutusohjaajalta.

Tänä kesänä valinnat ovat menneet täysin nappiin. Yhdeltä opin vaatimista. Yhdeltä opettamista. Yhdeltä ohjaamista. Yhdeltä koiran lukemista.
Ja tähän sitten kun yhdistetään se tottistaivas 💕
Tottiksen rauhallisuus, täsmällisyys ja vaatiminen lainehtivat meidän pellolle, sulautuivat yhteen motivaation ja ohjaamisen kanssa.

Mikään koulutus, ainoakaan sadepäivän temppu, yksikään koiran kanssa yhdessä vietetty hetki ei mene hukkaan. Ne kaikki kertaantuvat ja näkyvät siinä, miten tuo ihana karvaperse tekee töitä sinulle. Ei pallolle, ei patukalle, ei ruualle. Sinulle.

Huoh
Parhautta 💖

Peltojälkikausi on nyt jo paketoitu. Joulutauon jälkeen alkaa tottiskausi ensi kesää odotellessa.
Ohjeet seuraavan jäljen mallista sekä muistettavat asiat ja vinkit on jo valmiiksi kirjoitettu ensi jälkikauden avausta odottamaan 😉


maanantai 17. joulukuuta 2018

Itkun kautta eteenpäin

elokuu 2018
*****************


Valintoja. Päätöksiä.

Miten vaikea onkaan tietää etukäteen mitkä päätökset ovat oikeita ja mitkä, joskus todella pienetkin, päätökset mullistavat asioita uskomattoman paljon.

Keväällä puhuimme kentällä tunnetilakoulutuksen tarpeesta. Olin ilmoittautunut elokuun alkupuolella järjestettävälle kaksipäiväiselle leirille. Omalla kentällä, tunnetila aiheena. Vaan sitten sain kutsun pääkaupunkiseudun alaosaston leirille. Kouluttajana HannuL. Ja tietysti tämä olisi samaan aikaan kuin tuo pitkään odottamani ja todellakin tarpeeseen tuleva tunnetilapläjäys!

Silloin se tapahtui. Pieni päätös joka ravisutti maailmani. Ja Hanen maailman.
Päätin jättää tunnetilat väliin ja mennä kahdeksi päiväksi tekemään tottista Hannun avustuksella.

Leiri oli yksi parhaista. Todella mahtava seura, hienoja keskusteluja, taidokasta koulutusta.
Ei lillukanvarsia.
Rauhallista, yksinkertaista, perusasioiden paikalleen kliksauttelua.

Teimme neljä treeniä viikonlopun aikana Hanen kanssa.
Kolmannen treenin jälkeen kapusin Kuralan vanhan sikalarakennuksen päätyyn Hane kainalossani.
Ja itkin.

Miten voikaan olla niin kädetön. Miten paljon oma kykenemättömyys pystyykään iskemään vasten kasvoja.

Miten mahtavaa se onkaan kun joku tekee asioista niin yksinkertaisia. Niin toimivia. Niin helppoja. Ei mitään kommervenkkejä. Mustaa ja valkoista, autetaan jos ei osata.

Nuo oman kädettömyyden kyyneleet, ne huuhtoivat pois niin paljon osaamattomuuden tuskaa ja toivat tullessaan päättäväisyyttä ja rauhallisuutta.
Ei tämä mene rikki vaikka ei aina onnistuisikaan.

Pois ylimääräiset ärsykkeet, pois vastakkainasettelu. Rauhoittuminen ja koiran aktiivisuuden palkkaaminen ja vaatiminen.
Rauhallisesti.

Minä sain käteeni palan tottistaivasta.



perjantai 2. marraskuuta 2018

Pieksämäki 2018

Nyt puretaan neljän kuukauden tarinoita.  Tässä heinäkuun puolesta välistä.
************

Kauheella sählingillä me sitten loppujen lopuksi pääsimme lähtemään leirille. Ja tietysti tyylillä VAPISE PIEKSÄMÄKI, ME TULLAAN TAAS!!

Se oli siis aika vuosittaiselle SPL kesäleirille - tai siis kesäkurssi kuten sitä nykyään kutsutaan. Mutta nimi mikä tahansa, se tarkoittaa että melkein 300 SPL jäsentä koirineen pakkautuu Pieksämäelle viikoksi. Treeniä, koulutusta, saunomista, uimista, yhdessä oloa. Mahtavaa!!

Hanen kanssa on niin helppo reissata. Se on kuin luotu autossa matkustamaan. Sekä myös yöpymään. Toisaalta, mikäs se oli autossa yöpyä, näillä keleillä. Koko viikko "nautittiin" 30 asteen lämmöstä joten voitte arvata että opiston kämpät olivat todella kuumia. Autossa, kaikki ovet ja räppänät auki, hyttysverkon suojassa... siellä oli kuulkaa se kaikkein viilein paikka. Pakastinta ja jääkaappia lukuunottamatta. Ei tarvittu kuin pieni tuulenvire huolehtimaan auton jäähdytyksestä ja meikäläinen mietti jo ihan vakavissaan että siirrän oman patjani sinne autoon Hanen viereen.

Olimme koko viikon pellolla. Helteessä.
Ja valitettavasti saimme muistutuksen siitä, että auringonpaisteen kanssa ei ole leikkimistä. Kuuma helle ja paahtava aurinko ovat haaste sekä koiralle että ohjaajalle. Muistakaa ihmiset huoltaa ne koiranne sekä niiden lisäksi myös itsenne. Oli sitten kyse kylmästä tai kuumasta!

