Tunnisteet

AakkosNainen (2) Agility (29) AhnePazka (1) AinaUskollinen (2) Apulainen (1) Armas (1) Blogi (11) Buahhahhaa (12) C (2) ElämänMuutos (3) ElämääSivistyksenParissa (2) EpävirallisetKisat (8) Esineruutu (1) Haaste (5) Hakusana (2) Hakutreenit (13) Hallinta (2) Hallissa (7) HaneRitola (53) HERMOT!!! (12) Hieroja/Fysio (8) HiljaisenMiehenKoira (2) Hogatha (11) Huoh (58) HuonoOhjaaja (14) Idiotismia (20) IHME (11) Ii (2) Ilmaisu (8) Joulu (3) Judge-mm (1) Juhannus (5) Juhla (9) Jälki (16) Jörö (7) Kasvi (2) Keinu (2) Kepit (3) Klikkeri (8) Kokeet (16) Kokonaiskatselmus (19) Kontaktitreeni (1) Kosketusalusta (9) KotkanIhme (2) Kouluttamisesta (6) Kurssi (4) Kuva (4) KylläSeKotonaToimii (7) Kärsimystä (2) Lady (14) Laskurit (8) Laumapalkka (6) Leiri (4) Lelu (1) LukijanValinta (5) Luoksetulon pysäytys (27) Luonnon ihmeet (33) Lupaus (1) MelkeinVerta (9) Metallikapula (5) MukaNopia (1) Määritelmä (3) NallePuh (2) NomNomNom (10) Näytelmä (3) Ovara (1) Palkinto (5) Palkka (21) Pamaus (3) Pastori (1) Pazka (4) Pelko (1) Peltojälki (6) Penneli (15) PiskimusDomesticus (48) Pohdintaa (26) Pokkeri (1) Pyörä (5) Raippis (27) Rakenne (4) RakkimusDomesticus (219) Rauno (2) RautalankaMies (4) S-A (1) Saari (1) Selkäkierähdys (6) Seminaari (22) SpeedControlMimmi (2) SPLkesäleiri (2) Suru (19) Sydänkouluttaja (1) Säkkituoli (5) Säännöt (9) Temppu (15) Terveys (64) TheBootCamp (4) TheRookieTest (2) Tilasto (2) TiuhtiViuhti (5) TOKO (30) Tottis (1) Treeni (123) Treenisuunnitelma (7) Tuikku (1) Tunnari (2) Tunnetila (94) TÄHTIHETKIÄ (15) Töissä (5) UusiVuosi (4) Vapaa-aika (69) Vappu (1) Varjelus (19) VauhtiaJaVaarallisiaTilanteita (2) Verta (13) Vetoketju (1) Vietit (20) Välineurheilu (2) W (1) äityli-raipanheiluttaja (6) Ärrieri (1) ÄrränÄssä (6) ÖveriksMän (4)

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Tekeminen palkkana



Kyllä nuo karvapersaukkeet ovat sitten erilaisia, vähän kuin ihmisetkin. Toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä. Tiedäthän sen liikkeen tuolla jokirannassa, ikkunassa kyltti "Wanha tavara ja Porsliini" :D Onneksi koirat ovat kuitenkin yksinkertaisempia. Mustavalkoisempia. Luoja tietää että jos nuo otukset olisivat yhtään hippusta viisaampia, me olisimme niin ongelmissa niiden kanssa. Onneksemme luontoäiti on kasvattanut niiden kalloista kovat ja kestävät, paksuseinämäiset. Täten sinne sisälle ei kovin montaa hernettä mahdu heilumaan.

Rakkimus PallousIdiottamus AhneusRakkeus PiippausUlinaus Duunari toimii tunnetusti monella eri polttoaineella. Pallolla. Patukalla. Laumalla. Namilla. Tekemisellä.

Tekemisellä? Miten ihmeessä tekeminen voi olla palkka?

Bordercollie
BC:t. Tiedättehän. Tending ja sillee. Nuo mustavalkoiset kenttien valtiaat. Tsip tsap tsup, täydet pisteet, tarvitsetteko apua pokaalien kantamisessa ;P
Nuo hyväkkäät rakastavat tekemistä. Tekemisen jatkuminen, lupa tekemiselle, se on tuon karvapersauke-merkin mottori. (Yleistystä.) Ymmärsin tämän syvällisemmin yhdessä koulutuksessa kun bc treenasi kaukokäskyjä. Palkaksi se sai luvan kiertää pari metriä takanaan olleen merkin. Ymmärrättekö? "Tee duunia niin annan sinulle palkaksi lisää duunia". Portsu on sellainen.

Rakkimus Duunari
Ylikorkeita kierroksia voi laskea tempulla. Kehu (laumapalkka) sekä Vänster/Höger tai jokin muu vastaava nopea temppu josta Rakkimus pitää. Sen jälkeen, jos ollaan todella onnekkaita, ovat kierrokset oikealla tasolla ja karvapersauke on valmiina jatkamaan toimintaa.
Uh-huh, kylläpä kuulosti helpolta. Vaan jos ohjaaja on kömpelö, niin ei se tuo kierrosten hallinta aina ole ihan helppoa.



Yhdessä tekemisen pitäisi olla koirakon suurin ilo. Laumapalkka ja tekemisen jatkaminen.

Unta, ihanaa päiväunta.
Mutta joskus pitää unelmoidakin.



Aamukampakokö-häh?




maanantai 29. huhtikuuta 2013

Lampasta luupäätä


Piiiiitkä viikonloppu. Huoh.
Vielä nytkin, maanantaina puolenpäivän aikoihin, olen väsynyt. Jotkut päivät vain ovat niin täynnä toimintaa.  Lauantai aloitettiin lenkillä ja pikatreenillä. Seuruuta lyhyenä ja pari jäävää. Kurssin ajan Rakkimus Nukuin autossa. Kiltisti. Vähän narupalloa natustin. En muuta. räyhäsi ja mekkaloi autossa.  Muiden poistuttua kenttä jäi meille kahdelle. Siitähän sitten piti ottaa koko ilo irti. Ja mehän otettiin.

Ensin palloteltiin ja nautittiin juoksemisesta. Kyllä se Rakkimus vain jaksaa! Sain heitellä palloja pidemmänkin aikaa ennen kuin Rakkimus lopultakin läähätti hiukan ja siirtyi laukasta raviin.

Sitten olikin hyvä hetki ottaa pieni paikallaanolo. Rakkimus oli todella rauhallinen ja keskittynyt. Kävin kaksi kertaa palkkaamassa, silitys ja kehu. Koiran luo palatessa palkkasin silityksellä ja kehulla maassa, tauko, sitten vasta perusasentoon nosto. Ja oli muuten kuulkaa niin rivakka nousu ilman mitään ylimääräistä persaukkeen asettelua, että tuollaisia ei tämän koiran kanssa kovin usein nähdä.
Sivuhuomautus: Tiedättekö sen hetken kun jokin onnistuu todella, todella hyvin ja ... kukaan ei ole näkemässä! Siitä on ihan turha kertoa kellekään. Varsinkaan sellaiselle joka osaisi tapahtunutta arvostaa. Koska "kyllä se kotona osaa" on vaan niin kliseistä. Ei voi muuta kuin hihkua blogissa ja toivoa ettei vaikuta ihan idiootilta.

Seuruuta, käännöksiä, pysähdyksiä, nopeuden vaihtoja, täyskäännöksiä. Aloitimme liikkeestä ilman perusasentoa. Suoria pätkiä, pääosin lyhyitä, mukana muistaakseni kaksi 20m pätkää ja sitten yksi melkein kentän päästä päähän. Pysähdyksissä on ongelmaa. Olen itse liian hätäinen joten koira ei ehdi tajuta minun pysähtyvän joten joutuu pysähtyessä pakittamaan pari askelta. Tämä on vanha ongelma ja onneksi löysin taas sen oikean pysähtymisrytmin. Käännöksissä tein joka kerta avun pään kanssa. Tästä pitää tehdä automaattinen minulle. Koira reagoi siihen todella hyvin. Niin mahtava vinkki! Täyskäännöksissä aukeaa. Pitänee ottaa täyskäännös-kuuri. Jos vetäisi ihan aloittelijatyyliin pallolla sitä välimatkaa oikeaksi. Samalla pitää huolehtia ettei itse hätäile. Siinä on paha kurmottaa koiraa aukeamisesta jos itse ryntää alta pois. Nih. Nopeuden vaihdot menee muuten loistavasti mutta juoksuun lähdettäessä tekee yhden matalan hypähdyksen.
Lopetin seuruu-sarjan juuri ennen kuin piippaus alkoi. Mahtava ajoitus.

Pieni hetki pallottelua, neljä heittoa ja sitten takaisin duuniin.

