Tunnisteet

AakkosNainen (2) Agility (29) AhnePazka (1) AinaUskollinen (2) Apulainen (1) Armas (1) Blogi (11) Buahhahhaa (12) C (1) ElämänMuutos (2) ElämääSivistyksenParissa (2) EpävirallisetKisat (8) Esineruutu (1) Haaste (5) Hakusana (2) Hakutreenit (13) Hallinta (1) Hallissa (7) HaneRitola (47) HERMOT!!! (10) Hieroja/Fysio (8) HiljaisenMiehenKoira (2) Hogatha (11) Huoh (57) HuonoOhjaaja (13) Idiotismia (18) IHME (11) Ii (2) Ilmaisu (7) Joulu (3) Judge-mm (1) Juhannus (5) Juhla (9) Jälki (16) Jörö (7) Kasvi (2) Keinu (2) Kepit (3) Klikkeri (8) Kokeet (16) Kokonaiskatselmus (19) Kontaktitreeni (1) Kosketusalusta (9) KotkanIhme (2) Kouluttamisesta (6) Kurssi (4) Kuva (4) KylläSeKotonaToimii (7) Kärsimystä (1) Lady (14) Laskurit (8) Laumapalkka (6) Leiri (4) Lelu (1) LukijanValinta (5) Luoksetulon pysäytys (27) Luonnon ihmeet (33) Lupaus (1) MelkeinVerta (9) Metallikapula (5) MukaNopia (1) Määritelmä (3) NallePuh (2) NomNomNom (10) Näytelmä (3) Ovara (1) Palkinto (5) Palkka (20) Pamaus (3) Pastori (1) Pazka (3) Pelko (1) Peltojälki (5) Penneli (15) PiskimusDomesticus (48) Pohdintaa (25) Pokkeri (1) Pyörä (5) Raippis (27) Rakenne (4) RakkimusDomesticus (216) Rauno (2) RautalankaMies (4) S-A (1) Saari (1) Selkäkierähdys (6) Seminaari (22) SpeedControlMimmi (2) SPLkesäleiri (2) Suru (18) Sydänkouluttaja (1) Säkkituoli (5) Säännöt (9) Temppu (15) Terveys (62) TheBootCamp (4) TheRookieTest (2) Tilasto (2) TiuhtiViuhti (5) TOKO (30) Tottis (1) Treeni (122) Treenisuunnitelma (7) Tuikku (1) Tunnari (2) Tunnetila (92) TÄHTIHETKIÄ (15) Töissä (5) UusiVuosi (4) Vapaa-aika (68) Vappu (1) Varjelus (18) Verta (12) Vetoketju (1) Vietit (19) Välineurheilu (2) W (1) äityli-raipanheiluttaja (6) Ärrieri (1) ÄrränÄssä (6) ÖveriksMän (4)

perjantai 28. helmikuuta 2014

Unessa koneen suristessa


Rakkimus vaipui unten maille (erittäin vastahakoisesti) ja dumpattiin läpivalaisukoneen uumeniin. Pitää tunnustaa että hiukan hirvitti. Rakkimuksen läpivalaisukuvia luki sama mies joka kertoi meille Piskimuksen kuvista löytyineistä kammottavuuksista. Ennen kuvausta Rakkimus vaipui uneen saman huoneen lattialla missä Piskimus pääsi tuskistaan.
Ihan pienen hetken oli vaikea keskittyä kuuntelemaan mitä näistä kuvista tällä kertaa löytyisi.

Löydökset olivat tällä kertaa positiivisia. Kuvattiin polvet ja lonkat ja ranka ja koko rakki. Aikoinaan kun Rakkimuksen viralliset kuvat vähän reilu vuosikkaana otettiin, todettiin polvet 0/0, lonkat B/B sekä selkä (epävirallisesti) erittäin hyväkuntoiseksi. Tässä vuosien varrella läpivalaisua on erilaisista vauhdikkaista tempauksista johtuen harrastettu parikin kertaa ja jokaisella kerralla on yritetty vilkaista vähän ylimääräistä niitä selkänikamia ja lonkkia. Aina on näyttänyt hyvältä.

Vaan nythän tuonne läpivalaisuun mentiin koska lihasrevähdyksen paraneminen ei tuntunut edistyvän. Itse asiassa kulku rappusissa ja muutamissa muissa paikoissa oli selkeästi huonontunut. Autoon hypätessä Rakkimuksen takajalat kolahtavat puskuriin melkein joka kerta. Eli ei siis hyppää kunnolla. Takapään liikeradat olivat oudot, takajalkojen asento poikkeavan leveä. Paljon tällaisia pieniä poikkeamia.

Läpivalaisu kertoi selkeästi että ranka on erittäin siisti ja hyvässä kunnossa. Ei spondyloosin alkuja, ei oudon mallisia välilevyjä, ei ahtautta ristiluussa, ei mitään rikkinäistä, lonkassa luut ihanasti kupeissaan. Huh!

Lihasrevähtymä ja siinä lievä tulehdus.
Kipeän lihaksen paikka vain on sellainen että Rakkimus kevittää takapäätään tavalla joka rasittaa reisilihaksia. Nehän on hierottu pari viikkoa sitten ja nyt ne jo ovat kuin betonia! Tämä siis aiheuttaa ne oudot liikeradat joiden vuoksi tänään tuota läpivalaisua harrastettiin.

Kolmen viikon sairasloma ja tulehduskipulääkettä pariksi viikoksi.

