Tunnisteet

AakkosNainen (2) Agility (29) AhnePazka (1) AinaUskollinen (2) Apulainen (1) Armas (1) Blogi (11) Buahhahhaa (12) C (2) ElämänMuutos (2) ElämääSivistyksenParissa (2) EpävirallisetKisat (8) Esineruutu (1) Haaste (5) Hakusana (2) Hakutreenit (13) Hallinta (1) Hallissa (7) HaneRitola (49) HERMOT!!! (10) Hieroja/Fysio (8) HiljaisenMiehenKoira (2) Hogatha (11) Huoh (57) HuonoOhjaaja (13) Idiotismia (19) IHME (11) Ii (2) Ilmaisu (7) Joulu (3) Judge-mm (1) Juhannus (5) Juhla (9) Jälki (16) Jörö (7) Kasvi (2) Keinu (2) Kepit (3) Klikkeri (8) Kokeet (16) Kokonaiskatselmus (19) Kontaktitreeni (1) Kosketusalusta (9) KotkanIhme (2) Kouluttamisesta (6) Kurssi (4) Kuva (4) KylläSeKotonaToimii (7) Kärsimystä (2) Lady (14) Laskurit (8) Laumapalkka (6) Leiri (4) Lelu (1) LukijanValinta (5) Luoksetulon pysäytys (27) Luonnon ihmeet (33) Lupaus (1) MelkeinVerta (9) Metallikapula (5) MukaNopia (1) Määritelmä (3) NallePuh (2) NomNomNom (10) Näytelmä (3) Ovara (1) Palkinto (5) Palkka (20) Pamaus (3) Pastori (1) Pazka (4) Pelko (1) Peltojälki (5) Penneli (15) PiskimusDomesticus (48) Pohdintaa (25) Pokkeri (1) Pyörä (5) Raippis (27) Rakenne (4) RakkimusDomesticus (218) Rauno (2) RautalankaMies (4) S-A (1) Saari (1) Selkäkierähdys (6) Seminaari (22) SpeedControlMimmi (2) SPLkesäleiri (2) Suru (19) Sydänkouluttaja (1) Säkkituoli (5) Säännöt (9) Temppu (15) Terveys (63) TheBootCamp (4) TheRookieTest (2) Tilasto (2) TiuhtiViuhti (5) TOKO (30) Tottis (1) Treeni (123) Treenisuunnitelma (7) Tuikku (1) Tunnari (2) Tunnetila (92) TÄHTIHETKIÄ (15) Töissä (5) UusiVuosi (4) Vapaa-aika (68) Vappu (1) Varjelus (19) VauhtiaJaVaarallisiaTilanteita (1) Verta (13) Vetoketju (1) Vietit (19) Välineurheilu (2) W (1) äityli-raipanheiluttaja (6) Ärrieri (1) ÄrränÄssä (6) ÖveriksMän (4)

maanantai 30. syyskuuta 2013

Raittiin ilman myrkytys


Kolme pientä sanaa.
Yksinään niin mitättömiä, yhdessä niin mahtava ja kaikenkattava.

Rankan työviikon lopuksi lauantaina aamulla pellon reunalla kahvia kantaen ja koesuorituksia katsellen. Paluumatkalla kiepaus metsän kautta Rakkimuksen kanssa. Päivä kentän reunalla jälleen koesuorituksia ihastellen. Illalla pitkä lenkki Rakkimuksen kanssa. Sunnuntaina aamulenkin jälkeen koko päiväksi toisen kentän reunalle, jälleen yhtä TOKO-mestaria kuuntelemaan. Ja taas pitkä lenkki Rakkimuksen kanssa. Maanantaina aamulla aikainen nousu jotta Esikoinen ehtii aamujunaan.

Juu ei, mun vanha kroppani ei kestä tätä raittiin ilman määrää.



Sunnuntaina kävimme Rakkimuksen, PerheenPään sekä Esikoisen kanssa Lemmikkieläinten hautausmaalla. Esikoinen kun oli tuona surkeana päivänä poissa paikkakunnalta. Nyt olemme muistelleet viimeisen virallisen kerran pientä vikkelää ja harmaata.
Ehkä pian jo loppuu paine kyynelkanavista.

Kaunis on muistolehto. Täällä Tuska lepää.




perjantai 27. syyskuuta 2013

AKSAa yhdessä?


Tuossa yhtenä ihanan elokuun illan huipentumana poistuimme täydellisinä voittajina kentältä hihan kanssa ja juoksimme autolle sulkien erään oven perässämme. Tyytyväisinä, pitkän ja antoisan tien kulkeneina. En katunut silloin tekemääni päätöstä enkä usko että kadun sitä milloinkaan. En sille tielle lähtemistä enkä sen päättymistä. Päinvastoin, olen äärimmäisen kiitollinen kaikesta kokemastani ja oppimastani. Kehityimme ja kasvoimme molemmat, minä ja Rakkimus.

Vaan entäs nyt? Varjelut on varjeltu, pk-tottis jäi vähän niinkuin vahingossa siinä samassa pois kalenterista. Jäljelläkään ei ole enää paljoa tultu käytyä (koska se saakelin pieni ja harmaa vipeltää niissä maisemissa ihan liikaa vieläkin), ei itse asiassa lainkaan. Onko elämämme arkirutiinia ja TOKOa? Hetken ajattelin että näillä mennään. Mutta mutta...
Jotain sellaista vauhdikasta. Missä saa piipata ja olla nopea. Jotain missä ei paineisteta odottamisella. Sellaista missä pääsee purkamaan viettiä.

Jep. Jotain sellaista.
Laitoin sähköpostia. Heti silloin elokuussa.
Minä, Rakkimus ja Piskimus, me halutaan kokeilla tätä. Käykö?
Aika kuluu, ei vastausta.
Laitoin uutta viestiä.
Minä ja Rakkimus, me halutaan kokeilla tätä. Käykö?
Aika kuluu, ei vastausta.
Laitoin taas viestiä (mä oon nääs sinnikäs).
Teidän nettisivuilla lukee että enää ei onnaa, paikat on täys vielä ensi vuodenkin. Yääähhh!!!
Vastaus tuli: Viimeinen agilityn alkeiskurssi alkaa huomenna, tuletteko nyt heti välittömästi!
Ja mehän mentiin!

Sellainen iso halli. Hiekkapohja. Jaettu aidoilla neljään kenttään.
Koirat kaikki samaan aikaan kentälle ja hihnoilla seinäkoukuista roikkumaan. Piip piip uuuuaaaaa, miks mä joudun tänne roikkumaan, mitä täällä kuuluu tehdä, nyt ei hermo kestä. 
Uusi kouluttaja. Siis aivan uunituore, olemme hänen ensimmäinen ryhmänsä. Älkää höpöttäkö piip piip uuuuuuuuuuu mä en haluuuuuuu
Olimme jonossa viimeisinä mitä me ootetaan??? opettelemaan ensimmäistä estettä. Hyppyestettä ja vieläpä kaksi peräjälkeen. Eihän tuon pitäisi meidän TOKO-hirmulle olla mikään ongelma! Vaan esteetpä suoritetaan agilityssa aivan eri tavalla kuin tokossa. TOKOssa ohjaaja ja koira ovat vierekkäin, perusasennossa, esteen edessä. Siitä käskyllä koira suorittaa yhden esteen kerrallaan ja aina palataan ohjaajan viereen perusasentoon ennen seuraavaa suoritusta. Agilityssa taas koira jätetään esteen taakse yksinään Mami, älä jätä! ja ohjaaja menee esteen sivulle ja yhdistetyllä sana+käsimerkillä ohjaa koiraa suorittamaan useamman estettä peräkanaa. Treenitaustamme vuoksi tuo paikoilleen jättäminen ja odottaminen ei ole ongelma. Tässä aloituksessamme oli mentävä kahden esteen yli. Ja ohjaaja liikkui esteiden suuntaisesti käskyä antaessaan. Mitä helkkaria toi muija tualla liikkuu, PYSY ÄMMÄ OMALLA PAIKALLAS! Siinä onkin meillä treenaamista että tämä uusi ohjaustapa tulee tutuksi. Kouluttaja kyllä sanoikin tunnin päätteeksi että ohjaaja saisi kuivaharjoitella käsiensä liikkeitä ("yllättävä" kommentti :D ) mutta koirahan menee kuin vanha tekijä. Ja niinhän se meni heti kun hokasi mistä oli kysymys.

Toinen este olikin putki. Sellaisilla me ollaankin leikitty. Jee nää on kivoja, kato näistä voi juasta läpi ja sitten näiden päällä voi käve... wtf?!?! Paitsi että osa niistä putkista, joiden kanssa ollaan leikitty, on ollut kovia. Eli niiden päällä on voinut kävellä. Agilityputki on kankaasta tehty. Se ei kestä päällä kävelyä. Oho. Tämä liike meni muuten loistavasti, mutta mun TOKO-hirmuni ei sitten jaksanutkaan odottaa lähtölupaa vaan pirskulainen otti ja tempaisi varaslähdön. Rymsrymsryms kuului kun +30 karvaista kiloa syöksyi pienen putken läpi. EI! Peruutaperuutaperuuta! Smyrsmyrsmyrsmyr kuului kun +30 karvaista kiloa peruutti täysillä takaisin putken alkupäähän. Maahan. Odota. Rymsrymsryms  EI! Peruutaperuutaperuuta! Smyrsmyrsmyrsmyr Maahan. Odota..... Putki Rymsrymsryms JEEE!!!! Pallopalloihanapallo!!

