Tunnisteet

AakkosNainen (2) Agility (29) AhnePazka (1) AinaUskollinen (2) Apulainen (1) Armas (1) Blogi (11) Buahhahhaa (12) C (2) ElämänMuutos (2) ElämääSivistyksenParissa (2) EpävirallisetKisat (8) Esineruutu (1) Haaste (5) Hakusana (2) Hakutreenit (13) Hallinta (1) Hallissa (7) HaneRitola (49) HERMOT!!! (10) Hieroja/Fysio (8) HiljaisenMiehenKoira (2) Hogatha (11) Huoh (57) HuonoOhjaaja (13) Idiotismia (19) IHME (11) Ii (2) Ilmaisu (7) Joulu (3) Judge-mm (1) Juhannus (5) Juhla (9) Jälki (16) Jörö (7) Kasvi (2) Keinu (2) Kepit (3) Klikkeri (8) Kokeet (16) Kokonaiskatselmus (19) Kontaktitreeni (1) Kosketusalusta (9) KotkanIhme (2) Kouluttamisesta (6) Kurssi (4) Kuva (4) KylläSeKotonaToimii (7) Kärsimystä (2) Lady (14) Laskurit (8) Laumapalkka (6) Leiri (4) Lelu (1) LukijanValinta (5) Luoksetulon pysäytys (27) Luonnon ihmeet (33) Lupaus (1) MelkeinVerta (9) Metallikapula (5) MukaNopia (1) Määritelmä (3) NallePuh (2) NomNomNom (10) Näytelmä (3) Ovara (1) Palkinto (5) Palkka (20) Pamaus (3) Pastori (1) Pazka (4) Pelko (1) Peltojälki (5) Penneli (15) PiskimusDomesticus (48) Pohdintaa (25) Pokkeri (1) Pyörä (5) Raippis (27) Rakenne (4) RakkimusDomesticus (218) Rauno (2) RautalankaMies (4) S-A (1) Saari (1) Selkäkierähdys (6) Seminaari (22) SpeedControlMimmi (2) SPLkesäleiri (2) Suru (19) Sydänkouluttaja (1) Säkkituoli (5) Säännöt (9) Temppu (15) Terveys (63) TheBootCamp (4) TheRookieTest (2) Tilasto (2) TiuhtiViuhti (5) TOKO (30) Tottis (1) Treeni (123) Treenisuunnitelma (7) Tuikku (1) Tunnari (2) Tunnetila (92) TÄHTIHETKIÄ (15) Töissä (5) UusiVuosi (4) Vapaa-aika (68) Vappu (1) Varjelus (19) VauhtiaJaVaarallisiaTilanteita (1) Verta (13) Vetoketju (1) Vietit (19) Välineurheilu (2) W (1) äityli-raipanheiluttaja (6) Ärrieri (1) ÄrränÄssä (6) ÖveriksMän (4)

maanantai 31. joulukuuta 2012

Puuvarkaat



Kato: PUU!
Otetaan se!
Ota se.
O T A     S E  !!!       Jooko?!?!



Sinne ne puuvarkaat sitten läks.






Pakomatkan keskeytti kysymys puun omistajuudesta.

Onko se mun vai onko se muka sun?




Joo, se on mun. Mä voitin.
No nih, ota se nyt pois multa. 
Ota ota, tossa se on maassa. 
Ota se.
 OTA   SE !!!





Hähää, tää on mun!!


Pois alta risut ja männynkävyt,
väistäköön myös vanhat akat,
täältä tullaan!
 












perjantai 28. joulukuuta 2012

Lisää oikeita kuvia


Olen kuulemma luvannut julkaista lisää Rakkimuksen "studio kuvia".
Noh, tässä tulee yhteensä neljä kuvaa, yksi näistä on jo aiemmin julkaistukin.

Kuvien takana on siis Kimmo Leppäkorpi, Studio Turku.


















torstai 27. joulukuuta 2012

Röyh!



Joulun taika on taas takanapäin.
Napa paukkuu ja pitkät (toivon mukaan laihduttavat) lenkit ja treenit ovat nyt vuorossa. Tuli näet nautittua jouluista kystä kyllä.







Enpä kyllä ollut ainoa joka nautiskeli napansa täyteen. Nuoriso valloitti Rakkimuksen säkkituolin. Unohti vain siirtää Rakkimuksen ensin alta pois.



Kyllä ne siihen sitten näköjään molemmat mahtuivat yhdessä koisimaan. Matolle valui kaksi kuolavanaa...


Oli se Joulupukki muistanut Rakkimustakin. Selkeästi oli koiruli saanut nimensä kilttien kirjaan.
 
Paketista löytyi leikkimiseen pitkä patukka ja narupallo.






Olipa pieni pussillinen namejakin. Tai niin luulisin.
En missään vaiheessa nähnyt mitä pussissa oli.
Toivottavasti se oli jotain syötävää...






Maissipuristeluu ja hirvennahkaluu oli sikamaisesti
kääritty paksuun kerrokseen paikallista aviisia.


Vaikka miten tuijotti, niin ei sinne kuusen alle uusia paketteja ilmestynyt.