Poikkeuksellisesti en ollut valinnut kouluttajia joilta olisin janonnut jotain uutta näkemystä vaan valitsin ryhmän jossa kouluttajat tuntevat minut ja tiedän itse että he osaavat opettaa minulle sen mitä tarvitsen. Tai näin ainakin ajattelin kun leirille ilmoittauduin. Toinen kouluttajista on ohjannut minua silloin tällöin, sekä Rakkimuksen että Hanen kanssa. Toisen kanssa olin ollut kaksi kertaa pellolla Hanen kanssa. Ja tein kuulkaa ihan täydellisen ryhmävalinnan!

Saimme loistavia vinkkejä esineilmaisuun. Itse jäljen osalta pureuduimme Hanen varsinaineen pääongelmaan. Se ei huolehdi jäljestä, motivaatio ei ole riittävän voimakas. Saimme ohjeita joilla olemme saaneet lisättyä Hanen motivaatiota "alaspäin" sen sijaan että vietti toisi lisää vauhtia jalkoihin. Tämä ei ole helppoa, varsinkaan kun tuo on saanut puskea viettinsä jalkoihin yli 3 vuoden ajan. Askel askeleelta tekniikan Hane osaa, mutta kun motivaatio ei tue sitä toimintaa, ei se vaan pelitä.

Leirin treenit itsessään eivät meitä mitenkään erityisen paljoa peltojäljen osalta vieneet eteenpäin, mutta...






lauantai 30. kesäkuuta 2018

Valmistautumista


Tuolla se siintää, näkyy jo horisontissa. Kulkee auringon kierron tahdissa päivä päivältä lähemmäs. LOMA. Kohta se on jo täällä, miltei ulottuvillani.

Meillä on paljon suunnitelmia tälle kesälle, aktiviteetteja joka lomaviikolle ja melkein jokaiselle kesäiselle viikonlopulle. Kalenterissa on merkittynä vakiotreenejä omalla kentällä jonne hurauttaa autolla aika tarkkaan 12 minuutissa. Sekä vakiotreenejä "uudella" kentällämme, sinne mennessä joutuu autossa istumaan "ihanat" 55 minuuttia suuntaansa. Sen lisäksi on treeniä siellä sun täällä pellolla, ajomatkat 20-60 minuuttia suuntaansa. Kirsikkana kakussa on treenikesän kohokohta, kesäleiri! Sinne mennessäni auton pyörät pyörittävät mittariin kauniin 400 kilometriä suuntaansa.

Hah, välillä tuntuu että tässä harrastetaankin autolla ajamista eikä koiran treenausta 😂

Tuo parin viikon päästä lähestyvä loma tuo tullessaan mainitsemani kirsikan, muutaman tunnin ajomatkan päässä sijaitsevan viikon mittaisen kesäleirin. Osa tavaroista on jo laitettu valmiiksi, osa on vielä listan muodossa. Kaikki on valmiiksi mietitty ja suunniteltu. Ja sattuma sekä kohtalo ovat olleet apuna, erittäinkin ahkerina...

Viimeisen parin viikon aikana leiriä ajatellen on tehty seuraavaa
Leirin ilmoittautuminen: check
Ryhmän valinta: check
Kämppäkaverin sopiminen: check
Makkara peltojäljelle: check Jaa mulle vai?!?
Treenikamojen tarkastus: check
Leirivaatteiden päivitys: check
Hanen varvas & viiltohaava: check En tiiä missä toi tapahtu!
Hanen kynsivamma (sama tassu, eri varvas): check Ton tiiän, mettässä hajotin.
Hanen varpaan venäytys (eri tassu): check Ei mitään hajua, ehkä itsekseen meni?
Auto hajoaa ja viedään hinurilla korjaamolle: check No tää ei ollu mun vika!!

Niin että tällä menolla me olemme lähdössä klenkkaavan koiran kanssa kävellen Pieksämäen suuntaan. Jotta sellasta tällä kertaa... 😒😞😩😱


torstai 14. kesäkuuta 2018

Kauheeta huutoo

Sellaseks tää homma nykysin on menny. 
Huutamiseks. 

Aika surkiaa.

Suajelureeneis maalimiäs huutaa sille et "hallintaa hallintaa".
Tottikses kouluttaja huutaa sille ett "aktivoi aktivoi".
Pellolla reenikaveri huutaa sille ett "muista tunnetila".
Agilitissä kouluttaja huutaa sille ett "juokse juokse".
Hakumettä kaikki huutaa sille ett "älä tee konfliktii".

Ei varmaan oo kauheen kivaa toi muidun elämä ku kaikki vaan huutaa sille. Eiks ne tajua et se ressukka kyl yrittää mut kun ei se vaan oo kauheen lahjakas näissä jutuissa. Mää olen viime aikoina ruvennu vähä jelppaamaan sitä ja tekemään sitä "haluttua toimintoa" vaikka se ohjaiski vähä köpösti. Oon saanu tota huutoo sit vähä vähenemää.
Ihan säälistä teen vähä paremmin ku ennen. Ettei tolle muidulle huudettais ihan niin paljoo.

Kiitos Hane, mä arvostan tota elettä. Oikeesti.

Oliks toi "oikeesti" jotain v*ttuilua vai?!? 
Kannattais arvostaa. 
Sillee OIKEESTI. 
Nääs ens reeneissä nährään!


Hane toukokuussa 2018, SPL tottisleirillä Loviisassa



torstai 3. toukokuuta 2018

Hakee, hakee...KONFLIKTI!!