Huomenna syvälihastreenien lisäksi mielialaa, tunnareita ja noutokapulan pitoa.
Vaan nyt... nyt on kuulkaa lonkeron paikka :D


tiistai 25. helmikuuta 2014

Läpivalaisua odotellessa...


Kalenteri on täynnään treenejä ja leirejä, kisojakin olisi luvassa. Kevät otti ja yllätti tylyn talven ja heitti sen niska-persausotteella hevon helkkariin. Metsät ovat melkein kuivat ja pelloillekin pääsisi jo ilman saappaita.  On siis alkanut koiraihmisten aktiivisin aika. Uusi ulkotreenikausi jota valaisee sekaisin menneen lämpimän talven kirkas valo.

Kalenteri on sulki.
Kisoihin ei ole ilmottu.
Treenikamat on laatikossa.
Peltokausi on korkkaamatta.
Saappaat on ja pysyy vaatehuoneen nurkassa.
Treenit on peruutettu.

Harrastamme tätä nykyä vain rauhallisia remmilenkkejä. Sekä syvien lihasten treenejä. Perjantaiksi sovittua lekurin kropelointia ja mahdollista läpivalaisua odotellessa.

Vielä tässäkin iässä mielikuvitus toimii kuten aikoinaan lapsuudessa. Jos sille antaa mahdollisuuden, se kutoo mitä pelottavimman kudelman.
Perjantai on kauhean kaukana.



keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Rima-Rama-Dyl


Männä torstaina akiteerattiin taas ja saatiinpa jälleen kerran ikimuistoinen hetki aikaiseksi. Ei ihan tähtihetki, mutta jotain mieleenpainuvaa joka tapauksessa. Rohkenempa jopa käyttää sellaista sanaa kuin "merkittävä". Ikimuistoisesta toiminnasta ei tällä kertaa lankea kunnia Rakkimukselle eikä ohjaajalle. Eikä edes kuvaaja/tuottaja Hokalle. Tällä kertaa valokeilassa seisoo itse RautalankaMies! Hän näet teki jotain sellaista mistä on kuultu kyllä harvinaisia huhuja mutta silminnäkijöitä ei ole onnistuttu löytämään.

RautalankaMies   h y m y i l i  meille hyväksyvästi.
Siis hymyili!
Ei sillee leveästi vaan kevyesti suupieliä ylöspäin nostaen.

Jesh :)
Tämän voimalla jaksetaan taas kuulkaa muutama viikko :)


Ja se on kuulkaa hyvä se! On meinaan edessä muutama viikko jolloin ylimääräistä voimaa ja sisäistä energiaa tarvitaankin. Tuon samaisen akiteerauskerran aikana näet tapahtui myös jotakin vähemmän toivottavaa. Missä kohdassa, milloin, miten ja miksi, sitä en tiedä. Hallilta kun treenien jälkeen poistuimme, huomasimme tapahtuneen.

Rakkimus hypähtää yleensä kevyesti autoon, sellainen loikka ei tuolle karvapersaukselle ole hyppy eikä mikään. Vaan nyt oli toisin. Hyppy oli kankea ja voimaton, Rakkimuksen takapää ei noussut tarpeeksi ylös ja takajalat kolahtivat takapaksin reunaan. Eläimessä siis selkeästi jokin vika. Rauhallinen lenkki ja sitten koira pääsikin tutkivien käsien kropeloitavaksi.

Selkä...? Ei ihan selkä vaan enemmänkin kylki.
Tuossa juuri oikean takajalan edessä.
Ei halua hyppiä, keventää oikeaa takajalkaa esim rappusissa.

Huoh.
Onneksi on hyvät tukijoukot.
Puhelimitse konsultaatio lekurilta perjantaina ja toimintasuunnitelma oli valmis. Rauhallista elämää ja lievä kipulääkitys viikonlopun yli. Maanantaina tsekki ja jos vaikuttaa jo paremmalta niin samalla sitten myös hieronta. Kuvauspäätös tehdään maanantaina.

Näin siis tehtiin. Viikonloppu sujui suunnitelmien mukaisesti.
Eikun siis ei sujunut.
Joku näet päätti että oravanmetsästyskausi olisi nyt avattava. Tuli ja leiskaus! Jonka seurauksena oravan perään aidan yli lennähtänyt idiootti linkutti veräjän kautta takaisin vähemmän tyytyväisen omistajansa luo. Sen lisäksi että tuo idiootti siis linkutti, niin taluttajan käsivarsi suurinpiirtein plumpsahti irti. Hihna ei näet irronnut tilanteen aikana kummastakaan päästä.
.... orava nauroi ja osoitteli suuntaamme ilkikurisesti oksaltaan.

Maanantaina Rakkimus Idiottamus siis tsekattiin ja sitten vielä hierottiin ylimääräiset jumit pois. Lihaksessa on erittäin lievä revähdys ja hoitona lepo. Ei tarvitse kuvata. Lepoa ja remmilenkkejä pari päivää, sitten saa aloittaa tottiksen ilman hyppyjä/riehumista sekä syvien lihasten treenit.
Agiteerausta saa ajatella kuukauden päästä mutta voi olla että menee pidempäänkin. Vaan siis tsekataan tilanne maaliskuun puolenvälin jälkeen.