Välillä harjoiteltiin sylikäännöstä (juu ei tarvinnut ottaa tota +30kg syliin!) ja sitten jotain, olikohan sen nimi vastakäännös? En muista. Sylikäännös oli ihan pala kakkua, peruutat ja ohjaat koiraa kädelläsi seuraamaan sinua ja sitten teet koiralle uukkarin ja lähdetkin kävelemään itse eteenpäin eli takaisin omia askeleitasi. Se vastakäännös (?) olikin sitten hiukan hankalampi. Siinä seurautetaan koiraa kädellä ohjaten samaan suuntaan kuin ohjaaja, tehdään täyskäännös molemmille vaihtaen samalla ohjaava käsi toiseksi. Siis pala kakkua, joo. Paitsi sitten kun tämä sama pitäisi tehdä niin että koira onkin ohjaajan oikealla puolella ja liike alkaa oikealla kädellä ohjaten. Vasen, jumal'avita sä aina jankkaat mulle että seurataan vasemmalla, mitä sä akka nyt hosut? Mää en ymmärrä, käviskö sun jalkojen välistä kurkkaaminen? Tässä sulle välikontakti, saanks mä namin? Tässä meillä selkeästi on vielä hiottavaa. Huoh.

Kurssikerta kesti puolitoista tuntia. Siinä ajassa ehti hyvin käydä jokaisen jutun kouluttajan kanssa läpi sekä treenailla itsenäisesti. Siinä vaiheessa kun nuo käännös-jutut (jotka itseasiassa tehtiin ennen putkea) oli käyty läpi, rauhoittui Rakkimuksenkin hermo. Tekemistä riitti ja palkkaakin tuli näköjään ihan riittävästi. Vein sen kahteen otteeseen hetkeksi "seinälle roikkumaan". Ensimmäisellä kerralla se piippaili ihan pienen hetken mutta rauhoittui seuraamaan ympäristöään todella nopeasti. Toisella kerralla se ei enää piipannut lainkaan, vaan otti tauon heti levon kannalta. Ihanaa. Tätä minä halusinkin. Sellaista tekemistä että tuon viettivieterin ruuvi ei olisi niin kireällä.

Palkkasin ensin teknisistä namilla ja sitten kun "liike oli hallussa" hyvästä suorituksesta pallolla. Tällä ensimmäisellä kerralla kun nyt toivottavasti saatiin hyvä mielikuva ja tunnetila tähän, niin nyt sitä on sitten pidettävä yllä oikealla palkkaamisella. Muistaen kuitenkin sen, että tätä rakkia ei saa palkata liikaa. Mutta hyvältä tuo tuntui. Kurssia kestää koko lokakuun, kerta viikossa. Tässä ajassa on löydettävä tasapaino palkkaukseen sekä päätettävä että jäikö tämä kokeiluksi vai jatketaanko. Juuri nyt tuntuu hyvältä. Ja taisi tuntua Rakkimuksestakin. Se oli lievästi sanottu äärimmäisen väsynyt treenien jälkeen. Toivottavasti väsynyt mutta onnellinen.

Hih. Mun varjelus- ja toko-hirmusta tulee aksa-hirmu :D


keskiviikko 25. syyskuuta 2013

maanantai 23. syyskuuta 2013

Treenit 23.9.13


Hrrr kalin kalin!!
Joku peijakas oli tuonut syksyn mökille! Ei kiva. Vaikka syksystä pidänkin, se on yleensä ihanan aktiivista aikaa, niin tämä kylmyys ei kyllä nappaa. Siirryin lämpimämpiin treenihousuihin ja kaivoin naftaliinista pinkin, ihanan lämpimän, syystreenitakin. Käsineitä ja pipoa en vielä kaivanut esille, ihan noin periaatteesta. Ja mikään periaate ei ole ilmainen, tästäkin piti maksaa. Sormet palelee....

Mökillä oli kosteaa ja vilpoista. Hellaan ja kakluuniin laitettiin tuli ja ah, miten ihanasti se kuivattikaan ilmaa. Rakastan puuhellaa! Yöllä Rakkimus, joka yleensä viettää sängyssämme vain alkuyön, röhnötti jalkojeni päällä liikahtamatta senttiäkään. Ei siis liikkunut koko yön aikana. Tai no sen verran että yritti tuota komeampaa puoliskoani tiputtaa pois sängystä. Minulla oli todellakin riittävän lämmin yöllä mutta valitettavasti aamulla jalkani urputtivat tuota 30 kilon yöllistä painolastia vastaan.

Tuo sängyssä koko yön viihtyminen liittynee näihin muihinkin Rakkimuksen tämän hetkisiin maneereihin. Sillä ressukalla on ollut rankka alkusyksy. Elokuun lopussa Rinsessa pakkasi kamppeensa ja muutti pois kotoa. Samoihin aikoihin Esikoisemme aloitti opiskelut toisella paikkakunnalla ja on kotona vain viikonloppuisin. Siinä vaiheessa kuuden nenän lauma oli siis vähentynyt neljään. Ja sitten viime viikolla kun vielä yksi harmaa ja vikkelä poistui, niin nyt Rakkimuksen laumassa on vain kolme, hän ja kaksi ihmistä. Ei mikään ihme että hölmistynyt karvapersaus vahtii ylettömästi ja käyttäytyy muutenkin hiukan kuin ei kaikki olisi ihan kunnossa. Välillä pyritään syliin ja tarvitaan hellyyttä, välillä taas kokeillaan rajoja ihan oudoissakin asioissa.

Kyllä se on tuolle ajatukseni jatkeelle annettava vielä hetki aikaa rakentaa maailmankuvansa takaisin kokoon.

Treeneissä Raippis haki meille tasapainoa, vaatimisen ja Rakkimuksen tilanteen huomioimisen välille. Näin treenin jälkeen on todettava, että kyllä Raippis osaa asiansa.

Ensin otimme pätkän seuruuta käännöksineen, jäävän maahan sekä noudon. Seuruu ja jäävä namipalkalla (harva palkkaus, "hellä vaatiminen") sekä noudossa pallo. Mikä helkkarin "hellä", tarviitko muidu sanakirjaa? Sitäpaitsi mua EI kiinnosta, mua piipityttää. Piippaus oli aluksi siedettävällä tasolla mutta nousi sitten tietysti pikkuhiljaa. Emme sitä täysin pois vaatineet, Raippis käski keskittyä kontaktiin. Ja kyllä se oli taas hiukan parempaa kuin viime kerralla. Nyt kun meikäläinen vain jaksaisi kotiläksyt tehdä rauhallisesti eikä innostu vaatimaan liikaa liian nopeasti! Nouto ei mennyt ihan nappiin :D mutta päästiin siitäkin sitten lopulta palkkaamaan. Kas kun palkkaa ei saa sillä ottaa varaslähdön. Tai  mäjäyttää sen noutokapulan meikäläisen varpaille. Nih. Noudon jälkeen pallon kanssa autolle hetkeksi rauhoittumaan ja sisäistämään hah! treeniä.

Toinen osio alkoi myös seuruulla kaikkine kommervenkkeineen ja siinä tapahtui jotain ihmeellistä. 20 askelta täysin hiljaista ja keskittynyttä seuraamista! onko sulla nyt se p a l l o ?? t ä ä   o n  k o n t a k t i . . .  Pieni pettymys, palkkana oli kehu ja toiminnan jatkuminen sekä jonkin ajan päästä nami. nami! no ANNA, kyllä mää syän. Mennäänkö taas, haluutko lisää k o n t a k t i a ? Rakkimus tarjosi muutaman kerran lyhyttä ja intensiivistä. Ei tarpeeksi paljoa, mutta ihanaa, tarjosi. Sitten jäävä seiso. Pariinkin kertaan. Toinen etujalka hiukan kevensi, joku melkein lähti hiippailemaan, mutta eipäs sitten lähtenytkään. Pysähtyessä tehty ulvahdus on erittäin ikävä, siitä on vielä päästävä eroon, kuulohan multa muuten menee. Seuraavaksi hyppy joka oli yllättävän onnistunut. Viimeiseksi otettiin taas nouto. Nyt ei varastanut, mutta ei tuo vielä pudottamatta perille. Jouduin pakittamaan ja käskemään uudelleen. Vaan pääsi lopulta pallolle.

Tänään muutamia lyhyitä hienoja hetkiä. Kaksi kertaa karvapersaus pääsi häntä heiluen aarteensa kanssa autolle.
Ja joo, heilui se häntä siellä kentällä muutenkin :D

Kotiläksynä kontakti ja noudon paluu pitoa vahvistaen.
Toi Raippis näyttää laittavan meidät oikein kunnolla tekemään töitä tänä syksynä. Taisi saada kipinää siitä videosta jonka tänään ennen treenejä katseli Ladyn emännän kamerasta... sitä jossa on meidän viimeisin nöyryytys.

Pitänee etsiä ne käsineet ja pipo. Tänä syksynä vietetään nähtävästi paljonkin aikaa ulkona treenaten.


lauantai 21. syyskuuta 2013

Treenit 20.9


On etuoikeus saada jakaa palan matkaa elämästään hyvän koiran kanssa.
Valitettavasti joskus matkasta tulee liian lyhyt.



Siellä se oli tänäänkin, maailma. Ihan normaalilla paikallaan.
Eilen, kun taivas tipahti päälleni, tuntui etten koskaan enää katsoisi aurinkoon.
Vaan tänään katsoin. Aurinko vilkutti pilvien lomasta ja vaikka silmäkulmastani vielä olenkin näkevinäni vilauksen jotain harmaata ja vikkelää, onnistuin pyyhkimään kyyneleet.