Jäävä maa. Ensin vapaasta liikkeestä hetsiä ja nopeita maahanmenoja. Tylsää! Tää kenttä on märkä. Ja mulla on nälkä. Toi Rakkimus Kankimus ei osaa halua mennä nopeasti maahan. Mutta koska aikaa oli yllin kyllin, niin sitten jäätiinkin tätä hinkkaamaan. Hetsi, Maahan, hetsi, Maahan, hetsi, Maahan, hetsi, Maahan, hetsi, Maahan, hetsi, Maahan, hetsi, Maahan Eiks tää jo riitä! Maahan, hetsi, Maahan, hetsi, Maahan, hetsi, Maahan, hetsi, Maahan En! Maahan En! Maahan En! Maahan En! Maahan En! Maahan En! Maahan En! Maahan EnEnEnEn! EN ISTU!!! Maahan no voi sun sta.. plöts hyvä hetsi Maahan tosinopeeplöts JEEE! Se osaa sittenkin :D


Tahtojen taiston jälkeen minä (=Voittaja!!!) ja Rakkimus (=osaa halutessaan mennä nopeasti maahan) nautimme virvokkeita eli raikasta vettä ja kävimme rauhoittavalla lenkillä lätäköllä. Ympäri emme päässeet kävelemään, sen verran reilusti oli mutaa ja vettä polulla. Mutta kiva tauko saatiin aikaiseksi.

Sen jälkeen treenattiin jäävää seisomista. Se toimi nyt hyvin, paremmin kuin viimeksi. Puuttuminen vaikuttaa yleensä tällä tavoin, positiivisesti. Keskityin lähinnä nopeaan pysähtymiseen ja sitten paikallaan pysymiseen, palasi ohjaaja koiran luo millaisen mutkan kautta tahansa.

Luoksetuloa. Pysähtyminen on todella hyvä. Takapalkalla ja ilman. Mutta mutta. Vauhti rupeaa hiipumaan. Laitoin takapalkan sekä toisen omien jalkojeni taakse siten että Rakkimus näki molemmat laitettaessa. Vaikka tiedä häntä onko sillä merkitystä, joskus tuntuu ettei sen muisti ole nanosekuntia pidempi:D Kutsuin suoraan luokse. Puolessa välissä Rakkimus aloitti himmailun, odotti pysäytystä mutta (onneksi!) kun käskyä ei tullut, niin kiihdytti ihan hiukan lisää vauhtia. Palkkasin tästä minimaalisesta kiihdytyksestä potkaisemalla jaloissani olleen lelun taakseni vauhdilla. Tätä teimme muutaman kerran. Rakkimus hidastaa vieläkin selkeästi mutta lähtee välittömästi kiihdyttämään uudelleen ilman mitään kehoitusta. Taidanpa tehdä tätä vähän aikaa. Eri variaatioita, mutta yritetäänpäs saada tuo pysähtymisen ennakointi pois. Tai sitten ainakin siirrettyä sitä lähemmäs minua...

Loppuun kaukokäskyjä. Osa 716 sarjassamme "miten sen voi tehdä päin pers...ä". Nih.
Perusasento, maahan, ohjaaja siirtyy reilun metrin päähän koiran eteen. Muutaman sekunnin tauko, Istu + käsimerkki (Ja ihan oikein tehtynä, oikella kädellä kuin palloa koiran taakse heittäisi). Haaaukotus. Njaah, sanositsääjotain? Mitään ei tapahtu. Uudestaan Istu+km. Jaa moro. Kato mä saan mun toisen korvan suunnattua tällee iiiihan kokonaan tonne toiseen suuntaa, eiksooveikee-mitästykkäät? Ohjaaja ottaa askeleen eteenpäin ja Istu+km. Tsip! Nousee koira täydellisesti ja nopeasti istumaan. Hyvä. Maahan+km. Plöts, tipahtaa koira kuin märkä rätti takaisin maahan. Hyvä! Ja vielä Istu+km. Kato, mulla taitaa olla tuala kynnessä jotain, onkohan se lohjennu... narskis narskis.

Nih. Että sillee meidän Rakkimus Paskimus. No ohjaaja vaihtoi toisen moodin päälle, hetsasi pikaisesti, käskytti maahan ja sitten otettiin uudelleen. Istu+km. Haukotus! Tässä vaiheessa ohjaaja piteli viimeisistä päreen hippusistaan kynsin hampain kiinni ja siirtyi suoraan koiran eteen. Käskyn Istu+km kanssa samaan aikaan liikautettiin oikeaa jalkaa siihen koiran etujalkojen väliin... ja kas kummaa, Rakkimus siirtyi istumaan todella hyvin. Vaan tällaisesta ohjaavasta, avustavasta, avustetusta, toisen tekemästä melkeinpä, istumisesta ei mitään kiitoksia heru. Toistoa, toistoa, kehu jokaisesta siirtymisestä, toistoa, toistoa, toistoa prkl....e tää ei lopu taas lainkas, vai? toistoa, toistoa, toistoa, Nyt riitti, tällee mää istun TSAP maahan Plöts istu TSAP Jee! Jumankekka että se jaksaa yrittää. Eikä vaan usko että toiseksi jää.

Nyt oli Rakkimus väsynyt. Sekä fyysisesti että henkisesti. Kyynel. Just joo. Ei sääliä tuollaiselle:D
Kaupassakäynnin ja nokosten (Rakkimus kuorsasi takapaksissa selällään, näin takajalan ikkunaan nojaamassa) jälkeen takaisin kentälle varjelusta treenaamaan. Se olikin sitten varjeluksen osalta tämän kenttäkauden avaus. Ohjaaja sähläsi ja koira oli todella väsynyt. Aina ei voi onnistua hyvin.

Sunnuntai menikin kiireisenä, asioita hoidellessa ja lenkkeillessä, mitään ei treenattu. Hampaat hoidettiin. Karitsan selkärangalla. Nom nom!







perjantai 26. huhtikuuta 2013

Ei lainkaan hyvänäköinen


Raippiksen kutsuhan ilmojen halki kumahti ja sitä sitten keskiviikkona toteltiin. Myöhässä, juu, mutta kun tuo työ haittaa harrastuksia. Se näyttää muutenkin nyt vähän siltä että nuo tottistreenit, jotka siis sijoittuvat arkipäiviin juuri ennen purutreenejä, niistä tulee nyt ongelma. Yhteistyökumppanini kun vihulaiset oleskelevat ympäri maailmaa eri aikavyöhykkeillä, niin työpäivät ovat valuneet tuolta 8-16 linjalta aika huolestuttavan usein tuonne 9-18 linjalle. Tällehän on siis tehtävä jotain, mutta mitä? Dear Helmut, voisitko ystävällisesti aloittaa työpäiväsi jo klo 0600 sinun aikaasi, kiitos! Juu ei toimi. Darling Hannah, voisitko sinä taasen jatkaa työpäivääsi tuonne 1930 asti, kävisikö mitenkään. Juu ei varmaan olisi sieltäkään kovin ystävällistä vastaanottoa tälle idealle. Ja saattaisi siinä oma pomokin sanoa sanasen. Tai ehkä kaksikin :D

Me nyt siis kuitenkin ehdimme paikalle juuri ja juuri ajoissa ja saimme osamme Raippiksen kenttäkauden avajaisista.

Alkujutut: Kävelylenkki parkkikselta lätäkölle ja takaisin. Kentälle ei käskyn alla, hihnassa. Hetki pallottelua kahdella uudella pallolla. Kun Rakkimus alkoi huohottaa hiukan ja palasi pari kertaa takaisin ravilla, aloitettiin treeni.

Seuraamista ja täyskäännöksiä: Rakkimuksen kierrokset pääpiirteittäin hyvät, vain kerran nousi ääni. Seuruu pääosin melkein mukiinmenevää paitsi täyskäännöksissä koko rakki hävisi jonnekin... Ai kääntyä piti, emmää tajunnu Onneksi se sieltä tuli kuitenkin takaisin, missä lie sitten kävikin. Pysähtymisissä ja muutenkin istui vähän hitaanlaisesti. Tähän ei puututtu, koska persausjumi ei ollut vielä ihan kokonaan kunnossa.

Jäävä seiso. Ei pysähtynyt riittävän napakasti ja ohjaajan palatessa kääntyi mukana! Siis perskules, mikä se tollanen temppu oli? Pörähdin höpöhöpöt ja tinttasin Rakkimuksen takaisin oikeaan paikkaan, sanoin seiso ja tein kävelykierroksen koiran ympäri. Siitä suoraan uudelleen lyhyt seuraaminen ja seiso, paluu takakautta. Nyt jäi paljon paremmin. Mutta ottaa taas näköjään yhden "korjaavan" askeleen kun pysähtyy. Ja jotenkin seisoo paikoillaan sen näköisenä, että on valmis lähtemään oma-aloitteisesti ihan koska vaan. Pitäisiköhän pyytää vaikka Ladyn emäntää heittämään pallo siitä editse juuri kun olen palannut koiran taakse... hmmm.

Ruutu. Tällä itse asiassa aloitettiin. Koiran kierrokset olivat hyvät ja tiesi mitä piti tehdä. Lähetettiin pallolle ja tyhjälle. Jäi liian lähelle ja joutui korjaamaan paikkaa kolmekin kertaa ennen kuin oli oikeassa paikassa. Tätä pitää siis treenata todella monilta lähetysmatkoilta ja -suunnilta. Nyt on selkeästi jämähdetty yhteen etäisyyteen. Reeniä lissää vaa.

Maailman paras treenipallo... jos vaan näkis:D

Lisäksi tuli näköongelma. Uusi pallo on vihreä. Keltaisen vihreä. Ruoho on lyhyttä, kulottuneen keltaista ja osin viime kesän vanhaa vihreää. Rakkimus on koira. Lopputulos: Se pölö ei näe maahan valmiiksi laitettua palloa! Soitto myymälän tädille, onhan teillä näitä muissakin väreissä, onhan? No ei ole. Mutta täti lupasi hankkia. Ja jos ei onnistu, niin sitten värjätään tämä. Onhan niitä olemassa sellaisia myrkyttömiä kangasvärejä, eikös? Pitää kysyä siskolta, se tietää tällaiset käsityöjutut.