Harmittava tilanne mutta kyllä se niin vain on että tekevälle sattuu. Ja ottaen huomioon miten paljon meillä tehdään, niin sattumuksia on erittäin vähän. Toisaalta nekin vähät saisi poistettua jos vain istuttaisiin sohvalla ja vaan halattaisiin... juu EI!
Nyt vain lihakselle aikaa tervehtyä ja rauhallista elämää kesää odotellessa.

Hmmm. Nyt voisi löytyä aikaa perehtyä agilityn ohjaustekniikoihin noin niinkuin teorian puolella vähän syvemmin. Ja niitä ballerina pätkiä voisi editoida muutaman...


maanantai 17. helmikuuta 2014

Kui sää ny noin teit?


Siis niinku miten? Mitä me nyt ollaan tehty?
Ollaanko me tehty? Vai pitäiskö ruveta tekemään?*

Sarjassamme kysy sinä kysymys, minä vastaan.
Sääntöjä ei ole paljoa, oikeastaan vain yksi: Kysy mitä haluat, minä vastaan mitä haluan :D

Kysymys siis oli tupsahtanut tuonne sähköpostin puolelle. Kiitos kysymyksestä, sinä arvoisa lukijani. En tunnistanut sähköpostiosoitettasi ja vaikka viestissäsi yritit mielestäni vihjailla että me tuntisimme toisemme jollain tasolla... niin sori vaan, nyt ei yhdistänyt. Mietin melkein pääni puhki mutta ei. En tunnistanut sinua. Saat lähettää "paljastavamman" viestin tai vaikka nykäistä hihasta kun seuraavan kerran törmäillään jossain.

Yksi. Näytä sille palkka.
En minäkään tee duunia jollei ensin ole maksusta sovittu.
Kysymys liittyi siis agiliitoon. Miten minä, vannoutunut työlinjaisten saksanpaimenkoirien palvoja ja rodunomaisen koulutuksen ja testauksen puolestapuhuja, miten minä olen hairahtanut koirani kanssa agilityn saralle?

Noh helposti.
Ottaa googlen ja etsii lähimmän agility-hallin, heittää koiran takapaksiin ja suuntaa auton kyseiseen paikkaan. Kävellä tepastelee sisälle ja huikka siellä että "hellou kundit, sopiskos liittyä joukkoon" :D

Kaksi. Parkkeeraa koira aloituspaikkaan.
Huomaa: ajovalot laitettu päälle ja moottori käy.

Kysymys lienee kaiketi suunnattu tuonne ajatustasolle :D
Miten tuo agility edes tuli mieleen.
Eipä se ihan heti kyllä tullutkaan. Lähinnä syistä että ensinnäkin minä olen lihava. Ja agilityssä juostaan. Tai siis ainakin pitäisi juosta. Toisekseen olen kankea. Ja agilityssä ohjataan koiraa sulokkailla liikkeillä. Kolmanneksi tuo saksanpaimenkoira ei nyt välttämättä ole paras mahdollinen agilitykoira, sekin kun on pikkisen kankeahko ja enemmänkin hitaasti syttyvä dieselmalli kun agilityssä taas suositaan nopeita bensamoottoreita, mielellään ilokaasuin varustettuina.

En näe mitään syytä miksi saksanpaimenkoiralla ei agilitya voisi harrastaa. Edellyttäen että koira on fyysisesti siihen kykenevä. Mutta sehän nyt on perusedellytys kaikessa harrastamisessa. Saksanpaimenkoira on rohkea, sitä ei tarvitse maanitella puomia tai A-estettä ylittämään. Keinun kolahdus ei ole riittävä ärsyke häiritsemään työkoiran keskittymistä. Putket ja esteet ovat sille kuin saaliseläimiä joita se pyydystää ohjauksen mukaan. Saksanpaimenkoira rakastaa tehdä ohjattua työtä.  Pään sisältöä jos katsotaan, niin saksanpaimenkoira on ideaali agilitykoira. Voimakas saalisvietti ja rohkeus mennä ja toteuttaa, hyvä itseluottamus toimia etäälläkin ohjaajasta, viisautta tehdä itse vaativat tekniset päätökset.

Jos ykkönen ja kakkonen oli "lataa" ja "kohdista" niin tämä on "laakase" :D
Eli kohta kolme: Anna koiralle lupa suorittaa.
Eri koirayksilöt ovat erilaisia. Eroja on tietysti rotujen välillä, kerrassaan suunnattomia eroja, mutta yksilöidenkin välillä nuo erot voivat olla isoja. Toiset saksanpaimenkoirat nyt vain ovat ilmiömäisiä nenän käyttäjiä. Toiset taas eivät. Ja sama kaikkien ominaisuuksien kohdalla.
Se mitä koiransa kanssa harrastaa... laji johon koiran yksilölliset ominaisuudet sopivat sekä ohjaajan kiinnostus kohdistuu.. siinähän se oikea laji on!

Mutta minä ja Rakkimus. Ja agiliito.
Lyhyt kertaus meidän harrastushistoriaan.
Lajeina ensin siis pk-tottis, peltojälki, suojelu, toko.
Ohjaaja pilasi tottiksen paineistamalla perusasennon ja seuraamisen. Tuloksena uuuuaaaa ja silmitön härvellys sekä totaalinen (negatiivinen) ohjaajasidonnaisuus.
Suojelu lopetettiin koska rohkeuden rajat tulivat vastaan. Tavoitteellinen pk-tottis lopetettiin samalla koska med uuuuaaaa on täysin mahdotonta esittää keskittynyttä ja vietikästä tottista tuomarille.
Joten oltiin huonossa hapessa (liittyen koira-ohjaaja väliseen yhteistyöhön) sekä vapaa-aikaa löytyi. Joten.... agilityssa ei välitetä tuosta meluamisesta, siellä saa mennä saalisvietillä, sekä siellä on helppo opetella työskentelemään vähän kaueampana toisistaan. Lisäksi uskon että tuo laji oikeasti tekee hyvää koiran ja ohjaajan väliselle suhteelle. Yllärinä se on myös opettanut ohjaajalle paljon siitä miten koira ohjaajan näkee.

