Tunnisteet

AakkosNainen (2) Agility (29) AhnePazka (1) AinaUskollinen (2) Apulainen (1) Armas (1) Blogi (11) Buahhahhaa (12) C (2) ElämänMuutos (2) ElämääSivistyksenParissa (2) EpävirallisetKisat (8) Esineruutu (1) Haaste (5) Hakusana (2) Hakutreenit (13) Hallinta (1) Hallissa (7) HaneRitola (49) HERMOT!!! (10) Hieroja/Fysio (8) HiljaisenMiehenKoira (2) Hogatha (11) Huoh (57) HuonoOhjaaja (13) Idiotismia (19) IHME (11) Ii (2) Ilmaisu (7) Joulu (3) Judge-mm (1) Juhannus (5) Juhla (9) Jälki (16) Jörö (7) Kasvi (2) Keinu (2) Kepit (3) Klikkeri (8) Kokeet (16) Kokonaiskatselmus (19) Kontaktitreeni (1) Kosketusalusta (9) KotkanIhme (2) Kouluttamisesta (6) Kurssi (4) Kuva (4) KylläSeKotonaToimii (7) Kärsimystä (2) Lady (14) Laskurit (8) Laumapalkka (6) Leiri (4) Lelu (1) LukijanValinta (5) Luoksetulon pysäytys (27) Luonnon ihmeet (33) Lupaus (1) MelkeinVerta (9) Metallikapula (5) MukaNopia (1) Määritelmä (3) NallePuh (2) NomNomNom (10) Näytelmä (3) Ovara (1) Palkinto (5) Palkka (20) Pamaus (3) Pastori (1) Pazka (4) Pelko (1) Peltojälki (5) Penneli (15) PiskimusDomesticus (48) Pohdintaa (25) Pokkeri (1) Pyörä (5) Raippis (27) Rakenne (4) RakkimusDomesticus (218) Rauno (2) RautalankaMies (4) S-A (1) Saari (1) Selkäkierähdys (6) Seminaari (22) SpeedControlMimmi (2) SPLkesäleiri (2) Suru (19) Sydänkouluttaja (1) Säkkituoli (5) Säännöt (9) Temppu (15) Terveys (63) TheBootCamp (4) TheRookieTest (2) Tilasto (2) TiuhtiViuhti (5) TOKO (30) Tottis (1) Treeni (123) Treenisuunnitelma (7) Tuikku (1) Tunnari (2) Tunnetila (92) TÄHTIHETKIÄ (15) Töissä (5) UusiVuosi (4) Vapaa-aika (68) Vappu (1) Varjelus (19) VauhtiaJaVaarallisiaTilanteita (1) Verta (13) Vetoketju (1) Vietit (19) Välineurheilu (2) W (1) äityli-raipanheiluttaja (6) Ärrieri (1) ÄrränÄssä (6) ÖveriksMän (4)

tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi vaihtuu


Hyvää Uutta Vuotta 2014 kaikille !!

Vuosi 2013 meidän laumassamme...

ILOT olivat lukemattomat, uskomattoman moninaiset
SURUT olivat pohjattomat
KOKEMUKSET tekivät elämästämme rikkaan
 
Voisin elää vuoden jokaisen hetken uudelleen, mitään en haluaisi menettää.
Katsomme luottavaisina tulevaan. Yhdessä. 

Toivon vuodelle 2014 terveyttä ja onnea. 
Meille ja teille.





perjantai 27. joulukuuta 2013

Överiks meni - 3 med volume

Siis oikeesti kuulkaa ihmiset!
Jotain rajaa ruikuttamisellakin!

... toisaalta se näyttää toimivan. Kaksi urputtaa kommenttiboksissa, toiset kaksi sähköpostilaatikossa ja yksi röyhkimys vieläpä tekstiviestillä lähestyi!

Hyvä on, hyvä on!!

Vassåkuu, överiks meni kolmonen MED VOLUME. 
Enjoy!

video


torstai 26. joulukuuta 2013

Överiks meni kolmonen


Kiitos video-editori-oivallusten (osa tarvittavista oivalluksista tuli, OSA PUUTTUU VIELÄ, VINK VINK!) on överi-sarjan kolmas osa lopultakin julkaisuvalmis. Loput överisarjasta julkaistaan lähitulevaisuudessa muiden, ns ajallaan julkaistavien, tekstien joukossa. Jos jonkun lukijan mielestä nyt sitten menee oppimisjärjestys ja kehittyminen ja kronologia sekaisin... niin noh, niin ne taitaa mennä. Se on vaan kestettävä ;)