Se on perjantai. The Kenttä-päivä, kuten eräs aina uskollinen sydän sanoo. Paiskasin Rakkimuksen takapaksiin Miks toi toinen lokero on tyhjä? ja suuntasin kulkumme kentälle. Yritin treenata Rakkimusta mutta en ensin pystynyt edes ottamaan sitä pois häkista koska siinä vieressä oleva häkin lokero oli niin valtavan tyhjä. Onneksi kentällä oli elämää, toisten seuraaminen ja normaali jutustelu saivat pääkoppani palaamaan taas normiajoon.

Päätin kuitenkin jättää Rakkimuksen treenin aivan viimeiseksi. Halusin olla täysin, ehdottoman varma, että pystyn treenaamaan sen keskittyen vain ja ainoastaan mustaan ruskein merkein. On äärimmäisen epäreilua treenata koiraa keskittymättä asiaan. Silloin ei saa aikaiseksi kuin sutta ja sekundaa.

Aina uskollinen teki sen taas. Yllätti minut. Tai oikestaan osasin jo odottaakin sitä :) Tämä ei näe ollut ensimmäinen kerta kun yllättivät :)
Olivat pahukset harjoitelleet. Ja edistyneet. Karvakorvansa on todellakin saanut saalisviettiään auki ja vire toimii tuolla otuksella nyt aivan eri tavalla kuin alkukesästä. Perskules kun ei ole tullut hankittua sitä videokameraa! Nyt jos voisi katsoa peräkkäin niitä ensimmäisiä treenejä ja tämän päiväisiä, niin pitäisi kyllä tarkkaan tsekata kuvasta että onko se todellakin sama karvaeläin. Hyvä, aktiivinen treeni sopivassa vireessä sekä lopetus kun vielä oli loistavaa. Parhautta, etten jopa sanoisi!

Rakkimus.
Rakkimus Vinkumus Domesticus.

Vinkuihan se. Mutta ei kauhean paljoa. Liikaa. Mutta ottaen huomioon että se on Rakkimus, niin...

Pelkkää peruspetteriä, seuraamista ja kontaktin vaatimista. Siis tällä kertaa vaatimista. Kerran mentiin niskapersaus-linjan kautta kun toiset treenaavat otukset olivat mukamas paljon kiinnostavampia kuin se muija siinä vieressä vaatimassa. Siis se sai PALLON, tajuustsämuidusesaiPALLON eikä mitään typerää mukamas hyvää namia. Tajusihan se otus sitten että tänään vaadittiin. Ja kyllä se sitten toimikin. Pääsin muistaakseni viisi kertaa palkkaamaan. Niin, "palkkaamaan". Namilla. Kyllähän näitä syö mutta että näiden voimalla muka vaatia kehtaa. Loppuun otettiin pallolla Hä? Mitä? Siis...? JEEPALLOPALLOPALLOMAHTAVAAPALLOPALLOPALLO annatännese anna anna! HEITÄ SE NYT JO!!! palkaten hetsistä maahan sekä rauhaa. Sitten heitettiin pallo kentän reunaan ja pieni pallo saaks mä pallon! Kato täsä on KONTAKTI! pätkä intensiivistä seuraamista ja siitä pääsy pallolle. Sitten hyvästä, ja hiljaisen keskittyneestä, vireestä pallon Aaah, mun aarre! kanssa pois kentältä.

Maanantaina sitten nähdään miten tuo pallon kanssa palkkaaminen kantaa hedelmää. Tarkoituksena on treenin alussa jatkaa vanhaa linjaa, palkaten namilla. Pitkää pätkää harvalla palkalla ja vaatien. Loppuun aktiivisempi osio pallopalkalla.

Ja nyt. Nyt mökille.

Otanpa muuten sen väliseinän sieltä takapaksien häkeistä pois. Rakkimus saa enemmän tilaa eikä minun silmäkulmani näe enää omiaan siellä tyhjässä paksissa.


torstai 19. syyskuuta 2013

Tuska on poissa


Rakkaus on harmaa



"Tuska"
Jamosch Felix
"Piskimus Domesticus"

18.03.2013 - 19.09.2013


Yhdessä me teimme sen
astuimme askeleesi jokaisen 




Silta auringon joka sumun seasta häämöttää
jonain päivänä se on määränpää
tajusin juuri tänään sen
se ei olekaan pysäkkimme yhteinen



Yhdessä me teimme sen
astuimme askeleesi jokaisen

Pienet jalat jaksaneet ei
matkamme pysäkille vei

Tähän sinut lasken
vierelle portin hellästi asetan
nostan askelman ensimmäisen

Tuosta kun kuljet
kantavat jalat uudelleen
voit juosta täysillä siltaa pitkin

Tätä en halunnut
milloinkaan en toivonut
värejä rakkauden
minua sillalle odottamaan

Tuska on ikuinen
kaipuu iäinen

vain kipu on poissa



tiistai 17. syyskuuta 2013

Putki, vol 1


Nyt saa laittaa peukkuja pystyyn ja Apotti kumppaneineen voisi mantrata voimakkaita sanoja kaapunsa suojista. Eilen tuli sellainen diagnoosiehdotus että silmät tippuivat päästä. Kirjaimellisesti. Kyynel kerrallaan. Tänään pistetään piski unten maille ja tunneliin. Katsotaan löytyykö tuolle karmealle diagnoosimahdollisuudelle todisteita toisenlaisella kuvantamismenetelmällä vai jatketaanko etsintää. Seuraava tunneli, jos tarvitaan, on magneetti. Sen jälkeen ei lisää tunneleita sitten enää olekaan. Paitsi se ihan viimeinen, eikä se ole tunneli. Se on monttu.

Muutamassa blogissa on näinä päivinä lähestytty aihetta. Ei suoraan tätä, mutta sivuten. Missä menee se raja? Joku voisi sanoa että se meni jo. Mutta minun on tiedettävä todellinen syy. Vielä kuitenkin on mahdollista että tämän voi korjata. Siksi en vielä luovuta.
Mutta älkää pelätkö. Kovin kauaa tämä ei enää jatku. Jokin päätös tulee hyvinkin pikaisesti.

Se ei muuten ole saanut ruokaa tänään. Koska nukutus, siis. Arvatkaa käykö se nilkkani kimppuun kun tuossa reilun tunnin päästä menen sitä kotoa noutamaan. Toivottavasti ei ole nälissään aloittanut Rakkimuksesta...

Rakkimus ei päässyt eilen treenaamaan. Tuo silmät tiputtanut uutinen tuli juuri ennen treenejä. Siinä mielentilassa on ihmisen turha yrittää liikoja.
Onneksi Raippis, tiedättehän, se ihanin.

Kävimme eilen päivän päätteeksi neuvottelemasta Rakkimuksen siitepölyallergiasta ja mahdollisesta siedätyksestä. Nuo ongelmat kun ovat joka kevät&kesä olleet kerta kerralta voimakkaampia. Tänä kesänä lekuri lopulta sanoi että eiköhän tänä syksynä tehdä siedätys. Nuo koko lämpimän ajan kestävät tulehdukset ja lääkitykset ovat siis mahdollisesti kohta historiaa. Palaamme astialle kun eilen otettujen veri&allergiatestien tulokset saapuvat, pari viikkoa vähän reilusti siis joudumme odottelemaan.

Oli kuulkaa mainio hoitsu ottamassa Rakkimukselta verinäytettä. Ison putkilollisen otti. Istuin tuolille ja asetin vastapäätä itseäni olevalle pöydän reunalle namin. Otin Rakkimuksen lattialle jalkojeni väliin istumaan, selkä minuun päin. Asetin jalkani sen persauksen taakse estämään tuolin alle pakittamisen. Oikealla käsi kevyesti Rakkimuksen rinnan ympäri ja vasemmalla sen verran pään alta kiinni että ohjasin sen kuonoa ylöspäin ihan hiukan mutta niin että se koko ajan näki pöydän reunalla olevan namin. Sanoin "tassu" ja Rakkimus nosti hoitsulle oikean tassunsa.  
Eikös tälle laiteta kuonokoppaa? Siis annetaanko sen istua noin itsekseen? Uskallanko mä ottaa tästä tassusta kiinni?
Siis mikä tällanen sakemanni on, tämähän istuu ihan rauhassa ja pitää vielä tassua ilmassa ja veri tulee hienosti eikä koira ole moksiskaan? Ikinä ennen ottanut verta sakemannilta jolla ei ole kuonokoppaa ja useampaa ihmistä pitämässä kiinni.
Pakko ihmetellä, mutta missäköhän paikassa tuo ihminen aiemmin on työskennellyt...

Terveydeltään huono on tämä rotu. Tämäkin rotu.
Mutta rakkaus on. Musta ruskein merkein. Ja harmaa.


lauantai 14. syyskuuta 2013

Koe 14.9.13 Paimio, avo


Tuomarina Tuija Sere.
Omaa luokkaa edeltävä aika meni hyvin, pieni lenkki, muistinpalautus ja vireen tasoitus.
Kaikki hyvin.


Kentällä kaikki olikin sitten toisin.

Koe. Meni. Persiilleen.

94 pistettä.
Ja ei, ei ketuta. Vaan ihan oikeasti v.....ttaa!

Nyt riitti mulle. Tämä oli niin takuuvarmasti viimeinen kerta kun tuo karvapersaus ällittelee minulle kokeessa. Se idiootti on treeneissä tiputtanut noutokapulaa luovutuksessa, nyt se lähti kapulan kanssa juoksemaan kenttää ympäri ja heilutteli keskisormea mennessään. Luoksetulossa juoksi läpi ja teki uuden kunniakierroksen. Taas näkyi keskisormi heiluvan. Hypyssä ei istunut, vaan laski sitä persaustaan sillee hitaasti että en sitten antanut uutta käskyä. Ei, ei laskenut persaustaan alas asti vaan jäi seisomaan. Seuraamisessa haahuili ja piippaili. Kaukkareissa tarvitsi kaksi maahan-käskyä jätössä (jätössä!!!) sekä kaksi ensimmäisessä istumisessa. Muilta osin kaket menivät täydellisesti. S€%&tna! Jäävä maa oli hyvä. Jäävä seiso taasen.... tepasteli muutamia askelia ja päätyi poikittain kulkusuuntaan nähden. Just.