Neljä. Ohjaa koira radan läpi este esteeltä.
Hmmm, kuvaaja on selkeästi vähän jälkijunassa.
Eli agiliito on meille "eläkeharrastus" sekä suhteen parannuskeino.
Meidän osaltamme agility on vastannut asettamiini odotuksiin.

Ja hei, sanoit että on älyttömän työläs homma opettaa 4,5 vuotiaalle koiralle täysin uusi laji.
Ei muuten ole.

Viisi. Suorittakaa kaikki radan esteet numerojärjestyksessä.
... edelleen on kuvaaja eri aikataulussa kuin koira.
Mutta hei, tälle esteelle ne sentään osuivat suht samaan aikaan :D

Ensinnäkin, tällä harrastusmäärällä tuo koirayksilö on koko ajan joutunut opettelemaan jotain. Joten se siis osaa oppia. Sille ei tarvitse opettaa että näin opetellaan jotain uutta. Sille vain sanotaan että tee näin kun minä sanon näin ja kehutaan kun se onnistuu ;) Eli oppimisprosessi on ja toimii.

Kuusi. Palkkaa koira. Joka kerta.
Nimittäin jos homma ei toiminut niin se oli ohjausvirhe. Aina.


Toisekseen.... mitä kaikkea agilityssä on sellaista mitä se ei olisi tehnyt jo aiemmin? Puomi, keinu, putki, rengas, kepit ja pöytä. Pöytä on pala kakkua. Putki on suurimmalle osalle koirista palkka, ongelma on lähinnä estää ylimääräiset putkijuoksut :D Puomi taas... no hei, kädellä viittaus ja lupa mennä, ei siinä muuta tarvita (näytä mulle sakemanni joka ei halua kiivetä ;) ). Keinussa opettamista vaatii lähinnä se ettei siitä saa mennä juosten läpi vaan pitää pysähtyä. Kepit, no koirat tuppaa tykkäämään niistäkin, joten siinäkin on vain kyse siitä ettei ohjaaja nyt vain onnistu pilaamaan niitä.

Mitä sitten pitää erikseen opetta? No kontaktit. Ja erilaiset ohjaukset ja lähestymiskulmat. Suurin osa uusista asioista on... jep, ohjaajalle opettelua, ei koiralle.

Seitsemän. Pyyhi kuola & hiekkamössö pallosta jotta koiran hampaat
eivät vaurioidu kun palkkaat sen seuraavan kierroksen jälkeen
(koske eihän yhteen kierrokseen voi lopettaa!!).
Mitä sellaista se jo osaa mitä erittäin suuri osa agilityhallissa juoksevista koirista ei useinkaan osaa? (Tämä oli sellainen asia joka yllätti minut.)
No eräänlainen "perustottelevaisuus" on yksi. Kun jätetään aloituspaikalle ja sanotaan että pysy siinä kunnes toisin käsketään... no se pysyy siinä. Kun sanotaan että nyt tänne sieltä, niin se tulee. Kun sanotaan että viereiselle radalle ei mennä, niin se ei sitten mene sinne. Kun sanotaan että nyt kontakti ohjaajan suuntaan ja paas totellen, niin sitten tapahtuu niin.
(Niin ja tietysti se siis on jo aiemmin hyppinyt esteitä ja kiivennyt A-estettä ja kaikkea sellaista...)

Kahdeksan. Treenin jälkeen lenkille.

Heeeei, mennään takas, jooko!
Mää en haluu viäl kotiin, oo kiltti...
Vai onks jo ruaka-aika?!?!?!

Valmiiksi perustottelevaisen koiran kanssa voi mennä minne tahansa ja aloittaa minkä tahansa haluamansa harrastuksen.
Meidän seuraava lajivalintamme lienee koirabaletti. Vink vink :D


Loppukaneetti:
Ylläoleva teksti ei millään muodoin väitä että rodunomaiset lajit ja kokeet olisivat turhia.
Päinvastoin!
Vain ylläpitämällä ja vaalimalla rodunomaisia piirteitä on meillä käsissämme saksanpaimenkoira jolla voi mennä harrastamaan mitä tahansa :D




* Terveisiä kielioppiasioista päättäville persoonille: Jos helkkarin monta ihmistä tekee jotain mikä on väärin, niin se on edelleen väärin!!!!
NIH!

perjantai 14. helmikuuta 2014

Mikä on tärkeintä?


Tämä ei ole monivalintatehtävä. Voit valita vain yhden.

Vain yksi on se tärkein joka määrittää kaikkien muiden osien paikat, suunnat ja painotukset.
Sillä yhdellä ei yksinään irrallisena tee mitään, mutta ilman sitä eivät auta mitkään muutoin täydelliset kokoonpanot.
  • Koira

Buahhahhaa, juu ei :D Siis tottakai pitää olla koira. Mutta oletetaan että se on jo olemassa. Vaan mitä siellä koiran sisällä pitää olla ja ylläpitää.

