Tunnisteet

AakkosNainen (2) Agility (29) AhnePazka (1) AinaUskollinen (2) Apulainen (1) Armas (1) Blogi (11) Buahhahhaa (12) C (2) ElämänMuutos (2) ElämääSivistyksenParissa (2) EpävirallisetKisat (8) Esineruutu (1) Haaste (5) Hakusana (2) Hakutreenit (13) Hallinta (1) Hallissa (7) HaneRitola (49) HERMOT!!! (10) Hieroja/Fysio (8) HiljaisenMiehenKoira (2) Hogatha (11) Huoh (57) HuonoOhjaaja (13) Idiotismia (19) IHME (11) Ii (2) Ilmaisu (7) Joulu (3) Judge-mm (1) Juhannus (5) Juhla (9) Jälki (16) Jörö (7) Kasvi (2) Keinu (2) Kepit (3) Klikkeri (8) Kokeet (16) Kokonaiskatselmus (19) Kontaktitreeni (1) Kosketusalusta (9) KotkanIhme (2) Kouluttamisesta (6) Kurssi (4) Kuva (4) KylläSeKotonaToimii (7) Kärsimystä (2) Lady (14) Laskurit (8) Laumapalkka (6) Leiri (4) Lelu (1) LukijanValinta (5) Luoksetulon pysäytys (27) Luonnon ihmeet (33) Lupaus (1) MelkeinVerta (9) Metallikapula (5) MukaNopia (1) Määritelmä (3) NallePuh (2) NomNomNom (10) Näytelmä (3) Ovara (1) Palkinto (5) Palkka (20) Pamaus (3) Pastori (1) Pazka (4) Pelko (1) Peltojälki (5) Penneli (15) PiskimusDomesticus (48) Pohdintaa (25) Pokkeri (1) Pyörä (5) Raippis (27) Rakenne (4) RakkimusDomesticus (218) Rauno (2) RautalankaMies (4) S-A (1) Saari (1) Selkäkierähdys (6) Seminaari (22) SpeedControlMimmi (2) SPLkesäleiri (2) Suru (19) Sydänkouluttaja (1) Säkkituoli (5) Säännöt (9) Temppu (15) Terveys (63) TheBootCamp (4) TheRookieTest (2) Tilasto (2) TiuhtiViuhti (5) TOKO (30) Tottis (1) Treeni (123) Treenisuunnitelma (7) Tuikku (1) Tunnari (2) Tunnetila (92) TÄHTIHETKIÄ (15) Töissä (5) UusiVuosi (4) Vapaa-aika (68) Vappu (1) Varjelus (19) VauhtiaJaVaarallisiaTilanteita (1) Verta (13) Vetoketju (1) Vietit (19) Välineurheilu (2) W (1) äityli-raipanheiluttaja (6) Ärrieri (1) ÄrränÄssä (6) ÖveriksMän (4)

torstai 28. marraskuuta 2013

Hymph!


BUAHHAHHAAAA!!! Se muija laitto namipalkan vähän väärään paikkaan! Oliskos kannattanu laittaa suoraan linjaan keppien kanssa, oliskos! Vaan ei, sinne se vaan sen lämäytti, hualimattomasti vähän sivuun joten mähän sit tempasin suaran suuntiman sinne palkalle :D :D
Kyllä se oppii, hittaasti kylläki, mutta ko sitä joka kerta hiukka opettaa, ni kyl se viäl joku päivä :D
Tarkka olla pittää, ei täst muuten tul mittää :D

Buahhahhaaaa!


Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Hymph!




lauantai 23. marraskuuta 2013

Överiks meni kakkonen


Niih, siäl me sit oltiin, siäl akiteeraushallilla. Se keinu oli aikas hauska juttu ko siin sai koiranmakkaraa. Ja vähä sillon tällön ko nappas kovempaa niist sormist ni seki oli aikases hauskaa, toi muija sähähtää ain sillon ko heitettäs vettä kiukaal :D On se vaan nii hauska lemmikki.

Treenasimme keinun lisäksi myös yksinkertaisia ja helppoja ohjauksia. Rata oli vain pari kolme estettä. Ja tietysti putki :D Tuo Rakkimus niin rakastaa putkea.

Yllättävän vaikeaa oli keksiä itse rata jossa on helppoja juttuja ja sitten jokin vinkeä viuhaus. Eli siis jokin vähän vaikeampi ohjausliike siellä välissä. Niin äärettömän helposti sitä tekee liian vaikeita yrityksiä, sellaisia joihin omat taidot eivät vielä riitä. Onneksi Hogatha ja Ursula olivat mukana. Kerrassaan loistavia huomioita tekivät nuo kaksi. Esimerkiksi sen, että ei se ole Rakkimuksen vika jos ohjaaja ei osaa. Ja sellaisen huomion, että kun heiluttaa käsiään kuin tuulimylly, niin ihan pikkisen vaikea on koiran tajuta että mitä kättä pitäisi seurata...

No me siis edistyimme. Kaikenkaikkiaan positiiviset treenit. Ursula näytti hyviä liikkeitä ja yhdessä Hogathan kanssa demonstroivat että miten minä liikehdin todellisuudessa ja miten minun pitäisi liikehtiä. Oikein sillä tavalla positiivisesti ja kannustavasti. Jaa nyt se puhuu läpiä päähänsä! Ne toiset muijat nauro ko vanhat noita-akat!! Siäl ne hirnu aidan viäres ja sit ne matki ton muidun käsien heilutteluu ja kankeet hyppimist. Kyyneleet niil valu silmist ja se oli niin pahuksen hauskaa, onneks toi muidu ei tajunnu et määki nauroin niin et kylet sattu. Onneks jokku eres tajuaa miten vaikiaa se reenaus ton yhren kans välillä on. Siis yrittäähän se, mut ko ei se oikein ain tuppaa onnistummaa. Ressukka.

Ohjaus ja keinua, se oli ihan riittävää yhdelle treenikerralle. Varsinkin kun ottaa huomioon että olimme seuraavana päivänä menossa uudelleen. Eli kahdet omatoimitreenit peräkkäisinä aamuina. Joo, kyl määki kauhistusin ko kuulin ton. Kaks päivää perätysten ni et ei pääs aamulenkin jälkeen ruokakipol ja päiväunil, vaan täytyy "ansaita ruakansa" niinko toi muija välill sannoo. Seuraavana aamuna suuntasimme siis aamulenkin jälkeen taas hallille. Joskus sitä vain treenikärpänen puree oikein kunnolla ja silloin siitä pitää nauttia täysin rinnoin. Entäs jos sä et ookkaan ainut jonka siellä treeneissä pitää mukana olla, häh!?! Nautitaanko sillonki sit "täysin rinnoin" mitäh?!?! Mää olen tästä niiiiin monneen kertaan sulle sanonu ja sanon taaski et koita ny ämmä kuunnella. Mulla ei oll yhtään mitään reenaamista vastaan, ihan oikiasti mää tykkään siittä ja me voitais reenata vaiks vähä enempiki. MUTTA!!! Mun aamiainen. S'oon pyhä. Mun kauneusunet. Neki o pyhii. Ja se mikä on pyhhää, sitä kunnioitettaa eikä sitä häiritä! Ni soppiiks et tästälähin sää annat mun syärä aamiaiseni ja ottaa piänet kauneustirsat siihen päälle, sen jälkee voiraan mennä vaiks mihin ja vaiks ihan koko päiväks mun pualestani.