Miten ikinä viime aikoina onkaan treenattu, niin näemmä ei ole vaadittu eikä sanottu että silloin tehdään kun käsketään. On vain positiivisella yritetty rakentaa jotain joka ei näemmä kanna omaa kenttää kauemmas. Mikä ihme siinä on että minä lankean tähän samaan aina uudestaan ja uudestaan. Tuota otusta pitää vaatia. Muuten se laittaa elämän ranttaliksi.
(Siis WHAT?!?! olenko muka sanonut näin joskus ennenkin, aikaisemmin, ehkä muutamaankin kertaan maininnut keskisormestakin?)

Noh, äsken otettiin  takapihalla pikkasen treeniä. Nostin vietin kattoon, suljin läpän ja seurautin pitkän sarjan. Kaksi kertaa yritti hilpasta sieltä missä aita on matalin. Vaan eipäs ollutkaan aita enää matala.

Näin se on nähtävä. Kotipihalla vietti ylös + läppä kiinni + rauha sekä vaaditaan, kentällä matalampi vietti + rauha sekä vaaditaan. Ja aktiivisuustreeniä jatketaan.

Nyt lähden netin syövereihin katsomaan mitä muita kokeita tässä lähistöllä vielä syksyllä järjestetään. Tuo aivohernekääpiö ei päässyt näin vähällä tästä!


.... nyt sitten vain hakemaan sitä kuuluisaa tasapainoa vaatimisen ja palkkauksen välille. Huoh. Huomenna. Nyt lonkero.

Ai niin. Ladyn emäntä oli mukana kannustamassa. Ja videoi koko nöyryytyksen. Arvatkaas saako Raippis siitä sätkyn kun näkee miten mä mokailin. Vaan yritetäänpäs nyt ajatella positiivisesti. Raippis saa paljon totuudenmukaisemman kuvan siitä videosta kuin minun selityksestäni. Tai tästä sepustuksesta. Tiedän että se käy täällä silloin tällöin lukaisemassa näitä. Ja jos ei käy, niin äityli-raippis lavertelee sille kyllä.
Huomaatteko? Musta pidetään huolta. Jos yrittäisi löytää parhaimman mahdollisen treeniporukan, niin minäpäs tiedän missä sellainen on.

Huoh. Nyt se lonkero.


Ai niin, vol 2.
Kisat oli hyvin järjestetty. Kahvi oli mahtavaa ja se kasvispiirakka vielä parempaa. Kiitos järjestäjille.

Haaste; 11 asiaa kirjoittajasta, vol 2


Kirsi Iltateellä - blogista heitti meitä haasteella, kiitos!


Haasteen säännöt:


- Vastaa haastajan 11 kysymykseen.
- Keksi 11 uutta kysymystä.
- Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
- Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät. 

Oikaisen vähän, me olemme tämän haasteen jo kerran tehneet. Eli oikaisen siinä osuudessa että en haastaa ketään, kukin saa halutessaan napata haasteen tästä. Ja mielestäni Kirsin tekemät kysymykset ovat erittäin hyvät, enpä lähde keksimään niitäkään uusiksi.

Kysymykset, jotka saimme:

  1. Millä perusteella valitsit koirasi rodun?
  2. Mikä on koirasi parhain piirre?
  3. Missä tunnet onnistuneesi parhaiten koirasi kanssa?
  4. Mikä on sellainen koirarotu, mistä haaveilet, mutta et ole voinut ottaa tai et pystyisi ottamaan tällä hetkellä?
  5. Mitä harrastuslajia haluaisit kokeilla koirasi kanssa?
  6. Tunnetko tehneesi jotain virheitä koirasi kanssa ja jos olet, niin mitä ne ovat?
  7. Tunnetko huonoa omaatuntoa, jos lähdet jonnekin pitemmäksi aikaa ja joudut jättämään koirasi hoitoon?
  8. Miten olet valinnut koirasi nimen?
  9. Kuinka paljon ulkoilet koirasi kanssa? Kuinka pitkiä lenkkejä teet vai panostatko enemmän aivotyöhön ja vapaana juoksemiseen?
  10. Tykkäätkö opettaa koirallesi turhia temppuja vai haluatko mieluummin panostaa lajikohtaisiin suorituksiin?
  11. Omistatko mieluummin yhtä vai useampaa koiraa kerralla?
Ja mites me sitten vastataan näihin... :D
Pääasiassa vastaan ajatellen Rakkimusta, tuo minivintiö on ollut tuossa vasta niin vähän aikaa.
  1. Millä perusteella valitsit koirasi rodun?
    Vähän monisanaisempi vastaus tähän löytyy tuolta blogin ohjaajasta-sivulta. Mutta lyhyesti: laitoin koirarodut parhausjärjestykseen huomioiden niiden ominaisuudet aktiivisena harrastuskoirana. Raakkasin pois kaikki lyhytkuonoiset huonosti hengittävät ja jollain muulla tapaa elinkelvottomiksi jalostetut sekä kaikki sellaiset jotka esim turkkinsa puolesta vaativat hirveästi päivittäistä huolenpitoa. Eli hain aktiivista jokasään koiraa joka pysyy menossa mukana eikä hajoa ensimmäisestä epäonnistumisesta. Häntäkoirallakin on omat terveysongelmansa (millä rodulla ei ole?) mutta olen erittäin tyytyväinen rotuvalintaani.

  2. Mikä on koirasi parhain piirre?
    Rakkimus: Paras ja kamalin. Se henkinen yhteys minuun. Kun minä olen hermostunut, koira on sekaisin kuin käkikello. Parhaina hetkinä tuo Rakkimus on kuitenkin ajatusteni jatke. Niiden hetkien voimalla selviää kaikki pettymyksen hetket.
    Piskimus: Aktiivisuus! Siis ei se että se on ja touhuaa ja patterit on aina täynnä. Vaan se että se tarjoaa itse aktiivisesti minulle erilaisia toimintoja. Parhautta!
     
  3. Missä tunnet onnistuneesi parhaiten koirasi kanssa?
    No en ainakaan tottiksessa ;P
    Normielämässä, ehdottomasti. Treenaaminen ja harrastaminen on kivaa mutta vain pieni osa koiran kanssa elämisestä. Se, miten meidän arki sujuu. Miten rakastan kiirehtiä töistä kotiin noiden karvakasojen luokse. Ne ovat käytännössä mukanamme koko sen ajan jolloin emme ole ansiotyössä. Kauppareissuilla, kylässä, mökillä, kävelyllä, uimassa, sienessä, kaupungilla, kahvilassa. Se miten nuo käyttäytyvät kaupungilla, bussissa, förillä, osaavat juoda jokirannan kaivoista, eivät välitä polkypyöristä tai autoista.... Miten ne ovat osa arkista elämääni, aktivoituvat välittömästi toimintaan ja osaavat taas nauttia elbaamisesta kun tiskaan tai roikun netissä. Ne pikkuiset jutut. Yhdestä sanasta liikutaan oikein rappukäytävässä, ilman eri pyyntöä odotetaan eteisessä tassujen pyyhintää. Tiedättehän, ne pikkujutut joita ei osaa arvostaa silloin kun ne toimivat.
    Ne silmät jotka seuraavat minua kun kuljen.
       
  4. Mikä on sellainen koirarotu, mistä haaveilet, mutta et ole voinut ottaa tai et pystyisi ottamaan tällä hetkellä?
    Suoraan sanottuna... en ole kiinnostunut mistään muusta koirarodusta. Tämä valitsemani rotu vastaa täysin tarpeitani. Varmasti moni muukin rotu sen tekisi, mutta en näe mitään syytä vaihtaa.
      
  5. Mitä harrastuslajia haluaisit kokeilla koirasi kanssa?
    No peltojälki nyt on ehdoton kuningaslaji. Tottis ja toko taas viehättävät jollain tasolla minua. Suojelu taasen on tämän rodun rodunomainen laji. Tai siis tämä kolminaisuushan se on rodunomainen: jälki, tottis ja suojelu. Ja nämähän ovat niitä meidän lajejamme jo.

    Mutta tuossa kun kävin katsomassa Tiuhdin (vai oliko se Viuhti?) agility-treenejä, niin mieleeni tuli sellainen hassu ajatus että nyt kun Rakkimus on suojelusta eläkkeellä, niin entäs jos kokeilisimme agilitya? Siinä voisi vinkua ja piipata niin paljon kuin jaksaisi ja lisäksi se on huomattavasti vauhdikkaampaa kuin tuo kankea TOKO. Rakenteensa ja fysiikkansa puolestahan Rakkimus voisi ihan hyvin tuota lajia harrastaa. Olemme jopa aina tilaisuuden tullen leikkineetkin joillain agility-esteillä. Saas kattoooo.... siinä kun pitää sen ohjaajankin mennä vähän vauhdikkaasti ja minun ruumiinrakenteeni ei nyt ehkä ole ihan parhaimpia mahdollisia tuohon lajiin. Mutta saatamme yllättää jonain päivänä :D

  6. Tunnetko tehneesi jotain virheitä koirasi kanssa ja jos olet, niin mitä ne ovat?
    Voi KYLLÄ!!
    Tein tuosta Rakkimuksesta tuollaisen epävireisen viettivieterin. Se oli erittäin epäreilusti tehty.