  • Tunne/vireystila
Jep. Se se on! Kutsutaan sitä millä sanalla tahansa, niin kyseessä on se koiran korvien välinen tila jossa koira työskentelee.

Tuuleeko siellä, myrskyää jopa kenties?
Vai onko aavemaisen hiljaista, jopa pelottavaa?
Leijuuko ilmassa kevyt odottava fiilis, mitäköhän kivaa nyt on vuorossa?
Hermostuttaako hiukan että mitä nyt pitäisi ymmärtää kun se on aina niin vaikeaa?
Stressaavatko alati muuttuvat säännöt?
Törmäilevätkö aivoherneet niin kivuliaasti seinämiin ettei pysty edes hiljaa olemaan?
Onko kauhea polte päästä pallon tai kapulan kimppuun mutta tuo tuossa on kiusallinen hidaste?
Arkailuttaako hiukan koska ei tuokaan vaikuta ihan varmalta että mitä haluaa?
Onko tässä ja nyt hyvä olla? Valmiina mihin tahansa?
Menemään, olemaan, tekemään. Ihan mitä vain.
Koska oikeanlainen tunne. Tila. Vireys.

Miten vaikeaa se toisinaan onkaan. Huoh.
Hetkittäin löydät sen oikean tilan, juuri täydellisen. Luottavaisen rauhan, työteon valmiuden ja tasaisen keskittymisen. Vaan paikka ja aika, ne ovat väärät. Millä, millä ihmeellä saat otteen siitä tunteesta, siitä olotilasta? Samoilla liikkeillä, tempuilla, palloilla, patukoilla, nameilla, äänensävyillä? Mitä jos tuo täydellinen tunnetila onkin vain silloin kun sadepäivänä tehdään hassuja temppuja keittiössä... pitäisikö pöytä ja tuolit viedä kentälle, pitääkö olla ruokakippo aina vieressä kun treenataan? Tehdäänkö vain niitä hauskoja temppuja kentällä ja unohdetaan se riivattu seuraaminen?

Paloittele se osiin.
Siinä on neuvo joka toimii melkein missä tahansa koiraan liittyvässä kysymyksessä.

Mistä tiesit että juuri siinä sadepäivän leikissä oli oikea tunnetila, mistä sen tunnistit? Koiran asenteesta. Ja mistä muusta? ....... sinun asenteestasi? Jep. Teillä oli molemmilla hyvä tila. Niin se vain on. Tunnetila on oikea ja täydellinen silloin kun te molemmat tunnette sen.

Unohda keittiön pöytä. Unohda ruokakippo.
Unohda se temppu.

Muista tunnetila. Katso itseesi ja palauta mieleesi se tunnetila. Katso vierelläsi olevaa koiraa. Koira on kuin silmät, se paljon puhuttu sielun peili. Se heijastaa. Sinun mielentilasi siirtyy koiraan ja heijastuu sieltä takaisin.

Kuule kaveri, eihän se sua haittaa
jos mää istahan tähän?
Jos ohjaajan oikeaan mielentilaan siirtyminen vaatii sen tempun, tee se. Jos se vaatii namin antamisen koiralle, anna se. Se riivatun seuraaminen voidaan treenata täysin samassa tunnetilassa kuin ne keittiön temputkin. Vaatien enemmän,  tarkempaa, nopeampaa, täsmällisempää, vietikkäämpää, keskittyneempää...

Miksi koira sitten alunperin on saavuttanut sen oikean tunnetilan siellä keittiössä temppuillessaan mutta ei pysty löytämään sitä treenikentällä?
Syystä koska ohjaaja.
Ohjaaja on kentällä eri tunnetilassa kuin keittiössä. Ohjaaja on kertonut koiralle että keittiön temput ovat kivoja. Ja kentällä treenaaminen on vakavaa.
Jos ohjaaja on pystynyt kertomaan tuon koiralle pelkästään omalla asenteellaan ja omalla tunnetilallaan, niin kaipa hän pystyy samoilla työkaluilla kertomaan että se riivatun seuraaminen on myöskin kivaa.

Eikös kuulostakin helpolta?

No ei se ole. Mutta ei se mahdotontakaan ole ;)



torstai 13. helmikuuta 2014

Noin, juuri noin, hellästi... ja JES! Nyt tuntuu hyvälle ;)



Hellästi kun koskettaa niin tuntuu hyvälle, eikös. Lämpimin käsin, rakastavin ajatuksin, hellästi mutta varmasti. Rauhallisesti, maltillisesti, ei intoilla turhia. Komenna muaaaahhhh...... Suljetaan pois ylimääräiset ajatukset ja mennään vaistolla. Mä keskityn, kerro mulle, mä kuuntelen. Tiukasti ja tarkasti, varmoin askelin ja yhtenevin henkäyksin. Yhdessä... tuntuuko hyvältä? Juuuuh. Tuntuu. Tästä mä tykkään. Nyt on hyvä, ei tehdä enempää, tähän on hyvä lopettaa. Ei ei, kyllä me vielä voitais, ihan pieni hetki, jookosta? Nyt on hyvä, kiitos :D


Jos joku olisi sanonut että tuo ylläoleva voisi vielä joskus kuvastaa meidän tottistreenejä, niin olisin kuulkaa nauranut ja makeasti. Sen jälkeen kun joskus Rakkimuksen 3 ikävuoden paikkeilla meikäläinen lopultakin onnistui tuon sen pääkopan paineistamaan yli ja ympäri, ei pitkäkestoisesta hiljaisuudesta ja keskittyneisyydestä ole kuin unelmoitu.