Vaiks itte asias mää en ol kyl yhtää harmissani siit et me ollaan ny käyty tääl hallil. Eilen me naurettii mahalihakset krampilla ton muijan tuulimyllyliikkeist. Tänäpä mää oikkeen innoll orotin et mitä se mahtaat täl kertaa sählätä :D Joka kerta sitä on saanu nauraa. Tai noh, joskus ollaan naurettu yhressäki. Mut yleensä se olen kyl mää joka enempi hymyilen.

Treenasimme taas keinua. Toinen keinusessio ilman keskijalkaa (tai mikä sen nimi sitten onkaan). Kaikenkaikkiaan ihan hippisen parempi kuin edellisen kerran suoritus. Taas mää pääsin pureskelemmaan ton sormia :D Oliks iha helkkarin hauskaa :D :D :D Se laitto mut taas käveleen sitä kauhian kapiaa ja tärisevää lautaa pitkin. Se koiranmakkara on kuulkaas ihan helkkarin hyvvää. Sen peräsä on muutamaan kertaan tehty iha idiootteiki juttui. Eipä sillä et tää kauhhian kaposell laudal kävelykä mittään täysjärkist puuhaa olis. Sen verran hyvin meni, että seuraavalla kerralla otamme sen keinun keskijalan käyttöön.

Tässä on kuvaa siitä miten se ei aina ole niin helppoa. Rata on helppo; pussi, parit hyppyesteet ja putki. Treenin ideana vain saada ohjaajan ajoitusta kuntoon. Ja tietysti kehon kieli, se on tässä lajissa tärkeää. Jepulis, kattokaas tosta viiden sekunnin kohdalta, muidu demonstroi miltä kaksi vasenta jalkaa näyttää :D Kehonkiäli, buahhahhaaa!!!!






maanantai 18. marraskuuta 2013

Överiks meni ykkönen eli ylitreenauksesta sananen...


Eipäs innostuta liikaa kuulkaas ihmiset!
Silloin kun koira selkeästi on osoittanut että treenitauko olisi paikallaan, niin se on kuulkaa sitten toimittava sen mukaisesti. Treenejä on vähennettävä tai sitten lopetettava hetkeksi kokonaan. Annettava aivoille aikaa hengähtää. Siis koiran aivoille, niille parille herneelle. Onhan sitä ihmiselläkin jokavuotinen lomansa ja viikonloppunsa, ei sitä kukaan joka päivä töitä jaksa tehdä. Eikä tarvitsekaan.

Tai sitten voi valita toisen toimintatavan.
Huoh.
Sellaisen vähemmän fiksun toimintatavan.
Huoh.

Kelataanpas aikaa takaperin ihan pikkisen verran. Sanotaan nyt vaikka x päivää. Tai jotain sinnepäin.Vapaa-aamu. Joo, just, varsinainen vapaa-aamu! Mää aattelin että joo, jepulis, kiva aamulenkki ja sit syömää ja sen jälkeen ansaituille päiväunille ja taas tulloo hyvä päivä. Vaan viälä mitä! Toi muija heitti mut aamulenkin jälkeen suaraan autosseen ja sit me mentii akiteeraushallille. Siäl oli toi Hokatha ja Ursula ja Tiivi. Ko mä näin et mihin päin se auton nokka käänty ni mä tiäsin sen. Se oli kuulkaa hyvästit päiväunille! Hyppäsimme Rakkimuksen kanssa autoon, molemmat hyvin levänneinä ja täynnä intoa. Pitkästä aikaa oli tilaisuus käydä tempaisemassa omatoimiagiliitotreenit. Hogatha kameransa ja Ursula Tiivin kanssa olivat jo hallilla meitä odottamassa.

Ensin treenasimme vähän ohjausta hypyillä ja parilla putkella. Sitten iskimme kiinni varsinaiseen päivän aiheeseen eli keinuun. Sehän ei ihan sujunut parhaalla mahdollisella tavalla viimeksi. Sitä ei ole nyt vähään aikaan koitettukaan koska olemme miettineet läpi kaikki mahdolliset treenivaihtoehdot. Päädyimme tuttuun ratkaisuun. Homma kappaleiksi ja aloitetaan alusta uudestaan. Nyt vain aloitetaan eri tavalla. Sillee ihan alusta. Rakkimus kun näet ei ole alusta-arka koira. Sehän kulkee millä alustalla tahansa, liukkaalla ja sileällä, trallirappusilla ja vaikka millä. Aha, vaan enpäs kulje vaappuvalla! Mutta kyllä se nyt sitten kuitenkin on alusta-arka koira koska se ei kulje epävakaalla tai liikkuvalla alustalla. 

Pennut ja alusta-arat koirat usein opetetaan keinuun tuollaisen pikkukeinun avulla. Siinä ihan alussa on periaatteessa lankku, jonka keskellä on pyöreä kapula. Siihenhän kapulan alle siis kuuluu matala jalka, mutta me otimme senkin pois. Ideana namittaa Rakkimus tuon ihan pikkaisen heilahtavan lankun läpi niin moneen kertaan, että se ei enää välitä siitä lankun heilahduksesta. Kriteereinä pidetään "koiran kokonaispituutta" eli ei saa venyä kuin mittarimato namin perässä. Myöskään tassujen ei kuulu kulkea lankun reunoissa vaan askeltaa normaalilla etäisyydellä (sivusuunnassa siis) toisistaan.

Tässä tilannetta nyt ensimmäiseltä treenikerralta.




Otamme seuraavalla kerralla samanlaisen session ja vasta kolmannella kerralla laitamme keinuun sen keskijalan. Hiljaa hyvä tulee, eikös ne niin sano. Nii-ih! Hiljaa hyvä tulee, niinhän se nyt sanoo. Vaan voinpa kertoa että tämä tarina jatkuu. Eikä välttämättä mitenkään pelkästään positiivisissa merkeissä! 
Mun KAUNEUSUNET!!!!! 
Ja muuten, huamasko teist kukkaan et mää en muute saanu aamiaista. Nih. 


Kadonnut pieru saharassa?


Kiitos sähköpostiviesteistä!

Saatte rauhoittua, täällä ei ole tapahtunut mitään kamalaa. Rakkimus elää ja voi hyvin. Blogi on ollut hiljainen koska blogissa seikkailevan parivaljakon kädellinen osapuoli tempaisi railakkaat kuumeet ja kurkkuunsa kaktusbileet. Eikä kyseessä ollut mikään yhden illan ihastus, vaan syvällinen monen päivän kuhertelu!

Ja vastaisuuden varalle tiedoksi... jos Rakkimukselle* joskus tapahtuisi jotain (tai siis tuleehan se päivä sieltä joskus, meille jokaiselle), niin luultavimmin ilmoittaisin asiasta lyhyesti tännekin enkä vain poistuisi blogistaniasta kuin pieru saharaan ilman mitään vinkkiä tapahtuneesta.

Nyt poistun purkamaan taudin aikana kertynyttä työvuorta ja heitän teitä seuraavalla postauksella toivon mukaan jo parin päivän sisään. Milloinkaan kun ei tiedä että millä kellonlyömällä inspiraatio ja hetki aikaa kirjoittamiselle osuvatkaan yksiin :D





* Sähköpostissani oli siis muutama kysely Rakkimuksen hyvinvointiin liittyen, huolenaiheen herättäjänä selvästi blogin hiljaisuus. Täytyy tunnustaa että sydäntä nuo viestit lämmittivät.
Varsinkin se yksi missä oltiin huolestuneita myös tämän kädellisen osapuolen hyvinvoinnista eikä keskitytty pelkästään tuohon karvapersaukkeeseen :D




tiistai 12. marraskuuta 2013

Lääkkei, napei?? TAUKO!!!