  7. Tunnetko huonoa omaatuntoa, jos lähdet jonnekin pitemmäksi aikaa ja joudut jättämään koirasi hoitoon?
    No en! Jos Rakkimus ei jää matkani ajaksi kotiin mieheni kanssa niin sen voi mahdollisesti bongata sisareni tai tyttäreni luota tai sitten Sisukas-nimisestä hoitolasta Suskin hoivista. Tämän parempia hoitopaikkoja on kuulkaa vaikea löytää.

  8. Miten olet valinnut koirasi nimen?
    Kriteerit: Lyhyt, ytimekäs, sen voi lausua hellästi ja huutaa hurjana, sen pystyy toistamaan miljoona kertaa peräkkäin.
    Valintaprosessi: perhepalaveri, minulla veto-oikeus.
    (Ja siis Rakkimus ja Piskimus ovat koirieni "bloginimiä", ne eivät oikeasti tottele näitä nimiä. "Rakki Pe€%&%Tle" ja "Piski Pir%&/€lauta" ovat kylläkin sellaisia joita ne tottelevat. Mutta silloin lienee enemmän kyse tuosta äänensävystä eikä niinkään lausutuista sanoista...)

  9. Kuinka paljon ulkoilet koirasi kanssa? Kuinka pitkiä lenkkejä teet vai panostatko enemmän aivotyöhön ja vapaana juoksemiseen?
    Tuosta vapaana juoksemisesta minä aina tunnen pientä syyllisyyttä. Yritän ehtiä juoksuttamaan noita vapaana metsässä vähintään kaksi kertaa viikossa, mutta aina se ei onnistu. Treenikaudella yleensä onnistuu, aika usein jopa 3 kertaa viikossa. Mutta miten ihanaa olisikaan asua sellaisessa paikassa jossa voisi suoraan (omalta!) takapihalta siirtyä suoraan metsään siimekseen. Huoh, unelmia.
    Teemme pitkiä kävelylenkkejä ja panostamme mahdollisimman paljon aivotyöhön, jälkien ajoon sekä minitreeneihin ja erilaisten temppujen opetteluihin. Päivittäin ulkoilemme koirien kanssa niin paljon kuin vain pystymme ja sen kyllä huomaa. Imurimme ja pölyrättimme ja ikkunan pesussa käytettävä kuivauslasta ja kaikki niiden kaverit... ne eivät ainakaan liiallisesta käytöstä ole kuluneet :/
    Viime aikoina, johtuen Piskimuksen huonosta hapesta (kuten eräs viisas sanoi), olemme valitettavasti tehneet ihan liian vähän pitkiä lenkkejä. Lupaan hyvittää tämän heti kun tilanne selkiytyy ja pystyn taas ajattelemaan elämää normaalisti. Nykyään se ei ihan onnistu.

  10. Tykkäätkö opettaa koirallesi turhia temppuja vai haluatko mieluummin panostaa lajikohtaisiin suorituksiin?
    Sekä että. Lajikohtaisia harjoitellaan tietysti. Mutta hei, mikäs onkaan mukavampaa puuhaa kuin opetella jokin täysin turha temppu. Sellaisia harjoitellessa sitä pitää vain hauskaa, nauttii yhdessä tekemisestä täysin ilman suorituspaineita. Niissä hetkissä sitä koiran ja ohjaajan välistä sidettä rakennetaan.
    Sitä paitsi eivät ne kaikki ole täysin hyödyttömiä. Minäkin olen kerran voittanut vedonlyönnissä jäätelön koska koirani osaa tunnistaa peukalon ja pikkurillin!

  11. Omistatko mieluummin yhtä vai useampaa koiraa kerralla?
    Kaksi. Se on se oikea, minulle täydellinen koirien lukumäärä. Näin uskon. 


perjantai 13. syyskuuta 2013

Irtopalat vaan putoilee


Toi hajoo.
Siis tuo eläin hajoaa minun käsiini.

Ensinnäkin se syö määrän x per päivä. Ja paskoo määrän x*4 per päivä. Jostain siis ilmiintyy lisää paskaa sen suolistoon? Noi hervottomat nukkuma-asennot kertovat mielestäni mahdollisesti tästä ilmiintymisestä. Nukkuessaan se ei ehkä itse huomaa miten paska siellä suolessa vaan lisääntyy ja lisääntyy. Peräpäästä kuuluu vaan phiiuuuhhh ja seinätapetit kiertyy rullalle hiljalleen...


Oikeassa reunassa olevan hahmon piirteet on poistettu kuvasta koska ripset, kulmakarvat, silmäluomet ja nenä olivat yöllisten syövyttävien hajujen jäljiltä pahoin vahingoittuneet.

Lisäksi se on nyt ruvennut tiputtamaan irtopalasia itsestään. 
Se kulkee ja toikkaroittee ympäriinsä ja palaset vaan kolisee lattialle.

Joo, kauheen pitkät kynnet. Tiedän.

Tämä oli säkkituolin vieressä. Minä astuin sen päälle. Auts!
Itse vintiön lisäksi myös kaikki sen omaisuus tuntuu hajoavan.

Tämä oli joskus solmulelu.

Toivon kuitenkin että tuo vintiö saisi pitää nuo tavaramerkkinsä, hervottomat korvat.
Yhtäläisyyksiä kenties?



torstai 12. syyskuuta 2013

Jaksaa jaksaa :/



Ei oikein jaksa. Mutta ei tässä varmaan ole vaihtoehtoja. Jaksaa jaksaa vaan.
Vaikka tekemisen ilo on nollassa ja mielessä myllertää vain pelko, niin eipä tämä arki tästä mihinkään katoa. Eilenkin olin sitten kuitenkin tosi ahkera.
  • Tein täyden työpäivän ja olin jopa tuottava. Tappavan tylsää työtä ja täysillä jotta aivot eivät ehdi käsittelemään omiaan.
  • Rakkimuksen treeni. Ihan en pystynyt keskittymään. Mutta olimme ajoissa treenipaikalla ja yritin parhaani. Jopa karjuin :/
  • Olimme ajoissa lääkärillä enkä pillahtanut itkuun kertaakaan.
  • Hoidin molemmat koirat lenkkikuntoon, Piskimus kipulääkkeillä ja Rakkimus sai oman reippaan lenkin ja jopa pikakontaktitreenin. Molemmat olivat tyytyväisiä.
  • Ruokin ihmiset lähipubin pitsalla. Muuhun ei tarmo riittänyt.


Reeniä, reeniä...

Raippis vei meidät parkkikselle koska lauantain koe on hiekkakentällä.

Seuraaminen ei mennyt niin hyvin kuin toivoin. Piip piip pazkaa ulinaa, kontaktinpuutetta, diipadaapaa, sunnuntaikävelyä. Loppujen lopuksi siis kuitenkin parempaa kuin tuossa pari kuukautta sitten eli paremmalla tolalla ollaan. Ja koska ohjaaja oli sekaisin kuin seinäkello (kukkukkuk-kukkuu!) niin eihän siinä voi koiraltakaan täydellistä suoritusta odottaa.
Jäävää maahanmenoa ja kakeja ei otettu koska ne onnistuivat viimeksi niin hyvin. (Jos se toimii, älä korjaa sitä). Mutta jäävä seiso... just joo. Seisoo seisoo seisoo... ja hipsii hiljaa eteenpäin. Huoh-stana.
Mutta se mikä oli hyvää, niin ohjaaja oli rauhallinen. Jäätävän rauhallinen jopa (ja varsinkin!) silloin kun luoksetulon pysäytys jostain ihmeen syystä ei taaskaan onnistunut.
SEISO
ja takanani olevat treenikaverit jäykistyivät ja Rakkimus otti enää "vain" 1,5 metrin verran etenemistä ennen kuin lopulta pysähtyi. Stana!

Nouto ei ihan mennyt putkeen. Tarjosi edelleen eteen mutta ote oli löysä. Sain tarjoamaan sivulle tulolla.... mutta ote oli löysä. Enkä nyt tarkoita että ote oli niin löysä että kova puhuri olisi saattanut heilauttaa kapulaa vaan löysä-löysä eli se pahuksen kapula tippui ilman tuulenvirettäkään. Huoh.

Hyppy meni suhteellisen hyvin. Ääntä se pitää ja sillee mutta hiekkapohja ei häirinnyt ja kierrokset sillä oli taas kerran tapissa. No ei se nollille mene. Ohjaaja osasi pelittää hyvin, käskyt rauhalliset ja istu-käsky tuli riittävän hitaasti ja oikeassa kohdassa.

KOTILÄKSYT:
  • Aktiivinen seuraamiskontakti!
  • Luoksetulon pysäytys ja jäävä seiso. Seistään vaikka saakeli viis minuuttia mutta seistävä on kunnes menee perille.
  • Kapulan ote (pito!!) + sivulle tuonti.
Kokonaisuutena:
Jos tuon aktiivisen kontaktin saisi aktivoitua (good luck for trying!) niin moni asia olisi niiiin paljon paremmin. Mutta katsokaa tuota rakkia nyt, onhan se kerrassaan mahtavassa kuosissa jos muutaman kuukauden takaiseen vertaa. Taas kerran.... mää olen niiiiiin ylpiä!! Nih!!


Piskimuksen lääkitys on tehonnut. Tulehdus on käytännöllisesti katsoen poissa. Takajalat eivät kuitenkaan toimi kuten pitäisi. Jatketaan antibioottia ja otettiin kipulääkitys takaisin. Ell konsultoi viisaampiaan (hänen omat sanansa) ja palaa hoitosuunnitelman kanssa muutaman päivän sisällä. Tällä välillä, koska on taas kipulääkitys päällä, me aloitamme takajalkojen lihashuollon. Takajalkatreeniä ja persaustemppuja. Onneksi niitä on ihan huvin vuoksi tullut Rakkimuksen kanssa tehtyä eli tuttua huttua. Ja Raippiksen sanoin "Sittenhän teillä on kaket kohta kunnossa".

