Tunnisteet

AakkosNainen (2) Agility (29) AhnePazka (1) AinaUskollinen (4) Apulainen (1) Armas (1) Blogi (11) Buahhahhaa (12) C (2) ElämänMuutos (3) ElämääSivistyksenParissa (2) EpävirallisetKisat (8) Esineruutu (1) Haaste (5) Hakusana (2) Hakutreenit (14) Hallinta (2) Hallissa (7) HaneRitola (68) Hepsis (1) HERMOT!!! (12) Hieroja/Fysio (8) HiljaisenMiehenKoira (2) Hogatha (11) Huoh (62) HuonoOhjaaja (15) Idiotismia (20) IHME (11) Ii (2) Ilmaisu (10) Joulu (3) Judge-mm (1) Juhannus (5) Juhla (9) Jälki (17) Jörö (7) Kasvi (2) Keinu (2) Kepit (3) Klikkeri (8) Kokeet (16) Kokonaiskatselmus (20) Kontaktitreeni (1) Kosketusalusta (9) KotkanIhme (2) Kouluttamisesta (6) Kurssi (4) Kuva (4) KylläSeKotonaToimii (7) Kärsimystä (3) Lady (14) Laskurit (8) Laumapalkka (6) Leiri (7) Lelu (1) LukijanValinta (5) Luoksetulon pysäytys (27) Luonnon ihmeet (33) Lupaus (1) MaskunIhaNainen (3) MelkeinVerta (9) Metallikapula (5) MiniRaha (2) Motivaatio (2) MukaNopia (1) Määritelmä (3) NallePuh (2) NomNomNom (10) Nouto (1) Näytelmä (3) Ovara (1) Palkinto (5) Palkka (21) Pamaus (3) Pastori (1) Pazka (4) Pelko (2) Peltojälki (7) Penneli (15) PiskimusDomesticus (48) Pohdintaa (28) Pokkeri (1) Pyörä (5) Raippis (27) Rakenne (4) RakkimusDomesticus (219) Rauno (2) RautalankaMies (4) S-A (1) Saari (1) Selkäkierähdys (6) Seminaari (23) SpeedControlMimmi (2) SPLkesäleiri (4) Suru (19) Sydänkouluttaja (3) Säkkituoli (5) Säännöt (9) Tauko (2) Temppu (15) Terveys (66) TheBootCamp (4) TheRookieTest (2) Tilasto (2) TiuhtiViuhti (5) TOKO (30) Tottis (1) Treeni (124) Treenisuunnitelma (9) Tuikku (1) Tunnari (2) Tunnetila (96) TÄHTIHETKIÄ (18) Töissä (5) UusiVuosi (5) Vapaa-aika (70) Vappu (1) Varjelus (20) VauhtiaJaVaarallisiaTilanteita (5) Verta (13) Vetoketju (1) Vietit (22) Välineurheilu (2) W (1) Yövuoro (1) äityli-raipanheiluttaja (6) Ärrieri (1) ÄrränÄssä (6) ÖveriksMän (4)

perjantai 8. toukokuuta 2015

Hakua moneen makuun


Mettä.
Akkoja hävöksissä.
Ja MÄÄ hajen ne ja sit meil on BILEET !!
Haku. Semmoseks sitä touhuu sanotaa.

Hakutreeneissä, kuten kaikissa lajeissa, on erilaisia tyylejä tehdä asioita. Lähdetäänpä vaikka ihan alusta. Alueen tallaamisesta. Toiset tallaavat vain kaistaleita. Aina. Ei milloinkaan mitään muuta kuin kaistaleita. Toiset tallaavat aina koko alueen. Aina. Toiset tallaavat sen mitä sen päivän treeneissä tarvitaan.

Alueen merkitseminenkin voidaan tehdä monella tavalla. Numeroiduilla merkeillä. Tai sekalaisilla merkeillä. Tai sitten voi käyttää aina samaa aluetta josa keskilinja on jo kulunut paremmanpuoleiseksi kärrytieksi ja vakiopiiloille menee polut, silloin ei merkkejä tarvita.

Mee on käyty erilaisissa mettis. Ja löyretty erilaissii akkoi. Voi et seki ol outo se yks akka joka livahti aina takas mettää ko me se pelastettii. Varmaa kolme tai neljä kertaa perätyste me etittii se ennenko uskos et siäl ei ol nais immeisen yksikseen turvallist olla. Se ku oli viäl semmone tyyppi joka tunki ittens kaikkii koloihi piiloo. Tiiä vaiks olis jääny jumeksee! Tul muute justiinsa miäleen et ei oo kyseist akkaa vähhään aikaan näkyny.... me kyl männä viikol käytiin siin kyseises metäs. Et jos se ei ollu siälä nyt ni joko se on kotonansa turvasa tai sit se o vaihtanu mettää. Toivottavast joku hualehtii siitäki akast!