Ei hajuakaan mitä tapahtui. Alkuvuosi on ollut täydellistä sekamelskaa.
Ensin muutama viikko mitä kauheinta mekkalaa, vinkunaa ja ulinaa.
Teknisiä onnistumisia ja jopa tähtihetkiä... mutta tottiksessa jatkuvaa ylitsevuotamista. Putkeen kolme hetkittäin hiljaisempaa treeniä ja lopulta eilen... siis Raippiskin oli ihan hiljaa. Ja kaikki muutkin. Koska Rakkimus teki seuraamispätkän käännöksillä, pysähdyksillä ja jäävällä maahanmenolla AIVAN TÄYSIN HILJAA! Siis seuraamispätkiähän on onnistuttu aikaan saamaan ennenkin, mutta ei noin pitkiä ja oikeesti hei, edellisestä hiljaisesta maahanmenosta on yli 2 vuotta aikaa.
Ja eilen taas :D



lauantai 8. helmikuuta 2014

Hypsähdys

Tähtihetki!

Erittäin poikkeuksellinen tähtihetki jopa. Yleensä parrasvalot kohdistuvat tuohon mahtavaan karvapersaukkeeseen mutta nyt on harvinainen poikkeustilanne. Lopultakin tämän koirakon ohjaaja on onnistunut edistymään. Oppinut uuden taidon.

Minä osaan HYPSÄHTÄÄ  :D

Ja jos blogistania tuttuun tapaan ei onnistu tukemaan videoita, niin sehän löytyy myös suntuubista.


Kahvia vassåkuu!


Kiitos OutoPaimen.
Rauhallinen hetki kahvittelun merkeissä on nyt meikäläiselle juuri sitä mitä lääkäri määräsikin. Hermoja tyynnyttävää toimintaa ennen treenejä. Rakkimuksellekin treenien alla pieni pala purtavaa jotta sekin rauhoittuu. Siis MITÄH!?!?! Kuuliks mä oikein, annaksä mulle RUAKAA?? OUUUJEEEEE!!! Näillä eväillä illan treenit voivat vain onnistua.




"
Määrätynlainen uteliaisuus on johtanut meidät bloggaamaan, liittyi se sitten ympäristöön, luontoon tai maailmanmenoon, omaan elämäämme, harrastuksiimme tai lemmikkeihimme. Monipuolisuus on valttia blogeissa! Jos vastaat kysymyksiin ja jaat viidelle eteenpäin, voit viedä pullakahvit mukanasi (copy/paste). (Ei ole pakko jakaa): Esitän kysymyksiä, mitkä saattavat useinkin tulla esille kahvikupposen ääressä, ystävän kanssa keskustellessa. Mitä vastaat seuraaviin kysymyksiin? Voit vastata kysymyksiin myös pelkästään valokuvin
"

Okei, tässä meikäläisen blogissa on sellainen joku koodinpätkä, joten oletan että te ette tuota kuvaa saa vietyä mennessänne. Mutta rohkenen vihjaista, että Oudon Paimenen seinältä, tai Kikiltäsen saa napsaistua. En nimeä tätä haastetta kellekään erityisesti, mutta pyydän että haasteen vastaanottaneet ilmoittavat siitä kommenttikentässä. Rauhallisia kahvihetkiä itse kullekin!

Sitten kysymyksiin. 

1. Mikä on sisustustyylisi?
Hengissä selviytyjä :D
Itse asiassa olen nyt ensimmäistä kertaa elämässäni tilanteessa jossa oikeasti itse sisustan ja vaikutan kotini ulkonäköön. Pienemmät makkarit ovat nyt rempan alla, meidän makkari ja olohuone ovat suunnittelupöydällä. Haluan kotini olevan lämmin ja kotoisa, toimiva koti jossa on miellyttävä olla ja puuhailla. Ei tyhjä ja pelkistetty museohuone (jollaisista siippa taas pitää) vaan sellainen kutsuva ja elävä. Pieni ristiriita havaittavissa, eikös :D Rakastan maavärejä ja aion luoda kotiimme ihan hiukan Etelä-Afrikan tunnelmaa. Vaatehuoneen perällä on tavara jos toinenkin joka on sieltä matkoilta mukaan napattu. Kaikki ne ovat (ainakin suunnitelmissa) löytämässä lopultakin paikkansa kodissani.

2. Mihin huoneeseen olet panostanut eniten sisustuksessasi?
En vielä mihinkään, mutta olohuone. Siltä se nyt ainakin suunnitelmissa näyttää.

3. Mihin käyttäisit rahaa ilman huonoa omaatuntoa?
Lapsiini ja terveyteen. Toisaalta tähän ikään ehtineenä sitä ei enää jaksa tuntea huonoa omaatuntoa rahan käytöstä, teki sillä rahalla mitä tahansa. Sitä paitsi, minä olen työlläni ansainnut jokaisen kolikon mitä kukkarostani löytyy (okei, käyn mä välillä siipankin kukkarolla, mutta hei, me ollaan in lööv ja sehän on sit ihan okei tehdä näin?) joten eiköhän se ole myöskin minun päätäntävallassani että mihin ne rahat sieltä kukkarosta seuraavaksi menevät. Ei myöskään sovi unohtaa parisuhdetta. Aina tuo in lööv - juttu ei riitä arkipäivän kamppailuissa joten parisuhteeseen pitää muistaa myös panostaa. Välillä jopa rahallisesti.