Onneksi on ihmisellä aviopuoliso, sisko ja treenikaverit. Helpottavat elämän hankalia hetkiä.

Tänään aamulla Piskimus pääsi ensin aamupissalle (takapihalle, naapurit urputtakoon, elämä on) koska minä olin yövaatteissa vielä. Sitten ruoka + kipulääke. Rakkimukselle oma lenkki ja pikainen treeni. Ja sitten, kun kipulääke ehti taas toimia, pääsi Piskimuskin oikealle aamulenkille. Jee, 1/2 normilenkistä hitaalla temmolla mutta hyvin askeltaen. Ja ei. Tämä ei ole se mitä haetaan. Jos piski on kävelykunnossa vain kipulääkkeillä, silloin pitää omistajan tehdä jotain. Mutta ennen kuin ollaan siinä pisteessä, niin selvitetään nyt ensin että mistä tämä kaikki johtuu. Ja sitä odotellessa elämä pidetään kivuttomana.

Onneksi on Rakkimus.
Illalla se tuli ja laittoi päänsä polvelleni ja huokaisi syvään.
Mun oma ajatusteni jatke.



Kauhean pohdiskelevaa ja surkeeta nämä tekstit nykyään.
Seuraava juttu on positiivisempi, sopiiko? Jotain hauskaa näihinkin päiviin.


tiistai 10. syyskuuta 2013

Rauhaa kentällä


Koiramaista aikaa on elelty :D



Viikonloppu, perjantai-illasta sunnuntai-iltaan, vierähti erittäin antoisassa koiraseminaarissa. Mukana oli koiria, helkkarin hyviä ja vähemmän hyviä. Siis noin niinkuin semman aihetta, varjelusta, ajatellen. Mukana oli myös iso joukko motivoituneita harrastajia, mahtava maalimiesoppilas ja Raippis (ne parhaat kouluttajat, tiedättehän ne :D ), pari pätevää organisaattoria, taitava kokki, monta pakettiautoa, paljon koirahäkkejä, retkituoleja, vesipulloja, lippalakkeja.  Auringonpaistetta ja mahtavia maisemia. Iso jälkipelto, hieno treenikenttä ja julmetun kokoinen treenihalli. Sauna. Iltanuotio. Puhetta ja pulinaa.

Hienoja hetkiä. Oivalluksia. Onnistumisia. Katkeria kyyneliä. Raakaa totuutta. Pettymyksiä. Naurua. Yhteisiä ajatuksia. Oppimista. Edistymistä. Tunnetiloja.

Tulenliekkinä, soihtuna tietä näyttämässä, mies jonka edessä voi vain kumartaa.

Kaikkia kun ei tunne eikä edes niitä muutamaa. Netin ihmemaailmasta olen löytänyt useita eri molareiden treenivideoita. En ole onnistunut löytämään näille kaikille herroille nimeä. Osasta en pidä lainkaan, osa on mielestäni hyviä ja sitten on pari kolme sellaista jotka ovat mielestäni todella mahtavia. Voitte arvata mikä tyytyväisyys iski tajuntaani kun semman alussa tajusin että kouluttajamme on yksi näistä minun nimettömistä, uskomattoman hyvistä lempimolareistani. Helynen. Omassa persoonassaan.

Mikä oli seminaarin punainen lanka? No se sama mikä kaikilla hyvillä kouluttajilla, lajista riippumatta. Kentällä pitää olla selkeyttä ja rauhaa. Siellä ei kuulu mellastaa eikä myöskään arpoa että mitäs nyt tehdään. Rauhaa. Selkeyttä. Rauhaa. Nih!


Tyytyväinen oli tämä ohjaaja. Semman alusta loppuun.


Mukana oli myös pieni sairas koira. Joka oli ihan perzkuleen iso herne nenässä koska sitä ei päästetty hihnasta vapaaksi pellolle juoksemaan. Eikä jokeen uimaan. Niin väärin on tämä!

Mukana oli myös mun toko-koirani. Se, joka oli ihan kypsä kun ei päässyt mukaan varjelustreeneihin. Mutta nautti sydämensä kyllyydestä vieraasta metsästä ja uusista paikoista. Kävi temppuilemassa agility-kentällä. Keinusta se ei tykännyt mutta putki ja sitten se korkealla kulkeva kapea teline, siellä se asteli yläilmoissa varmoin askelin. Ja syöksyi putkeen sisään ihan into piukkana. Hölmö rakki :D


Maanantaina oli töiden jälkeen taas normitreenit. Raippis veti meille pitkän kaavan mukaan. Ääntä tuli harjoitusten edetessä koko ajan lisää mutta oikeasti olin Rakkimuksen toimintaan tosi tyytyväinen. Siis vaikka ääntä löytyi niin nyt oltiin onneksi kaukana niistä pahimmista kiljuntatreeneistä. Todella kaukana. Onneksi :D

Seuraaminen ja jäävät menivät suht hyvin, vähän se "ulahtaa" jäävien käskyissä. Mutta tärykalvot siitä vain voi vahingoittua, ei mitään sen vakavampaa.

Luoksetulon pysäytyksessä oli "lievää" vaikeutta, meikäläisen piti lopulta karjaista tuolta keuhojen syvyyksistä että SEISO niin zaakelin lujaa että naapurikentän piskitkin seisahtuivat. Sitä siis (taas jälleen kerran) uusittiin muutamaan otteeseen. Mutta mikä oli aivan uskomatonta, Rakkimus ei turhautunut tässä palkattomuudesta eikä toistoista, se oli ja pysyi keskittyneenä. Siis edistymistä.

Kaukokäskyt menivät varsinkin istumaan nousun osalta niin hyvin ettei ikinä ennen! Nousi hyvin, nousi nopeasti, nousi ensimmäisellä, ei liikkunut noustessaan! WAU! Vastapainoksi sitten valui hiukan eteenpäin maahan mennessä mutta hei, ei kaikkea hyvää samalla kertaa :D

Hyppyyn mennessä kierroksia olikin sitten kertynyt jo niiiiiin paljon että siitä ei meinannut tulla yhtikäs mitään. Muutama rauhoittava esteelle meno ja siitä seuraamalla pois (älä turhaan nosta kierroksia, ei hypätä, käydään tässä vaan) ja sitten saatiin taso sellaiseksi että päästiin hyppy suorittamaan. Hyvin se tekee, ohjaaja vain antaa istu-käskyn liian aikaisin.

Pienen autossa olon jälkeen pätkä seuraamista ja kapulan noutoja. Muutama epäonnistunut ja pari onnistunutta. Päätteeksi pätkä seuraamista kapulan kanssa.
Epäonnistuneissa noudoissa Rakkimus muuten tarjosi täydellisen tasapainoista edessä luovutusta. Sitä jossa sen kierrokset ovat riekkuneet ja josta nyt siis ollaan siirtymässä sivulle luovutukseen. Jos kokeessa tuo rakki tarjoaa eteen, niin se kelpaa minulle. Tuokoon mihin tuo, kunhan ei rieku. Mutta kyllä minä sen pitkällä tähtäimellä tuonne sivulle siirrän. Luulisin...


Kotiläksynä:
- luoksetulon pysäytyksiä, palkka pysäytyksestä, ei oteta luokse asti
- noutokapulan sivulle tuontia (se pienempi kapula!)
- seuraamisen aktiivisuuden palkkausta (käsky + palkka kun aktiivinen tarjonta) ilman teknistä aloitusta

Elämän hienoja hetkiä:
Raippis sanoi minulle näin "... olet vaan siellä kokeessa yhtä rauhallinen kuin tänään treenatessa olit". Se kehu mua! Mä olin rauhallinen!
Oikeessahan tuo oli. Mä lopultakin onnistuin olemaan koko treenin ajan oikealla rauhallisuustasolla, riittävän rauhallinen ja samanlainen koko ajan, liikkeestä toiseen. Kyllä se koiraankin vaikuttaa. Katsotaan onnistunko toistamaan tämän ihmeen :D

Eli eikun reenamaan taas vaan... paitti että tänään menen katsomaan kun Tiuhti (vai oliko se Viuhti?) treenaa agilityä. Siinä on kuulkaa vähän erilainen ajokoira löytänyt itselleen sopivan lajin!



Se vintiö.
Se voi tänään taas vähän huonommin. Ei jaksanut aamulenkkiä, piti ottaa kantoon. Oli illalla tosi virkeä ja jopa riekkui Rakkimuksen kanssa niin paljon että oli pakko mennä rauhoittamaan ne. Jospas tämä olisikin vain maksua eilisestä riehumisesta?
Hetkittäin pelottaa ihan perkeleesti.


perjantai 6. syyskuuta 2013

Pokkerireeniä


Eilen käytiin "pokkerireeneissä". No ei siellä ollut kuin yksi "pokkeri". Joka muuten ohjasi bokseria:D

Jotkut koirat tarvitsevat ohjausta hiukan enemmän kuin toiset. Jos koirakon kaksijalkainen treeneissä aina keskittyy ja todellakin ohjaa koiraansa, ei hommasta kokeessa tule mitään jos ohjaaja ei enää keskitykään siihen koiraan. Vaan miten sanoa erittäin lahjakkaalle aloittelijalle, että sinä hyvä, sinun koira tosi hyvä, sinä treenissä hyvä, koira treenissä hyvä, sinä kokeessa ihan hermona, sinun koira kokeessa ihan pihalla: keskity!
No siis noinhan se on sanottava. Ja yritettävä osoittaa että se ohjaajan hermostuneisuus on kyseisen koirakon oikeastaan ainoa ongelma. Noh, melkein se jo lupaili seuraavaan koitokseen ilmoittautuvansa.... pidetään peukkuja!
Jonain päivänä, ja luultavasti aika pian, minä olen tästä koirakosta vielä niin ylpeä :D

Pokkeri oli edistynyt. Siis tämä on jo toinen kerta kun tuo sama naikkonen saa leukani loksahtamaan hämmästyksestä auki! Vartaloavut ja heilunnat ovat parantuneet ÄLYTTÖMÄSTI ja ohjaajan hermot olivat selvästi kehittyneet kestävämmiksi. Siis mitä toi ihminen on napannut? Luulin että tolla iällä ei enää nais'immeinen uusia temppuja oppisi :D
Ja taas mää olin niin ylppiä!