Tylsää labratulosten odottelua...

Tänään, perjantaina, kävimme aamulenkin jälkeen Vettorissa. Ja saatiin silmäpyyhkeitä, sellaisia uusia. Ja pari tuubia voidetta tuohon silmän ympärille. Kyllä siinä vaan sittenkin vielä oli sitä tulehdusta. Tutkittiin sikaripunkkikin varmuuden vuoksi, mutta edelleenkään niistä veijareista ei tuossa koirassa ole näkynyt jälkeäkään. Ell sanoi että maanantaina jos ei näytä jo todella paljon paremmalta, niin sitten soitellaan heti aamutuimaan. Ja maanantaina hän veikkasi että olisi myös se onnenpäivä Rakkimukselle Tuplaruoka-annos? eli silloin voisimme Ei vai? laittaa Töttis roskiin? tötterön takaisin kaapin JEEEEEE!!! perukoille. Toivotaan parasta.

Kohta alkaa muuten lähtölaskenta. Iiiiiihan kohta.



Olenpas minä tyhmä! Tuohon aikataulujuttuunhan on olemassa aivan looginen ratkaisu. Miksi en sitä heti älynnyt. Tardis. Ei huolen häivää enää. Hölmö minä.

torstai 25. huhtikuuta 2013

Keväisellä joella


Koska persausjumi, niin ohjelmassa on ollut pääasiassa rauhallista liikuntaa.

Kävimme maanantaina reippaalla jokikävelyllä. Eli kävellen, ei hölkäten, mutta sillä lailla ihan reippaasti kuitenkin edeten. Matkaa tuli 12 kilometriä. Ensin kotoa peltojen poikki joelle ja siellä sitten muita ulkoilijoita ja hölkkääjiä väistellen kerrassaan vastustamattoman ihanaa jokirannan kävelytietä pitkin kaupungin reunamille asti ja sieltä kotiin. Tuo jokirannan kävelytie on kyllä yksi tämän Kulttuurin Kehto -kaupunkimme mahtavimpia paikkoja. Siis eihän se nyt toki mikään Ruissalo ole, mutta kauneudessaan aivan samalla tasolla. Siinä hermo lepää kun polkua pitkin astelee ja tuuli heiluttaa puita, joki virtaa vieden sulamavesiä eteenpäin ja sorsat katsastavat kevään paljastamaa rantaa.

Hölkkääjiä oli aivan tolkuttomasti. Melkein tuli itselle huono omatunto kun me vain sillä lailla rauhallisesti etenimme. Mutta kun on tuo oma ahteri niin iso ja hidas ja sitten on nuo Rakkimuksen jumit. Sitäpaitsi kyllä sitä nyt pariskunta voi koiransa kanssa ihan rauhallistakin tahtia kaupunkimme maisemista nauttia!
Mutta polkupyörät, ne pitää kyllä laittaa kesäkuntoon. Ja rasvata Rakkimuksen tassut jotta ne kestävät myös asfaltilla juoksemista.

Siis hölkkääjistä. Niitä riitti. Edestä ja takaa. Nopeita ja vähemmän nopeita. Koiralla ja ilman. Rakkimus on siitä ihana, että kun se äänen kuullessaan kääntyy kerran katsomaan ja toteaa tulijan se on ihminen niin sitten sitä ei enää kiinnostakaan. Sama pyöräilijöiden ja keppikävelijöiden ja normi kävelijöiden kanssa. Ei jaksa kiinnostaa, kävelytien reunaman hajut ovat paaaljon tärkeämpiä ja mielenkiintoisempia.

Koirat. Niitäkin riitti. Edestä ja takaa. Vastaantulijoita ja ohittajia. Vuorotellen ja samaan aikaan. Siinä sitten vaihdeltiin kävelytien reunasta toiseen, se ei näet ole mitenkään kiveen kirjoitettua että millä puolella tietä se koiran kävelyttäjä kulkee. Ja sitten on niitä kaverinsa kanssa koiria ulkoiluttavia joista toinen parkkeeraa koiransa toiselle reunalle ja toinen toiselle ja sitten ne katsovat sinua kuin mätää lahnaa että mikset pölö nyt mene tästä meidän välistämme jotta päästäisiin jatkamaan matkaa. No juu kuule en todellakaan. Jos kävelytie on puolitoista metriä leveä ja kummassakin reunassa on iso koira joiden kummankin hihnan päässä ollaan selkeästi keskitytty enemmän tuohon juoruamistoimintoon kuin ohittamiseen, niin juu ei. En mene. Onneksi tällaiseen jumitilanteeseen toimii aina sama apu. Koira sivulle ja päättäväisesti valitsemaani reunaa pitkin eteenpäin. Kyllä se siinä reunassa istuva koirakko siitä yleensä itsensä aika ripeästi pois siirtää;P

Ohittamiset menivät Rakkimukselta todella hienosti. Ehkä niitä koiria oli niin paljon tai ehkä hajuja oli niin paljon tai ehkä tuo on lopultakin tässä asiassa aikuistunut. Aika harvinaista se enää nykyään on että ohittamisiin tarvitsisi kovaa sanaa sanoa. Joidenkin kohdalla karvat nousee pystyyn mutta eipä paljoa muuta. Niin siis paitsi silloin kun naapurin vesikoira tai sitten se tumma kuonopantainen tulevat vastaan. Niitä ei lasketa! Ne eivät ole ohitettavia, ne ovat vihollisia! Mutta eihän mikään tässä maailmassa ole täydellinen. Paitsi Rakkimus joka on melkein täydellinen:D

Kaksi lyhyttä hierontaa sekä muutamat venyttelyt ja sitten tuo pitkä rauhallinen kävelylenkki, kyllä se vain hyvää teki. Jo nousee uroskoiran jalka ja takapää liikkuu normaalin näköisesti. Mitään paikkaa ei arista. Tänään vielä kevyt hieronta ja sitten mennäänkin loppuviikko vähän perusteellisemmilla venyttelyillä, mutta eiköhän se jumi sitten ollut tässä.


Aasinsillalla kopsahdelleita..
Ei se saakelin silmä vaan parane. Tänään aamulla oli taas ihan karmean näköinen ja nyt selkeästi huomasi että silmän alapuolella oleva karvaton alue on sitten kasvanut! Silmän yläpuolella oleva iho on parempi, alapuolella oleva taas hurjasti huonompi. Tämä päivä kärsitään vielä ja huomenna aamutuimaan syöksytään oman ihanan eläinlääkärimme vastaanotolle.


keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kostean aukon ympärille karvoja


Lopultakin!

Harvemmin sitä nais'immeinen karvankasvusta ilahtuu, mutta tällä kertaa kyllä. Kyse kylläkin on niinkin tylsästä asiasta kuin Rakkimuksen huonossa hapessa olleen silmänympäryksen paranemisesta. Se on ollut hidasta ja ottanut takapakkia muutaman kerran kun joku idiootti Ai mää vai? Raaps raaps! on raapinut silmänympäryksen verille. Nyt on pidetty töttöröä päässä aina Huoh kun koira on ollut yksin kotona sekä öisin. Vastalauseena Rakkimus Töttimys onkin sitten yömyöhään käynyt A) parvekkeella tuulettumassa B) kettiössä juomassa C) kylpyhuoneessa tsekkaamassa pyykit D) eteisessä laskemassa kengät E) pyykkitelineen alla tarkastamassa mahdollisesti tippuneet vaatteet. Tai sitten kaikki nämä. Ja ihan helevetinmoisella kolinalla! Kolin siellä, kolin täällä, kalin kolin joka pahuksen ovenpielessä. Metallinen pesukone kumahtaa hienosti. Pyykinkuivausteline siirtyy puoli metriä joka tarkastuksella. Metalli raapii lattiaa pitkin. Parvekkeen ovi kajahtaa kumeasti kovamuovista Saksalaista Satelliittiantenniotusta vasten. Juomaan mennessä voi kolauttaa patteria niin saavat sitten naapuritkin osan ilosta.

Mutta on sitä tulostakin sitten tullut. Silmän rähmiminen on vähentynyt huomattavasti. Siis yäks niitä vihreitä limaklönttejä mitä sieltä tuli, jaiks! Silmää ympäröivä iho on lopultakin parantumaan päin. Ensin näytti siltä että siihen ei uutta ihoa tulisi lainkaan, sen jälkeen se näytti kuin kuivuneelta laavamurskalta. Olin aivan varma että koko silmä varisee kuivana pois. Mutta nyt näyttää jo lupaavalta. Ensimmäiset karvojen alut ovat nousemassa pintaan. Töttis kaappiin? Vielä pari viikkoa kun pidetään tötteröä, SIIS ET OO TOSISSAS!! niin sitten se silmänympäryksen iho ehkä kestää ns. normaalia kulutusta. Huoh. Anna ees ruakaa, jooko?





tiistai 23. huhtikuuta 2013

Ruokailun siisteydestä



Mikä siinä on, että lihanpalat, isommat rönät, luut, kaulat ja siis kaikenkaikkiaan kaikki vähänkin isommat kökkäreet pitää syödä ruokakilhon ulkopuolelta eli lattialta?
Huoh.
Onneksi keittiössä on muovimatto. Se on sitten helppo pari kertaa päivässä pestä. Nih.