Taas löysimme itsemme hallilta. Treenaamasta ihan omatoimisesti. Noin vuorokausi edellisestä treenikerrasta. Ja iha helekkarin suuri "yllätys", taas me ollaan täälä just siihen aikaan ko mun pitäs olla kauneustupluureilla! Päiväunilla! Siis täsä ruppee kuulkaa kuanokarvat jo harmaantummaa jos tämmönen peli pitkäänki vetelee. Nyt pitäisi vain päättää että mitä tällä kertaa treenattaisiin. Olisikohan sellainen helppo rata mitään? Jos keskityttäisiin ohjaajan ajoitukseen? Putki, kuis ois putki? Siihen voisi laittaa vaikka U:n malliin muutaman hypyn ja Putken? vaikka putken. Saa niit enempiki olla.... Tai sitten voisi aloittaa ja lopettaa putkella. Ettei tulisi Rakkimukselle oletusarvoa että putki on aina viimeinen. Siis kaks putkee? Jeeeeees!

Vois näyttää vaikka tältä. Putki, hyppy, hyppy, hyppy, putki. Todella helppo! Ainoa hankala paikka on nelonen, eli viimeinen hyppyeste. Kolmoselta näes pääsee helposti suoraan putkeen eli ohjaajan tärkein tehtävä tällä radalla on saada koira hyppäämään myös nelonen ennen kuin jumalainen putki kutsuu. (Joo joo, kuva hämää mutta mä en olekaan mikään piirtäjä. Nih.)



Tämä muuten näyttää siltä että me ei paljoa muuta treenatakaan kuin tuota ohjaajan ohjaamista ja ajoitusta mutta siihen on syynsä. Rakkimus näet tekee (tai ainakin yrittää) parhaansa mukaan juuri niin kuin ohjaaja ohjeistaa.... vaan ohjaaja ei ole kauhean hyvä ohjeistamaan. Siksi siis näitä perustreenejä paljon. Rakennetaan niin sanotusti pohja hyväksi ja siitä voi sitten joku päivä alkaa hiomaan erilaisia erikoisuuksia ja hienouksia ja vaikeampia juttuja. Näiden reippaasti etenevien ja helppojen ratojen avulla olen oppinut millä vauhdilla Rakkimus kulkee, missä kohdassa seuraava ohjaus on annettava ja missä kohdassa se on auttamattomasti myöhäistä koska karvapersaus meni jo!

Tässä on moneen kertaan tullut huomattua miten paljon me olemme Rakkimuksen kanssa jo aiemmin tehneet. Se pahus kun oikeasti tekee niin kuin sille ohjeistetaan. Ja jos KUN! meikäläinen ohjeistaa liian myöhään niin Rakkimus paahtaa suoraan eteenpäin kunnes toisin ohjeistetaan tai kunnes se törmää johonkin. Yleensä se ressukka ehtii törmäämään.... Meikäläisestä tulee vielä jonain päivänä tylppäkuonoinensaksanliitokoira. Muutaman kerran se on juossut pahki putkea päin tai livahtanut eteen osuneen A-esteen alta kun mitään muutamaan ohjeistusta ei ole kuulunut ja vauhtia on vielä ollut reilusti.

Tässä esimerkkejä joista näkee mikä merkitys käskyn ajoituksella on.


video


Joo, saa nauraa :D
Buahhahhaaa :D :D Kyl me Hokathan kaa naurettiinkiii :D :D :D




keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Tervataan naapuruston haukkuvat rakit!


Aamukeskustelua lähistöllä asuvan naapurin kanssa (törmättiin koirien kusetuslenkillä ja jäätiin juoruamaan):


Hän: Per&%%€!! kun menee päreet ton naapurin rakin kanssa. Jos olisin vähemmän rauhaisa ihminen niin menisin ja tervaisin sen ukon kons ei oo rakkiansa kouluttanu.

Minä: Mitä pahusta se sit on tehnyt? Ja siis kumpi, ukko vai rakki?

Hän: No se saakelin rakki. Kato kun se ukko ei ole kouluttanu sitä rakkiansa. Se haukkuu kaiket päivät siellä kämpässä ja mulla palaa hermo. Hiukan sen jälkeen kun se ukko on hurauttanut autollansa töihin, niin alkaa kerrassaan helevetillinen ulvonta ja haukkuminen. Se rakki ravaa kämppää edestakas ikkunalta toiselle ja välillä ulko-ovelle ja haukkuu ja ulvoo. Sit se jää siihen oven viereen ja ulvoo siinä kunnes kuulee että se ukko ajaa autollansa pihaan. Eläinrääkkäystä, piikille tommonen sekopäinen piski pitäs viedä!