Joulupukki oli tuonut vanhalle papparaiselle uusia sukkia ja huovutetut tossut. Joku jälkikasvusta otti papparaisen vanhat tossukat (siis ne jotka on parsittu jo moneen kertaan ja joissa nytkin on isot reiät kantapäissä) ja heitti ne kakluuniin. Vaan vanha ei tossukoistaan hevillä luovu. Sieltä se papparainen ne ulos kaivoi ja nurkkaan piilotti. Vaan onneksi naisväki ne sieltä löysi. Toinen revittiin naisvoimin rikki ja toinen annettiin Rakkimukselle tuhottavaksi.




Ei treenattu mitään joulunpyhinä. Ei kerrassaan mitään. Syötiin, pelattiin, lenkkeiltiin, taisteltiin kukkulan kuninkuudesta, tuhottiin uusia leluja ja vanhuksen töppöstä, vaanittiin tippuvia herkkuja, norkattiin makupaloja. Oltiin vaan.

Katotaan niitä treenijuttuja sitten arkena.



perjantai 21. joulukuuta 2012

YlläriPylläri Pimeässä


Hah, treenitauko, mikä se sellanen on?!?!
No se on sitä kun treenataan epäsäännöllisemmin :DD

Jep jep, kuulen jo raipan viuhuvan mutta ei sen pelko meitä hidasta. Me treenataan silti. Koska se on vaan niin hienoa.

Se oli näet kuulkaa se ahkeruus-mies tuolta metsän perukoilta (Kiasus kuulkaa se tyyppi ihan oikeesti asuu syvällä metsässä!) joka yllättäen pisti viestiä jotta Varjelusta tarjolla. Ja siellä sitä sitten värjöteltiin pimeässä ja pakkasessa. Pihamaalla oli piilo pystyssä ja hiha heilui. Talon emäntä tarjoili lämmintä glögiä (ja jäisiä suklaakarkkeja!) ahkerille treenaajille. Pikkuisäntä kävi kamppailua lumikinoksen ja liukurin kanssa sekä analysoi treenejä. Menikö hyvinkö menikö? No aika hyvin meni:D

Pikkaisen alkoi Rakkimuksen treeni mölinällä, tuli selkeästi vähän yllättäen tämä hommeli vaikka Rakkimus tunteekin remelit ja sai normaalit treeninalkumerkit. Ehti myös vuoroaan odottaessaan keräämään ylimääräistä painettakin. Ehkä kyse olikin liiallisesta sekalaisesta paineesta. Paikka oli outo ja viimeksi vastaavassa tilanteessa (keskellä suomenmaata pari viikkoa sitten) sai vain kerätä painetta mutta ei päässyt tosi toimiin itse lainkaan. Saattoi olla vähän sekaisin kun ei tiennyt että pääseekö nyt hommiin vai jääkö taas rannalle ruikuttamaan.

Noh, kun käsky kävi ja se mieskin sieltä tuli näkösälle, niin löytyi sitten oikea sävellajikin. Välillä oli pientä viettisekamelskan  poikasta näkyvissä mutta hyvin palautti taas itsensä ruotuun. Hallinta oli yllättävän hyvää. Oikein tosissani olin tyytyväinen kontaktiin ja minulle tekemiseen. Vietinvaihdoissa olisi tarvinnut minulta enemmän tukea, saapi raippa ihan ansaitusti tästä viuhahtaa. Heti kun annoin tukea, palautui oikealle raiteelle voimakkaammin ja jatkoi itsenäisemmin ja varmemmin. Tukea, anna koirallesi tukea ja kerro että jes jes, nyt menee oikein, tämä on hyvä!

Oi miten tuo on minulle niin vaikeaa!
Varjeluksessa olen joutunut kömpelyyttäni niin paljon keskittymään miljoonaan eri asiaan samaan aikaan, että tuo vahvistaminen ohjaajalta on jäänyt liian vähälle. Tottiksessa taas olen alussa vahvistanut liian "kierroksia nostattavasti" joten olen joutunut opettelemaan maltillisempia tapoja. Edelleenkin saan kierrokset välillä vahingossa ihan liian korkealle. Eli olen oikeastaan oppinut varomaan tuota toiminnan aikaista kehumista ja vahvistamista. Mikä on aivan sairaan väärin. Tuo Rakkimus kun tarvitsee sitä.
Nooh, napakka kopautus omaan otsaan ja raipasta reiteen, kyllä minä vielä opin. Jollen hyvällä niin sitten pahalla.

Toistan itseäni, joo tiedän tämän, mutta silti, kerran vielä tehtäköön tiettäväksi että meillä on oikeasti kaikkein parhaat kouluttajat. Vapaa-ajallaan meitä armottomasti piiskaavat ja eteenpäin ajavat. Kaikki kolme raipanheiluttajaa. Ei meistä mitään ilman heitä tulisi. Paitsi laiskoja ja tooosi paksuja.

Iltalenkillä päästiin uudelleen vahvistamaan tuota hallinnan puolta....