Kevät on Jumalaista aikaa kuulkaa💖
Treenikausi on käynnistynyt mukavasti, viikonloput täyttyvät leireistä ja seminaareista. Takana on oman ryhmän leiri josta jo kirjoitinkin sekä SPL:n kansallisten lajien leiri Kokemäellä.  Tuonne Kokemäen leirille olen yrittänyt päästä jo aiemminkin, mutta aina on jotain (jollei muuta, niin sairasloma) tullut esteeksi. Nyt kuitenkaan mikään ei estänyt meitä.

Lauantaina aamulla huristettiin pelipaikalle. Siellä oli, perinteiseen SPL tapaan, loistava aamiainen tarjolla ennen päivän treenejä. Tuo on kuulkaa mahtavaa ja samalla niin kirottua! Joka leirillä on niin hyvät sapuskat että laihtumaan ei pääse vaikka koko päivän metsässä juoksisi. Testattu on. Ryhmiinjaon jälkeen suunnattiin letkassa metsään. Siellä, alkuturinoiden jälkeen, heitettiin sitten koiraa metsään yksi toisensa jälkeen. Oli nopiaa ja rauhallisempaa, sählää ja aina iloista, opportunistia ja juoksemisen riemulla etenevää koiraa. Maalimies toisensa jälkeen nousi metsästä (me laskettiin molarit, kaikki oli tallella kun päivän loputtua palattiin leiripaikalle) ja koirat vuorollaan olivat metsän kuninkaita. Niin, paitsi tietenkin ne jotka olivat kuningattaria.

Ihan hippasen jännitti oma vuoro. Oltiin edellisen kerran juostu hakumetsässä vajaa 11 kuukautta sitten. Sen jälkeen kosahti meikäläisen nilkka ja loppukaudesta ei käyty hakutreeneissä kertaakaan. Joten pikkasen läikehti tuolla oman itsevarmuuden rauhallisilla laineilla, jotta mitäköhän tuo karvapersaus tekee kun sen maalimiehelle lähetän.
Käskyn kuullessaan
- kysyy jotta mitä häh
- valitsemanne numero ei ole käytössä 👀
- leikitään, hyps hyps eestaas, tuu sää kans!
- syöksyy vauhdilla matkaan ja puree maalimiestä 👿
- syöksyy vauhdilla matkaan ja vetää riemuissaan vartin verran rallia pisin metsää
- ei tiedä mitä pitäisi tehdä ja vetäytyy konfliksin syvyyksiin piipittämään ja hyppimään mua vasten
- tai jotain mitä en edes osaa arvailla 👽
Niih. Tuollaisia minä sitten mielessäni pyörittelin kun koiraa autosta ulos otin. Valjaat päälle ja kuselle. Vinkunaa, kuppi melkein nurin kun ei pieni poika tiedä mitä ollaan tekemässä. Lyhyt lenkki puulta toiselle kuitenkin tasoitti mörököllin pään ja voitiin edetä radan suuntaan.

Siellä ne jo odotti. Meidän kouluttajat ja muutama maalimies. Kaksi oli joukosta jo kadonnut metsän pimentoon. Syvä hengitys, hartiat rennoiksi, ja eikun menoksi!

Koira mukaan, siihen vierelle etenemään. Ei tottista, ei seuraamista, rennosti ilman painetta. Akkoja, Hane, akkoja, missä on akkoja? Korvat nousee, nenä aukeaa, kierrokset kasvaa. Kouluttaja seisoo lähetyspisteen vierellä paikkamerkkinä, siihen "seu" sanan voimalla, yhdessä. Vähän valjaista kiinni ja Hane virittyy metsän suuntaan. Kuono heiluu puolelta toiselle, minne päin, missä se akka on? Korvat nousee, Hane on valinnut kiintopisteen suoraan edestään... AKKA!
Ja sinne läks 💪
Kuin kuppa töölöstä!
Kuin ammus piipusta 💣
Kun Hane lähtötelineestä!
WAU!!!

Lähti vinoon koska ohjaaja ei huolehtinut ruodon suoruudesta, eli tasan sinne meni mihin kroppa ja kuononsa osoitti. Upposi syvälle ja lähti tekemään hyvän levyistä pistoa josta oli jo palaamassa takaisin kun kuono nappasi hajun ja sieltä se löytyi! Maalimieheltä irtorulla joka tuotiin samalla vauhdilla keskilinjalle. Tässä, merkkiliina kiinni ja Näytä. Paluu vauhdilla maalimiehelle jossa palkkapallo sai kyytiä. WAU!!!

Melkein vuosi väliä ja Hane toimi kuin oltaisiin edellisenä päivänä viimeksi treenattu.
PARHAUTTA💖

Tulihan sieltä muistilistaa, tietysti, se on leirien parhaita asioita:
Konflikteja irroituksissa.  Antaa Hanen kantaa irtorulla vaikka takaisin näytölle, ei haittaa. Kantakoon palkan keskilinjalle, ei haittaa. Tuo on muuten uskomatonta, karvakorva tiputtaa käskystä pallon hiukan ennen keskilinjaa ja ottaa saman tien suuntiman linjan toiselle puolelle ja juoksee täysillä seuraavaa akkaa hakemaan.... vaikka se pallo on siinä maassa kahden metrin päässä selän takana! Jotain tehtiin pentuaikana motivaation suhteen oikein. Vaan tuo suhde ohjaajaan, konfliktit.... aina minä niitä vaan onnistun tekemään :( Pitäis vaan osata tehdä yhdessä ja lakata äkseeraamasta.
Kiintorullaan siirtyminen. Mitoitettiin kiintorulla oikealle pituudelle että Hane pystyy sen ottamaan. Yksi treeni yritettiin saada luupäätä tämä tajuamaan, mutta lienee nyt sitä mieltä että kun se on tossa roikkunut niin roikkukoon, hän ei siihen aio kiinnittää huomiota.