Mää oon NIIIIIN sekasin!
Oltiin kuulkaa eilen reenaamassa tuala mein omalla kentällä. Siäl oli HiljanenMiäs ja Lady ja ÄrränÄssä ja Raippis ja sit viäl muutama muuki. Toi mun muija oli ihan sekasi ko me mentii kentälle. Ensteks se oli iha normaalisti ja mää ajattelin etä nonnih, nyt se laitto sen "vaadi" hommelin käyntiin. Iha hyvin se meni. Ensteks.

Mut sit mää huamasin et me mukamas mentiin jottain kuviojuttui ton HiljasenMiähen ja sen koiran kans ja Raippiksen ja Iin kans. Ladyn mamma ja ÄrränÄssä huuteli jottai ohjeit. Eikä toi mun muija tajunnu yhtään. Sit ko sil oli vähä pasmat sekasi ni sit se ohjaaminen meni vähä semmotteks ja tämmötteks. Sit rupes päässä suriseen. Niinko mun päässäni. Onkohan mulla lääkitys sekasin tai oikkeen vaan pahast puutteellinen?

Seuraa sinne ja seuraa tänne ja sit ykskaks joku viskas noutokapulaa ja sit siin viäres oli se ruutu missä oli sellanen tosi ihana vinkupallo. Se seuraaminen meni viäl iha hyvi. Ja ne jäävätki vaiks mää vähä vinkusinki. Mut varsinki se toinen kerta, se oli must aikases nappi suaritus. Mä näin ko se ÄrränÄssä nosti peukui ylöspäin siin kohtaa. Mun miälest se tarkottaa ett hyvä oli.

Sit ko se piäni ruutu oli siin mun eres ja se kapula lensi siäl viäres, ni sit mää en ennää pystyny. Rupes kuulumaan kuulkaa sen maan perusteelline piippaus mun päästäni. Onneks toi muija huamas et se ei ollu lainkast kivvaa ja sit se laitto kären mun pään päälle ja sai sitä piippaust sit hiljenemmää. Eikä se sit ennää liikkunu siit vaiks Raippis jottai huuteli. Se vaan jutteli mul ja pyys et mää rauhottusin. Siin me sit hiljaa katteltiin toisiamme ja henkitettiin ja se silitti mua sillai rauhottavasti tost rinnuksist ja me annettiin niitten toisten jatkaa sitä rivitanssii. Emmää tiiä mitä se oli. Joku koria kraaffi juttu joka tapaukses. Tai ehkä se oli kuviotanhuu! Ja kaikkiha tiätää mitä tanhust sanotaan. Et kaikkee pittää miähen elämäsäs kokkeilla. Paitti siskoonsa ja tanhuu. Nih.

Toi muija sit onneks tajus et mää en tosiaankas siit hommast tykänny. Ja et mul ei ollu lainkas kivaa. Se sano ettei se pyyrä muuta ko et me pysyttäis sen verta keskittymmään et mennään sillai hyvin seuraten siit paikaltamme sinne suaraan ettiäpäin eikä sit ennää tulla takas. Mää sit sanosin et kokkeillaan. Hyvin se sit onnistus. Ko se autto mua ni mää sit sain keskityttyy ja me päästin sit vähä sivummas.

Mää luulin et me mentäis sit autol ja annettais koko homman olla. Mut ei. Vaiks oishan se pitäny arvata. Ei toi muija niin helpolla luavuta. Ko ne muut sai sen tanhunsa tehtyy ni sit ne otti vähä paikallaoloo. Ja me mentiin sit siihen mukkaan ko mun pää ei ennää vinkunu niin pahasti. Sen vertas se kuiteski viäl kaikus, et toi muija laitto ÄrränÄssän vahtimaan mua. Mää kokkeilin et mitä se mahtaa tehrä jos mää siit muina miähinä nousen ylös. En kuulkaa eres ehtiny tajuta et mitä tapahtus ko sit mää en ennää ollukka ylhäällä ko hups vaan olin takas siin misä pitiki. Nopia ämmä!

Me otettiin sit seuraavaks luaksetulo. Jätettiin ne muut siihen paikallens makkaamaan ja mää juaksin ko tuulispää siit niitten persiitten takkaa. Ai ko se on kuulkaa mahtavaa joskus juasta nii et tuuli korvisa soi! Muistin tällä kertaa kuulkaa sen uuren loppuasennonki. Kattokaas ko aikasemmin toi muija halus et mää tulen siihen sen ettee ja pyssään siihe. Mut nykyään se haluu et mää kiärrän sen ja meen siihen sivul sillai perusasentoo. Mä en eres täl kertaa tähränny siihen ettee vaan otin kuulkaa suuntiman suaraan siihen sivulle. Siin kohtaa mää tajusin et sil muijal oli koko ajan ollu pallo taskusa!

Sen jälkeen me jätettiin ne muut ja mentiin siihen ihan pikkasen sivummalle. Muija heitti pallon maahan ja sit tehtii taas niit seuraamisii. Se teki samal taval ko viime kerral sillonko oltii siäl peekoo-tottiksess. En mää ihan koko aikaa onnistunu, mut muutaman kerran tais olla aikases hyvä koska mä pääsin leikkimään pallolla. 
Et ei se ihan plörinäks menny.

Täsä mää syän yöllist hiukopallaa

Mää sit autol kysysin silt et oiskos nyt aika mennä vaiks lääkäril ja kyssyy niist lääkkeist. Mut se mun oma muija sanos et höpö höpö, tämmöne mää olen kuulemma joka vuas siin kohtaa ko tauko alkaa. Et mun pääkoppa niinko sannoo et nyt olis aika pittää lommaa. Ja sit se sano et ihan hyvä ajotus, et nää oliki viimiset reenit Raippiksen kans tänä vuan. Pelloll me saatetaan pari kertaa viäl mennä mut saa kattoo, siäl on aikas märkää. Ja sitä akiliitoo, sitä me sit kuulemma jatketaa ihan tonne jouluun asti.

Se kuulosti aika hyvält. Nuuskutettaa ja akiliiretää vaa. Muina päivinä mää voinki sit keskittyy mun kommeen ulkonäön ylläpitoon.

Ne kauneusunet nääs.




lauantai 9. marraskuuta 2013

Loistavaa lauantaita!!


Terveisiä ylimääräisistä agiliidon ohjaukseen keskittyneistä omatoimitreeneistä!
Hyvin nukutun yön jälkeen onnistunut suunnitelmallinen treenaaminen loistavassa seurassa osaa olla mitä antoisinta. Löydettiin pari ongelmaa sekä harjoiteltiin oikeaa toimintaa. Oikeanlaista ja selkeää ohjausta sekä kropan (ohjaajan kropan) hallintaa.

Tällaisia perustreenejä pitäisi ehtiä käydä hallilla tekemässä kerran tai kaksi viikossa. Huh, kiirettä tulee pitämään! Hallin käyttöaste on aika korkea, joten ajankohta pitää osata valita oikein jotta löytyy treenitilaa. Onneksi meillä on hyvä appari jonka kanssa radan suunnittelu ja rakentaminen on vauhdikasta toimintaa, joten aikaa varsinaiselle treenaamiselle jää riittävästi. Apusilmäparin hyvät huomiot sekä selkeä näkemys olivat kullan arvoiset, kiitos Hogatha!