Naapurin kouluttamaton pihaa vartioiva urosvesseli vähät välitti emännän aneluista vaan antoi meidän viattomien ohikulkijoiden kuulla kunniamme. Samalla tuhoutui pieni osa pensasaitaa. Onneksi nuo kyseiset pensaat ovat sitkeää lajia. Rakkimus nosti niskakarvat pystyyn (Onpa sillä mahtava karvapeite!) ennen kuin ehdin tilannetta edes tajuta. Ja sitten se ihana ihme tapahtui. Rakkimus karvat edelleen pystyssä siirtyy seuraamisasentoon ja hakee kontaktia! Kehuin (maltillisesti!), pysähdyin -> perusasento, askel, uusi pysähdys -> perusasento (suht suora jopa, mitä ihmettä täällä tapahtuu?!?!), kehua ja silitystä eli rauhallista laumapalkkaa. Tilanteesta siirryimme namia imuttamalla tontin ohitse ja sitten siellä palkattiin rauhallisesti pallolla. En tiedä oliko tuo imuttamalla eteenpäin siirtyminen täysin oikea ratkaisu, mutta siinä hetkessä se toimi. Sain Rakkimuksen pysymään rauhallisena sekä täysin keskittyneenä minuun ja tilanne oli suurimmalta osaltaan positiivinen ja palkkaava, alun karvojen nostoa lukuun ottamatta. Se, että minä ja Rakkimus olimme rauhallisia ja liikuimme rauhallisesti, sai myöskin tuon urosvesselin lopettamaan haukkumisensa. Jos olisin palkannut pallolla aidan vieressä ollessamme, olisi tuo vesseli varmasti saanut lisää vettä myllyynsä. Itse asiassa, tämä on muuten ollut virheeni jo pitkään. Miksen ole tuota ennen ajatellut?
Hmm, tällä menolla kun edistymme, niin vaki-hallinta-treeni-vastustajamme on pian historiaa. Tuo naapurin vesseli on näet se suurin mahdollinen rähinän kohde Rakkimukselle. Nuo piskit ovat suurin piirtein saman ikäisiä ja pentuina mennä viipottivat yhdessä ympäri taloja. Vaan sitten tuli hiukan ikää lisää ja hormoonituotanto vaikutti asioihin ja naps, siinä se meni. Vanhoista leikkikavereista tuli veriviholliset. Asiaa ei tietenkään auttanut lainkaan se, että toista koiraa komennettiin hiljaiseksi ja toista aneltiin olemaan vähän vähemmän äänekäs.

Loppumatkasta treenattiin irtona maahanmenoja ja pysähtymisiä sekä pyörähdettiin vänster/höger. Nämä kaikki klikkerillä; pyörähdyksissä nami, muissa pallo. Maahanmenoissa pysähtyi nopeaan mutta hissi oli normaalin hidas. Muut liikkeet arvosanalla "erinomainen". Kontakti minuun oli koko lenkin ajan todella hyvä. Siis ei sellainen seuraamiskontakti, vaan seurasi syrjäsilmällä koko ajan että missä minä olen ja josko jotain käskyttäisin (jopa rusakkoasennossa punnerrettaessa... En ikinä milloinkaan ole tuota pyhää toimitusta käskyttämällä keskeyttänyt!). Rakkimus on kuulkaa mahtava rakki. Kerrassaan kuuliainen jopa ;D

Tänään en edes yrittänyt kierähdystä selän kautta. Tänään ei tarvitse.

Jotkut päivät, vaikka pimeitä ja kylmiäkin, vaan ovat niitä parhaita.



tiistai 18. joulukuuta 2012

Kääntyy...?


Vuoden viimeiset omatoimihallitreenit on nyt sitten nautittu. Voi kuulkaa kyllä oli TOKO-namitus-viikonlopun jälkeen siis niin mahtavaa kärsiä oikeen jääräpäisestä kovaluu paimenesta että!

Siis te ette usko tätä, en meinaa uskoa itsekään, mutta totta se vain on:
Tuo helkkarin Rakkimus Paskimus Domesticus ei edelleenkään käänny selän kautta ympäri!
Mä hajoon....
Se pysähtyy luoksetulossa. Se kävelee hihnassa nätisti. Se ei syö naapurin pikkukoiria. Se tottelee. Se tekee vaikka mitä sellaista mitä se ei ole halunnut ja/tahi osannut tehdä. Mutta se ei pyöri selän kautta ympäri. Ja se veti ihan satasen kierrokset perusasennoista ja piippasi sekä lopulta jopa haukkui!

Tämä oli selkeästi
A: Kuka perskules käski jättämään mut pois matkasta koko viikonlopuksi!
ja
B: Tervetuloa takaisin todellisen elämään!

Viesti ymmärretty Rakkimus Rakas, viesti ymmärretty. Ootapa vaan keskiviikkoa. Silloin saatkin opetella selän kautta ympäri menoa ulkona pakkasessa ja lumella. Nih. Olisi kannattanut tehdä se sisätiloissa. Nih.

51 - 1, 8, 4: vänster+höger, selkäkierähdys ja 1*hyppy (pallo)

Jeps, tota viikkoa 51 nyt eletään. Tuo tuossa yllä olevalla rivillä on siis tämän viikon teema meidän uuden treenisuunnitelman mukaisesti.

Hallilla meni tosi hienosti. Lady oli loistava eikä edes ottanut häiriötä Rakkimuksen ulinoista perusasentoja tehdessä.

Mutta siis treenin purkuun...