Kaksi päivää metsässä, leirisauna, vanhoja tuttuja, uusia juttuja.

Elämä ja 💖Hane💖


sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Positiivisuus on persiistä

TREENIKAUDEN AVAUS 👍

Yläneen ylävillä mailla korkattiin purukausi 2018 avatuksi.
Mahtavaa!

Kolmisenkymmentä ihmistä autoineen ja koirineen (ja lapsineen) kokoontui vuoden ensimmäiselle leirille. Omat maalimiehet, omat ryhmäläiset. Me itse, ei muita.

Tehokasta treeniä kauden alkajaisiksi. Rentoa yhdessä oloa. Apparointia. Treenien purkua. Teorialuentoa. Tiimityöskentelyn aiheita.

Naurua. Löylyä ja saunan lauteita.
Ystävyyttä. Tunteita.
Lonkeroa, punaviiniä.
Mansikkamargariittoja.
- Kyllä, me roudasimme ison blenderin ja jäisiä mansikoita ja muoviset jalalliset lasit ja muut tarvittavat tykötarpeet mukanamme vain siksi, että me yhdessä olemme sen ansainneet👍

Hane teki viisi purutreeniä joista ensimmäinen oli se aina pakollinen pitkän tauon jälkeinen sekotreeni. Mutta tuohan oli todellakin oletettu askel tässä tilanteessa, treenitauko kun puruissa tuli loppujen lopuksi kestämään neljä ja puoli kuukautta!

Loput neljä treeniä rakensivat hyvän pohjan tämän kauden aloitukseksi. Pelisäännöt tulivat selväksi ja Hanen ongelma näkyy selkeämpänä ja tarkempana kuin koskaan ennen. Tyhjeneminen purussa ja paineen poistuessa. Olemme kuitenkin edenneet viime kaudella ja tauko oli myös tehnyt osansa, myös positiivisessa mielessä. Tulevan kauden tavoite saatiin rajattua ja nyt on taas hyvä mennä eteenpäin.

Ja on muuten ensimmäinen purukausi kautta aikain jonka aloitan tehoviikonlopulla ja maalimiehen kanssa tehtävällä kauden suunnitelmalla. Nyt ei tarvitse miettiä edes tyttöpurujen aiheita itse, kun nekin tuli samalla määriteltyä.

Myös tottistreeneissä (joita niitäkin ehdittiin muutama tekemään) tunnistettiin kevään pääaihe. Ja todettiin että treenikavereiden kannustuksen pitää olla positiivisen rakentavaa. Ilman tuota rakentavaa-osiota se olisi pelkkää positiivista.... ja liika positiivisuus on persiistä!

Rankan treenaamisen lisäksi Hane pääsi juoksemaan metsään viirupäänä. Ei tuota luonnonlasta voi hymyilemättä katsella :D

Hyvä tunne. Tie auki viitoitettuna.
Se olis niinko vain tekemistä vailla.
Voimaannuttavaa!





sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Hotellielämää PARRAUTTA

Moro kamut!

Aattelin ihan lyhyesti tulla vaan kertomaan, että joskus kannattaa pittää vähä lommaa. 

Mää olin justiinsa ihan kauhian pitkän ajan ihan itttekseni täyshoitolahotellissa! 
Mää olen kertonu siit paikasta aikasemminki. Siäl o jokasel oma sviitti ja huonepalvelu toimittaa sapuskat säännöllisesti. Eikä tartte temppuilla ruuan etteen, siihen saa syöksyä iha omaan tahtiin kiinn.

Mettänpetoja ei tartte pelätä, hotelli toimittaa henkivartijan mukaan aina kun haluaa lähtee ulos. Henkivartijat on aikases hyvässä kunnossa, joten ei tartte tyytyä mihinkään pikalenkkiin. Loistavaa palvelua! Ja sit jossei haluu henkivartijan kanssa kuleskelle, ni talo tarjoaa naisseuraa melkein päivittäin. Ihan kahdestas saa leidin kanssa riehua ilman henkivartijoita, siel on nääs kokonainen mettä aidattuna itsenäiseen riehumiseen. Ja taaskaan ei mittään minuutteja kellosta mitattu, saatiin nauttia kevään auringosta oikein täysin rinnoin!
Ja siis IHAN TURHA nyt kuvitella mittään rivoja! Mää sanosin et se oli leidi. Ei mikkää halpa typykkä.

---- nii siis mää viime vierailulla koitin sillee kohteliaasti kysyä jotta josko neitii kiinnostais... 
Ei kiinnostanu. 
Ei sillon eikä nyt. Mut ko kohteliaasti ja siveellissesti muisti käyttäytyy, ni leidi oli oikeen mukavaa seuraa. Nih.

Ihan en osaa sanoo et miten pitkään tuolla hotellissa tuli oltua, mut sanotaan vaiks näin et kun sinne menin niin oli talvi. Ja kun tulin pois niin oli kevät. 
Kyl tälläset aktiivilomat vaan on PARRAUTTA!

Ei tää tiätystikkä koskaan ihan täysin putkeen mene.... hiukka mää sain negaa ko en tykänny yksistä hotellin asukkaista. Sanottiin että mää en muka ol se joka päättää kuka sinne tullee ja kuka ei. Kauhiast mää ihmettelin. Mut sit mää tottelin. Enkä sit urputtanu ennää.