Rakkimus oli selkeästi onnessaan. Joutui välillä tekemään duunia eli seuraamaan mitä ohjaaja tekee, ajattelemaan ja tottelemaan. Niinpä, tottelemaan! Mutta parasta kaikessa, rata (tai oikeasti meillä oli kaksi lyhyttä, erilaista rataa) oli vauhdikas ja esteet olivat pitkästä aikaa niin kaukana toisistaan että karvapersaus mahtui oikeasti juoksemaan eikä vain kääntyilemään paikallaan. Tämä antoi samalla kömpelölle ohjaajalle hiukan enemmän aikaa keskittyä siihen omaan ohjaamiseen sekä myöskin koiran reaktioiden havainnoimiseen.

Torstaina agiliitoryhmä, perjantaina tiukkaa tottista&tunnetilaa ja lauantaina (vieläpä heti aamusta, ennen päivän ensimmäisiä kauneusunia!) vaativaa ja vauhdikasta agiliitoa, nyt onkin sitten aika elbata. Olla, oleskella, nauttia olemisesta, olla vaan tekemättä mitään.
Tai siis meikäläinen nostaa kohta persaukkeensa tästä koneen äärestä ja hoitaa tiskit, pyykit sekä imuroinnin jonka jälkeen saakin nostaa kytkintä ja hilpaista kauppaan käymään. Rakkimus elbaa.

Karvapersaus otti tämän kolmen päivän putken näköjään aika rankasti,
valot ovat päällä mutta onko ketään kotona...?





Raskaan viikon treenejä



Kello on 00:18 ja istun sohvalla kirjoittamassa teille. Kiasus, mitäköhän tämäkin teko kertoo minun elämästäni :D
Isäntä on reissussa ja minä olen Rakkimuksen kanssa kahdestaan. Takana on kahden päivän treeniputki. Jos sitä nyt treeniputkeksi voi sanoa. Rankka rupeama on tänään palkittu pitsalla (minulle!) ja hirven sääriluulla (Rakkimukselle).

Torstaina oli agiliidon jatkokurssin ensimmäinen kerta. Porukasta vaihtui yksi henkilö joten suurin piirtein tutulla ryhmällä jatkettiin. Tällä kertaa meitä odotti 4 hyppyesteen rata jolla kierrettiin 7 hypyn rinki. Aiheena ohjaus ja pari uutta ohjaustekniikkaa, niisto ja sit se toinen (jep, justiinsa näin hyvä muisti mulla on). Meikäläinen meni aivan sekaisin ohjauksessa. Ohjaavaa kättä vaihtaessa en osannut tehdä sitä niin että Rakkimus olisi asiaa tajunnut. Lisäksi minun "ei ohjaava" käteni heilutteli välillä itsekseen jotain tuulimyllyjuttuja jotka saivat Rakkimus ressukan aivan sekaisin.

Se on niin mahtava kun se oikeasti yrittää. Seuraa kättä ja ohjeita ja sitten törmää ressukka kuono edellä putkeen kun tuulimyllykäsi viuhtoo omiaan. Nyt ei vain valitettavasti ohjaaja saanut käsiään kontrolliin ja missään vaiheessa ei Rakkimus päässyt nauttimaan menemisestä ja tekemisestä.

Huomenna - tai siis tänään - lauantaina yritämme ehtiä treenaamaan itseksemme. Tehdään pitkä rata jossa ei ole paljoa esteitä ja kaikki on helppoa. Toiseksi viimeiseksi laitetaan jokin vaikeampi ohjausliike. Ensin tahkotaan se ohjausliike kuntoon ja sitten vedetään iisi-piisi-pala-kakkua-rata vauhdilla muutamaan kertaan. Hyppyesteisiin riittävän pitkät välit ja pari iki-ihanaa putkea sekä kepit. Ei muuta. Pikkaisen vauhtia ja yksi uusi ohjausliike, kaikki muu osatun vahvistusta ja nautiskelua. Katsotaan onnistuuko.

Tänään  - tai itseasiassa siis eilen - perjantaina kävimme tottistelemassa omalla kentällä. Sain todella hienon oppitunnin. Aiheena henkisesti minulle vaikea ja raskas asia. Vaatiminen. Miten vaaditaan selkeästi, mustavalkoisesti ja ehdottomasti ollen reilu ja rehellinen. Minä näköjään tarvitsen säännöllisin välein jonkun heiluttamaan raippaa ja näyttämään missä menee pieleen.

Raskasta. Vaikeaa. Mutta onnistuessaan todella palkitsevaa. Rakkimus teki tänään hiljaista seuraamista. Ei paljoa, mutta riittävästi. Kontakti oli kaiken kaikkiaan parantunut todella paljon. Vaikka agiliidon vapaampi äänenkäyttö on vaikuttanut erittäin positiivisesti ja hiljentävästi tottiksen puolella, niin valitettavasti pallon käyttö taas on nostanut niitä kierroksia. Olin itsekseni ajatellut että pidän liian paljon sitä palloa taskussani kun pitäisi jättää se maahan odottamaan. Nyt sain näille aatoksilleni lisää todisteita joten jep, taskupalloa on selkeästi vähennettävä, sekä tottiksessa että agiliidossa.

Luoksetulo pysäytyksellä.
Takapalkka, pysähdys oli täsmällinen ja nopea, siitä palkalle. Ei tehty kuin kerran. Ei tarvinnut enempää, se oli niin täydellinen suoritus. :D

Nyt nukkumaan.
Henkisesti raskaat kaksi treenipäivää ja kaikin tavoin raskas työviikko tarjonnevat hyvät unet.
Rakkimus kuorsaa jo :)



edit 14:16
kirjoitusvirhe korjattu

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Normipäivää pukkaa



Sillo joskus kauhian kauan sitte ko mä olin viäl ihan pentune, ni mää päätin tulla asumaan mun omien ihmisten lua. Ne sano et ne haluu tehdä juttui mun kans ja et me oltais sit yhdes tosi "aktiivisia".  Mä en oikeesti tiiä mitä toi aktiivine sit tarkottaa mut kai se sit meinaa et piretää aika paljo hauskaa yhdes. No ei ne nii "aktiivisii" oo ku mitä Hakka sillo joskus mul sano. Siis Hakka, se on se joka opetti mut syömää oikeet ruakaa. Se nappas kerran mut sylliinsä ja sit se laitto mut ton mun oman ihmisen, ton muijan syliin. Toi muidu muuten viäläki aina sillon tällö kertoilee Hakkalle et mitä "aktiviteetei" me taas ollaan tehty.

Ei me kyl aina ihan täysin laiskoika olla. Normaalist aamusel toi mun oma ihmine nousee ens ylös sänkyst, suurinpiirtein sit ko se pirinävekotin on pirissy semmaset kymmenen kertaa. Se käy joka aamu suihkus. Ja sisäl pissal. Mää en ymmärrä. Eiks sitä ol sen oma Hakka joskus sillon ko se oli ihan pentu, ni eiks sil oo kerrottu että kuset heitetään ulkon. Aina. Ilman mittää poikkeuksii. Ko mun miälest toi muija käy ulkon kusel vaan poikkeustapauksiss. Niinko mettäs ollessa. Eikä joka kerta sillonka. No mut se siit kuseskelust.  Onneks se sentäs tekkee sen aina samas huanees. Siäl samas ko kaikki muutki mun lauman ihmiset. Huanost kasvatettui, ei ees sisäsiistei.