Vänster+Höger. Nämä on siis kierähdyksiä, eli nopea ympärimeno oikean tai vasemman kautta. Tarkoituksena olisi näillä ohjatuissa sitten antaa suunta josta kapula haetaan. Tämä on aiemminkin mennyt hyvin, nyt karsittiin nameja. Klikkerillä siis mentiin. Käsimerkki+käsky. Vain välittömästä oikeasta ja nopeasta toiminnasta palkka. Tehtiin kolme eri settiä illan aikana. Klik kliketi klik kuulkaa. Tämä menee hyvin. Ja nyt ohjaajalle jäitä hattuun. Ei saa edetä liian lujaa. Tämän loppuviikon aikana tätä nyt saavutettua tasoa vahvistellaan tai sitten helpotetaan. Tästä saa tulla idioottivarma.
- Rakkimus selkeästi tykkää tästä. Toimia ehkä siirtymäpalkkana voisi tämä? (Pieni pätkä Yoda-kieltä sopinee tähän hienosti.)

Perusasentoa. (Juu, ei ole treenisuunnitelmassa, tiedän. En osaa hillitä itseäni. Kun täällä on tuo iiiiihana peili....) Pelkkää perusasentoon tuloa eri kulmista. Valitsin vielä sellaiset tulosuunnat, että Rakkimus automaattisesti kiertää minut takakautta tai tulee takaa oikealta, jolloin asento automaattisesti jää tiivimmäksi. Näin pääsin keskittymään siihen, ettei Rakkimus edistä. Sekä tietysti ettei paina. Kontakti tuohon leuka-rintamus-kainalo -linjalle. Tai siis siihen yritin kohdistaa. Tämähän on meille, siis Rakkimukselle, suurimpia ongelmia. Katsekontakti! Jos mami ei katso mua silmiin, niin se siis vihaa mua, yyääää piip piip. Vaan ensin meni hienosti. Ei nostanut kierroksia vaikka ei kontaktia silmiini saanutkaan. Kaksi hyvää asentoa. Ja siihen olisi pitänyt lopettaa!!! Mutta ei. Haetaan se kolmas hyvä vielä. Idiootti!! Piip piip piip piip kuraa piip piip sontaa suorastaan, vinoa, kamalaa, painaa, tökkii, piip piip! Ja sitten yks kaks HAU HAU! Tömäytin avokämmen edellä suoraan päin kuonoa, käänsin selkäni, kaksi askelta eteenpäin ja uusi sivu-komento. Viuh, siihen se lehahti. Ei painanut, ei edistänyt, kontakti suoraan rintamus-kainalo-akselille. (Kyllä iso seinäpeili on kuulkaa ihana asia!). Ja oli ihan hipi hiljaa. Sanoin istu ja otin pitkän askeleen etuvasemmelle. Uudelleen sivu-käsky. Viuh! Tuijotus samalla akselilla taas. Rauhallinen lauma ja sit Jeee, palloooo!!!!
Yksi setti tätä riitti. Siis mulle riitti.
Huoh. Musta tulee vielä vanha ja väsynyt ennen kuin tämä koira on valmis. 

Hyppy. Ideana lisätä matkaa tuohon hyppyyn. Rakkimushan hypyn jälkeen kääntyy ja kloks, siinä tömähtää kuono esteeseen. Nyt tehtiin pitkästä aikaa hyppyjä pallolla. Tehtiin kaksi settiä. Saatiin vähän vauhtia ja pituutta tuohon menemiseen. Valitettavasti halli vain on hippasen lyhyt tuolle valon nopealle karvakasalle. Ja minä vielä pari kertaa heitin palloa liian lujaa. Tömps kuului takaseinästä. Yllättävää kyllä, yhden kerran Rakkimus yritti tuoda pallon minulle takaisin kiertäen esteen. Onneksi tajusin kulkusuunnasta tuon nopeasti ja ehdin käsiheilautuksella ohjata esteelle. Sen jälkeen heitin muutaman heiton vinoon, palautus joka kerta esteen yli hypäten. Hyvä rakki tuo on. Tähän ajattelin lisätä kosketusalusta, jahka se on valmis siirrettäväksi käyttöön. Hiljaa hyvää tulee kuulkaa:)

Selkäkierähdys. Juu ei. Ei. Ei ei ei ei. Ei toimi. Mulla on sormet verillä ja Rakkimuksella maha täynnä kalkkunaa jota se imutti (Ja shittendaali, toi mitään imuttamista ollut! Imuttamisessa EI käytetyä hampaita!!) mun kädestä. Ja joka ainoa kerta juuri ennen kuin kroppa olisi fysiikan lakien avulla kierähtänyt ympäri, niin eih! Kysyin Ladyltäkin apuja. Ei ollut kuulemma koskaan edes kokeillut. Mutta nyt sitten kokeili. Ei onnistunut häneltäkään. Ainakaan näin ensi yrittämällä. Onkohan tämä sakumaanikko-ongelma? Vai näyttääkö Lady meille tammikuun ensimmäisillä hallitreeneillä että katsokaas, näin se onnistuu? En muuten yhtään ihmettelisi:)
Noh, minä en luovuta. Mutta ensi kerralla namina ei ole kalkkuna. Vaan jokin vähemmän herkullinen juttu. Minä kun satun pitämään omista sormenpäistäni erittäin paljon. Odotetaan nyt kuitenkin pari päivää jotta sormet saa levätä.

Koska treeniaikaa oli vielä jäljellä, ajattelin kokeilla kosketusalustaa. Mutta olin liian kiireinen. Se ei selvästikään ole valmis siirrettäväksi kodin ulkopuolelle vielä. Laitoin sen nyt kaappiin. Se on listalla ensi viikolla.