Ja kyl sit mää vielä vähä riahusin siel mettässä ja hyppelin ja sättäsin ja sit hyppäsinki vähä sillee niinko en ihan tarpeeks korkeelle... ja tuli naarmu tonne.... no tonne pussukoihin😎
Ja se sit kutisi. Ni mä sit nualin sitä. Ja se naarmu sit levis siitä. Ja voitte arvata ko muidu näki sen😈 
Kauhia madonluku et nualeminen ei kuulemma ol hyvä juttu. Ihan niinko mää voisin jottain muuta tehdä sit jos kertas kutittaa, mitä se oikein kuvittelee, rapsuttaisin peukaloillani vai!?! 
Mut hei, hopiareunus joka pilvellä kuulkaa, nyt mun palleja rasvataan käsin hellästi kolmesti päivässä😜😂

perjantai 9. maaliskuuta 2018

Viattomat lauseet...


Käykö joku Kennelrehun autolla tänään?

Miltäs toi sun mielestä näyttää, toi lause? Ihan viattomalta, eikös? Sitähän se lienee ollutkin, vaan taas nähtiin että pelottavimmatkin seikkailut voivat alkaa täysin viattomasta kysymyksestä.

Minä sitten vastasin että jep, menossa ollaan. Ja sain sitten pyynnön noutaa MiniRahan tilauksen myös. Ja mikäs siinä oli noutaessa, kun kerran joka tapauksessa olin Hanen tilausta hakemassa. Ja koska jouduin joka tapauksessa viemään Hanen samana iltana sinne metsän keskelle koirahoitolaan, niin helppokos siitä on sitten ajaa hurauttaa selkeää tietä pisin pikkasen syvemmälle metsään HepsisHuudeille.

Niih.
Helppo juttuhan tuo.
Nopeasti ja helposti suunniteltu ja sanottu.
Vaan sitten se toteutus :/

Ensin koirahoitolan pysähdys. Hane loikkasi innoissaan Sisukkaan loossiin. Se taisi elätellä toiveita paikallisen naisseuran tapaamisesta ;) Ja konttuurin puolelta sai kupollisen teetä sekä hetkisen A-luokan sosiaalista elämää.

Ja sitten se "ohimennen" suoritettava osuus. Ei kun osoitetta gepsiin ja menoksi. On pilkkopimeää eikä noilla leveysasteilla mitään katuvaloja ole. Mutta tiet ovat aurattuja ja leveitä, joten kaasua vaan. Paitsi että se tie kapenee. Ja kapenee. Käänny tuosta. Ja tuosta. Ja sitten tuolta. Joka käännöksessä se tie vaan kapenee. Ja tien reunoilla olevat kinokset nousevat korkeammalle ja korkeammalle.

Vähän jo rupeaa luotto gepsiin hiipumaan mutta sitten tien varteen ilmestyy varoituskyltti hevosista. Jes, suunta on oikea! Ei haittaa vaikka tuleekin tosi tiukka käännös todella kapealle ja kiemuraiselle tielle.... jota ei montaa sataa metriä sitten pääsekään eteenpäin kun tien sulkee PUOMI.
Nooh. No worries. Tollasilla HepsisHuudi-tyypeillä on tietystikin puomit tiellä jotta saavat niillä hepotuksilla ja pouneilla ajella.

Vaan jos kuitenkin soitan ja varmistan ennen kuin rupean puomia pois tieltäni nostamaan. Juu ei! Sepäs onkin naapurin puomi ja sitäpäs ei siirretä. Gepsin p*rkele oli kierrättänyt minut jotain pikkuteitä pitkin niin että olin about 200-300 metrin päässä maaliviivasta - mutta siinä välissä olevalle tieosuudelle ei saa mennä. Maaliviivalle, ihan perille asti, olisi kuulemma päässyt ihan levempää ja suorempaakin tietä pitkin! Mutta ei muuta kuin ympäri ja uutta reittiä etsimään. Eikus eihän tuossa kapeassa ja kiemuraisessa kujassa pääse ympäri! Joten pakkia päälle ja pilkkopimeässä peruuttaen muutama sata metriä. Olisi edes ollut suoraa tietä vaan ei, puhdasta miniserpentiiniä.
Siihen loppui gepsin hyödyllisyys. Puhelimitse ajantasaisia ohjeita saaden ja risteyksissä tienkylttejä lukien pääsin lopultakin perille. Miniraha sai ostoksensa ja kaikki hyvin!

Poikkeatko talliin pouneja katsomaan?

Siinä se taas oli. Viaton kysymys. Joo, mikäs siinä. Nehän ovat valokuvista päätellen aikases hauskasen näköisiä otuksia. Siis nuo pounit, hepoisten pikkuserkut.
Mutta.  
Kaikki satojen kilojen painoiset, porkkanan kokoisilla hampailla varustetut eläimen ovat PELOTTAVIA!
Vaan talleissahan on karsinat ja ovet, joten siellä käytävällä on turvallista tallustaa.

Niinhän minä luulin....IRVISTYS!!! Sieltä karsinan luukusta esiin työntyvä pouni-eläin esitteli niitä porkkanan kokoisia hampaitaan mulle! Nooh, ei hätää. Karsinan ovi on kiinni joten minä olen turvassa. Paitsi että yks-kaks se yksi "muka" AinaUskollinen tempaisee yhden karsinan oven auki ja sieltä ilmestyy jättiläisen kokoinen pouni joka silmäilee minua nälkäisen näköisenä.... se kuolaakin mun käden ja takinhelman ja takintaskun. PELOTTAVAA!! Ja sit kuuluu "Noh, silitä sitä, ei se ole pelottava". ONPAS. Se todellakin on pelottava.
Okei, sen turpa ja otsakarvat on ihanan silkkiset. Se ei pure (just tällä hetkellä). Mutta se kuolaa mua nälkäisenä!