Vihannesmössö ja pikkurönät kupissa,
karitsan keuhkoputki ja keuhkorönät heitetty lattialla.




maanantai 22. huhtikuuta 2013

Persausjumi


Itku pitkästä ilosta, niin siinä taas kerran vain kävi.
Joka keväinen ilon ja leikin päivä Messukeskuksessa. Suuren suuren suuren suuri halli ja paljon paljon paljon talkooväkeä ja yksi ainoa karvapersaus. Ah onnea! Pallo tonne ja Heeeei, se heitti sen ja loikka loikka Nyt toi potkasee sitä Äkkikäännös *jarrut vinkuu* loikka loikka Rouskis! ja sitten mennään taas kerran kevyttä ravia hallin ympäri Haluuks joku, hei kuka haluu? Jaa sää, oota vähän, mää tuun! Loikka loikka ja äkkipyssäys *taas jarrut vinkuu*

Tuota se sitten oli koko armaan lauantain. Siis sen jälkeen kun ensin oli aamupäivä treenitty ja lenkillä käyty. Iltaan asti loikittiin hallissa, yli ja ali ja ympäri pöytien ja tuolien ja ihmisten ja tolppien. Ihmiset laittoivat pöytiä pystyyn ja paikoilleen ja  heidän raataessaan Rakkimus kaasutteli mutkat suoriksi.

Betonilattia.
Älyttömiä määriä starttilähtöjä.
Melkein yhtä monta äkkipyssäystä.
Hurjasti enemmän äkkikäännöksiä.

Viime vuonna betonilattia sai tassuista ihon kulumaan rikki. Tänä vuonna talkooväkeä kehotettiin maltillisuuteen niiden pallon heittojen kanssa. Talkooväki totteli. Vaan Rakkimus ei tajunnut ohjeistuksesta tuon taivaallista.

Sunnuntaina messujen jälkeen oli halli taas Idiottamuksen käytettävissä sillä aikaa kun pöytiä kasattiin pois. Sama meno jatkui kuin edellisenäkin päivänä.

Vauhdikkaan viikonlopun päätteeksi nautimme vieläkin vauhdikkaammasta moottoroidusta viihteestä sohvalla makoillen. Rakkimus nukkui jalkojeni päällä syvääkin syvempää unta. Ja illan tullen karvapersaus heräsi ja venytt... siis ei venytellyt, vaan lähti takapää kolisten kankeana iltalenkille.  Iltapissalle. Tyttöpissalle. Ei noussut kankean jalka. Saakutti!

Se on sitten venyttelyjä ja kevyttä persauspään hierontaa.
Tänäpänä.
Ja huomenna.
Ja niin pitkään kuin on tarvis.
Huoh.

Keskiviikkona tarttis olla taasen kunnossa. Tuli meinaan Raippikselta viesti että snorkkeli-TOKO-treenit alkavat keskiviikkona. Viestin sävy antoi ymmärtää että treenikenttä on "kosteahko". No niinhän se on, onhan siellä jo tullut muuamia kertoja viimeisen kahden viikon aikana vietettyä;P
Kyllä me kevyellä lihashuollolla Rakkimuksen karvapersaus siihen kuntoon saadaan, että hiukan voidaan tokotellakin. Mutta revittelyt on kyllä tältä viikolta revitelty.

Melkein unohtui, jotain hyvääkin: Koska talkooväki otti varoituksen sanaset tosissaan, ovat Rakkimuksen tassut kunnossa. Ei ainoatakaan läpikulumaa anturoissa. Viime keväänä rikkinäisiä tassuja oli neljä ja jumipersauksia yksi. Nyt vain se jumipersaus. Tämähän on parempi lopputulema kuin viimevuotinen, mutta jättää tavoitteita ensi vuodelle...


lauantai 20. huhtikuuta 2013

Aamutreenit hyvässä tunnetilassa


PRRRR!
Lämskis!

Nukuin siis pommiin.
Nooh, se on lauantai ja kyllä sitä joskus hiukan pidempääkin on lupa nukkua. Onneksi heräsin riittävän ajoissa että ehdin käydä suihkussa, syödä aamiaista, ruokkia Rakkimuksen, laittaa pesukoneen ja tiskikoneenkin vielä pyörimään ja ehdimmepä jopa pyörähtää pikaisen aamulenkinkin naapurikorttelien ympäri. Sitten olikin jo aika kiiruhtaa kentän suuntaan. Puoli tuntia meille jäi Rakkimuksen kanssa aikaa treenata kentällä ennen kuin kurssilaiset ilmaantuivat paikalle.

Pieni metsälenkki ja sitten aloitimme treenin Pekka Korrin ajatuksin.

Kaksi palloa, toinen lentoon ja sitten vaihto. Hetken aikaa sai Rakkimus juosta palloa pallon perään.
- juu ihan helevetin hyvä juttu! se kenttä on täynnä mutavelliä ja arvatkaas miltä toi auton takapaksi näyttää sen jälkeen kun toi rontti hyppää mutaisena sinne sisälle! huoh.

Kun pahin "pallohimo" oli hoidettu pois päiväjärjestyksestä, aloitimme treenit vauhdista seuraamisella (lyhyttä pätkää, palkka oikeasta paikasta + kontaktista) sekä jäävillä (nopeaa terävää pysähtymistä haettiin).
Meni hyvin mutta jotain jäi uupumaan, se ei tuntunut aivan täydelliseltä....

Vaikka se pallohimo olikin jo osittain hoidettu ja saatu täten mielentila oikealle tasolle, niin ei. Ei se ollut sitä parastaan. Mutta kuka sanoikaan että emme voisi jatkaa treeniä samalla pallotteluidealla? No ei kukaan! Kokkeillaan, sano (... ai niin, toi sanonta ei ole ihan perheohjelma tasoa, jätetään väliin)

Eli seuraamista, Jee + pallo, IRTI-käsky (pallo jää siihen mihin tippui), vauhdista seuraamaan, jäävä seiso, ohjaaja jatkaa matkaa, Jee pallo!, Rakkimus syöksyy pallolle, tulee luokse, IRTI-käsky, vauhdista taas tekemään ja niin poispäin.

No näin se tekeminen oli melkeinpä täydellistä. Kontakti erittäin hyvä, keskittyminen mahtava. Ai kun tämä treenaaminen olisikin tällaista aina:D

Tässä treenityylissä täytyy vain vahtia että koiraa ei juoksuta liikaa ja että ei mene riehumisen puolelle. Se kun aina sitten häiritsee tuota keskittymistä. Eli tässä pitää sitten oikeasti vaatia. Mutta kyllä Rakkimus tänään teki työtä käskettyä. Kaipa se treenitaukokin on taas tehnyt hyvää. Meille kummallekin.

Mutta siis
- seuraamista: lyhyttä, palkka oikeasta paikasta ja kontaktista; hyvä
- jäävä seis: palkka nopeasta ja terävästä pysähtymisestä
- vapaasta liikkeestä seis: palkka nopeasta ja terävästä pysähtymisestä
- täyskäännös: palkka nopeasta ja kiinteästä käännöksestä
- käännökset uudella pää-avulla: tasanopeuksista seuraamista, kiinteät kulmat

Tuo seuraamisen käännösten tekeminen uudella pääavulla, se tuntuu hyvältä. Tein itse hiukan kuivaharjoittelua tällä uudella avulla jotta se olisi sitten ollut valmis kun koira tuli rinnalle. Rakkimuksen kanssa tätä on nyt treenattu kolme kertaa. Ja mielestäni Rakkimus huomasi avun heti ensimmäisellä kerralla. Tämä on mahtava idea, kiitos taas Pekalle!

Luoksetulo pysäytyksellä piti tietysti kokeilla. Tätä ei ole tehty aikoihin, viimeksi varmaan todella lyhyenä talvella hallissa.
Takapalkka ja pysäytyksestä palkalle. Uskomatonta kyllä, Rakkimus pysähtyi kuin seinään!

Kurssilaisten poistuttua menimme metsän kautta taas kentälle ja hetken kahdella pallolla vauhdista pysäytyksiä. Meinasi rontti ryökäle vähän ryöstellä sitä palloa mutta onneksi vanhat silmäni huomasivat karvapersauksen aikeet. Hylkäsin koiran ja juoksin (jep, minä juoksin, on se mahtanut olla näky!) kentän toiseen reunaan. Kyllä tuli Rakkimus OlenNöyräJaTottelen nopeasti perässä kun tajusi mistä oli kysymys. Jo loppui ryöstely-yritykset alkuunsa.

Nyt kolottaa kahvihammasta. Asialle pitää tehdä jotain.




perjantai 19. huhtikuuta 2013

Pentuja!



Olivat ne välillä hetken paikoillaankin :D

Eilen hylättiin Rakkimus prinsessan huostaan ja käytiin syvällä metsän siimeksessä tutustumassa Piskimus Domesticukseen. Saavuimme kreivin aikaan, talon isäntä meidät nähtyään tempaisi ruokakilhot pihalle ja hetken päästä siellä "sivistyneesti ruokaili" kasa neliviikkoisia pentuja. Ininää, tönimistä, tunkemista, ruokakilhon keskellä seisomista... sitä se sivistyneesti syöminen tuon joukkion kanssa tarkoitti. Onneksi kaikki älysivät tyhjentää ruokailun jälkeen suolensa ruokakilhojen ulkopuolelle, se osoitti jo mielestäni aika hyvää koulutustasoa.