4. Mihin käytät paljon rahaa?
Kaikki käytän mitä käsiini saan :D
Koiraan. Ehdottomasti koiraan. Treeni- ja hallimaksut, seminaarit, bensat, koiraveräjä autoon, öljyt ja vitamiinit, hierojat, monta lajia, monta kouluttajaa, kapulat ja hihnat ja härvelit.... lista on kerrassaan loputon. Käytän aivan liian paljon rahaa tähän koiraharrastukseeni.

5. Mikä olisi mielestäsi huonoin onni?
Että terveys ja kroppa menisi totaalisti rikki mutta järki säilyisi kirkkaana. Se on paskin flaksi mitä voi olla. Olla elinkautisvankina omassa rikkinäisessä ruumiissaan.

6. Mistä onnesta unelmoit?
Jokainen tietysti unelmoi niitä perusjuttuja, oma tupa ja perunamaa sekä lottovoitto ja muuta mukavaa. Mutta se todellinen iso erityinen unelma. Unelmoin juuri siitä mikä stressaa minua eniten. Vaikka miten yritän, aina joku loukkaantuu, en muista elämästäni hetkeä jolloin kaikki rakastamani ihmiset olisivat olleet tyytyväisiä. Ehkä rakastamieni ihmisten joukko on liian iso, tiedä häntä. Toinen yhtä stressaava asia on yllättävät negatiiviset tapahtumat. Juuri kun luulet että voit huahtaa niin jotakin pahaa tapahtuu.
Siitä minä unelmoin. Että kaikki olisivat jollain tasolla tyytyväisiä eikä nurkan takana lymyilisi mitään pahaa. Se on minun unelmani.

7. Missä asiassa olet tunnollisin?
Hampaiden pesussa. Kaikki muu vastuullani oleva onkin sitten vähän retuperällä.

8. Minkä inhimillisen virheen annat helpoiten anteeksi?
Unohtamisen. Luultavasti siksi että oma pääni on suhteellisen laho joten unohtaminen on tuttu juttu. Noin yleisellä tasolla huomaan että vuosi vuodelta on vaikeampaa antaa anteeksi. Johtuuko se iän tuomasta kulmikkuudesta vai kokemuksen lisääntymisestä. Niin monta kertaa on annettu anteeksi ja jonkin ajan päästä on lapaluiden välissä tuntunutkin jotain terävää. Kokemus opettaa luulisin.

9. Mikä on naisen paras ominaisuus?
Moniajo.
Ehdottomasti. Eikä tämä edes vaadi mitään selityksiä.

10. Mikä on miehen paras ominaisuus?
 ;)
Eikä tuokaan vaadi mitään selityksiä :D

torstai 6. helmikuuta 2014

Sillan alla kuohuaa

Ja pinnan.
Pinnan alla. Kuohuaa siis.
Sillan alla siksi, että aika kuluu hirvittävää vauhtia. Ja kalenteri on täpösen täynnään. Jotain uutta kun yrittää ehtiä saada aikaiseksi, niin jotain pitää jättää tekemättä. Valitettavasti (oletan?) se jokin tekemätön on viime aikoina ollut tämä blogistania. Oikeassa elämässä kun on töitä vaikka lampaille syöttäisi.

Oikein tuo palkkaduunikin häiritsee vapaa-aikaa, mutta myös nuo kodin seinien sisäpuoliset projektit ovat aikaavieviä puuhia. Isäntä päätti tempaista kakaroiden makuuhuoneiden remontilla. Rinsessan muutto selkeästi sai tämän idean aikaiseksi. Otti ja remppasi Rinsessan huoneen, heitti könsikkään sinne asumaan sekä nyt remontoi könsikkään huoneesta itselleen "miesluolaa" :D Minä taasen - koska eihän sitä nyt voi tumput suorina vieressä seistä kun toinen hiki hatussa ahertaa -  otin itseäni niskasta kiinni ja päätin että kämpästä lähtee ainakin 1/4 sinne vuosien varrella ilmiintyneistä tavaroista. Ja koska se on tylsää puuhaa, niin sivuprojektiksi heivasin sitten makkarin olohuoneeseen jotta saan laitettua makkarin täysin uuteen uskoon. No tämä ei nyt tunnu edistyvän, joten majailemme olohuoneen lattialla edelleen. Onneksi se tavaroiden siivous ja poistoon perkaus sentään tuntuu edistyvän.

Ja taloyhtiö tempaisi yhden projektihuoneen lisää. Pystyviemäreitä kun pestiin ja kuvattiin, niin hajosi sitten yläkerran kylppäristä putki. Pienen hetken meidän kylppärissä oli kaksi suihkua. Toinen (se vanhempi) kylpyammeessa ja toinen (se yllättäen ilmiintynyt) pesukoneen yläpuolella. Eli saadaan tähän samaan syssyyn sitten vielä kevyt kylppäriremppakin. Kiva!
Nih.