Minä: Eikös se jo ole ihan aikuinen koira? Onko se aina ulvonut?

Hän: Onhan se jo, eikös se ollut noin vuoden vanha kun teille Rakkimus tuli? Eli varmaan kuusivuotias. Tai siinä kinttaalla. Eikä se aina ole haukkunu. Viime talvena se alotti, hiukka ennen joulua. Eli vuoden verran nyt.

Minä: No outoa että tossa iässä alottaa...

Hän: Ei se mitenkää outoa ole. Se haukkuminen ja ulvominen alko samaan aikaan kun sen ukon muija pakkas kamansa ja muutti sieltä pois.

Minä: Jaa no se selittää. No mitäs se ukko, eikö sitä kiinnosta toi haukkuminen?

Hän: Mistäs mää sen tiätäisin, en oo kysyny. Mutta tätä kun nyt on vuoden verran kuunneltu, niin nyt ajattelin kyllä soittaa poliisille ja eläinsuojeluviranomaisille, sille Leyserille. Ja isännöitsijälle, huomatuksen se ukko ainakin tarttee. Ja häädön sille hommaan jos ei koira hiljene!

Minä: Niin että oletko kertonut sille että koira pitää ääntä?

Hän: No en, ei kuulu mun tapoihini puuttua toisten elämään.

Minä: ... ?



maanantai 16. joulukuuta 2013

MaxiTsemppiTonttu


Joulu tulloo ja ihmiset tekköö kaikkee hölömöö. Voitteko arvata mitä toi muija meni tekkeen. No ette varmana voi. Siis vaikka mää ny oon nähny sen tekevän vaiks mitä, ni tää kuulkaa vei voiton kaikest mitä se on tähä mennes hommannu. Se luki jostai naamajutust ja pittimaailmast et hallill ol lauantain pikkujoulut. Se sanos mul torstain illal reenien jälkeen et me ollaan sit kuulemma menos sinne pikkujouluihi. Mää ajattelin et nonni, kerranki jottai järkevii päätöksii. Tonttulakei, klökii, joulupippareit (siis niinku taikinast tehtyi, ei tart het ajatell kaksmiälisest vaiks tiättyki siäl toivottavast on nartui paikal usseempiki), hauskoi tarinoit, ehkä jopa lauluu ja vaiks vähä tonttutanssii sekä tiätyst uussii tuttavuuksii. Valamis ko artturi sottaan mää sanosin tol muijal. 

Sit se lauantai tuli. Me käytiin ensteks vähä lenkil ja sit me syötii aamiaist ja semmast. Lopultas toi muija päästi mut autoon ja me lährettiin ajamaa. Mää jo vähä kuala suupiälis ajattelin kaikkii niit mahrollisii jouluherkui mitä koht saaraa ko mää yhtäkkii tajusin et eihä me minnekää hallil päi eres olla menos! Hetke mää jo hualestusi, mut onneks me sit pysähryttiinki ton Hokathan pihal ja otettii se mukaa. Se oli mun miälest tosi hiano juttu, onhan toi Hokatha vallan auttanut tota muijaa täs liitämises ja akiteeraukses ni et kyl se Hokathaki on ne herkut ansainnut. Itte asias, ko oikeen tarkkaan hetken assiaa ajattelen, ni melkest se kyl on nii et mää ja Hokatha, me kaks ollaan se kaikkest isompi työ täsä akiteeraukses tehty. 

No mut me sit lopultas saavuttii sinne hallil. Vähä mul meinas tulla kiirus ko en siin aamulenkil saanu tarpeeks kuseksittuu ku vähä noi pikkujoulujuhlat tuppas hermostuttammaa, mää ku en niin kauhian tottunu ol tommosii isompii sosiaalitapahtumiin. Onneks me sit kuiteski heti peril päästyä käytiin vähä kävelyl. Sain sit kaiks asiat toimitettuu ja olo helpottu huamattavast.

Mää sit vähä reippaast kävelin takas sinne hallil ja aattelin et nonnih, nyt se herkuttelu alkaa. Mä näjin ko aikas lauma muit koirii jo hiippaili sin hallil sisälle. Mut se muidu heitti mut sinne auton takaloossiin. Kait se sit halus ens mennä sisäl kattomaa ett millai ne rotokollat tääl hoidetaa ni mää sit nätist jäin sinne autoon orottamaan. Aattelin et vois ottaa vaiks parin minuutin tirsat ni sit jaksais herkutella oikkest kunnol. 