Kotimatkalla totesin että minä, mun jalkani, mun käteni, mun naamani, minä ihan kokonaan... haisen ihan ihanasti pennuille! Mä en vaihda vaatteitani viikkoon :D

Muutama kuvasaaste iloksenne, vassåkuu!
Käytin poikkeuksellisesti ihan oikeaa kameraa, valitettavasti siinä vain oli virtaska aikasen vähissä, joten valotusajat heittelivät ja tuloksena on epätarkkuuksia. Mutta pääasia ovatkin nuo pentuset.


Mun kenkä.
Nom nom nom...

Isännän varpaat.


Isännän jalka tyynynä.

Väsy. Mun syli.





keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Namipalkka


Tulipas tuossa keskusteltua yhden TOKO-kurssilaisen kanssa koiran palkkaamisesta. Puhuimme aiheesta erittäin laajalti ja käsittelimme Nami, nami on hyvä! lelupalkan (pallo, patukka, lelu) ja namipalkan Jes, just tota mä tarkotin sekä myös monen hankalaksi kokeman laumapalkan. Palkkanahan voi toimia myös tekemisen jatkuminen Tylsää! tai temppu tai kiertäminen tai ... no oikeastaan ihan mikä tahansa minkä koira kokee palkaksi.

Ajattelin käydä näitä palkkaustyylejä läpi sillee aihe kerrallaan. Aloitetaan Rakkimuksen lempiaiheesta joka ei sitten kuitenkaan ole Rakkimuksen paras palkka. Eli ruokapalkasta. JEE!

Ruokapalkka on viettiä laskeva ja rauhoittava palkka. Noin niinkuin karkeana yleistyksenä. Namilla koulutetaan paljon tekniikkaa ja oikeita asentoja. Namilla on huomattavasti helpompaa ohjata koira oikeaan paikkaan tai asentoon, kuin viettiä nostattavalla pallolla.

Jälki koulutetaan melkein pääsääntöisesti ruualla. Osa ruuasta on jäljellä ja loput jäljen päässä. Mitä parempaa ruoka/nami on, sitä paremmin koira palkkaan vastaa. Todella ahneelle koiralle riittävät kuivat nappulatkin, muille pitää vähän parannella sitä ruokaa. Kissanruokapussi kastikkeineen nappuloiden päälle tai jotain. Rakkimukselle Mulle? Siis ruokaako? Nytkö? tuo tarkoittaa että jäljen päässä on normi ruoka mutta tekniikkatreeneissä käytetään tällä hetkellä broilerin sydäntä. Rakkaudella treenataan siis:D

Tarina hakukoirasta.
Ohjaaja antoi maalimiehelle sellaisen joka kämpästä löytyvän muovisen pakasterasian ja sanoi että siinä on koiralle sitten namipalkka. Sitten aikanaan kun koira tulla höykäsi maalimiehen piiloon ja oli tarkoitus palkata, niin silloin laittoikin maalimies juuri avaamansa rasian kannen takaisin kiinni ja hölkkäsi palkkaa odottava koira kannoillaan ohjaajan luokse. Ojensi rasian sanoen että nyt taisi tulla väärä rasia. Ohjaaja otti rasian, avasi sen ja antoi koiran syödä kaikki rasiasta löytyneet mansikat. Totesi hymyillen että ei lainkaan, tämä on juuri oikea rasia.
Mansikkakoira. Nih.

Tarina Rakkimuksesta.
Aamulla kun kämpän viimeinen kaksijalkainen lähtee ulos ovesta ja jättää Rakkimuksen ihan yksikseen koko pitkäksi päiväksi, tapahtuu jotain kivaa. Lähtöhetkeen on rakennettu kaksi rutiinia. Rakkimukselle kun sanoo Hei hei! niin se tietää että nyt tänne jäädään, ihan yksin. Mutta sen lisäksi todella usein työpäivän aamuina Rakkimus saa ylimääräisen namin Jee, aamunami, aamunami, nom nom:D Se laitetaan kylppärin lattialle ja lupa namin syömiselle annetaan samalla kun sanotaan tuo Hei hei ja sitten suljetaankin jo ovi. En muista mistä tämä aamunamin antaminen alkoi, mitään hyvää koulutuksellista syytä siihen ei todellakaan ole. Mitään ihmeellistä ei, Rakkimuksenkaan taholta, tapahdu vaikka tämä jäisi väliin. Mutta se mikä tekee tästä jutusta tarinan, on se nami.

Nom nom!

Kurkku, Rakkimuksen herkku.


Kurkunhimostaan huolimatta ihan tavallinen koirahan tuo Rakkimus on. Veikkaan että meidän taloutemme ei ole ainoa jossa makkarakeittoon leikatut makkaranpalaset lasketaan tarkkaan koiran toimesta. Huomaa kuvasta Rakkimuksen asento. Makkaroita ei tuijoteta suoraan kuono koholla koska sehän olisi norkkaamista (kerjäämistä) joka taas on kiellettyä. Asento on juuri tuollainen "emmää välitä mutta tosi tarkkaan jokaisen hajumolekyylinkin huomioin". 
Ja täysin turhaan. Allerginen karvaperse, eihän sille noita makkaroita voi antaa lainkaan.

Makkaraa, aah nam, anna mulle, jookostaaaaa....Ei tipu.




maanantai 15. huhtikuuta 2013

Ällöttävän herkkää



Kevät.
Herkkä hetki.
Niin joskus käy.
Sitä tulee pienen hetken ajaksi vähän tunteelliseksi.

Lasken siunaukseni.*
Niitä on paljon.
Enemmän kuin muistinkaan.

Lasken kiroukseni*
Niitäkin on muutamia.
Enemmän kuin tahtoisin.

Ja sitten on vielä tuo.















Jep, se on kuulkaa kevät.
Kevyt hengittää, hyvä olla.


 ....
Ja nyt se meni ohi!
Se herkkä hetki siis.
Kevät on edelleen.
Ja niin saatanasti myöhässä että sen on paree pysyä täällä ja ahkerana kunnes kesä lopulta saapuu. Takatalvi ei nyt ole enää vaihtoehtona. Nih!


Juu en usko jumalaan, isään kaikkivaltiaaseen, maapallon suurimpaan satuun. Minun elämässäni olevat siunaukset ovat elämääni kuuluvia hyviä asioita, eikä niillä ole mitään tekemistä tuon satuhahmon kanssa. Elämäni kiroukset taas ovat elämääni kuuluvia pitkäkestoisia paskoja juttuja, ihmisiä tai tapahtumia. Edelleenkään ei mitään tekemistä satuhahmojen kanssa. Jos sinä ajattelet toisin, siitä vaan. Vapaa maa on tämä.



sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Palikka palasiksi


Loistava lauantaiaamu kera aktiivisen perheen.

Esikoinen nukkui, kuten aina viikonloppuisin, hienhajuisessa luolassaan ja maksoi arkipäivän univelkojaan. Prinsessa kuorsasi krapulaansa pois, perjantaina olivat "vähän" juhlimassa yo-kirjoitusten ja viimeisten näyttöviikkojen loppumista. Sellaista se on nuorten elämä. Onneksi minä olen jo niin vanha että saan mennä aina ajoissa nukkumaan.

Aktiivinen perhe, buahhahhaa :D

Onneksi me vanhukset sentään olimme elossa ja liikkeellä. Isäntä pakkautui kamojensa kera autoon ja otti suuntiman syvälle metsän siimekseen. Jälkeen loistavan lämpimän aamiaisen tietysti. Rakkimuskin sai ihan pienen aamuruuan Jes, kiitos kiitos kiitos! nom nom ettei vatsa kurni jäljellä. Minä ja Rakkimus teimme lyhyen aamulenkin ja aloitimme sen jälkeen omien treenikamojemme pakkaamisen. Jälkinamut ja paalu... ne olisi ehkä kannattanut pakata viimeiseksi. Heti kun tuo karvapersaus näkee paalun, se torppaa kierrokset kaakkoon ja jumittaa ulko-ovella. Jalat on kuin tiukkaan viritetyt jouset, persaus hetkuu hallitsemattomasti ylös ja alas Joko mennään, joko mennään, JOKO MENNÄÄN ?!?!?!?!!!!! No ei mennä vielä, ota ja rauhotu. Ruutumerkit ja noutokapula, pari palloa ja patukka sekä treeniremmi. Kurssilaisten paperit ja treenivihko, non nih, nyt mennään!

Kamat vanhaan luotettavaan Golffiin ja koira luukun kautta omaan valtakuntaansa ja eikun kytkintä ylös! Lauantaiaamun liikenne on sujuvaa ja siirrymme risteyksestä toiseen... ookkei, punaiset valot, kytkin alas, vaihde vapaalle, rullataan, jee vihreä, kytkin alas, vaih...WHAAAT!?!?! Kytkinpoljin ei palaudu ylös, vaihde ei mene päälle!!! Hätävilkut klik, rullataan risteyksen yli ja toivotaan että vauhti riittää pyörätien takana olevalle nurmikolle, jee riittäähän se ja eikun jarrua ja mikähän tässä kohdassa onkaan seuraava toimenpide? Jep, käsijarru päälle, moottorin sammutus, nousu ulos autosta, potkaisu renkaaseen ja P€&#&!€%&!!!!!!