Alueidenkin käyttö on hyvin erilaista eri ryhmissä. Eri ryhmillä on eri määrä metsiä käytettävissään. Niissä sitten kierretään vaihtelevin järjestyksin. Koirat oppivat juoksemaan erilaisissa maastoissa ja ratkomaan erilaisia maastovaihteluita.
Tai sitten on ryhmiä jotka juoksevat esim kahden eri radan väliä. Se on helppo tapa saada toiset koirat kyllästymään ja toiset toimimaan paremmin kuin mitä oikeasti osaavatkaan. Ja kaikkea tältä väliltä. Kukin ryhmä oman osaamistasonsa ja aktiivisuutensa mukaisesti.

Viime kesän me käytii erilaisis metis ja etittii erilaisii akoi. Se oli aika hianoo. Mut kauhee harvoi päästiin niit akkoi hakemaa. Vaa sit loppuvuarest me ruvettii käymää usseemmi. Toi muidu sano et me "vaihdettii toisee ryhmää".  Se oli aikas kiva juttu. Siis sil viisii ett mää pääsin kauhhian ussein sin mettää. Ain me ei kyl muidun kaa oltu sammaa miältä siit, et mitä siäl mettäs pitäs tehrä. Ko vaiks mää kauhhian miälelläni sinne meninki, ni joteski se vaa oli vähä turhaa touhuu. Ko ain ne sama muijat menivät takas sinn sammaa mettää ja samoihi koloihi. Vähä mul ol semmone olo et pari kertaa on iha kiva, mut sit vois jo jottai muuta. Mutko ain olis tarvinnu viis tai kuus kertaa juasta. Kyl mää tiärä et siäl ol pari koiraa mikkä juaksi iha into piukal vaiks kui mont kertaa samoi jutui. Ja joka reenikerta taas uurestas. Mut minnuu semmone touhu ei hotsittannu.

Helmikuussa sain mahdollisuuden vaihtaa toiseen hakuporukkaan. Se oli parhaita päätöksiä mitä olen pitkään aikaan Rakkimuksen kanssa tehnyt. Teknisesti perusteet osaava koira... joo ihan kiva. Mutta kun hännänpäästä kosteaan kuononkärkeen kaikki oli vain tylsää. Ei mitään syytä etsiä niitä akkoja. Eikä ainakaan mennä näytölle. Koira joka ei sinällään ole erityisen kiinnostunut ihmisistä. Tietysti joistakin nimenomaisista yksilöistä. Mutta suurimmasta osasta ei. Joten miksi se niitä sieltä metsästä hakisi jos niiltä ei tule mitään mistä palkkautuisi? No ei miksikään.

Sit tosa joskus talvel ko viäl oli luntaki, sillo toi muidu teki yhren parraimman päätöksen mitä se o ikuna tämän haku-jutun suhteen tehny! Siis tiättyki sen lisäks et se alunperin päätti et me ruvetaa niit akkoi pelastammaa.
Ai kuulkaa juu. Määhä olenki vähä ko sankarikoira enks ookki! Pelastan akoi lähimettist. Eipä ol tullu ennen miäleen. Vähä niinko ne telkkarisaki näytetyt sankarikoirat maajäristysalueil.

Totesin että olin ryhmän koulutusmetodeista oppinut tasan sen maksimin mitä halusinkin ja nyt olisi aika siirtyä eteenpäin. Ja niin siinä sitten tapahtui.

Lenkiltä löytyi uusi nahkasormikas esineruutuun.
Nyt olemme ryhmässä jossa Rakkimuksen maalimiesmotivaatioon on todella keskitetty. On testattu tapa jos toinenkin. Ja joo, kyllä todellakin olen sitä mieltä että mitä pienemmillä avuilla selvitään, sitä parempi. Ja samaa mieltä on tämä nykyinen ryhmäni. Mutta hei, kuusivuotias putkiaivouros joka on harrastanut lajia alta vuoden... ja jonka motivaatio on jo ehditty hukata. Tämä jos mikä on oikea hetki käyttää kaikki mahdolliset käytettävissä olevat avut.