Se oli sitten hallitreenien osalta siinä. Ensi vuonna samalla hallilla uudet kujeet. Maanantaisin jatkamme Ladyn kanssa omatoimitreenejä ja torstaisin aloitamme raipanheiluttajien tahdissa suuntaamaan kevään ensimmäisiin kokeisiin. Kuono kohti AVO-pettymyksiä siis :D
Varjelus-tekniikka jatkuu myös tammikuussa. Siinä kohdistetaankin sitten vain ohjaajan opettamiseen. Rakkimuksen ei tarvitse kuin nauttia ja vahvistua jo osaamassaan. Tai noh, kaipa siltäkin jotain pitää vaatia ettei ihan ranttaliksi mene:D



maanantai 17. joulukuuta 2012

Treenisuunnitelmasta


...yäks!
T.Y.L.S.Ä.Ä.
Piste.

Huoh.

Päivitä treenisuunnitelma. Just joo. Excel-taulukko. AAARGH! Tänään ei iske. Ei. Jos nyt vaikka sanallisesti suunnittelisin ja sitten joskus jonain toisena päivänä sen sinne taulukkoon läimäytän? Jookosta? Minä olen kuitenkin sen verran nörtti-idiootti, että se "himoitsen exceliä" päivä sieltä kyllä tulee.
Jepulis, niin tapahtukoon.

Siis tavoitteista. Hmmm. Otetaan ensin lyhyen matkan tavoitteet. Vaikka tempuista jos aloitetaan niin pyörähdykset VÄNSTER/HÖGER (ohjattua ajatellen) vois ottaa vaikka sillee viikon kuureina. Laumakehulla, lenkkeillessä ja missä vaan. Itse asiassa hei, laitetaanpas kaikki viikon kuureina. Ei mene hinkkaamiseksi, ei rupee veetuttamaan. On vaihtelua. Joutuu Rakkimuskin ajattelemaan. Eikä tartte sit päivitellä yhtä ja samaa "tää ei seuraa suorassa viäläkään" juttua. Loisto idea, kuinka tuollainen tulikin mieleeni!?! Olenpas ihan pikkaisen mahtava ;P
Joo joo, olen minä ennenkin kuureillut, paljonkin, mutta että talvikuukaudet pelkkää kuuria... Se olisi uutta ja tavatonta.

Eli ensin nippu erilaisia teemoja!

Numero & Teema


  1. Vänster+höger, lauma. Haa, klikkeri!
  2. Hopostoo. Siis ruokakipolla ja pikkuhiljaa askelia. Jossain vaiheessa.
  3. Perusasento. Paikkalla käännökset ja sivuaskelet. Ei seuruuttamista. Lauma + nami, rauha.
  4. Hyppy. Vain hallissa. Pituutta loikkaan lisää, Rakkimus käännöksen jälkeen EI kuono kiinni esteessä. Kosketusalusta? 
  5. Kosketusalusta. Klik Klik :DD Buahhahhaaa! Tää on niiiin hauska! Suosittelen.
  6. Merkki. Klik Klik.
  7. Kaket. Namilla. Telkkaria katsoessa. Pelkkää asentojumppaa. (Vaihda käskysanat.)
  8. Oi meinas unohtua (Kas hassua!): Kierähdys selän kautta ympäri. Huoh.
  9. Peruutus. Oikea peruutus, monta askelta. Eli Pakki. Pallolla.
  10. Siirtymä.
  11. Tunnarit. Lauma + nami.
 Ööh, nyt mä oon vähän sekaisin. Laitetaas vähän... Ou jes, heti näyttää paremmalta. Lihavoidut vain kotona. Alleviivatut vain hallissa.

Vko - teema


Ja mites olisi, alkuun kaksi teemaa per viikko, tässä kun on joulukin tulossa ja kaikkea? Ja sen jälkeen kolme per viikko.

51 - 1, 8, 4: vänster+höger, selkäkierähdys ja yhden kerran maanantaina hallissa hyppy (pallo)
52 - 5, 7: kosketusalusta ja kaket
  1 - 2, 3, 6: hopostoo, perusasento ja merkki
  2 - 1, 11, 8: vänster+höger, tunnarit, selkäkierähdys
  3 - 9, 5, 2: hopostoo, kosketusalusta ja peruutus
  4 - 10, 4, 6: hyppy, merkki ja siirtymä
  5 - 3, 7, 11: perusasento, kaket ja tunnari
  6 - 9, 10, 4: hyppy, peruutus ja siirtymä

Nyt ollaan siis vuoden 6 ensimmäistä viikkoa teemoitettu. Katsotaanpas sitten tammikuun lopulla että miten tästä jatkoa.

Tavoitteista


Rakkimukselle pitkän tähtäimen tavoitteet? Eikös näin vuoden vaihteessa aina pitäisi katsoa että mitä on saatu aikaiseksi ja sitten suunnitella tulevan vuoden koitoksia. Jätetään se menneeseen katsominen toiseen kertaan, keskitytään nyt tulevaan.

BH, TK1, TK2, TK3, ERI3, AB

Toteutusvuodet näille tavoitteille?
2011: BH             - done
2012: TK1           - done
2013: AVO1 *2, AB
2014: TK2, VOI1
2015: TK3
2016: ERI3

Kyllä sitä haastetta pitää elämässä olla! Jos rima on liian matalalla, niin eihän tässä sitten muuta tehtäisi kuin istuttaisi persus homeessa television äärellä. TK3 Buahhahhaaa :DDD


Joo, häiriö-äiti-raipanheiluttaja: kommentteja kehiin vaan! Sä kuitenkin luet ja mielessäs kommentoit.
Itse asiassa kaikkien kommentit ovat erittäin tervetulleita. Aina.