Jep, tuo on se aikuismainen reaktio. Olenpas ylpeä itsestäni.
Koira tuijottaa takaikkunasta sillee myötähäpeää tuntien ja laskeutuu alas piiloon ettei kukaan tuttu vain huomaisi.

Se palikka joka yhdistää kytkinpolkimen ja kytkinvaijerin ja jotain muuta kytkinhärpäkettä toisiinsa... se otti ja hajosi palasiksi pitkin risteystä. Niin. Reilun viiden sentin kokoinen pala otti ja hajosi ja minä olin liikuntakyvytön. Joskus se on niin pienestä kiinni.

Tilannekatsaus:
- jälki tekemättä ja ajamatta
- metsälenkki tekemättä
- tottistreenit tekemättä
Aikaa ennen kurssin alkua: 75 min.
- auto kuolleena risteyksessä
- toinen auto kaukana sivistyksestä, ei apua sieltä
- armain sisar reissussa, ei apua sieltä

Mitä voi aikuinen nainen tällaisessa tilanteessa tehdä?
Noh, ottaa tietysti puhelimen käteensä ja Isä rakas, olisiko mitenkään mahdollista... ?
Ja oli se. Pelastajani saapui vartin päästä. Kamat ja Rakkimus toiseen autoon, Golf lukkoon ja sitten papparaiselle kyyti kotiin... ja vielä jäi 35 minuuttia aikaa treenatakin.
Joskus on niin hyvä juttu olla isin tyttö. Vielä vanhanakin. Samalla myös niin alentavaa...

Rakkimukselle pieni metsälenkki ja sitten sikanopeat tottistreenit
- Seuraamista vauhdista, lyhyttä ja ytikemästä, 1-4 askelta ja jee! välittömästi kun asento on oikea
- Jäävä seiso, ei seuraamisesta vaan leikistä, nopea tempo, palkka nopeasta paikalleen jähmettymisestä
- Väliin pallo niin kauas kuin heittää jaksaa joten tuli siinä Rakkimukselle samalla muutama juoksuaskelkin sekä samalla purkautui pallo-painetta hiukan.
Treenin onnistumisprosentti pysyi komeasti 98% paikkeilla. Nopeaa ja kivaa. Toivottavasti tämä kantaa huomisiin treeneihin jotain positiivista.

Ja sitten olikin aika astua puikkoihin, heiluttaa tahtia joukoille, jakaa tiedonhelmiä janoisille. Olen elämäni aikana kouluttanut satoja tunteja ja satoja ihmisiä... vaan en vielä milloinkaan ole virallisesti kouluttanut koiranohjaajia. Oli se vain jännä tilanne kun vatsanpohjassa tuntui se tuttu hermostuneiden perhosten lauma... se tunne minulla on varmaan ollut viimeksi joskus ensimmäisiä koulutuksia pitäessäni ammoin 90-luvun alussa.

Ja siitä se sitten lähti. Kun koulutettavat ovat avoimia ja aktiivia ihmisiä, niin vauhtiin oli todella helppo päästä. Mahtava tunne kun omat ohjeet tuottavat tulosta, olinpas hetken aikaa todella ylpeä itsestäni. Vielä kun illalla puhelimeen tulee kiitosviesti "Olet hyvä ope" ja sunnuntaina aamulla naamakirjan puolelta löytyy positiivisia kommentteja. Parasta kaikessa oli kuitenkin se, että meillä oli hauskaa ja me edistyimme. Porukalla. Hieno homma.

Niin siis kaikista muista paitsi Rakkimuksesta joka oli koko kurssin ajan sullottuna papparaisen auton perskuleen pieneen takaluukkuun. Siellä ei ole kuin kapoinen rako josta juuri ja juuri saa päänsä nostettua ihmisten ilmoille. Olihan sille pakko sitten vetäistä vielä pienet treenit muiden lähdettyä. Löydettiin lopuksi vielä kerrassaan ihana käpykasakin. Nyt se ei enää ole kasa :D
Ennen treeniä tein lyhyen jäljen (130m, kaksi kulmaa) jonka ajoimme viimeiseksi ennen kotiin lähtöä. Se jälki ei kauaa ehtinyt vanhentua, mutta saahan sitä tuoreitakin välillä ajaa. Rakkimukselle selkeästi sopii nykyään jäljen ajaminen siten että vatsalaukku ei ruikuta tyhjyyttään ja sekoita pienen "viattoman" karvapersauksen päätä. Ei, vaan siellä vatsanpeitteiden alla piilossa pitää olla pieni kalkkunankaula tai jotain muuta sellaista joka hukuttaa näläntunteen pois häiritsemästä.

Lauantaipäivän opillisesta annista vastasivat Riitta Jantunen-Korri ja Pekka Korri. He treenailivat koirakkoja jo aamusta lähtien mutta minä ehdin paikalle vasta oman kurssini jälkeen. Onneksi olin ajoissa kuulemaan mm. Raippiksen treenin kommentit. Se oli antoisaa, meidän koirilla kun on pikkaisen samanlaista ongelmaa. Siis tuota perkeleellistä piippausta. Pekka antoi kerrassaan oivia vinkkejä. Niitä testataan heti sunnuntaina.



perjantai 12. huhtikuuta 2013

Treenin poikasta


Ihan pienen pientä treeniä.

Lähdettiin tuon armaan puoliskoni kanssa yhdessä koiraa kusetuttamahan. Siinä on jokin juttu jota en ymmärrä. Kun kävelen Rakkimuksen kanssa kahdestaan, kävelee se pääsääntöisesti minun vasemmalla puolellani. Takanani, vieressäni tai ihan pikkaisen edelläni, kuitenkin niin että nahkainen 2m hihna roikkuu löysänä tahi melkein löysänä. Siis pitäähän tietysti joskus jonkun puskan juurelle hiukan kurkotella, ei ne hajut sieltä itsekseen kuonoon kävele. Mutta siis kaikinpuolin rauhallista tuo meno yleensä on. Mutta sitten kun siihen ryhmään lisätään joku toinen henkilö ja varsinkin jos tuo toinen henkilö on armas puoliskoni... niin jopas meno muuttuu. Rakkimuksella on ihan mahdoton tarve ensimmäisen kilometrin ajan kävellä siinä edellämme hihna niin kireänä kuin vain mahdollista. Osaakos kukaan kertoa jotta mistä tämä johtuu?

Siinä se alkumatka sitten meni, manaillessa ja sivistynein ottein koiraa kouluttaessa jotta löysä hihna, hyvä hihna vaan ei tuo turjake tajunnut. Sanoin sitten jotta Kerpele, vasemmalle ja löysin hihnoin sinä saakelin karvaperse tai kohta olet karvaton perse!! Rakkimus vilkaisi minua kuin en olisi aiemmin mitään asiasta ikinä milloinkaan kommentoinut. Ai täsä pitäs kävellä vai, kylä se vaan passaa, oisit heti sanonu, tartte suuttua tollee:/ Nih. Kerpele. Ens kerralla kiroan heti kun ovesta ulos päästään niin ei tule turhia kipuja olkapäähän.

Mentiin sitten metsän kautta huoltikselle kahville ja sieltä sivystyksen (elikättens jalkakäytävällisen reitin) kautta takaisin kotiin. Metsässä ja koulun kentällä otettiin leikin ja kävynmetsästyksen lomassa vähän perusasentoja, vauhdista seuraamista, leikistä maahanmenoa ja istumista sekä pyörähdyksiä. Hyvin meni, maahanmenotkin olivat yllättävän vauhdikkaita ja teräviä. Luulen sen kyllä johtuvan vain ja ainoastaan siitä että ei tuo tajunnut treenaavansa. Se pölö vain leikki kävyillä.

Metsäreitti oli kiva mutta sivistysreitti oli aikasen kamala. Nyt kun talven lumikasat ovat suurimmaksi osaksi sulaneet pois, paljastuu niiden alta se kaikki koiranpaska, oksennus, roskat ja rikkinäiset kaljapullot mitä niihin on koko talven aika heitelty.
Lakiehdotus: ihmisille saa myydä kaljaa lasipulloissa, mutta idiooteille örkeille vain ja ainoastaan tölkeissä.


Pennelitiedotuksia:
  • Pentue on kaksi päivää sitten aloittanut uuden harrastuksen: kiinteän ruuan syömisen.
  • Minäpäs hurahutan ensi torstaina syvälle metsän siimekseen tutustumaan pentuihin. 



torstai 11. huhtikuuta 2013

155 ja 100



Tämä postaus (joka on siis täysin turha elikättens turhake) on tämän blogin 155:es postaus. Peppone kirjoitti postaukseen Töttis kommentin, joka oli tämän blogin 100:as kommentti.

Ihan vaan taulukkonikkareille tiedoksi....

Nyt mä lähden treenaamaan. Ihan oikeesti :D







keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Töttis, mun oma antenni


Antenni nukkuu eikä todellakaan aio herätä.
Onks sun pakko..?

Sullahan siis oli jotain tärkeetä asiaa, eikös?
Vai herätitkö ihan vaan huvin vuaks?!?

Aamurähmä.
Häivy!

Ja koiran rotu oli...?
Siis nyt on aamu?!?!
Tässä näkyy tuon vasemman silmän tilanne aika hyvin.
Hei, aamiaisaika. Jee!!







tiistai 9. huhtikuuta 2013

Satelliittiantenni


Sakasalainen satelliittiantenni kulkee huoneesta toiseen kumisuttaen tyhjää päätään joka saakelin kulmaukseen. Dojong! Bojong!