Uskomatonta että osa vanhemmista päästää alamittaiset lapsensa samoihin karsinoihin noiden pelottavien pounien kanssa. Siellä niitä kuulemma ravaa pitkin viikkoa, harjaavat ja treenaavat niitä pouneja, halailevat ja kaulailevat niiden kanssa. Yksi sellainen mini-ihminen kerran väitti minulle että pounille kun kertoo huolensa, se haihtuu (siis se huoli, ei se pouni). Ja ettei pouni ikinä kerro salaisuuksia eteenpäin. Eli pouni lienee tuon mini-ihmisen mielestä siis maailman luotettavin lihakimpale? Siis oikeesti, porkkanahampainen luottoystävä?

kuva @ HepsisHeppu

Jotenkin tämä nyt liittyi siihen että AinaUskollinen on saanut pidellä Hanen purutyynyä hallintatreenissä yövuoroissa. Ihan niinkuin niitä voisi verrata!

Miettikääs nyt, kumpi on vaarallisempaa:
- Satojen kilojen painoinen iso pouni-eläin jolla on porkkanan kokoiset hampaat ja joka kuolaa nälkäisenä sun kätesi
- 45kg terävähampainen ADHD saksanpaimenkoira joka syöksyy valon nopeudella pitelemäsi purutyynyn kimppuun
NIIH! Olen täysin samaa mieltä: Pouni on paljon paljon vaarallisempi!

Eikä ollut muuten gepsistä hyötyä kotimatkallakaan. Se käski kääntyä ensimmäisestä risteyksestä vasemmalle. Ajoin suoraan kuten suulliset ohjeet sanoivat. Seuraavasta vekotin käski kääntyä oikealle. Menin vasemmalle. Sitten nuoli näytti vasemmalle. Käännyin oikealle.
Ja siinä koti jo olikin ;)

Hyödytön gepsi myynnissä, tarjoa!


perjantai 2. maaliskuuta 2018

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Vaarallinen matka


Elämä on vaarallinen matka.... ja sit sitä kuolee.

No olipas syvällistä! Onks sulla se aika kuusta vai mikä sut sai noin vakavia pohtimaan?
Sinä. Te kaikki mun rakkaat karvakkaat. Rakkimus, Piskimus ja sinä. Sekä muutama muu karvakorva.
No mitä mää nyt oon tehny?! En mittää! Ihan nätisti leikin tässä olkkarin matolla. Ikean rottaa tapan, mittään pahhaa en tee.
No justiinsa äsken, jos satut muistamaan, oli melkein kymmenen minuutin episodi kun sä ravasit hulluna ympäri kämppää ja törmäilit seiniin ja raavit kuonoas verille ja mun sydän pysähtys kun mä luulin että sä kuolet. Satutko muistamaan?
Jaa se. Siit on ainaski kaks minuuttia jo. Mitä sää semmosia? Sitä paitti se oli vaan tän rotan ompelulanka joka oli mun hampaan ympärillä ja sit se loppu lirtti roikku kurkussa. Tuntus ihan helkkarin inhalla, pakkohan mun oli sitä yrittää ottaa pois. Pikkujuttu.
No kuule just sillä hetkellä kun väkipakolla sut pysäytin ja yritin tunkea sormiani sun suuhus kun luulin että kuolet tai jotain, sillä hetkellä ei ihan pikkujutulta tuntunu!
Sä miätit liikaa. Yks rotan suolistuslanka sinne tänne, nythän kaikki on hyvin. Eiks kaikilla oo kaikki hyvin?
Miten sen nyt ottaa. Piskimus rikkinäinen ressukka ei päässyt elämässään alkua paljoa pidemmälle ja Rakkimuskin hajosi paljon ennen kuin oli ajateltu. Sinäkin vietit vuosikkaana monen monituista hetkeä montun reunalla taiteillen. Ja justiinsa tällä hetkellä MiniRaha aiheuttaa huolia jo valmiiksi huolissaan oleville. Huoh...
Pöh! Mä olen nähny sen MiniRahan ja se vaikutti melkkest ku olis peiliin kattonu. Komia tyyppi siitä on tulossa. Ei tieteskään ihan niin komia kun mää, mutta melkkest😉 Sen verta energinen ja sisukas olento ja sitä paitti sillä näytti olevan todella hyvä tasapaino. Ni et älä huali.
Hyvä tasapaino?
Niih, kato ku on hyvä tasapaino ja kova pää, ni ei siitä montun reunalta alas horjahda vaikka siinä hetken keikkuiskin. Sitäpaitti, kyl sää tiiät, et monta kertaa se meikäläisenkin oksentelu ja ripulointi näytti sun miälestäs paljo pahemmalta ku mitä se sit olikaa. 
Totta turiset. Ihmeellisiä voimanpesiä te sakumaanikot sitten loppujen lopuksi kuitenkin olette.
Nii-ih! Miäti vaikka mua. Mä oon aikases mahtava. Ja komee. Ja TERVE!
Samaa mieltä olen. Olet mahtava. Ja komea. Ja terve. Ainakin fyysisesti, psyykkinen puoli on vielä arvioinnissa
Häh?!
Tiedätkös mikä on sun paras puolesi?
Etupuoli?
Ominaisuutta tarkoitin.
Hmmm.... vaikee sanoo. Komea runko, uljas pään muoto, itsevarmuus, hyvät vietit, toimivat hermot. Juoksen lujaa, hyppään hyvin, osaan kusasta käskystä. Tosi vaikeeta valita, mulla on niin paljon hyviä ominaisuuksia. Olisko rauhallisuus?
Ei ihan 😂
No mikä?
Vaatimattomuus





torstai 15. helmikuuta 2018

Korria noutaen


TOTTISSEMINAARI!!!