No mut eniveis, en mää jaksa ees häntääni herättää ennenko se on käyny siäl suihkus ja laittanu keittiös jottai ruakii ittelles pöydäl ja vetäny vaatteet päälle. Sit mää vast nousen. Ekaks oikkeen kunnon venytykset siin olohuanees. Siin mää yleens nukun. Joko mun omal petil tai sit sil mitä se sannoo säkkitualiks. Ei se mun miälest kyl tualii muistuta. Venyttelyn jälkeen mää käyn keittiös juamas ja sit mä meen eteiseen odottamaan et pääsis aamulenkil. Eteisess mä otan siin uuren matton pääll sellasen hyvän kuanon rapsuttelu asennon. Sellasen ett näyttäs ihan ko mää vaan löhöisin siin enkä aattelis rapsutusta lainkkast.

Mult on kokonas kiälletty kuanon ja tassujen rapsuttaminen. Mut hei, noi osti eteiseen ihan uuden maton. Sellasen ison kuramaton. Niiiiiin ihanan uudenkarhee et ei sitä kuulkaa voi olla rapsuttamati. Nyt mul on sit taas leukapiälet ja huulet hiukka... rapsutetut? mut mää en ol kertonu noil ihmisille sitä viäl. Mä tiädän et mä joudun lääkesaippuapesuun heti ku toi muija huamaa. Siis kyl se huamaa, aina ennenki huamannu, mut sitä voi yrittää pitkittää, vink vink :D

Niin sit lopultaski lähretään ulos, siis sit ko ens on venytelty ja rapsutettu kuano siihen mattose. Me tehrään aina aamusin ensimmäitteks ja iltasin viimiseks semmonen "meitin korttelit" kiarros. Se on aina sama, paitti viikonloppusin. Se on iha kätevää, ei tartte juasta yks kaks (tol muijal voi joskus äkkii kesken lenkin tulla kauhee kiirus, se on vähä outo toisinaa) ja mää tiädän et onks mul kiire töötätä tavaraa pihal vai onks viäl reilust aikaa ja matkaa tehrä tährellisempii asioit. Niinko lukkee viästei tolpist ja pylväistä ja niist kahrest tosi paksust puusta. Nih, ja sähkökaapeist :D Niis sähkökaapeis on kuulkaa kaikkest parhaat viästit.

Sit ko me on käyty lenkil ni sit mennään takas kottii. Jos on satanu tai ollu muuten vaan märkää, ni sit toi muija kuivaa mut. Se on aikas kivaa. Mä syäksyn sen pyyhkeen kimppuun ja sit me äristään siin eteises ees taas ja mä saan semmasen oikkest makosan pyyhehiaronnan. Kyl se sit ne tassutki aina muistaa kuivata vaiks en mää sitä nyt nii tährelliseks oll koskaa ajatellu. Kylhä ne siin päivän mittaan itekseenki kuivuis.

Sen jälkkee onki sit aika syörä. Mun ihmiset syö tosa pöyrän ympärill ja mää syän keittiön päärys mun omast kipost. Vähä nuuka toi muija ton ruuan suhteen mun miälest on mut onneks se senttäs on hyvä makust. Ja paljo siin on lihhaa. Se on parast! Ja sitä mää oikkee rakastan ko siin on sitä lohiöljyy. Se vast kuulkaa haiseeki niin hyväl! Seuraavaks parast on varmaa kuulkaa tonnikala. Eikä ne luukka mittään huanoi oo. Tai ne kalkkunankaulat, niit mää saan välill aamusin.

Sit syömisen jälkkest noi ihmiset sit lopultaski älyää lähtee pois. Mää yleensä siin keittiös koitan saara niit syömää vähä noppeemmin. Mää venyttelen siin lattial ja haukottelen ja päästelen röyhtäsyi. Vähä niinko vinkiks. Et olis niinko sopivaa ottaa ja häipyy. Kattokaas ko siin kohtaa on mun kauneusnokosten aika. Mää yleensä meen tonne olohuaneen pualel ja verän sikeitä koko päivän. Sit joskus neljän paikkeil mä ruppeen vähän venyttelemään ja orottelemaan et jos vaiks ruppeis tekemää jottai.

Se mikä on aikasest siisti juttu, on kuulkaas toi mun ihmisten lähtemisrituaali. Joskus sillon ko mä olin pentu ni mä en oikeesti tykänny ko ne lähti pois kottoo ja jätti mut yksin. Mein naapurist kato kuuluu aina välillä äänii. Mut sit mä oppisin et se on tosi hyvä juttu ko ne lähtee ja jättää mut. Sillon mä saan meinaan mun ultimate-herkkuu. Kurkkua. Mä saan joka kerta kurkunpalasii ko mä jään yksin. Ei mua ennää jännitä olla koton yksin. Siin ei kuulkaa pienet kolinat naapurist haittaa ko meikäläinen vetelee kauneushirsii :D Mää luulen et loppuis kuulkaa kurkunpalaset jos noi tajuais et mua ei pelota ennää. Sen takkee mä meenki aina eteiseen sillee surkeen näkösenäs istuksimaan sit ko ne ruppee laittamaan kenkii jalkaa. Jos eivät ol niit kurkui muistanu ajois, ni sit ainaski ne muistaa ko huomaavat ku "mää riurun ja kärsin ko jourun jäämää iha yksin". Vähä ne on tyhmii noi ihmiset, mut tosi hauskoi joskus :D

Siält ne sit yleensä tullee kotio, vähä ennen ko mun tarttis päästä ulos kusel. Ja täsä mää haluaisin nyt painottaa ja tehrä kaikil selväks, et mää käyn ulkon kusel. En sisäll. En ees siäl misä mun ihmiset käy. En tosiaanka. Enkä eres siäl melkkes ulkon -huanees, parvekkeeks ne sitä mun miälest sanoo. En eres siäl käy vaan pelkästäs ulkona. Meikäläinen on nääs sisäsiisti. Nih. Toisin ko eräät. Nih.




Koskaan ei oikkestans tiädä et mitä tapahtuu ko noi mun ihmiset tulee kotii. Välill me tehrään oikeen pitkä ja rauhallinen lenkki ja tullaan sen jälkeen kotio syömään ja elpaamaan. Välill taas käyrään tosi nopeesti vaan siin lähimmäl sähkökaapil, siihen jos mennään suaraan ni sit mä tiiän et aha! nyt mennään jonnekki. Sit me hypätää autoon ja ajetaan johonki semmoseen aktivitiittiin. Semmoses aktivitiitis tehrään aina ensteks oikeen kunnon lenkki ja sit venytellää. Se venyttely on semmos et toi muija ottaa mua persiist kii ja menee mun taakse seisomaan. Se laittaa jalat mun taakse sillai et mä en pääse pakittamaan. Sit se venyttää ja heiluttaa mun tassui ja antaa namei sillai et mää joudun ihan kauheest kurkottamaa. Aatelkaa, mun tarttee takajalat suarina seisten pystyy venyttämään mun kuano mun persiiseen tai sit takajalkojen varpaitten viäreen! Jalat suarina! Melkkest mää sanoisin tota jo eläinrääkkäykseks. Mut ko sil on yleensä niin hyvei namei et mä sit vaan venytän itteeni.

Semmanen pikku juttu muuten, tän huamasin tosa reilu vuas sitte. Jos muutaman päivän venyttelee sillai huanosti eikä mukamas yletä sinne namille, ni sit toi muija viä mut mun kamun, sellasen Anun tykö. Se Anu opettaa meil kaikkii kivoi venytysleikkei ja sit se kuulkaa hiaroo mua. Mun ei tart ko maata kyljelläin lattial ja mä saan niin maan maailiman parhaan koko roppa hiaronnan. Kerran täytyy aina nousta ja mennä toisel kyljel mut muuten siin saavaa kuulkaa olla ja silmät kii nauttii. Suasittelen kuulkaa kaikill.