Maaliskuun puolen välin jälkeen kun vein Rakkimuksen Maskun metsiin hoitoon, oli siltä vasen silmä vähän huonossa hapessa. Kävi idiootti nom nom imuroimassa keittiön pöydän alla juuri sen jälkeen kun ihmisnuorisojoukko oli murustanut vehnäpatonkia lattialle. Luontoäiti ei armahda. Vehnäallergikko kun syö vehnää, niin siitä rangaistaan. Ei auta vaikka allergikolla ei olisi järjen hiventäkään isojen karvaisten korviensa välissä. Ei auta. Niin alkaa kutina. Leuan alta ja vasemman silmän ympäriltä. Rips rups tippuu karvat ja iso tassu hieroo pois ihonriekaleet. Onneksi tämä on tuttua huttua, joten heitin lääkkeet kehiin ja koirahoitolaan mennessä tilanne oli jo paljon parempi. Varmuuden varalta sinnekin lääkeputelit jätettiin.

Vaan en sitten ajatellut että löytyyhän sitä vehnää ja nautaa sun muuta kiellettyä sieltäkin. Rakkimus 007 LupaIdiotismiin Domesticus näes eläytyi rooliinsa täydellisesti. Tralla lallaa, rauhallinen rakki, tässä se oleilee, nätisti tottelee, ei remua, minnuun voit luottaaa-lallaallaa, min en mittään ees yritä tehä. Ja niin meni hoitolan täti halpaan että hulahti. Laittoi muiden koirien sapuskat valmiiksi kippoihin ja nosti ylös hyllylle. Alahyllylle. Sen jälkeen ahkerana koirat ulkoilutti. Myöskin salaisen agenttimme 007 LupaIdiotismiin. Rip rap siitä hyllyn ohi rauhassa kävelivät. Niin kuin jo muutamana päivänä aiemminkin. Vaan nyt oli agentti saanut suunnitelmansa mietittyä ja oli valmis tekemään tuumistaan totta. Rauhassa vaan, kohta.... ihan kohta... Tuossa, tuossa ne kipot ovat! Aivan kukkuroillaan ihanan maittavaa kiellettyä nappulaa! Mennääs ulos reippaasti - sanoi hoitolan täti. Juu, juuh, reippaasti, ootappa vaan. Ja RYSKIS! Nom nom rouskis rouskis! IRTI! Rouskis, oota ny vähä, nom nom nom!

Se siitä. Kaksi jumalatonta turvantäyttä allergisoivia sapuskoja. Siitähän se valmiiksi ärtynyt leuka ja silmänympärys oikein tykkäsivät. Kotiin palattuamme onkin Rakkimus saanut nauttia kaulurin tiiviistä seurasta öisin ja työpäivien aikana. Ja kyllähän se sillä paranee. Hiukan linimenttiä ja tasan ei yhtään raapimista. Nyt on jo iho ehjä ja normaalin värinen, turvotuskin on jo poissa. Karvat vielä raavituista kohdista puuttuu, mutta ne palaavat aikanaan.

Onneksi hoitolantäti antoi salaiselle agentille anteeksi kun tämä oli ensin pyhästi luvannut että ei milloinkaan enää tyhmää temppuaan toista. *bullshit* Ja niin hoitolantäti tuon lupauksen uskoi ja antoi luvan tulla toistekin hoitoon.
Minä en usko. Noita Rakkimuksen "ikinä ennää en mittään lattialta syä" lupauksia on kuultu niin miljoonasti. Ei ikinä ennää ja taas!

Tänään aamulla töihin lähtiessäni jouduin palaamaan autolta takaisin sisälle, kiitos huonon muistini. Sisälle päästyäni huomasin että armas siippani oli jättänyt makuuhuoneen oven auki. Makuuhuoneethan ovat meillä Rakkimus-vapaata aluetta ja ne suljetaan aina siksi aikaa kun karvapersaus on yksikseen kotona. Ei siksi ettemmekö tuohon älyvapaaseen olioon luottaisi, emme vain turhaan halua saattaa häntä kiusaukseen. Kuten tänään aamulla oli käynyt, ihan vahingossa varmaankin. Sisälle palattuani ei näet karvapersausta näkynyt missään. Makuuhuoneesta vain kuului  Dojong! Bojong! Siellä joku idiootti satelliittiantenneineen oli jumissa siippani sängyn ja viereisen hyllykön välissä. Pirskutalauta että tuli Idiottamukselle kiire kun tajusi että ei ollutkaan yksin kotona:D


maanantai 8. huhtikuuta 2013

Korrin jäljillä


Käpyjä!
Tältä näytti lauantaina lenkin alussa...

Perjantaina lähdettiin juoksulenkille ja treenaamaan. Just joo:D
Päädyttiin kuitenkin metsään rällästämään ja lösähdettiin sen jälkeen sohvalle (minä) ja säkkituoliin (mun jalat ja Rakkimus) tuijottamaan telkkaria. Laiskuus kunniaan :D

... ja tältä näytti kun lenkki oli lopuillaan.
Lauantaipäivä aloitettiin metsälenkillä ja kevään ensimmäisellä jäljellä. JÄLKIKAUSI 2013 ON TÄTEN KORKATTU! Se meni kyllä aikasen persiilleen. Lyhyt (200m) ja yksi kulma. Rakkimus tempaisi vietit kaakkoon kun näki jälkipaalun, siellä se tärisi eteisessä kun kävin tekemässä jäljen. Kun hain koiran, niin rappuset+pikalenkki meni niin uskomattoman hyvässä keskittyneessä mielentilassa... ja sitten saavuttiin jäljelle. Huoh.

Alkuproseduurit, jälkiliina ja niin pois päin. Siirtyminen paalulle ja käsky. Nuuh nuuh! Ai että lähti nätisti, haisteli paalunpohjan, liu'utti kuonolla paalun alhaalta ylös ja otti suuntiman maatamyöten suoraan eteenpäin. Nuuh nuuh! Kolme askelta niin hienoa nenän käyttöä ja sitten nom nom nom täälä haisee ruaka!! nuuh nuuh TUALA ON NAMI nom nom nom! Ja sitä se sitten oli. Huoh. Kyllähän se koko jäljen ajoi... tai siis meni. Ajamisesta ei ehkä tällä kertaa kannata paljoa puhua.
Huomenna uudestaan? Mutta vasta aamuruuan jälkeen!

Sitten minä suuntasinkin ihan yksinäni oman itseni kanssa auton Raision suuntaan, kohteena Juha Korrin tottisseminaari. Ensin luento Raision kaupungintalolla, sen jälkeen kymmenkunta koirakkoa Raision amiksen viereisellä kentällä.

Kyllä se vaan on hyvä. Minä niin nautin tuosta Juhan kuuntelemisesta. Ne perusajatukset, koiran kunnioittaminen ja samalla kuitenkin selkeä käsitys siitä, että koira on koira. Eläin joka toimii viettiensä vauhdittamana. Olen tämän saman seminaarin käynyt kuuntelemassa aiemminkin, mutta kyllä se vain on niin, että kun itse edistyy ja oppii uutta, niin tällaisten seminaarien kertaaminen antaa silti aina jotain uutta. Vahvistaa vanhaa, muistuttaa mieleen ja lisää uutta tietoa, uusia tapoja katsoa asioita. Suuri kiitos ja kumarrus Juhalle!

Vaikka Juha onkin puhunut aivan älyttömän hyvin tottiksesta, jäljestä ja suojelusta, niin ehdottomasti paras (siis minun mielestäni) on Juhan viettiseminaari. Sen jos pääsette kuuntelemaan, niin menkää ihmeessä. Se oli minulle selkeästi silmien ja mielen avaava luento. 

Sunnuntaina ajettiin lyhyt (150m), yksikulmainen jälki. Aamiaisen jälkeen. Tosi tosi lyhyt. Mutta. Vatsassa kun höllyi pieni aamuruoka, niin kuono sai rauhassa tehdä työnsä eikä armoton ruokahalu päässyt pilaamaan tätä tehtävää. Nuuh nuuh!



Jälki:
2 kpl ; 200m + 150m ; 2 kulmaa; ei esineitä



perjantai 5. huhtikuuta 2013

Herääminen metsässä


Lömpsis lämpsis löntystää Laiskimus hihnan päässä.
Ei toivoakaan heräämisestä.
Kato: mettä! 
Vaan yks'kaks nousee tassu reippaammin ja karvakasa herää eloon.
Keväinen aurinko, koira ja metsä, siinä vasta yhdistelmä.
Okei, yhdistelmä olisi täydellinen jos siihen kuuluisi myös kumisaappaat. Mutta hei, ei kaikki voi olla täydellistä.

Ryskis! Kato, kato KATTO NY. TÄÄLL' ON KÄPYI!!! Ja sinne se läks. Torvelo on hoitolan metsissä juostessaan tottunut olemaan vapaana joten nythän se otti ja tempaisi täydellä vauhdilla puun juurelta lumen alta paljastuneen käpykasan kimppuun. Unohti täysin että meitä kahta yhdisti nahkainen hihna jolla ei pituutta ole kuin se pari metriä. Minä, vanha ja viekas kettu, omaan kuitenkin paremman näkökyvyn kuin tuo karvapersaus ja olin huomannut käpykasan jo muutamaa hetkeä aiemmin. Samoin huomasin sen jumalattoman leveän vettä ja lumisohjoa täynnänsä olevan ojan siinä kävelytien ja metsän välissä. Suosiolla päästin hihnasta irti kun olio päätti rykäistä itsensä käpyjen valtakuntaan. Minun selkäruotoni kun ei oikein tykkää noista äkkitempaisuista ja kaikenkaikkiaan en millään kroppani osalla ole ihastunut myöskään sohjossa pyörähtämiseen. 