Aika vaan kulu ja mää kattelin siält kylmäst autost ko ne piänet koirat tuli ulos siält hallist, yks kerrallans. Mää en oikkeen nähny et oliks ne kauhian tyytyväisen näkösii siks ko niil ol ollu niin kivvaa vai siks ko ne oli saanu syärä herkui niin paljo, mut kauhhian tyytyväisen näkösii ne oli. Ihan kaik. Vähä mua jo rupes sit veetuttammaanki se juttu. Muiduu ei näy misää ja tuli jo miälee et mahraks mää mittää herkui saarakkaa. Se ku vähä on ollu meill tapana ett mul ei mittään erityisii herkui anneta. Ko mää ole mukamas allerkine. Pullsittiä sanon mää. 

Hiukka mää sit rauhottusin ko mää huamasin et hetken pääst sinne hallil lähti monest autos sellasii ei ihan piänii mut kuiteski mua piänempii koirii. Vähä niinko keskikokosii. Pari isompaaki siin jalotteli, mut neki meni sit takas autoihi. Eli tuli sellane ajatus miälee et mahtaaks ne juhlituttaa meitit sillee niinko kokojärjestyksesä? Monil koiraihmisil on sellaset ajatukset, et niinko minikoirat erikseen ja maksimaaliset eriksee. Niinko niis koirapuistois, niis on mineil oma puali. Se on kyl kauhhian hyvä ko ne ko juaksee jaloisa ni helpost niihi kompastuu.

Nii siit kompastumisest. Meil oli vanha miäs kyläsä, se Vaija, se ol iha pari yötäki. Mun kans se siin olohuanees yäseet makoili. Yäl se kävi vessas ja mää sitä siin oven takan vahtisin. Ja sit ko se lähti liikkeell, ni astus mun päälleni ja meni päistikkaa ovvee päin. Lattial oli verta ja hetken aikaa siin oli vähä älämölöö mut ei sil sit onneks ollu ko piäni reikä tosa silmän yläpualel. Mää en tajuu kullai se muhun oikeen kompastu, luulis et se olis haistanu et mää siin pimiäs makasin. Joskus must tuntuu - tai itte asias aikast usseinki - et ei noitten ihmisten kuanoil ol mittään tekkoo, mahtaaks ne toimii laisinkas.

Mut siäl hallil, ne keskikokoset koirat rupes sit kans yksitellen palailemmaan autoille. Mää siin kohtaa rupesin vähä venyttelemmää, aattelin et oon sit valmiinas ko se muidu tullee mua hakemaan. Ja sillai siin sit totta viissiin oli se homma, et sit siält tuli kasa muidui - tais siin olla pari ukkeliiki -  autoille ja kaikki niist otti mukkaans sisälle tämmösen vähä maksimaalisemman kokosen komian koiran.

Siin me sit mentiin rauhallises laumas sisäl ja mul jo kuala kuulkaa suupiälist oikkee roiskus ku mä ajattelin et nyt ne joulupöyrän herkut meittii siäl sisäll orottava!

Ei ihan niin onnellisest ollukka assiat. Ei menty täysnäisten patojen ääreen. Ei. 

Siäl sisäl oli kuulkaa joku rymsteerannu oikkee kunnol. Meitin reeniratojen airat oli siirretty ja nyt siäl oli semmane oikkest iso rata. Siäl ol estet ja putkee ja lissää estei ja vaiks kuin pal putkii ja puamii ja se mun lemppari, sellanen A-este, se o sit ihana! Nii, siis putkii oli monta. Joku mimmi siäl puhu mikrofoonii ja sit mää äkkäsin et mist on kyse. Toi muidu oli tuanu mut kattomaa jottai pikkujouluakiteerauskisoi! Ens mul meinas verenpaine noust ihan kunnol ko mää oli jottai hyvyyksii orottanu! Mut sit mää ajattelin et jos me nyt ens kattotaan tätä kisaa, kato ko kaikki koirat oli kers ulos tullessans ollu kauhhian tyytyväisen näkösii, ny kyl tän täytyy viäl hyvin päättyy.

Siin me sit katottii ja mää jo rupesin ajattelleen et vois olla kivaa jos meki joskus päästäs tollasil isoil radoil. Se meitin uus - tai siis ton muidun - kouluttajaki oli siäl paikal. Se siin jottai jutteli ton muidun ja Hokathan kans.