KYSYMYS:

Miten kirjoitetaan se ääni mikä syntyy kun raippa viuhuu? Siis se alkuosa. Loppuosan mä jo tiedän. 

Naps.
Auts!

Ja nyt keula kohti illan omatoimihallitreenejä.


Päreet savuna ilmaan


Voi kiasus että mä olen kamala :DD
Ja tämä koskee siis niitä TOKO-koulutusohjaaja kurssin viimeisiä päiviä joiden parissa tuli männä viikonloppuna paleltua tuolla sisämaassa hyytävässä pakkasessa, tuulessa ja tuiskussa.

Mulla oli välillä niiiiiin hauskaa. Ja välillä en ymmärtänyt lainkaan että miksi noin? Onneksi suurin osa asioista meni kuitenkin  "Ai kato sen voi tehdä noinkin, olipas näppärää"- nimikkeen alle. Ja tietysti välillä pitelin otsalohkostani kiinni kun en vain ymmärrä. Mutta otsalohkon paine helpottui kun pinnistelin aina muististani että minkä rotuisten koirien kanssa kulloinenkin kommentoija on elämänsä jakanut. Jännä juttu että tietyn tyyppisten rotujen omistajien jutut ei aiheuttaneet lainkaan otsalohkopainetta:D

Opin myöskin sen että ei kannata ihmetellä ääneen mitään vietteihin tai laumapalkkaan viittaavia ajatuksia. Tai lukea niitä sääntöjä kuin piru raamattua, ne kun tuntuvat olevan "vähän sinne päin" ja "riippuu tuomarista". Yksinkertaista, eikö!

Kaiken TOKO-kukkahattutäti-jutun seassa päällimmäisin ihmetyksen aiheeni oli tuo vietti- ja laumahomma. Miksi ohitimme laumapalkan aina vain sivulauseessa, jos sielläkään. Ja viettiteorioita ja vastaavaa ei oikeasti käsitelty lainkaan. Vietit käytiin kyllä läpi eli tuli todettua että sellaiset siellä on, mutta hei viiden minuutin googletuksellakin oppii aiheesta enemmän. Toisaalta hyvin nuo TOKO-koirat ne temput ilman viettiteorioitakin oppivat. Vai oppivatko? Ehei, ei se ihan niin sitten kuitenkaan mennyt. Kouluttajamme käytti viettiteorioita erittäin paljon hyväkseen käytännön harjoituksissa, mutta ei silti viitannut niihin halaistua sanaa. Eli viettieoriat ja vastaavat näyttävät kulkevan TOKO-porukoissa "kokemus opettaa"-juttuina. Nooh, paskanko sen sitten on väliä kunhan oikein toimitaan.... jaa mutta onhan sillä hiukan väliä, nytkin saatiin aikaiseksi kasa koulutusohjaajia joista osa kieltää viettiteorioiden olemassa olonkin. Tulee varmaan helevetin hyviä koulutussessioita...

Toivonkin että suurin osa näistä tulevista kouluttajista sitten keskittyisi oikeasti niihin TOKO-koulutuksiin ja jättäisi perustottis- ja ongelmakoulutukset sitten osaavammille (Ei, en todellakaan viittaa tällä itseeni, turha pelästyä! Tarkoitan todellakin ihan oikeasti osaavampia ihmisiä). TOKO-koulutukset kun on siitä helppoja että kaikilla niihin tulevilla on edes jollain tavalla samaan suuntaan olevat tavoitteet. Mutta MaijaMeikäläinen kun tulee vietikkään ja yliaktiivisen epsanjan-rescue-hermokimppu-rakkinsa kanssa hakemaan apua arjen ongelmiin, niin siinä ei kuulkaa namitukset auta. Säälin ja rakkauden ja palkitsemisen määrän lisääminen runsaasta älyttömään ei silloin ole oikea vastaus. Totuus kuitenkin on, että perustottiskurssillehan tuo MaijaMeikäläinen sen rescuensa kanssa tulee, eihän meidän kultamuru nyt mitään ongelmakouluttajaa tarvitse.  Jos kurssin vetäjä osaa astua TOKO-namia lisää -ajatusmaailman ulkopuolelle, niin hyvä. Silloin MaijaM. saa tarvitsemansa avun.