Nii niist aktiivitiityksist oli puhe. Sit ko ollaan oltu aktiivei ni taas sen aktiivin jälkeen tehrään samat jutut, venyttelyit ja lenkki. Joskus me juastaanki, vaiks ei toi lyllerö kauheen nopiaan liiku. Eikä se ussein tykkää juasta. Mut joskus se ain yllättää. Ittensäki varmaan :D

Takapihal käyrään melkkest joka päivä tekemäs tempui. Se on tosi nasta paikka! Siäl on puit ja pensait ja hyppyrenkas ja vaiks mitä. Ja sit siäl on ihmisii! Siis ei siäl takapihal, vaan siäl talon seinäl. Ne on varmaan niit parvekkeit. Siäl on sillontällö ihmisii mitkä hymyilee meil ja välill ne siält kertoo jos toi muija ei nää millai mä olen. Ja sit välill ne nauraa ihan sillai ääneen. Yleensä sillon ko mä teen jottain ihan omiani. Vaiks sillon ko mä koitin pääst airan alt sen siilin peräss. Ei ne kyl olis nauranu jos ne olis pystyny haistamaan sen minkä mää haistoin... se siili oli nääs löytäny jostain vähä jottain ruuanlopui ja se kuskas niit mukanaan. Ni ei mikkää ihan turha saalis olis ollu. Vaiks ne siilit on kyl vähä sellasii hankalii. Ne ei pelkää mittää vaan ne syäksyy suoraan päälle ja niist lähtee iha hirvee mekkala.


Sil iltasel me saatetaa käyrä lähimettäs taiks kaupunkilenkil taiks kaupas tai kyläss jonku ihmisen tykön tai vaiks tos yhres kivas kahvilas. Sen kuppilan omistaa sellanen tosi mukava tolleri. Sen tollerin kaks ihmist on siäl töis kans. Siäl on muuten tosi mukavaa, oma nahkasohva meil koiril ja kaikkee, mut välill ne unohtaa vaihtaa sen vesikipon. Siit sit täytyy muistuttaa mut onneks ne ihmiset on aika tottelevaisii. Siit mää olen vähä kateelline välil ko se tolleri kertoo et mitä kaikkee hyvyyksii se saa sen miäs-ihmiselt. Mun ihmiset ko ei anna mul lainkas samanlaisii hyvyyksii. Ne puhuu vaan jostain arkeliasta. Et mää olisin mukamas arkeline jolleki siankorval ja nauran mahal. Em mää tiädä mitä se tarkottaa, mut semmosii herkui mul ei sit vaa anneta. Onneks mä en oo arkeline rakkaurel, ne roilerin rakkauret eli syrämmet, ne on oikeesti mun ihan kaikkest suurinta herkkuu.

Sit ko on jo myöhä, ni sit mä saan koton ruakaa. Siin pittää tiätysti tehrä sit kaikkii sirkustempui, noust takajaloil ja tuijottaa silmii ja olla hiljaa ja kaikkee sellast. Noust istumaa ja men maate ja ylös alas monneen kertaan. Mä oon kyl huamannu et jos heti tekkee sillai niinko pyyretää, justiinsa eikä mittää melkee, ni sit ei tart niit tempui tehrä sen enempää ko sit saa sillai nopiast luvan mennä syämää.


Se on muutenki jännä juttu. On se sit syömisen yhteyres tai aktiivisiiksis tai mis vaa. Noi ihmiset jaksaa kattoo ja käskee vaiks kuink monta kertaa ko mä teen tempui jos mä en tee niit kunnoll. Mut sit ko tekkee oikeen hyvi ni sit sitä ne ei jaksa katella. Sit ain lopetettaa.
Koit siin sit ymmärtää...

Nii ei se mun päivä sit ihan siihe iltaruakaa viäl lopu. Sen jälkeen me makoillaa yhres olohuanees ja sit käyrää viäl äkkii siin lähimmäl puskal talon nurkal iltakusel. Sen jälkeen mää sit yleensä hätistän noi ihmiset pois siit mun olohuaneest et mä saan ruvet nukkumaa. Siit sit on kuiteski jo yli kahreksan tuntii ko mä olen viimeks saanu koisittuu. Eikä tää mun ylväs ulkonäkö säily jos mää en nuku tarpeeks.

Öit!


maanantai 4. marraskuuta 2013

Hyvästit agiliidon alkeille!


Kiasus sentään miten lyhyt aika tuo kuusi viikkoa onkaan! Juur vast'ikäänhän me aloitimme agiliidon alkeiskurssin ja nyt se on jo historiaa. Iha piänt suuruudenhulluutt havaittavis, huamaatteks "meitin tekemiset on historiaa". Eikähän ne oo jokku muut ko sinne historiankirjoihi pääsee. Nomut jos se pittää ton muijan tyytyväisenä, ni ei kerrota sil ettei meit kukkaa minnekkää kirjaan pan. Vaiks pirkuleen hauska kappale siit kyl tulis. Monta vekkulia tapahtumaa noilla tunneilla tapahtui, mutta keskitytään nyt siihen loppuhuipennukseen. Osahan siitä viimeisestä kurssikerrasta on jo esitelty tuolla keinu-jutussa. Mutta kyseisellä treenitunnilla tapahtui enemmänkin kummia :D

Ennen kuin mennään itse asiaan, niin paikallaan on anteeksipyyntö ja korjaus. Tuossa edellä mainitussa keinu-jutussa on kuvissa virhe. Ne eivät todellakaan ole meikäläisen ottamia (olisinkin aikases kova hemmo jos pystyisin ottamaan kuvia itsestäni treenaamassa) vaan ne ovat Hogathan aikaan saannoksia. Kuvissa pitäisi siis lukea "(C) Hogatha 2013 ". Ni et sori vaa Hoga. Nih.

Sitten itse asiaan. Alkeiskurssin viimeisellä kerralla teimme siis keinun lisäksi muutakin. Esmes pussi oli todellinen jymymenestys. Rakkimushan on joka ainoa kerta treenien ensimmäisen pussin kanssa sählännyt. Mennyt metrin verran putkeen, todennut että valoa ei näy ja eikun uukkarilla takaisin Mää olen tätä sanonu, siäl ei ol valoi! Todella pienellä avulla (käden liikkeellä tai rauhallisella uudella käskyllä) se on mennyt uudestaan pussiin ja tullut ihan oikeasta päästä pois. Vaan nyt meni kuulkaa ensimmäisellä yrittämällä läpi asti!


Siis mitäh, makkaraa!?!?! Jee, AnnaAnnaANNATÄNNENYT!
Odota.
Orota ja orota, aina vaan orota....

Pussiin!
MakkaraaRymskisMakkaraaRyskisAnnaMakkaraa!!
 

Keppejäkin treenattiin ja tälläkin kentällä oli käytössä nuo "jo osaavampien koirien" apuohjurit. Tällä kerralla Rakkimuksella selkeästi välähti tämä juttu. Aiemmin se on mennyt siitä mistä on päässyt eteenpäin tai sitten vain sokeasti seurannut ohjaavaa kättä. Mutta nyt näki että se liikkui rauhallisemmin ja Tattadaa, rummut pärisemään! ennakoi käännökset vaikka ohjaava käsi ei vielä ollutkaan ehtinyt niin pitkälle. Tämä oli kuulkaa niitä hienoja hetkiä! Siis tulihan se kaksi kertaa hypäten Kolme. Elon laskuopin mukkaan kolme kertaa välistä pois mutta pointti onkin siinä että se TIESI ja TAJUSI mitä sen olisi pitänyt tehdä. Oikeasti tosissani olin odottanut että tämä tajuaminen ehkä mahdollisesti toivon mukaan saattaisi tulla jo joulukuun puolella. Mutta että nyt jo! Selvääkin selvempää on että tämä ei todellakaan ollut tässä, näissä jutuissa otetaan aina takapakkia välillä, mutta se on sitä oppimista ja yrittämistä. Olisikohan se ollut se lohenraato jonka äitini tuolle elikolle juuri syötti, ehkä lohen rasva oli kiillottanut ne kaksi aivohernettä niin että nyt saatiin tuollainen positiivinen yhteentörmäys aikaiseksi. Tajuamista ja oppimista, parhautta kuulkaa.