Tuo olohuoneen lattialla nukkuminen on... erilaista? Nukkumaan mennessä Rakkimus kiertyy siihen patjan pääpuoleen kerälle. Ja juuri kun olen liukumassa sen valveilla/unessa rajan yli, tulee sieltä kylmänkostea kuono ja kuolainen kieli varmistamaan että tulihan se naama pestyä ennen sänkyyn tuloa. Nih. Ja aamulla sama juttu. Noin puoli tuntia ennen kellon soittoa. No jotta sää ehrit töhin ajoisa.  Jota odotellaan tapahtuvaksi täysin hereillä silmät kiinni unen perään kaivaten. Turhaan. Kellon lopulta soidessa Rakkimus on itse ehtinyt jo vaipua takaisin unen maailmaan. Kato ei mun tartte käyrä suihkus. Mää voin leppuutaa silmiäni vähän pirempään. Ja myönnä pois, kun kattot mun komiaa "luukkiani" jota siis ylläpiretään riittävillä kauneusunilla, ni vähä lissää unta tekis iha eetvarttia tolle sunkin naamavärkilles. Iha tällee ystävällisesti niinko. Vai onks toi sun nykynen pandakarhu-luukkis jotenki tarkotuksella? Ei meinaa oo kauheen viähättävä.

Treenaamista emme muiden kiireiden vuoksi sentään ole vähentäneet. Ja onpa kalenterissa ollut pari koulutustilaisuuttakin. Tämä toisaalta selittää miksi nuo projektit kestävät niin kauan. Selityksen makua, niin, mutta päivässä ei vain ehdi enempää kuin mihin tunnit antavat myöden.

Mitä tehään? Kerro? KerroMitäTehään?
KerromitätehäänkerromitätehäänKERROKerroKerroKERRRROOOOO!!!!


Treenit ovat sujuneet ja eivät ole sujuneet.

Agiliito on sujunut. Ohjaaja edistyy armottoman hitaaaaaasti mutta edistyy kuitenkin. Miten vaikeaa tuo sujuva liikkuminen ja selkeä ohjaaminen voikaan olla!!! Kömpelyyteni ei ole aiemmin elämässäni minua pahemmin haitannut mutta nyt se ottaa pattiin ja ankarasti. Onneksi koira edistyy. Jopa kontakteissa :D Jaa misä kontakteisa? Emmää ol mittään kontaktii ottanu viime aikoin. Niit pylly telineel ja jalat maasa -asentoi sä oot viime aikoin teettänyt ja välill iha kehunukki, niitäks sää tarkotat?

Hogatha on kuvannut varmaankin ihan jokaisen treenimme. Niitä nauhoituksia on kertynyt pilvin pimein. Jokainen niistä on tarkkaan tutkittu ja analysoitu. Lisäksi käymme jokaisen treenin jälkeen tapahtumat yhdessä läpi sekä teemme muistiinpanot. Omatoimitreenit suunnittelemme aina etukäteen sekä kertaamme vielä rataa tehdessämme ne tärkeimmät asiat joihin tällä kerralla keskitytään. Enpä olisi syksyllä tätä leikkiä aloittaessani arvannut miten paljon tietoa ja kokemusta saamme näin lyhyessä ajassa kerättyä. Yhteistyö kun toimii niin mikä tahansa on mahdollista. Niin vielä jos muidu oppis juoksemaan niin saattais ihan hiukka helpottaa tätä meidänkin "yhteistyötä". Ihan vaan vinkkinä aattelin sanoa.

Tottis. No se taasen ei ole sujunut.
Siis teknisestihän tuo karvapersaus on äärettömän hyvä. Ni mikä muidua sitten mättää, tekniikkalajihan tämä on, eikös? Vaan se piippaus. Jaa se :/ Nokun. Miten helposti se alkaakaan. Eikä kerran alkuun päästyään hevillä lopu. Tilanne on viimeisen kahden viikon aikana pahentunut taas huimasti. Jos mulla on ne juaksut, hormoonit hyrrää?? Ai nii ne oliki vaa nartuilla. No ei se sit oo se. Nyt olemme onneksi onnistuneet saamaan tiistain treenit vähän hiljaisemmiksi. Tunnetila keskiviikkoisin on aivan eri, vaikka paikka on sama. Tai melkein sama. Sama halli, eri kenttä.  Onks miähill vaihrevuaret? Jaa mut ku ei mul oo pallei ni ei kai mul semmoset vuaretka sit vaihru. Syy tuohon piippaukseen ja tunnetilaongelmaan on aivan selvä. Ohjaaja. Ja valitettavasti viimeisen parin viikon aikana meikäläinen ei vain ole jaksanut. Selkeästi loppuu hermo todella nopeasti. Ja sen oman tunnetilan pitäminen oikealla tasolla (ei jumal'vita %&€€#& saa hermostua!!) on ollut yllättävän vaikeaa. Onneksi vertaistukea riittää. Ärränässien ohjaaja on juuri paininut saman ongelman kanssa. Nii. Ei ol, ei. Varsin voitokkaasti vieläpä! Vaan hänellä on kyllä selkeä etu minuun nähden. Hänen oma tunnetilan hallintansa on paremmin hanskassa kuin minulla. Rauhallisempi immeinen siis. Miksei muuten ol? Sain joka tapauksessa häneltä erittäin hyviä kommentteja ja vinkkejä. Niiden toteutus alkaa tänään. MISÄ MUN PALLIT ON?!?!? Nollaamme koneet ja aloitamme uudelleen. Taas kerran.


Aasinsillalla huomattua...
Toi karvaperse potkaisi mua. Ihan selkeesti. Mitä täällä tapahtuu...?