Niin että kyllä ne päreet vaan hävisivät savuna ilmaan, niin huonot hermot meikäläisellä on. Mutta oli siitä jotain hyötyäkin. Paikalla näet oli myös yksi "korjaan kaikkien puheet ja mielipiteet ja vastaan kouluttajan puolesta ja käyn kouluttajan kanssa kahden kesken asiantuntijalta asiantuntijalle-keskusteluja enkä osaa pitää suutani lainkaan kiinni" -ihminen. Siis joka kurssiltahan tuollainen henkilö löytyy, joskus se olen jopa minä:D Keskustelimme teoriatasolla ihmisten kouluttamisesta ja muistutin että yksi hyvän kouluttajan merkkejä on myöskin kyky pitää turpansa kiinni ja antaa toisillekin suunvuoro. Myös niille joilta kestää hiukan kauemmin löytää se uskallus esittää kysymyksiä ja toivomuksia. Jännä juttu että kommenttini ajoittui tasan tarkkaan BesserVisserin pitkän puheenvuoron jatkoksi. BV otti vinkistä vaarin ja oli loppuajan huomattavasti hiljaisempi. Ja se oli mielestäni todella hienoa. Hallilla löytyi tämän jälkeen ääntä ja mielipiteitä kahdelta sellaiselta henkilöltäkin jotka eivät aiemmin olleet paljoa uskaltaneet ääntään käyttää.
Tuo oli kyllä hyvä muistutus myös meikäläiselle. Kovaääninen ja voimakasmielipiteinen muija tarvitsee aina avukseen kyvyn olla hiljaa ja kuunnella. Sitä taitoa ei pysty milloinkaan liikaa harjoittelemaan.

Summa summarum, ihan hirvittävästi tuli uusia pieniä ideoita sekä ilokseni myöskin selityksiä tiettyihin asioihin löytyi jonkin verran. Kaikkea ei sentään kuitattu pelkällä kokemuksen syvällä rintaäänellä. Nyt tarvitsisi sitten löytää edes hetkeksi pieni ryhmä jota pääsisi kouluttamaan. Eivät ilman koulutuskokemusta anna pätevöintiä ja se on kyllä hyvä. Mutta ensin päivitetään Rakkimuksen TOKO-koulutussuunnitelmaa hiukan. Saa raukka toimia minun koe-eläimenäni. Eläinkokeita, rääkkäystä, kamalaa:D

Tänään illalla on taas omatoimitreenit lämpimässä hallissa. Veikkaan että Lady löytää tiensä paikalle, Tiuhdin ja Viuhdin suunnitelmista en ole kuullut. Rakkimuksella on ohjelmassa oppia kääntymään selän kautta ympäri. Tänään. Perskules. Lopultakin. Periksi ei anneta.


En yleensä mainosta blogiani, varsinkaan tutuille. Ja siis varsinkaan tuolta koirapuolelta (tulevat vielä ja osoittavat mielipiteeni vääriksi, pahalaiset!). Ainoa koirapuolen henkilö jolle olen blogin osoitteen antanut, on häiriön-äiti-raipanheiluttaja. Sivuhuomautus: Hän käy toiselle raipanheiluttajalle aina välillä ilmiantamassa yksityiskohtia meidän omatoimitreeneistä. Haa! Käry on kuule käynyt:D
Mutta nyt teen toisen kerran poikkeuksen. Laitan Hekla-nimelläni tämän osoitteen eräälle kurssilla olleelle punatukkaiselle paimenen ohjastajalle. Jep, se olen minä, se suulas idiootti sieltä nurkasta. En oikeastaan ole varma miksi sen teen. Luultavasti siksi, että arvostan hänen mielipiteitään. Erittäin nuori nainen, mutta toimivat aivot.




perjantai 14. joulukuuta 2012

Päreitä, pliis....


Huomenna olisi taas tarkoitus hypätä auton selkään ja matkata keskisuomeen viettämään koiratäytteistä TOKO-koulutusohjaaja-viikonloppua, volume 2. Vol 1 tuli lusittua tuossa marraskuun alussa. Rakkimus jää kotiin... tai siis oikeastaan lähtee isännän mukana kisoihin nauttimaan talvisesta metsästä. Viimeksi kun kyseisessä paikassa oli, niin yhytti paskalla olevan hirven. Ja mikäs sen parempaa turkinhoitoainetta olisikaan kuin uunituore hirvenpläjäys. Yäks.

Tämän postauksen tarkoitus on selventää omaa pääkoppaani tulevaa viikonloppua varten. Luvassa on "syvällistä" mietintää kukkahattutädeistä, isoista rakeista ja pienistä piskeistä, niiden eroista ja varsinkin ihmisten erilaisesta suhtautumisesta niihin. Tulen toteamaan itseni rasistiksi. Ja hyväksymään tuon tosiasian. Sekä yritän keksiä keinon miten unohtaisin tuon tosiasian viikonlopun ajaksi. Vai onko siihen edes tarvetta?
Jos tällainen mietintä ei tänään kiinnosta, niin heipat!

Rasisti.
Jep, sitä minä olen.

Mielestäni koira ei ole koira ellei sillä ole riittävästi kokoa. Kooksi riittää joko iso fyysinen TAI psyykkinen koko. Oletteko milloinkaan nähneet ns. työlinjaista mäyräkoiraa jonka olisi voinut luetteloida pieneksi piskiksi? Minä en. Jokainen Mäyräkoira jonka minä tunnen, on ollut Koira isolla K:lla. Ja silti sellaisen voi heittää selkäreppuun, hyvin mahtuu, testattu juttu.

Koska en milloinkaan ole vaivautunut opettelemaan asioita jotka minua eivät kiinnosta, en todellakaan tunnista suurinta osaa koiraroduista. Varsinkaan niistä alta polvenkorkuisista joissa en näe fyysistä enkä psyykkistä kokoa sen vertaa että niitä koiriksi luokittelisin. Ja tässä iskee siis se minun rasistisuuteni. Uskon silti vakaasti että suuri osa noista tapaamistani moppikoirista (keppi persauksiin ja lattiaa pyyhkimään) olisi voinutkin olla psyykkisesti koiraksi luokiteltava.... mikäli hihnan toisessa päässä kulkeva olento ei olisi inhimillistänyt ja lellinyt pilalle sitä karvarottaansa. Tämä on yksi asia jonka toivon osaltani muuttuvan TOKO-koulutusohjaajahommelin myötä. Toivon että opin näkemään noissa moppikoirissakin luonnetta.