Nii siit uurest ryhmäst. Se o siin miäles iha samanlaine ryhmä ko se erellinenki et siinäki on akoi. Ja ne akat tuppaa menemää hävöksii noihi lähimettii. Ja ussein!
Se mikä o erilaist... sitä o vähä vaikia selittää. Mut mää yritän. Kattokaas ko näitten akkojen kans se o joka kerta erilaist. Ei sitä yhtä ja sammaa. Vaa me käyrää usseis eri mettis. Ja vaiks mentäs johonki tuttuu mettään, ni ne akat o iha eri piilois ja mää juaksen iha eri suuntii ko erellisel kerrall. Ja ne on tosi hauskoi ne akat kuulkaa!! Ain joskus mää tulen autolt nii kauhhiaa vauhtii et mää näjen ko ne mennä vipeltää sinn mettää. Mut mikä parast - tai oikiast siin o kaks juttuu ko o parrait juttui. Ekakski se et ne muijat on oikeesti iha helkkari ihanii. Ne ossaa piilotuu oikkee kunnol. Ja sit ne ossaa leikkii! Siis semmasii muijii mitkä alottaa kunnon pileet heti ko ne tajuu et ne on pelastettu! Ei mittää kainoi pikkutyttelei vai oikkee elämähalusii ilosii akoi jokka ymmärtää hetkest juhlimisen tärkeyren. Ensihä, sitko mää oon löytäny semmosen akan, mää haen niilt semmosen oranssisen merkin minkä mää viän muidulle ja sit se käskee mun näyttää ett misä se akka oikee on. Ja sillon, sillon ne pileet sit alkaa. Siäl saattaa olla kaikkii hyvyyksii, maksaa tai kivipiiraa tai jottai, ja niit hyvyyksii saa jahdata ennenko ne pystyy syömään. Tai sit saa saalistaa palloo, se vast on kivvaa. Ettei vaan lykätä ruakaa suuhu tai heitet palloo maaha. Semmottis mää ossaan ittekki, en ymmärrä miks semmosten peräs tarttis mettäs juasta. Mut nää, nää akat ossaa kuulkaa juhlia! Mää voisin vaiks melkkest joka päivä juasta niit hakemasa.

Rakkimus reagoi. Motivaatio on selkeästi kasvanut. Ei se vieläkään ilmaiseksi sieltä tule. Ruoka ei riitä. Herkkuruokakaan ei riitä. Pallo ei riitä. Palloleikki ei riitä. Noista kaikista tuo karvakorva palkkaantuu hiukan. Mutta ei riittävästi. Eikä joka näytöllä.

Vaan saalistaminen. Se on kuulkaa jotain mistä tuo rakki palkkaantuu uskomattoman hyvin. Joten nyt ryhmämme mahtavat maalimiehet eivät leiki pallolla vaan laittavat Rakkimuksen saalistamaan sitä. Eivätkä syötä herkkuja vaan laittavat Rakkimuksen saalistamaan herkkuja. Ja kyllä vaan on koiran motivaatio lähteä pistolle kasvanut. Ja ohjattavuus parantunut. Tähän on tietysti auttanut minun saamani tekninen tuki keskilinjalla. Että joku oikeasti seisoi selän takana ja ohjeisti oikealla hetkellä, kertoi mikä on hyvä ja mikä huonoa. Mikä auttaa ja mikä ei. Nyt näytölle menokin hiljalleen voimistuu.

Mikä onkaan hienompaa kuin nähdä tuo vielä hetki sitten läpeensä kyllästynyt rakki vetämässä innosta puhkuen metsään heti kun se vain näkee vilauksenkin hakuliiveistään.

Ja on toi muidu iha hiukka kehittyny siinä et millai se lähettää mut sinne akkoi ettimään. Siit on kehittyny sillee aika hyvä et välist tuntuu et se jotenkis tiätäis et missä suunnasa ne oikee luuraa. En tiiä sit onks sattumaa, mut kyl mää olen ny ruvennu hakemaan siält päi vähä tarkemmi mihi se mua suuntaa.

Hanekin on päässyt jo tutustumaan hakumaailmaan. Viime treeneissä sillä syttyi lamppu. Tältä akalta kun safka loppui niin sitten kannattaa vaihtaa akkaa! Ahneuden ruokkiminen auttoi. Tähänkin ;)


Ja sit toi pikkuperskeles. Sillekki yritettää opettaa tota akkojen ettimist. Mut saa kattoo ny et tulleeks siit mittää. Vähä on... "piänimuatost" toi sen touhu. Mut ehkä se siit. Jonnain päivänä. Jos kuseksimiseltaan kerkee.