Odota.
Niinko kepeikö, näitäkö? Laitoiks sää ne makkaranpalaset jo? Oliks se makkaraa vai pelkästäs niit kuivii nappuloi? Olihan se makkaraa? Olihan? Mennääks jo vai jääks mää tähä? Hei mihi sää meet?

Orota, orota... siis vasen ja sit oikkia ja sit taas vasen ja sit oikkia ja sit taas vasen...

Testattiin myös rengas. Enkä oikeasti tiedä mitä on tapahtunut, mutta tässäkin tuli onnistuminen. Meillä oli selkeästi erittäin hyvä treenipäivä :D

Rakkimus hyppäsi.... noh, katsokaa itse mistä reiästä se hyppäsi.



Treenikerran ja koko kurssin lopuksi teimme taas lyhyen radan. Tällä kertaa kuuden esteen pituisen. Myötäpäivään kulkeva, radan aloitus- ja lopetus oli suurinpiirtein samassa kohdassa. Tämä oli hienoa, koska saatoin lähtöpaikkaan jättää palkan maahan joten Rakkimus tiesi koko ajan että mitä tulee palkaksi ja missä se on. Helpotti aloitusta. Radan ensimmäinen este on hyppy josta mennään putkeen. Putkeen ei mennä hyppyä lähempänä olevasta päästä vaan kauempana olevasta päästä. (Tässä kohtaa kannattaa kurkata tuota kuvaa tuossa alla). Sitten vuorossa toinen putki jonka jälkeen hyppyesteenä muuri, kolmas putki ja viimeisenä perushyppyeste jonka jälkeen ollaan kierretty ympyrä ja palattu aloituspisteeseen. Kuvassa meidän kouluttajamme seisoo ensimmäisen ja kuudennen esteen välissä eli siinä aloitus-/lopetuskulmassa.





Eikä sitten muuta kuin menoksi. Ensin tietysti ohjaaja teki kuivaharjoittelun ilman koiraa ja sitten pari epäonnistumista koiran kanssa mutta sitten!
Sitten me teimme sen. Olimme täydellisiä!


Istu
Istun. Mee sää sinne vähä etiämmäs ja käske sit riittävän nopeesti etten mä törmää mihinkää.
Mun kuano menee lyttyyn jos mä törmään ko sää et kerro tarpeeks nopeesti et minne mennä.
Ja muista ne selkeet käsimerkit!

Ja tästä se lähtee!

Tää on ton mun ihmisen kouluttaja.
Se hymyili tolle mun ihmiselle.
Oli kohtelias eikä nauranu ääneen.
Hymyili vaan sillee huulta purren.
Mää huamasin :D

Mää olen putkessa, tossa sinisessä ja JUAKSEN KO TUULISPÄÄ!!
Mää olin NIIN PARAS!
Ja toi mun ihminenki oli ihan melkkest hyvä.
Se kerto seuraavan tempun tarpeeks nopeesti eikä leikkiny tuulimyllyy ja ehtis juosta pois mun altaki, en törmänny kertaaka, eikä mun tarvinnu jäärä orottamaanka sitä. 
Mut kattokaa: tätä ei ol ussein nähty!
MUN IHMINEN JUAKSEE :D :D  Buahhahhaa!!!
  
Häivy, mää nukun ny, oli raskas päivä.


sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Kun Rakkimus muutti kulttuurin kehtoon


Sunnuntai, maaliskuun ensimmäinen vuonna 2009.




On armaan tyttäreni, Rinsessani, ripillepääsyn päivä. Juhlaa pukkaa siis. Aamulla kampaajaa, leninkiä, korkokenkää, korvakoruja, pöytäliinoja, tarjottavien viimeistelyjä, vilskettä ja vipinää.
Kirkonmenot ja harrasta tunnelmaa. Isolla porukalla kahvia ja kakkua, vaikka mitä tarjottavaa. Talo on täynnä ja puheensorina täyttää huoneet. Rinsessa on onnellinen :D

"Sisarusrakkautta" :D


Suku on paras. Ja pahin ;P
Ihanaa kun kaikki tulivat mutta luojan kiitos ne lopultakin lähtivät!
Olisi niiiiiin ihanaa heittäytyä sohvalle, nostaa jalat rahin päälle ja korkata yksi lonkero... vaan ei. Päivä ei ole vielä puolessakaan. Pikainen siivous ja tiukat "ei" vastaukset kitiseville kakaroille.



Siis voitteko kuvitella miltä kuulostaa kun kaksi lasta (17v ja 14v !!!) kinuavat kuin pahaiset päiväkoti-ikäiset Me halutaan tulla mukaan, ääää!!! Juu eivät pääse. Asia on puitu jo aiemmin ja tästä ei enää keskustella. Vain me aikuiset hyppäämme autoon ja suuntaamme kulkumme erään tietyn kasvattajan kotiin.

Menomatka on välillä todella vaitonainen ja jännittynyt. Välillä auton taas täyttää vilkas ja odottava puheensorina. Pääsemme perille iltahämärissä. Sopimukset allekirjoitetaan, raha vaihtaa omistajaa, mikrosirulukijalla varmistetaan oikea ötökkä ja me poistumme rekisteripaperien ja yhden ötökän kanssa kotimatkalle.



Pennuntuoksuinen paketti sylissä ajoimme talvista maisemaa myöten takaisin tänne kulttuurin kehtoon. Matkalla oli tietysti pysähdyttävä, me tarvitsimme kahvitauon ja pienen pieni karvaturri halusi pissalle.





Siis eihän me mitään kahvia haettu, seisoimme Rakkimuksen kanssa parkkipaikan reunalla ja yritimme saada sitä reppanaa ymmärtämään että tähänkin voi lirauttaa vaikkei nyt omalla kotipihalla enää ollakaan. Minä pidin sillä ensin hihnaakin pannassa kiinni mutta sitten otin sen turhana pois. Eihän se reppana lähtenyt metriä kauemmas pimeyteen minun jalkojeni juuresta.

Kotimatka sujui loistavasti. Rakkimus nukkui ensin sylissäni ja tauon jälkeen siirtyi jalkojeni juureen jatkamaan keskeytyneitä uniaan. Kotiin pääsimme vasta lähempänä puolta yötä. Ensin tutustuminen uuteen kotipihaan ja sitten todella jännittävään rappukäytävään. 



Kotona lapset odottivat pentua mutta päätimme että päivä on ollut pienelle niin pitkä, niin jätimme eri huoneisiin tutustumisen seuraavaan päivään. Esittelimme Rakkimukselle vain eteisen ja keittiön sekä keittiössä sijaitsevan ison häkin vesikuppeineen. Ressukka oli joutunut tekemään elämänsä ensimmäisen ajomatkan tyhjin vatsoin. Kasvattaja oli antanut päivällä ruuan vähän myöhemmin ja meille antoi iltaruuan valmiina. Jos vaikka olisi tullut autopahoinvointia niin nyt ei ainakaan sitten ollut vatsassa mitään oksennettavaa. Joten kun häkkiin laskettiin ruokakippo, syöksyi pieni karvapersaus sen kimppuun mitään lupia kyselemättä.