Paikkamakuuta ryhmässä treenattiin. Paikalliset pärinäpojat kävivät tekemässä häiriötä, juu kiitosta vaan sinne päin. Hyvin meni kaikilta, Rakkimus hiukan turhan paljon katseli ympärilleen mutta pysyi rauhallisena samassa asennossa. Ei meinaan edes lonkalle itseään tipauttanut, aivan ennen kuulumatonta. Asiaan lienee vaikuttanut se pitkä ja (yllättäen!) onnistunut seuraamiskaavio josta siirryttiin suoraan paikkamakuuseen. Autossa käynnin jälkeen otettiin Rakkimukselle vielä uusi sessio paikkamakuusta ja keskittymisestä. Pokkeri tarjosi uunituoreita (justiinsa ostettuja, siis) koirien lihapyöryköitä ja koitti houkutella liikkumaan. Ohjaaja sikamaisesti napsutteli sormiaan ja ölähteli ja väliin vähän komensikin jotta totuus ei unohtuisi. Ei mitenkään kympin arvoinen suoritus, mutta kiitettävän siitä kyllä sai.

Piskis Paskis lannoitti nurmikkoa, se oli hänen panoksensa treenikentällä. Ja siitä hän suoriutui erittäin mallikkaasti :D

Tänään aamulla ei Piskimus enää kulkenutkaan niin hyvin kuin eilen. Kävimme eilen mökillä joten tulikohan reuhdottua siellä sittenkin liikaa? Täytyy ottaa tukevampi ote tuohon lekurin "ottakaa rauhallisesti" - komentoon.



torstai 5. syyskuuta 2013

Sydämetöntä treeniä 4.9


Piskimus voi hieman paremmin. Energiaa riittää ja pentu viipottaa ihan hulluna hetkittäin. Solmulelu suussa ja tassut täpöttelee palloa... se tyyppi sitten jaksaa paimentaa tota palloaan vaikka kuinka ja kauan. Selkeästi meno kuitenkin rauhoittuu kun kipulääkkeen vaikutus hiipuu. Ja sitten puolisen tuntia lääkkeen antamisen jälkeen meno on taas vauhdikkaimmillaan. Eli siis kipuja on ja paljon mutta lääkkeet auttavat. Ja selkeästi kivutkin ovat hiukan vähentyneet, tänään aamulla Piskimus käveli suht hyvin ja jopa nosti jalkaa ja kaikki tämä ennen lääkkeen antoa. Lenkilläkin se jaksoi tänä aamuna niin hyvin, että matkaa taitettiin 2/3 normaalista aamulenkistä, ensimmäinen pysähdys tuli vasta juuri ennen kotipihaa. Siitä pääsikin sitten sisälle asti reppuselässä (tätä pitää muuten opetella vielä lisää, ei se osaa olla kunnolla selässä). Se oli ihan mahtavaa, tuli niin monta pensastakin haisteltua että sai aivohernekin hiukan puuhaa. Rakkimus ensimmäisenä aina huomaa ja näyttää että nyt ei kipulääke enää tehoa. Se alkaa nuolla ja paapoa tuota, ihan kuin se olisi tosi tosi pieni pentunen.

Vielä ei ihan huokaista, kaikkihan tässä vielä on mahdollista, aivokasvaimesta alkaen. Mutta ihan hiukan näyttäisi siltä että lääkkeet vaikuttavat tulehdukseen. Enkä oikeasti jaksa uskoa että suht harvinainen aivokasvain ja suht harvinainen virtsatietulehdus iskisivät tuohon vintiöön samalla hetkellä.
(.... toisaalta, iskee se salamakin joskus kahdesti samaan puuhun. Mutta puupas seisookin samoilla sijoilla koko ajan ja Piskimus taas ei vahingossakaan ole samoilla jäljillä yhtä hengitystä pidempään. Mutta Rakkimuksen paapominen saa mut huolestumaan hiukan enemmän. Miksi se paapoisi jos toinen ei olisi tosi vakavasti sairas?
Vaan ei kun positiivisella mielellä etiäpäin, sano pappi pakkasessa.)


Reuhomiskiellosta ja takajalkojen lievästä huteruudesta johtuen ei Piskimus sitten päässyt eilen kentälle treenaamaan. Siis mukaan pääsi, vaan ei kentälle. Kolme lyhyttä pissalenkkiä tehtiin mutta nekin vain siinä parkkiksen reunoilla. Lisäksi otettiin pientä "mukamas tottista", kontaktia ja seisomista, siinä parkkiksen puolella. Mikä sekin on hyvää treeniä. Tätä olin näet jo viime treeneissä ajatellut että pitää tehdä siinä parkkiksella sekä tien puolella näitä juttuja Piskimuksen kanssa myös. Siis saahan ja pitäähän sinne kentälle olla ihan kauhea into mutta kyllä pitää olla korvat päässä siinä kentän ja auton välilläkin. Jaa miks? Tyhmiin kysymyksiin ei täällä vastailla. Hyvinhän tuo vintiö sen hokasi. Toisaalta se on niin ahne ettei sitä selkeästi paikka haittaa kunhan namia tulee.

Rakkimus joutui puolestaan täysin sydämettömään rääkkiin. Siltähän menivät rauhoittuneet kierrokset täysin plörinäksi siellä metsässä jossa vahingossa tipautin Piskimuksen pallon taskustani. Huoh. Sen jälkeen ollaankin saatu taas uudelleen opetella ruualla tekemistä ja rauhallista elämää. Yksi mielenkiintoinen juttu noista vaarallisista ympyrkäisistä kierrosten nostattajista, siis palloista. Piskimuksellahan on kämpässä levällään noin kymmenen tennispalloa sekä ainakin kaksinkertainen määrä jonnekin piilotettuna. Rakkimus ei ole lainkaan kiinnostunut niistä. Okei, leikkiihän se välillä Piskimuksen kanssa pallolla, mutta se ei enää itsekseen leiki niillä kuten ennen. Tarjotessaan minulle jotain lelua ja pyytäessään leikkiin, tarjoaa se nykyään aina jotain solmulelua, ei koskaan palloa. Eli treenipallo nostaa kierroksia nyt, kotona lattialla pyörivät tennispallot eivät. En tajua, mutta olen tyytyväinen tilanteeseen.

Mutta siis niihin treeneihin. Rakkimus sai alkumerkistä (tottista) ja perusasennosta palkaksi namia. Ei välttämättä siksi että se perusasento olisi ollut niin hirvittävän hyvä. Vaan siksi että sille tuli samalla erittäin selväksi että tässä treenissä palkkana toimii nami. Jos se odottaisi palloa, sen kierrokset nousisivat koko ajan. Mutta nyt kun se tietää että namia tulee niin kierrokset pysyvät parempina. Palkkana siis tavallista namia, ei mitään broiskun sydäntä kuten normaalisti treeneissä. Sydämentöntä! Sitten alkoikin piiiiiiiitkä seuraaminen, häiriötä tuotti kentällä treenaamassa ollut toinen koira joka palkattiin pallolla. Käännöksiä, kulmia, pysähtymisiä, vauhdin muutoksia, häiriöitä (Raippis heitteli noutokapulaa! MUN kapulaa!) ja samaa uusiksi. Kestoa kestoa kestoa. Pälä pälä pälä, haistakaa te kaks sanonkomämitä! Tylsää mälsää anna jo se nami! kestää kestää jaksaa jaksaa No voi helevata, kontakti, mää olen kontaktissa, tässä, kato nyt, huamaa nyt jaksaa jaksaa, hyvä Rakkimus! Jäävät, seiso ja maa. Seiso piti uusia koska joku Jaa kuka muka?!?! "vähän" hiippaili. Mutta uusinnassa olikin sitten täyden kympin rakki :D Tässä kohdassa palkattiin namilla ensimmäisen kerran tuon alkumerkin palkan jälkeen. Sydämettömän pitkä palkkausväli! Loppuun otettiin sitten vielä luoksetulo pysäytyksellä ja hyppy. Luoksetulo uusittiin muutamaankin kertaan Plääh koska joku Sano suaraan että mää se olin, tartte siinä irvailla ei osannut pysähtyä. Joko ei osannut pysähtyä lainkaan tai sitten se pysähtyminen vei sellaiset 2,5 metriä. Asiaa auttoi kun ensimmäinen lähtökäsky annettiin vähemmän käskynomaisesti ja enemmän normi puheenomaisesti. Ei noussut kierrokset. Tämän voi onneksi Rakkimukselle tehdä koska sillä ei ole niin maan mitään vaikutusta juoksunopeuteen. Se tulee juosten vaikka vire olisikin matalampi, molemmat osiot. Kyllähän se sen sitten lopulta taas suostui oikein tekemään. Kysehän ei ole siitä etteikö se osaisi, se vaan ei aina halua. Mutta "pöh pöh" ja paluu lähtöpisteeseen ei selkeästikään ollut se mitä Rakkimus oli haikaillut joten päätti sitten palautua ruotuun. Hyppy toistettiin myös koska ensimmäisellä kerralla Raippiksen jalkojen takana lojui kerrassaan ihana herkullinen noutokapula. Eihän se rakki sitten jäänyt hypyn jälkeen niille sijoilleen istumaan vaan meinasi kapulalle syöksyä. Palasi onneksi istumaan ensimmäisestä kommentista, eikä tarvinnut edes lujaa sanoa. Toisella kerralla oli melkeinpä täydellinen. Jopa päätyi istumaan keskelle eikä sinne oikeaan reunaan kuten normaalisti. Hyvä, edistystä jopa, sano!