Sit alko tapahtummaa. Muidu kaivo taskustans jonku lapun minkä se anto sil mikrofoonii piteleväl naisihmisel. Me käveltii sinne radan alkuu ja muidu otti mult pannan pois ja sit se näytti et täsä on tää sun pallos ja se jää tähä tän yhden esteen taakse. Mää hetke aikaa kattosin sitä ko lehmää uut veräjää ja sit mää hokasi! Siis toi muidu on ilmottanu meitit akiteerauskilpailuihi!!! Me ollaan nippa nappa ehritty harjotella mitä.... kolme kuukautta ehkä? ja nyt se luulee jo ossaavans kaiken! Siis ensinnäkkää se ei ossaa viärä mua kepeil kunnol, puamii ei olla harjoteltu ku pari kertaa, hirastuksist se ei ollu kuullu ennen viime torstait ollenka, kiärrätyksen keilauksen se oppi vast viikko sitte. Siis kaikenkaikkias toi muidu ei ol laisinkas valmis kisaamaa viäl täsä lajisa. 

Mut mikäs siin jos se haluu ittens nolata, aina mää oon valmis pitämää hauskaa, vähä niinko lukkari sottaan, eiks joku semmone sanonta ol olemas.

Sin mä sit jäin, oikke nätist orottammaa ensimmäisel esteel. Se sanos mul et nyt piretää hauskaa ja mennää niin pirskuleesti ja jos oikkeen kivalt tuntu ni sit saaraan kuulemma juasta hetken päästä sama rata uurestaski. Jos mää siis haluan. Siit paikast mää päätin ett nyt pannaa tuulemaa!

Ensteks mää hyppäsin esteen yli, se oli sellasel maksikorkeurel. Sellasii ei ussein reenata mut ne on tosi kivoi! Sit heti sen jälkee mää pääsin putkeeeeeeeeeen!!! Sen jälkee mää en ihan tajunnu et mitä se muidu huito, se heilus yksiksens siin jonku ouron jutun ja hyppyesteen viäres, oiskohan se outu juttu ollu nimeltäs muuri. Ehkä. No mut sit tajus et mää en tollasest tuulimyllyheiluttelust ymmärtänny mittää ni sit se hirasti ja näytti uurestas siit sen muurin viärest ni mä sit hyppäsin siitäki yli. Ja siit esteest. 
Sen jälkee se käski mun mennä puamille ja lähti itte samantiän toiseen suuntaan. Mää en ymmärtäny et pitiks mun sit men sin puamil vai seurata muiduu vai mitä. Mää yritin kiivet hetken matkaa sin puamil ja hyppäsin semmosen putken pääl. Ja sit mää menin siit putkestaki pari kertaa. Mut ei se tarkottanu sitäkä. Ja sit mää hyppäsin niitten putkien yli ees taas. Mut ei sekä kelvannu. Sit siält jo juaksi semmonen kouluttajanainenki mut ko ei se muidu sit onnistunu näyttämään mul selkeesti ni me sit vaa mentii etiäpäin. 
Seuraavaks mää pääsin taas putkeeeeeeeen!!!! Ja sit ko mää tulin siält ulos ni voitteks kuvitella, se muidu ohjas mut esteelle ja osas kertoo et heti esteen jälkeen pittää kääntyä ja sit ko mää kääntysin ni siäl oli taas putkeeeeeeen!!! Sit mentiin taas esteen yli ja sit mää pääsin AAAA-esteelle! Mää pääsen siit nii harvoi et menin varmuuren vuaks pariin kertaan :D Sen jälkee palattiin siihen alkupäähän ja mentiin taas esteen yli ja voitteks arvata... putkeeeeeeen:D 
Sen jälkee taas oli hyppyeste ja siin toi muidu koitti sihist jottai, en tiiä mitä mut hiukka mää hiljensin ja sit mä huamasin et ei perhana tää voi eres olla totta, taas päästään putkeeeeeeenn!! Sen jälkeen oli semmonen vähä leveempi hyppyeste ja .... siis tää on jo melkkest ko taivaas olis ja sen seittekymment narttuu olis siin orottamas.... taas mää pääsin putkeeeeeeen :D 
Siält ko tultiin ulos ni oli taas hyppyeste ja sen jälkeen oli oikkee jymypäätös (ja se oli iha hyvä et se päättys ko toi paksu muidu puuskutti jo vallan) eli aiva jumalaine AAA-este (menin taas parriin kertaan, ihan vaa varmuuden vuaks) ja viäl yks piäni putki. Sen jälkee suaraan siäl mun silmien eresä maassa oli mun pallo, mää juaksin sinne ja varosin etten vaan hypänny sitä yhtä estet siit viärest.