Vatsa täynnä olikin sitten hyvä nukahtaa.

 


Seuraavana päivänä, maanantaina, menimme töihin vähän porrastetusti. Näin Rakkimus oli ensimmäisenä päivänään vain nelisen tuntia yksin. Mutta siitä se lähti. Heti vain raakaan rutiiniin kiinni :D

Ja katsokaa miten mahtava siitä tulikaan :D






Sinulle, Peppone, kattava postaus siitä päivästä kun Rakkimuksesta tuli meidän ruokakunnan jäsen.

lauantai 2. marraskuuta 2013

Kuka valitsi kenet?


On vuosi 2008. Ihan loppuvuotta. Keväästä asti on tutkittu saksanpaimenkoirien eri linjajakoja: Hei, näitä on oikestaan sittenkin kolmea eri sorttia, on näyttelyä, käyttelyä ja sitten sekalinjaa! Puhelinlinjat eri kenneleihin ovat käyneet kuumina. Kasvattajien kanssa käytyjen keskustelun perusteella olemme tulleet siihen tulokseen että näyttelylinjainen ei välttämättä ole sitä mitä me haemme. Kauneus ei meitä kiinnosta vaan aktiivisuus. Se saisi olla vähän jukuripääkin ennemmin kuin ihan matkalaukkumalli. Katsokaas kun pehmoleluja meillä jo on pilvin pimein. Käyttölinjainen taas saattaa pahimmillaan (parhaimmillaan!) vaatia hiukan enemmän osaamista ohjaajaltaan kuin mitä meillä on tarjota. Sekalinjainen voisi olla vietikäs ja aktiivinen mutta kuitenkin helpommin ohjattavissa.
Tai jotain tuollaista. Ei ehkä ihan tarkin selostus ja käytetyt sanat saattavat ehkä hiukan olla harhaanjohtavia mutta ymmärrätte varmaan ajatuksen jolla etenimme. Ja huomioikaa että kokemuksemme rodusta -  ja koirista ylipäänsä - oli tuossa vaiheessa aikases pyöreä nolla.

Loppuvuodesta listallani oli muutama kennel ja niissä nyt työn alla / suunnitelmissa olevat pentueet. Eli olimme valinneet
A) kasvattajia joilla oli "meidän näköisemme filosofia" sen suhteen mitä koiran pitäisi olla
sekä
B) näiltä kasvattajilta tulossa olevia pentueita joiden vanhemmat olivat meille mieleen ja joiden sukupuista emme löytäneet mitään hälyttävää.
(Huom. Nyt jos tutkisimme nuo samat tiedot kyseisistä koirista uudelleen... olisi valinta nykyisillä tiedoilla erilainen. Samoin olisin suhtautunut hiukan varauksellisemmin puhelimitse saamiini tietoihin. Mutta kunakin aikana mennään sen hetkisillä tiedoilla ja taidoilla, niin se vain on.)

Siinä he ovat. Tai siis osa heistä :D
Tuon ikäisistä harvemmin saa sellaista kuvaa että kaikki olisivat paikalla.
Rakkimus kynnyksellä olevista taaempi (kai?).
Ja tuolissa "täti" vahtimassa.
 
Lopulta päädyimme tammikuun 2009 alussa syntyneiden sekalinjaisten pentujen pentulaatikon äärelle. Emän linja tutkittu ja soiteltu omistajille, isoäideille ja sisarille ja niin pois päin. Samoin uljaan uroksen suku on soiteltu osittain läpi. Tulossa ei ole maailmanmestareita mutta mitä todennäköisemmin terveitä aktiivisia harrastuskoiria tavallisille ihmisille.

Sunnuntaina maaliskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2009 suuntasimme kulkumme taas kerran tuon armaan pentulaatikon luokse, tällä kertaa mukanamme oli myös pienen pieni kaulapanta ja kevyt hihna.

Olimme keskustelleet kasvattajan kanssa useita kertoja, puhelimitse ja kasvotusten. Olimme kuulleet paljon uutta tästä rodusta ja saaneet miljoonia pieniä vinkkejä. Ja mikä parasta, kasvattajan puhelinnumeron ja sähköpostiosoitteen sekä lupauksen olla avuksi tarpeen tullen.  
(Ja tässä kohtaa on sanottava, että kasvattaja piti kaiken mitä lupasi! Auttoi, neuvoi, kannusti, opasti. Kyllä se vain on kuulkaa niin tärkeää katsoa myös että kemiat sen kasvattajan kanssa sopivat yhteen!)

Kasvattaja on testannut pennut ja jakanut ne ominaisuuksien mukaan eri ostajille. Tästä aiheesta olimme puhuneet monet kerrat, mitä se on mitä me koiralta haluamme, mitä aiomme tehdä sen kanssa, mitä arvostamme. Pentutestin tulokset olimme myös saaneet luettavaksemme ja vaikka lopullinen päätös olikin kasvattajan, olimme päätöksen perusteisiin tyytyväisiä.

Valitettavasti kun saavuimme kasvattajan luokse, oli eteisessä meitä vastassa talon omat koirat sekä noutamattomat pennut... vaan ei meidän pentuamme! Kasvattaja ohjasi meidät keittiöön kahvipöydän ääreen ja totesi että kyllä se tässä vielä hetki sitten jaloissa pyöri, kaipa se jostain ilmaantuu. Otimme sopimuspaperit ja lääkärin tarkastustodistukset käteemme ja lähdimme käymään niitä läpi. Emme ehtineet kuin aloittaa paperien lukemisen kun mieheni päästi hyytävän karjaisun ja ponkaisi itsensä ylös puiselta sohvalta nostellen jalkaansa josta (tiukasti naskalihampaillaan nilkkaan ankkuroituneena) roikkui... meidän Rakkimus :D

Viimeinen hetki kasvattajan käsissä.
Tästä alkoi suuri seikkailu.



Sinulle, Semper Fidelis, tarina siitä miten tuosta karvapallojoukosta juuri Rakkimus tuli meidän kotiimme.


perjantai 1. marraskuuta 2013

Heiluu, keinuu!





Agiliidon alkeiskurssin viimeinen kerta.
Uutena telineenä KEINU!

Ihan se ei mennyt putkeen :D

Tekniikka: Imutetaan elikko koiranmakkaralla keinulle. Kouluttaja pitää keinua ylhäällä ja koiran ylittäessä/saavuttaessa puolivälin, laskee keinun hallitusti takana olevalle tasolle. 

Huomioitavaa valokuvissa: etutassut ovat aivan keinun reunoissa, eivät keskellä. Takapää ja välillä koiran koko vasen puoli yrittää olla nousematta koko keinulle.

Annetaan kuvien kertoa loput...

 
Siis tännekö mukakö? MIKSI?!?!
 
Siis näinkö? Anna sitä makkaraa...


Miten niin otetaan uusiksi? Makkaraa!!!!
  
Okei, okei, mä tulen.
 
Nonih, palkkaa palkkaa, mää tulin !


Täytyy ottaa varpailla reunoist kines ettei vaan tipaha....


Kyllä se saksanpaimenkoirakin on hetkittäin aika pitkä otus :D

Matala ja pitkä koiruus :D
Anna makkaraa.... hei oota, mä otan tällee reunasta kii ettei vaan Juu anna tänne
nomnom!
 
Nom Nom !


Lopultakin, huh!