Arvostan positiivisia ja koirakeskeisiä koulutustapoja. Mutta oli koulutustapa mikä tahansa, samaan uraan juuttuminen on pahinta mitä voi tehdä. Koulutus on tehtävä koiran mukaan! Seuraavaksi pitää huomioida ohjaaja, koulutustyylin pitää sopia myös ohjaajalle. Mutta että kaikki koirat vedetään samalla tavalla kuin ryhmän vetäjä on tehnyt viimeiset +20 vuotta... No aivan varmasti sinne silloin tällöin eksyy yksilöitä joille tuo kyseinen tyyli sopii. Vaan entäs ne loput 99%? Onko ne sitten vaan pazkoja?

Koulutustavat kehittyvät. Aika on ajanut ohi näistä ryhmistä joissa vannotaan vain yhden tyylin nimeen. Eleettömyyttä haetaan suurimmassa osissa ryhmiä (sitä vain ei kutsuta eleettömyydeksi). Mutta vain siinä määrin kuin se koira huomioiden on toimivaa. Jos koira vaatii vaikka selkeää kädellä suuntausta, no sitten suunnataan. Mutta vasta kun on todettu että eleettömämmin ei toimi. Ja jos välillä tarvitaan vähän eloa lisää niin sittenpäs tehdään treenejä joissa sitä elämää herätellään.
Avut ovat mahtava asia. Ne pitäisi jokaisen opetella, myös niiden jotka eivät niitä halua käyttää. Niiden toimintatekniikoista nääs oppii. Paljonkin. Niiden tietojen pohjalta on helpompi analysoida tapahtuneita treenejä.
Puhtaasti eleettömän ohjauksen ja puhtaasti voimakasta ohjausta harjoittavien ryhmien aika on ohi. Onneksi. Koirakohtaisuus, se on oikea tapa. Työkalupakista pitää löytyä toimintatapoja monen sorttisille koirille.

Järjestelmällisyys tiettyyn pisteeseen (juu ei numeroituja merkkejä, kiitos) asti on mielestäni tarpeen. Mitä järkeä on heittää koira metsään ja sieltä autoon ja ensi kerralla sama? Edistyttiinkö? Tuskin. Ja jos, niin sitä ei kukaan huomannut. Jos treenejä ei hiukkaakaan analysoida/ käydä läpi, ei ohjaajalla ole mahdollisuutta tietää missä mennään. Mitä tapahtui, mihin pitäisi seuraavalla kerralla kiinnittää huomiota jne. Tiettyä suunnitelmallisuutta ja seurantaa tarvitaan tässäkin lajissa.

Hmph, pitääpä muuten ostaa Hanelle oma haku-vihko.

2 kommenttia:

  1. Nonni!
    Aika hemmetin hieno juttu että Rakkimus "on ottanut omakseen" tämän lajin ja tuo mitä sanoit urautumisesta, on sellainen asia mihin olen tavallaan itsekin syyllistynyt. Tavallaan siksi ettei Aljohin opettaminen ole verrattavissa siihen mitä te teette eli ei voida puhua kouluttamisesta mutta kummiskin. Liian usein syyllistyn siihen että jaagaan samoja asioita samalla kaavalla ja koira jota ei mun metodini kiinnostaa tippaakaan, katselee mua kuin kuulorajoitteinen genitaalielintä ja mä turhaudun.
    Pitäisi vaan osata vaihtaa systeemiä mutta toisaalta siinä on semmonen juttu että mä pelkään sekoittavani Aljohin pään lopullisesti joten se kynnys (ja uuden systeemin/tavan keksiminen) on aika iso kynnys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, toi karvapersaus on aivan elementissään metsässä raiveltaessaan. Kyllä sitä on niin ilo katsella kun se tekee töitä ja nauttii siitä silmin nähden. Ei ole pakkopullaa tämä homma ;)

      Tuossa kun urautumisesta urputan, niin oikeastaan kohdistin sen kouluttajaan, sellaiseen joka ohjaa useampaa koirakkoa. Se, että yksittäisen koiran ohjaaja urautuu, se ei ole paha asia likikään aika. Se luo turvallisuutta, selkeyttä ja varmuutta... siis sieltä koiran näkövinkkelistä. Tottakai hiukan pitää itseään aina välillä ravistella, mutta ei se koulutustyylin muuttaminen vähän väliä ole mikään avain. Päinvastoin, sillä saa karvakorvien pään helposti lopullisesti sekaisin. Kun löytää koiralleen ja itselleen sopivan työskentelytavan, niin sen muuttamisen pitää olla tarkoin harkittua ja hyvin perusteltua.

      Mutta tuo että ohjaa/kouluttaa/opastaa useita koirakkoja... siinä ei saisi urautua ei sitten lainkaan vaan aina pitäisi analysoida se koira ja ohjaaja ja miettiä että mitä ne tarvitsee ja mikä niille sopii.

      Poista