Se oli kuulkaa nii maa helekatin hauskaa! Varsinki se et mää juaksin ko tuulispää ja kiipesin ja hyppisin ja vaikka mitä.... ja sit se on toi muidu joka puuskuttaa hikisenä :D

Hetke aikaa mää orotin et saaks se muidu henkityksens laisinkas takasin. Onneks siin ei menny kauaa, sit mää otin ja ilmotin et voitas mennä uurestas, sillai ko oli kertas vähä luppailtu. No sit me mentii. Ennää meitin ei tarvinnu mittää lapui antaa, mentii vaan jonossee ja siin orotettii ommaa vuaroo. 

Se toinen kiarros oli siis iha sama rata. Täl kertaa se meitin oma kouluttaja, se uus miäs, se mikä vääntää rautalankaa aikases taitavasten (täytyy muuten kuulostella et mikä sen nimi on, mut sanotaa nyt vaiks rautalankamiäs paremman puuttees) ni se tuli ton muidun avuks. Siin alus ko on se puami, nii siin se rautalankamiäs oli jo valmiik orottamas mua ja kerto mul et hei, mää saisin täsä nyt iha ite mennä siit puamist yli ja toi muidu juaksee siält kauempaa ko se ei ossaa hyppii noitten putkien yli niin taitavast ko mitä mää hyppisin ensimmäisel kiarroksel. Mää en tajuu miksei se muidu mul sitä heti kertonu, se rautalankamiäs osas tehrä asians heti selväks eikä turhii jaaritellu. Ni et sit mää juaksin siit puamin yli, se oli tosi kivaa. Siit ko ei yleensä saa mennä. Ainaska sillai omin luvin. 

Tää toinen kiarros oli kauhiast kivampi ko se ensimmäinen. Siis oli seki kivaa mut tää oli pal pal kivamppaa. Toi muidu osas jo kertoo suunnat mul paremmi eikä se ennää koko aikaa vilkuillu et "misä se seuraava este on, mikä numero on vuaros". Me mentii molemmat ko tuulispäät konsanaa ja mää luulen et siäl hallis ei ol tollast menoo ja meininkii ennen nähty!

Pittää tunnustaa et sen toisen kiarroksen jälkee mää olin aikases valmis juamaa ja vähä leppäämää. Me mentii juamaa ja käytiin piänel lenkil. Sit me juatii taas ja sen jälkee mää hyppäsin autoo lepäämää. Muidu anto mul komian palan sitä tosi hyvvää makkaraa, sitä mää sit siäl autos mussutin. 

Hetken pääst se muidu ja Hokatha palas takas autolle ja ne kerto et me oltii oltu niin hyvii et saatii ihan palkintoki. Siäl oli kuulemma palkittu eka (mää tunnen sen koiran, Eka on semmone piäni ja pirskaleen nopia ja saman merkkine ku Hatti) ja toka ja kolmas ja suurin aika. Ja me saatiin se suurin aika - palkinto. Siis niinko meitin sarjan suurin aika. Pisteit me saatii 180. Mää en tiiä et onks se paljo vai vähä. Enkä mää oikeen tiiä et jos sarjas ol 9 koiraa ja me oltiin 8 ni oliks se sit nii et me saatii kahreksan yhreksästä elikä melkest täydet vai oltiiks me toisiks viimisii? Mää veikkaan et me oltii se melkest täyret ko meil kertas oli pisin aikaki. Ko eiks se pisin aika ol sit niinko paras aika? Mää luulen et on. Sen kunniaks me saatii nyt sit MaksiTsemppiTonttu- titteli.

14.12.2013 ensimmäiset "epikset" (pikkujoulukisa)
Maksi / mölli
Kahdeksas sija (9 osallistujaa luokassa)
Pisin aika
"MaksiTsemppiTonttu" palkinto


Aikases mahetsuu, eka kisa ja heti tuli palkinto :D



keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Kolleist ja nartuist



Se mun kamu, se tolleri joka omistaa sen yhren kuppilan, sen kans ollaan juteltu, et noi ihmiset on tosi erilaisia sen mukaan ett onks ne kollei vai nartui.