JES poijjaat ja tyttöset, se on kuulkaa makiata tuo tuollainen semmassa käynti kesken treenitauon. On meinaan sen verran voimakkaat vieroitusoireet kun ei säännöllisesti pääse treenikavereiden kanssa juttelemaan. Suojelu on tauolla, tottikset on tauolla. Huoh. Onneksi kuitenkin on Yövuoro ja muutama yksittäinen tottissunnuntai ettei ihan mökkihöperöiksi tulla!

Kahdeksan tuntia Korrin Juhan ohjeistamaa tottista, vieressä AinaUskollinen ja MaskunIhaNainen sekä kahvia, suklaata ja laskiaispullia. Laatuaikaa kuulkaa 😍

Poikkeuksellisesti oltiin Hanen kanssa ihan koirakkopaikalla tuossa seminaarissa! Olin suunnitellut että aiheena olisi ollut A-este mutta sellaista ei ollut käytettävissä. Toisaalta, tilakin oli niin ahdas että ei siinä mahtunut edes seuraamista kunnolla treenaamaan. Joten sitten otettiin aiheeksi noutokapula ja nimenomaan kapulan pito. 

Tällaisia ohjeita saimme Juhalta:
- tee saalisjänniteharjoitteita patukalla
- tee saalisjänniteharjoitteita noutokapulalla patukan avulla, palkkaus patukalla

Hmmm.... kuulostipa tutulta 👀👂

Tällaisen ohjeen saimme SydänKouluttajalta jokin aika sitten:
- tee saalisjänniteharjoitteita noutokapulalla patukan avulla, palkkaus patukalla

Ihan minimaalisesti jäi sellainen tunne että mentiin merta edemmäs kalaan 😂

Vaan eipä se nyt ihan niin kyllä ole. Juha on loistava ja häntä kannattaa kuunnella useampaankin kertaan (ja näin on tehtykin).

Vaikka ei mitään uusia ja erikoisia ohjeita saatukaan, niin päivä oli loistava! Seura oli mitä mainiointa, Hane toimi hienosti ja meikäläistä (ensimmäistä kertaa ikinä semmassa!) ei jännittänyt laisinkaan 👍 Ja noudon pitokin, sehän on vain tekemistä vaille valmis😜


Ja koska semmasta saatiin taas pitkästä aikaa kipinä noutokapulatreeniin, niin sittenhän me treenattiin. Nyt olisi noutokapula myytävänä. Tarjouksia vaan tulemaan!

torstai 8. helmikuuta 2018

Sairasloman salaiset tapahtumat


Aina välillä - itse asiassa aivan turhan usein - tulee vastaan henkilö jonka mielestä minun elämääni ei olisi saanut sisällyttää aktiivista ja vietikästä koiraa. Kuulemma hyvin harva koirarotu pärjää toimistotyöaikoja kerrostalossa yksin. Vain ne, jotka jaksavat nukkua 16-20 tuntia vuorokaudessa. Esimerkiksi yksikään palveluskoirarotu ei siihen pysty koska niiden vietikäs hermostorakenne vaatii niin paljon virikkeitä. Ilman tarvittavaa virikemäärää ne stressaantuvat, voivat huonosti, metelöivät ja tuhoavat tavaroita.

Niih.

Olin sitten eilisen ja tämän päivän kuumeessa. Eli yöllä nukuin 10 tuntia makuhuoneen puolella jolloin Hane oli yksinään olohuoneessa. Tai olihan Jörö kotona, joten eiköhän se Hane sitten hiukan saanut niitä "virikkeitä". Päivällä siirryin ottamaan 8 tunnin päiväunet olohuoneen sohvalle. Hane heittäytyi lattialle sohvan vierelle.

Mitenköhän tuo vietikäs vintiö sitten mahtoi pärjätä tämän "virikkeettömän" jakson?
Ei tietoa. 
Minä nukuin. 
Ei harmainta hajua mitä se on tehnyt tai ollut tekemättä.
Naapurit eivät ole valittaneet koiran aiheuttamasta metelistä. 
Tuhottuja tavaroita ei ole löytynyt.

Mutta jotain täällä kyllä on tapahtunut.  Heräsin sohvalta kylmissäni ja totesin että peittoni on kadonnut. 
Onneksi se ei ollut karannut kauhean kauas....


 Ehkä meidän sitten on pakko harkita omakotitaloon muuttamista sekä osa-aikatyöhön siirtymistä?


torstai 11. tammikuuta 2018

Tilankäytöstä


Normaali päivä normaalissa perheessä. Keittiössä touhutaan ruokaa ja tiskejä, kylppärissä laitetaan pyykkiä pyörimään, kuivaustelineellä viikataan kuivuneita pyykkejä, olohuoneessa (irtonaisten koirankarvojen luvatussa maassa) ja eteisessä (hiekan luvatussa maassa) hurisee imuri. Kyllä te tiedätte. Normi touhua. Kaksi aikuista ihmistä. Ja koira.

AIVAN MAHDOTON TILANNE!!
Ei mitään mahdollisuutta, kummallakaan ihmisellä, ottaa askeltakaan eteen tai taakse (tai sivuille, sen puoleen) ilman että liikkeen joko estää tai sitä häirisitsee 43 karvaista kiloa koiraa.