Siellä se möyri. Kirjaimellisesti. Turpavärkki täynnä käpyjä ja siitä täysillä kellahdus selälleen ja komeat kevätpiehtaroinnit. Mutaa, käpyjä, kuivuneita havuja, pieniä oksankipeniä. Ja mustaruskea koiruus siinä kaiken keskellä.
Noin se pitäisikin tehdä. Hus huolet ja murheet, hyppää kevätauringon paistaessa miellyttävään paikkaan selällesi ja piehtaroi itsesi onnelliseksi. Ah, ollapa koira ja osata nauttia hetkestä!

Siellä se reilu parituntinen sitten heilahti niin että ei meinannut huomatakaan. Minä laapustelin kuivia polkuja pitkin ja Rakkimus MutaEläin sinkoili ojan kautta mutakylpyyn ja sen jälkeen havujen ja käpyjen sekaan kuivattamaan turkkiaan. Ja sitten uudelleen sama kierros. Välillä hoitui metsurin vastuut ja muutamia oksia pilkottiin pienemmiksi jotta maatuva metsänpohja saisi lisää rakennusmateriaalia. Miten tämä metsä tulisikaan toimeen ilman ahkeraa metsurijoukkiota:D

Kaksi ja puoli pyyhettä siinä kastui ja muuttui mutaiseksi ennen kuin Rakkimus oli sen verran "kuiva" että sai luvan siirtyä eteisestä sisemmälle kämppään. Noh, se on kevään merkki kun koira on kurainen, eikös.
Päivän päätteeksi, ja oletettavasti Rakkimuksen mielestä päivän kohokohtana, laskettiin lopultakin pakastimen päältä nuuh nuuh, hei ruakaa!! iso metallinen kulho lattialle Mää istun, näätsä, istun! Saanks mä jo!?!. Rakkimus sai lopultakin nauttia syömisen ilosta. Nom nomnom nom.

Elämän pienet ilot. Käpyjä, mutaa ja ruokaa. Ruokaa, jee!!

Ja ei, ei me treenattu tottista lainkaan.


Laiskimus


Rakkimus Laiskimus Domesticus

Jepulis. Sellainen mulla on kotosalla. Laiskimus.
Tiedättehän, sellainen eläin joka liikkuu  t o s i   t o s i     h  i   t  a  a  s  t  i.
Koirahoitolaelämä on selkeästi väsyttänyt Rakkimusta selkäydinnesteitä myöten. Seurailee meikäläistä, sillee laiskasti, koiranunen läpi, ja nukkuu. Ottaa tirsat. Ja toiset tirsat. Hetkittäin intoutuu leikkimään kuin pieni pentu. Ja sitten taas levätään. Lenkillä tottelee kuin ihmisen mielen jatke eikä ole lainkaan kiinnostunut vastaantulevista koirista. Ei edes siitä räkyttävästä mustasta uroksesta... siis missä on mun rähisevä rakkini?!?!

Ruoka-ajat hoitolassa ovat selvästi olleet iltaisin hiukan meikäläisten aikataulua aikaisemmat. Nyt nuo ruskeat silmät ilmoittavat minulle ruoka-ajasta jo seitsemän jälkeen. Rakkimuksen ennakointiaika on noin puolitoista tuntia joten hoitolassa on iltaruoka siis tarjoiltu puoli yhdeksältä. Eli aivan ohjeistamani aikataulun puitteissa. Vaan nyt kun itse yritän venyttää ruuan antamista sinne puoli yhdeksään niin joudun "kestämään" sietämätöntä tuijotusta ja suoranaista nuoleskelua kestämättömät puolitoista tuntia.

Minä menen vessaan.
Rakkimus parkkeeraa oven ulkopuolelle.
Jos olen pidemmällä istunnolla, käy Rakkimus tsekkaamassa kylppärin ja makuuhuoneen puolella, jotta josko siellä olisi salaovi josta olisin saattanut livahtaa pakoon. Ja sitten taas perskuleenmoista vauhtia takaisin vessan oven taakse vahtimaan.
Kun tulen vessasta Jee, sä tulit sä tulit, mä oon niiin ONNELLINEN... annakko ruakaa? vähäsen ees?

Olohuoneessa istuskelee muutama nainen, juttu kulkee ja kahvi maistuu. Lattialla on jalallinen tarjotin (meillä ei ole olohuoneessa kahvipöytää) jossa on pasteijoita, pitsikakkua, juustopatonkia, rahkatuulihattuja ja sen sellaista. Puolen metrin päässä tarjottimesta lepäilee "täysin rentona ja rauhallisena" karvakasa. Vain korvat ja silmät liikkuvat. Ruakaa. Tosa on ruakaa. Kuolalammikko kasvaa hitaasti mutta varmasti parkettilattian pinnalle. (Pitääkin muistaa muuten vahata se lattia taas!) Voiskohan tosta... sillee äkkiä vähän napsasta, mahtaiskos ne huamata? Eiiii, ei ne huomaa. Jos mää tällee hissunkissun siirryn tohon lähemmän. Tälle makeeeeeesti haukottelen ja vähä venyttelen. Ja sit lasken pään tähän. Oi kas hassua! Eihän se mahdu tähän väliin, on pakko nojata tarjottimeen. Ja jos sit ihan vähäsen kielellä... Irti. Pahus, se huamas. Ai että nälkäkö meidän koirulilla, ei kai:)

Aamulenkillä.
Kato mikä tääl on!?!? Saanks mä? Saanks mä? Kato täsä on vähä LIHAA!!!
Irti.
Pahus.




Onpa kivan näköinen jäätynyt pieni lammikko, otanpa tuosta kuvan.
Vettä! Vähän niinku RUAKAA!!
Ryskis!
Kiitos :(




Tänään illalla olisi ehkä aika palata oikeasti arkeen. Ja ottaa vähän tottista.
Olettekos muuten huomanneet, että jälkipellot ovat kohta paljastuneet lumen alta!




tiistai 2. huhtikuuta 2013

Sisukkaasti paahteesta pakkaseen


Hellou Eurooppa! Hola Suomi!

Tervehdys kotikaupunki, hauska nähdä teitäkin naapurit!

:
:

Ja pazkan marjat, pitäkää tunkkinne! Ei kiinnosta muuten pätkääkään. Täällä on kylmä. Lunta. Pakkasta. Talvi.

Mikä ihme se on joka saa matkalaisen pakkaamaan kassinsa ja kääntämään selkänsä Etelä-Afrikan kuumalle auringolle, mahtavalle luonnolle, ihmeellisille eläimille, maittaville viineille, mureille pihveille, makeille hedelmille. Koti-ikävä kylmään ja kurjaan? En ymmärrä.

Vaan ymmärsin tai en, niin näin taas kerran vain kävi. Kamat kassissa saavuttiin takaisin peräpohjolaan. Pakkaseen.
Huoh.


Vaan olihan siinä kotiinpaluussakin oma hohtonsa. Neiti oli tehnyt maittavan ruuan meille ja sitä sitten koko perheen voimin nautimme illalla. Siis heti sen jälkeen kun olimme ensin jättäneet päällimmäiset pölyt suihkun puolelle. Vaikka nuo jälkeläisemme ovatkin jo molemmat virallisesti täysikäisiä, niin on niitä kakaroita taas vaan niin ihana nähdä!

Ruuan jälkeen suuntasimme auton nokan kohti Koirahoitola Sisukasta. Sieltä löysimme lumihangesta kuraisen mutta onnellisen Rakkimuksen joka oli kunnialla hoitanut metsurin tehtäviä Maskun metsissä parin viikon ajan. Hoitolan täti kertoi että Rakkimus oli käyttäytynyt hienosti koko reissumme ajan ja olisi tervetullut hoitoon toistekin. Koska kalenteriin on buukattu yksi kappale anopin synttärireissuja vielä tälle keväälle, niin varasimme hoitolasta nurkkauksen sillekin ajankohdalle jo valmiiksi. Se nyt ei ole kuin nelisen päivää eli pitkä viikonloppu, mutta tarvitsee tuo Rakkimus silloinkin jonkun ruokkimaan itseään. Kyllä se vain on koiranomistajalta yksi kivi poissa sydämeltä kun lopultakin on löytänyt luotettavan ja hyvän hoitopaikan. Sitä yrittäjää kun nykypäivänä löytyy ihan joka oksalta. Ja laatutakuun kun voi ymmärtää niin monella eri tavalla. Meidän osaltamme hoitopaikan etsiminen on nyt päättynyt. Miksi etsiä enää lisää kun olemme jo löytäneet tällaisen helmen :D

Nyt töihin ja illalla minua odottaakin kaksi matkalaukullista pestäviä vaatteita, pari päivitystä kaipaavaa blogia sekä järjetön määrä lukematonta sähköpostia. Jeee....

Tai hmmmm, jospas nappaankin Rakkimuksen mukaani ja lähdemme katsastamaan lähiseudun lumitilannetta vähän tarkemmin:D