Kollit on sellasii helposti kusetettavii. Siis ei niinko kirjaimellisest vaan niinko sillai et niit on helppo huijata. 
Ja sit ne antaa kauheen helposti maistiaisii vaiks semmasest sapuskast joka on tarkotettu vast huamen syätäväks. Tai ko ne leikkaa ommaan ruakaansa jottain palasii, ni ne tiputtaa niit lattial kauheen pal helpommin. 
Eikä niit tartte tuijottaa kostein silmin pää kallellans ko ihan piänen hetken ni sit ne heltyy. 
Eikä ne myöskä tunke niit sormians tonne kylkiluihin ja sano et "paksu ko tynnäri, laihrutuskuuril ja het!" Noi nartut meinaan tekkee nii. Ja sit loppuu taas hetkeks kaikki hyvyyret, reeninamitki on sen jälkeen pelkkää kuivaa nappulaa.
Nartut on toisaalt sillee aktiivei ja sit ne kans antaa ruakaa ja ne muistaa aina vaihtaa tuoreen veden elikäs tosi mukavii lemmikei. Mut toisaaltas ne sit kans komentaa ja vaatii. Se vaatiminen on vähä semmost et joskus siit sais vähä höllätä. 
Välill tuntuu et ne vähä niinko ymmärtäis et mitä niil sannoo ja sit taas joskus kylmä torellisuus iskee kuanoon ko tyhjä ruakakippo. Semmone metalline ja kylmä. Ei ne oikeesti ajattele yhtään samall tavall ko me ajatellaan eikä ne ees ymmärrä mitä niil sannoo. 
Mut ne on oikeesti aika kivoi ja lutusii silti.

Kauhhian hankala noitten ihmisten kans on ellää mut kauhhian hankala se nyt ennää olis ajatella et ilmanka eläis. On niit täs jo sen vertas monta vuatta tullu katteltuu et niihin vähän niinko tottuu ja tykästyyki.


Huamaaks, kostiat silmät ja "oi ko mää oon nii lutune" ilme.
Toimii. Ihan niinko aina ja joka kerta.
Täl kertaa mää sain vähä peuran kylkiluit.




tiistai 10. joulukuuta 2013

Muutoksia


Kertaus on opintojen äiti.
Ja hyvä appari on edistymisen perusedellytys.
Hah, meidän varustevalikoimasta löytyy molemmat, joten nou hätä, pala kakkua ja sillee :D

Juttu on nyt niin että kiirettä on pitänyt mutta paljon on ehdittykin. Blogin päivitys on ollut mielessä melkein joka toinen päivä. Ja jos se muuten ei olisi mieleen juolahtanut, niin Hogatha on "ystävällisesti" muistuttanut. Mutta... kun se video. Sen editointi siis tarkemmin sanoen. Tökkii niin maan mahdottomasti. Kävi niin kuin useasti käy, yksi kohta kun tökkii, niin jää koko juttu tekemättä. Mutta ei kun etiäpäin, sano mummo pakkasessa.

Sen jälkeen kun Rakkimus Paskimus Idiottamus LUUPÄÄ PRKL!€%%!!! Domesticus oli taas löytänyt sisäisen rauhansa (kts sarja "överiks meni" joka ei siis vielä ole kokonaan julkaistunut), teimme muutoksia agiliitotreeneihimme.

Rakkimushan, jos siis ihan aikuisten oikeasti ja rehellisesti puhutaan, No se olis iha kivaa vaihteluu ettei aina mee nää sun jutut pelkästäns mun mollaamiseks menettää hermonsa vain (ja aina!!!) kun se ressukka ei tiedä mitä sen pitäisi tehdä. Tai jos se ei ymmärrä mitä tapahtuu. Sehän siis tietysti on Rakkimuksen luontainen ja erittäin valitettava ominaisuus, nuo heikohkot hermot. Se vinkuu ja piippaa jos sitä hermostuttaa. Sitä hermostuttaa jos se olettaa että mennään treenimään mutta jos se ei voi olla ihan varma! Se on hiljaa ja tyytyväinen vain joko ollessaan "vapaalla" tai tehdessään töitä. Jos ollaan siinä välissä, tai odotetaan omaa vuoroa treeneissä tai ei oikein tiedetä että mitä ollaan.... piip piip uuuaaaa!

Tämä ominaisuus ja epäsuotuisat olosuhteet ovat siis tehneet elämäämme viime aikoina muutamia helvetillisiä hetkiä. Huoh. Niistä siis överissä tarkemmin. Nyt olemme (toivottavasti!!!) saaneet asiat ainakin hetkellisesti parempaan kuntoon tekemällä pari radikaalia muutosta.