Ai niin, ollaan muuten menossa kokeeseen 14.9.
Tavoitteena isompi pistemäärä kuin viime kerralla.
Eli 96 :D
(Joo, mä olen nolo tosta 95:sta edelleen...)



keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Piskimus @ rankatohtori


Vaihteeksi Turun Vettori.

Takapään ja rangan tutkimus. Liikkuvuus, refleksit. Kierrätään, käännetään ja väännetään pientä pirun kiukkuista vintiötä. Venytystä, vanutusta, piikkiä persuksiin, verikoetta, kusasua kuppiin (no se jätettiin väliin, tiristivät nukutuksessa).

Paljon negatiivisia labratuloksia ja yksi suuri positiivinen. Erittäin ärhäkkä virtsatietulehdus. Äärimmäisen kivulias ja mahdollisesti lähtenyt nopeasti leviämään.
Antibioottikuuri ja tulehduskipulääkettä.

Tänään aamulla nousi jalkakin jo vintiöltä vanhaan tapaan. Ja koska eilen nukuttiin niin paljon (osin vaikutuksen alaisena ja sen jälkeisissä huuruissa), jätettiin yöunesta osa sitten nauttimatta. Kipulääke selvästi toimi. Yksi perskuleen ylienerginen pentu leikki pallolla, heitteli naruleluja, roudasi Rakkimuksen patjan parvekkeelle ja tuhosi sen (!), tyhjensi häkkinsä pyyhkeistä ja leluista, dippasi palloja Rakkimuksen vesikuppiin, siirsi allekirjoittaneen kengät (molemmat, fiksu piski!) vessaan ja paljon paljon muuta rymsteerausta... kello aamuyö kolmesta alkaen! Meikäläinen, joka huolesta harmaana on pari viime yötä nukkunut erittäin huonosti, veti helpotuksen hirsiä eikä todellakaan herännyt rymsteerauksen ääniin. Ensimmäiselle yöpissareissulle sain herätyksen puoli kolmelta. Siinä vaiheessa rymsteeraus oli aloitettu eteisessä, ei näyttänyt mitenkään huolestuttavalta. Seuraavan reissun kohdalla (puoli viiden jälkeen?) huomasin että rymsteerausta oli aloitettu myös keittiössä. Kun kello lopulta seitsemän jälkeen soi, oli olohuone ja parvekekin jo kauhistuksen vallassa.
(Rakkimus nukkui syyttömän unta eteisen nurkassa.)

Ei, en ottanut kuvia. Tiedän että ne luultavimmin naurattaisivat meikäläistäkin myöhemmin. Mutta siinä tilanteessa, siinä väsymystilassa, ei kuulkaa naurattanut pätkääkään. Eli nyt ei sitten naurata teitäkään.

Nyt näyttää siis hyvältä. Vikaa ei ollut minun päässäni eikä rakenteellisesti Piskimuksen takapäässäkään. Tällä hetkellä kipulääkitys on sen verran mojovaa, että Piski liikkuu melkein niin kuin pitäisikin. Katsotaan miten käy kun kipulääkitys loppuu ja ollaan pelkällä antibiootilla. Tulehduksen voimakkuudesta ja rajuudesta riippuu, selvitäänkö lyhyellä kuurilla vai mennäänkö pidemmän kaavan kautta. Ja sen jälkeen vasta nähdään että liikkuuko se takapää ihan oikeasti niin kuin sen pitäisi vai onko jotain ehtinyt vaurioitua pysyvästi.
Tällä hetkellä näyttää erittäin hyvältä. Liikeradat ovat hyvät nyt kun kipu on poissa.
Tästä alkaa toipuminen.

Muistatkos, se lekuri sanoi että rauhallisesti pitää olla, ei liikaa rasitusta.
Joo joo! Rymskis, koli kolin....


maanantai 2. syyskuuta 2013

Koenukkuminen


Rakkimus jätti meidät. Onneksi vain väliaikaisesti. Otti ja lehahti Rinsessan mukana hänen uuteen pesäänsä. Päätti sitten koetestata että millaiset lenkkeilymaastot sieltä löytyy ja pystyykö niissä ihanissa maisemissa nukkumaan hyvin. Tulee kotiin vasta huomenna illalla. Sen jälkeen kun Piskimus on käytetty lääkärissä.


Joo, näytti töiden jälkeen vielä oudommalta joten aikaistin lääkäriä. Onneksi huomiselle löytyi peruutusaika. Nyt sitten paastotaan että voidaan kuvata.

auuummmm
minulla on vikaa silmissä
auuuuuummmm
minulla on vikaa päässä
auuuuuuummmm
piski on ehjä
auuuuuuuummmm
ohjaaja on luulosairas
auuuuuuuuummmm



Säätiedotustyyppi kertoi juuri että koko tämän viikon on erinomaiset jälki- ja treenikelit. Tänään ei jostain syystä maistunut treenaus. Tuskin huomennakaan. Toivottavasti sitten illalla lekurin jälkeen on motivaatio palannut.

Saas katsoa onko meillä huomisen työpäivän aikana tehty kämpässä paljon tuhoja. Tuo vintiö on näet ensimmäistä kertaa ihan yksin koko kämpässä kokonaisen työpäivän ajan. Ilman Rakkimuksen rauhoittavaa olemusta. Piskimus Energiapakkaus Ideamaakari Rymsteeraaja Domesticus.



sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Luulosairas?


Syksyisen tuulinen ja hiukan kosteakin viikonloppu mökillä vietetty. Pakkasin kaikki ylimääräiset vaatteet ja lakanat ja pyyhkeet kotiin tuotavaksi. Mökille jäi vain pakolliset jotta voimme halutessamme vielä viettää siellä muutaman saunaillan ja ehkä yöpyäkin vielä. Jos ilmat sallivat. Mutta pääosissaan mökin statusta siirrettiin nyt talvitelojen suuntaan. Koiruudet nauttivat, kuten aina. Piskimus nautti myös jostain sellaisesta josta ei olisi pitänyt. Tammenterhoja tippui koko viikonlopun puista alas tuulen tuiskeen tahdissa. Ne olivat outoja. Vihreitä, raakoja, pehmeitä, halkeilivat maahan osuessaan. Ja eikös tuo pahuksen vintiö mennyt ja syönyt niitä. Josta lopputuloksena lauantain ja sunnuntain välisen yön se makasi minun sängyssäni paksuna kuin jalkapallo ja hännän alta kuului tasainen piuuuuuhhhhhh..... ja hyi saakeli, pazka haisi NIIIIN pahalle! Onneksi kolmen jälkeen aamuyöllä se lopultakin sai päkellettyä ne pahan hengen terhot ulos suolistostaan jotta pääsimme nukkumaan. Pikkaisen sängyn viereiset tapetit kärähtivät rullalle moisesta hajusta :/

Rakkimuksen kanssa tehtiin perjantaina kentällä taas namitreeniä. Pitkäääääää seuraamista erilaisin (rauhallisin!) käännöksin ja pysähdyksin, pari jäävää ja kahdet kaukot siellä välissä. Jumalavita mitä komentelua! Tökki kuonolla ja näytti keskaria. Hänkö, suuri ja mahtava sakemanni, muka toimisi ja tottelisi ilman jatkuvaa namitusta, bah! Vaan kuulkaa juttu on niin, että tämä on jo niin nähty. Minä tiesin että tämä tulisi. Namittamalla tuo toimii vain hetken, sitten se rupeaa komentelemaan. Vaan koska osasin tätä odottaa niin tempaisinpa sitten vaan alta pois menoja sekä temmon vaihteluja ja kappas, Hömelö Domesticus ällistyi niin että otti ja toteutti kerrassaan hyvää ja rauhallista sekä intensiivistä seuraamista! Hölmistymisen jälkeen 22 onnistunutta askelta (mä laskin!!) sisältäen yhden täyskäännöksen, kaksi vasuria sekä yhden pysähdyksen. Siinä kohdassa oli vielä niin mahtavaa toimintaa että oli pakko lopettaa :D

Välihuomautus: Olen niin tyytyväinen että osasin lopettaa ajoissa enkä antanut periksi "vielä pari askelta kun tää sujuu niiiiin hyvin" :D :D

Perjantain treeni oli siis hyvä. Rakkimuksen osalta.

Piskimus oli vähän.... väsynyt? Maahanmenot olivat hyviä, kaikki muu oli... väsynyttä? Lyhyt (78 askelta) jälki oli erittäin hyvä.

Olenkohan minä luulosairas? Minun mielestäni Piskimuksen takapää on ollut.... outo? väsynyt? hutera? nyt muutaman päivän. Onko se? Onko siinä ongelma? Voiko se olla vain väliaikaista johtuen kasvupyrähdyksestä? Onko siellä jotain todella vakavaa? Onko minulla vain silmissä vikaa?

Soitan maanantaina lääkärille ja katsotaan. Välikuvat otetaan vajaan kuukauden päästä mutta en todellakaan aio odottaa niin kauaa. Jos ell sanoo että tuo on normaalia, niin sitten huahdan. Muussa tapauksessa kuvataan ja katsotaan.... joko Piskimuksen lantio tai minun pääni.