Jostain oudosta syystä kahden koiran taloudessa kaksi aikuista ihmistä mahtui ihan hienosti touhuamaan. Mutta yhden koiran taloudessa kaksi aikuista ei vaan mahdu liikkumaan vapaasti.
Ja näsäviisaille tiedoksi: sama kämppä, samat ihmiset. Vain koiramäärä on muuttunut.

Ei mene tämä fakta yhteen aikoinaan peruskoulussa oppimani Elon laskuopin kaavojen mukaan.
Ei tämä muidu nyt vaan ymmärrä.


tiistai 2. tammikuuta 2018

Pum Räiskis !

Tervemenoa 2017!
  • Oppimisen ja edistymisen vuosi
  • Luopumisen ja menettämisen vuosi
  • Kuoleman ja pettureiden vuosi
Tervetuloa 2018!
  • Tämän pitäisi olla helppoa. Ei tarvita kummoistakaan taitoa olla parempi kuin 2017 ;)  

No jopas oli poikkeuksellinen uusi vuosi! Yleensä kakarat (ja pikku LiisiPetterien äitylit ja isukit) aloittavat paukuttelun jo pari päivää etukäteen.... ja varsinaisena juhlayönä aikaisin sammuneet jatkavat kesken jäänyttä metelöintiä seuraavana aamuna.

Vaan tänä vuonna paikalliset asukkaat käyttäytyivät todella erikoisesti. Ensimmäiset raketit kuultiin vasta kun oltiin pidemmällä lenkillä hiukan ennen iltakuutta. Hane ei ollut pätkän vertaa kiinnostunut raketeista.... paitsi niistä kahdesta todella äänekkäästä jotka paukahtivat tosi lähellä.

Koska tuo pölö koitti viime vuonna saalistaa raketteja kiinni, odotin vastaavaa reaktiota nytkin. Vaan toisin kävi. Hane päätti että hyökkäys on paras puolustus. Ja koska olin varautunut ongelmiin laittamalla Hanelle sekä valjaat että pannan, molemissa hihna, tuli pikainen flashback treeneistä ;) Siinä ei pää ehtinyt mukaan kun jalat haki tukevaa asentoa, kädet automaattisesti vetivät molemmille hihnoille tuntuman.... ja tietysti tuo ehti louskauttaa itsensä fiilikseen ennen kuin sain otettua sen hallintaan. Niin että ei paras mahdollinen reaktio Hanelta. Vaan penteleesti parempi kuin pelkääminen! Ja omaan reaktiooni olin kyllä tyytyväinen. Vaikka se antoikin ehkä Hanelle väärän kuvan ("luvan"), niin ainakin turvallisuus ja hallinta tulivat selkärangasta. Ja ihaninta oli se tosiasia, että Hanen korvat oli hereillä!


Kyllähän se tasainen räiskintä sitten tasan iltakuudelta alkoikin. Vaan ei enää kiinnostanut Hanea sitten pätkän vertaa. Joten se siitä.

* * *

Yksi asia minua aina uutena vuotena ärsyttää. Se alkaa heti joulun jälkeen. Joka vuosi. Ja joka vuosi se ärsyttää. Nimittäin somen täyttävät turhan kitisijät. 

"Voivoi kun mun DonnaTessu on niiiiin herkkä koira että se ei yhtään kestä pauketta eikä hälinää. Kaikki äänekkäät jutut pitäis ihan vaan lailla kieltää ettei DonnaTessulle tule paha mieli. Enää ei sais ampua raketteja, ei sais autojen renkaat poksahtaa rikki, junien pitäis kulkea ilman meteliä eikä ne sais huudattaa pilliään, lentokoneet sais lopettaa lentämisen - ja helikopterit! - ne kun ovat niiin äänekkäitä."

Ymmärrän että ääniaralle koiralle vuodenvaihde on varmasti tuskaa. Sitä taas EN ymmärrä miksi hyökätään kaikkea äänekästä toimintaa vastaan kun todellinen syy on ÄÄNIARKOJEN KOIRIEN JALOSTUKSESSA. Miksi ihmeessä viallisia koiria käytetään jalostukseen?

Ai niin. Ei saa sanoa että ääniarka koira on viallinen. Eikä saa sanoa että ongelma on geneettinen. Voi vielä DonnaTessulle tulla paha mieli. Ja omistajalle. Ja kasvattajalle. Ei ei. Hoidetaan vain oiretta, ei kosketa varsinaiseen ongelmaan lainkaan. Ei. Ettei tule paha mieli. Kellekään.

* * *

Mikäs on ihaninta tässä vuoden räiskyvimmässä juhlassa?
  • Uusi alku! No eihän tässä nyt oikeesti uutta alkua tule, mutta jotenkin se aina hetken tuntuu siltä. Saa aloittaa uuden kalenterin. Saa tehdä uuden treenisuunnitelman. Kuukausi merkitään ykkösellä joten alusta alkaa ;)
  • Jotenkin se välillä kadoksissakin ollut motivaatio saa tässä kohdassa aina uutta puhtia.
  • Yövuoro alkaa kohta!!
Yksi asia on kuitenkin ylitse muiden.
  • Hane. Hane ja raketit. Ei ongelmia tällä saralla.
Yksi asia on muuttunut.
  • Tämän vuodenvaihteen yhteydessä ei tällä kerralla juhlita Rakkimuksen/Konan synttäreitä. Ei kilistetä 9-vuotiaan kunniaksi vaan muistolle.

Hyvää syntymäpäivää Vikkervaaran 2009-pentueelle🎁
💔 Kona, Hyvää Syntymäpäivää sinne jonnekin 💔