Muutos yksi.
Ohjaaja. Siis ohjaaminen.
Kiitos maailman parhaan apparin sekä loistavan kenttäkamun, on ohjaajan ohjaaminen selkiintynyt. Sellaiset perusjutut kuin esim "koiraa ohjataan aina koiran puoleisella kädellä" ja "ohjaajan rintamasuunnalla on merkitystä" ja "käden liikkeen pitää olla koiraa avustava" ja "käskytä selkeästi" ja "ole mustavalkoinen" on nyt löydetty, saatu tietoon, isketty ymmärrykseen ja jonkin verran jo ohjelmoitu jopa lihaksiin asti. Kyllä tähän on mennyt kuulkaa aikaa, hikeä (lähinnä Hogathalta), hermoja (nekin Hogathalta), kärsivällisyyttä (taas Hogathalta) sekä kameran akkuja (edelleen Hogathalta). Mutta kertaus on opintojen äiti. Ja kun appari tarpeeksi lujaa ja selkeästi sanoo, niin uskoo se Heklakin ;P No oli se jo aikakin saada vähän selvyyttä tohonkin muijaan.



Muutos kaksi.
Ryhmä. Siis radan koko.
Vaihdoimme agiliitoryhmää. Tässä uudessa ryhmässä on ainoastaan keskikokoisia ja isoja koiria. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että radat ovat pidempiä. Ei niin että esteitä olisi enemmän, vaan esteiden välinen matka on pidempi. Myöskin harrastetaan vähemmän eestaasympäriämpäri samojen esteiden yli-ali-läpi menoa. Jätetään enemmän tilaa sille koiralle kääntyä ja liikkua esteeltä toiselle. Tämä tarkoittaa ohjaajalle paaaljon paaaaljon enemmän askelia. Vastapainona meneminen on helpompaa, on itselläkin tilaa ottaa tarvittaessa korjaavia askeleita, sekä aikaa jää enemmän. Jos laittaa jalkoihin vipinää niin eri ohjausliikkeiden välissä ehtii ns. "vaihtaa käsiä" koska sillä koirallakin menee hetki siihen siirtymiseen. Myöskin koira ja ohjaaja ovat kauempana toisistaan joten koiran on helpompi seurata ohjausliikkeitä eikä ohjaaja läimi koiraa päähän tai astu sen varpaille Tää on niiiiiin hyvä juttu! tilanpuutteen vuoksi. Samoin uuden ohjauksen ehtii antaa koiralle ennen kuin koira törmää esteeseen eli sillekin jää aikaa reagoida.

Muutos kolme.
Toiminta. Toiminnan ylläpitäminen.
Treeneissä pyrimme välttämään tyhjät tauot. Eli Rakkimukselle järjestetään koko ajan jotain ohjelmaa. Kokonaan tauottomaksi tätä hommaa nyt ei vaan saa, mutta parhaamme yritämme. Me joko treenaamme, ja niin että mahdollisten ohjaajan & kouluttajan keskusteluhetkien aikana ohjaaja kuitenkin koko ajan huomioi ja käskyttää koiraa (maahan, palkka + vapautus, istu, tassu, palkka + vapautus tms) tai treenivuoroamme odottaessa käymme lyhyellä kävelylenkillä tai treenaamme vaikka kaukokäskyjä käytävän puolella. Mitä vähemmän tyhjiä hetkiä, sitä vähemmän ääntä. Mun korvaparat niiiiiiiin tykkää :D

Vapauta. Tauko toiminnassa. Vapauta jo.
Näin pidetään hullua jännityksessä :D :D
VAPAUTA JO!! ANNAPALLOANNAPALLO!!

Kuten edellisestä kuvasta saattaa huomata, on tuo narupallo + kuolaava koira + todella hieno hiekka = helkkarin huono yhdistelmä. Pyrinkin siihen että noin hiekkaisella pallolla ei touhuta vaan tempaisen taskusta puhdasta palloa tilalle. Se taasen tarkoittaa että joku meillä pesee niitä palloja sitten melkeinpä päivittäin...




Aasinsiltaa pitkin....
Överiks meni - sarjan loppuosat siis ilmestyvät heti kun tuo videoeditori tottelee mua!
(Saattaa siis mennä vielä pienen pieni hetki...) Jos jollakulla on hyviä vinkkejä liittyen videon-mac-editointiin, niin sähköpostia saapi laittaa tulemaan, kiitos!


maanantai 2. joulukuuta 2013

Ooh? ... OOOVAH???


Hmmm.
Ei, ei mitään uutta auringon alla. Rakkimukselle kuuluu sitä samaa kuin aina ennenkin (kts. kuvat) ja minä sain tyhjiä ultra uutisia.

Elämä. 
Onneksi Rakkimus.
Ja mun Rinsessa :)


Oooooh?!?!

OOOOOVAH?!?!?!

S'OON   OOOOVARA!!!!