Mutta...

Anna sille lisää namia, kyllä se sitten oppii.
YÖKS!

Kyllä, tiedän että TOKOssa oikeasti hyvin menestyvät eivät tällä tavalla koiriaan kouluta. Ylettömällä namittamisella ilman vaatimista ei pääse suuren luokan areenoita testailemaan. Valitettavasti vain kyläkisoissa - joissa mekin siis mukana roikumme - suurin osa on nimenomaan näitä namittajia. Ai jai mamin pikku mussukka. Yäks!

Haluaisin näyttää näiden pikku mussukoiden mameille, että kohtelemalla koiriaan Koirina, he saavuttavat näiden karvaperseiden täydellisen luottamuksen ja laumarakkauden. Aidosti. Ja että mikään, ei niin mikään, ei ole koiran kanssa ihmeellisempää kuin tajuta että nuo silmät kertovat olevansa valmiit tekemään puolestasi mitä tahansa. Laumapalkalla. Hyväksyvällä eleellä.

Nyt tietysti joku toteaa että kyllä siellä kyläkisoissa tällä namitus-kukkahattutäti-koulutustyylillä ihan helkkarin hyvin toiset pärjäävät. Joo, niin pärjäävät. Kehässä. Mutta kehän ulkopuolella ne pienet kullanmurut hyppivät ja räköttävät ja repivät omistajaa hihasta hampaillaan ja tuhoavat auton sisustusta kun mami ei tulekaan heti kun käskevästi haukahdetaan.
En kyllä pysty hattua nostamaan hyvin kehässä pärjäävälle komentelijahirmukarvarotan ohjaajalle. Ei siellä treeneissä ja kehässä olla kuin pieni osa aikaa. Pääpainon pitää olla siellä normaalin elämisen puolella.

Annan kaksi esimerkkiä:

TOKO-koulutus kesäisenä päivänä ulkokentällä. Erittäin tukevaksi itsensä syönyt henkilö on kentän laidalla kahden pienen koiran kanssa. Isompia kuin tsihut, pienempiä kuin kiinanpalatsikoirat. Kumpikin koirista oli suht aktiivisia kentällä. Johtuen naisen isosta koosta, ei hänellä valitettavasti ollut hajuakaan mitä koira seuraamisessa teki tai missä kohdassa se perusasennossa istuessaan oli. Tämä johti siihen tosiasiaan, että seuraamisessa, käännöksissä ja perusasennossa koiria korjattiin ja taasen palkattiin ihan miten sattui. Joten perusongelmat olivat jo selvillä. 1) Riittää kun välillä tottelee 2) Koirat eivät itseasiassa aina tienneet mitä olisi pitänyt tehdä tai että mistä tekemisestä palkkaus tuli. (Tuon kokoisen ja mallisen ihmisen tulisi pienellä koiralla treenata näitä asioita vain ja ainoastaan peilin tai apparin kanssa tai sitten hankkia isompi koira.) Anyways, tästä huolimatta koirista vanhempi oli itse asiassa erittäin hyvä. Kentällä. Kentän laidalla ollessa molemmat rakit räkyttivät koko saatanan ajan. Ne olivat hiljaa vain kun olivat välillä emännän sylissä, tai emännän treenatessa toisen kanssa kun kaveritäti oli häkin luona ja tiputteli aina haukahduksen (toim. suom: komennon!) kuultuaan namin tai pari häkissä olijan auki olevaan suuhun. Häkin vieressä ollessaan emäntä höpötti niille koko ajan. Olkaas nyt hiljaa, mitäs teillä siellä nyt on ongelmana, eipäs nyt haukuta, shh, ollaas nyt hiljaa, tuuppas syliin rauhottumaan, ooppas sie hiljaa siellä, oota, tuutko sinäkin syliin...
Kyseinen koiranohjaaja oli omistanut koiria jo yli kaksikymmentä vuotta ja yli 15 vuotta kolunnut TOKO-kenttiä. Mutta edelleenkään ei hänelle ollut juolahtanut mieleenkään että ne koirat voisi opettaa olemaan hiljaa ilman että niitä koko ajan pitää huomioida.
Tsiisus!
Olen ilkeä ja kamala ja rasisti mutta saatana, siinä tarvittiin korvatulppia kun vieressä istumaan jouduttiin! "Voi murut, ollaas nyt hiljaa" Just joo, eipä muuten olleet. Hetkeäkään.

Toinen esimerkkihenkilöni on TOKO-tuomarin arvon omaava henkilö. Hän kilpailee käsittääkseni itsekin ja jos olen oikein ymmärtänyt niin myös kouluttaa jonkun verran (osittain olettamuksia nämä "faktatiedoilta" näyttävät). Hänellä on niitä pikku koiria. Eräässä tilaisuudessa tauon aikana hän päästi yhden koirista ulos autosta pissalle. Koira juoksi muutaman metrin päähän metsän reunaan, haisteli pienen hetken ja toimitti asiansa. Sen jälkeen se palasi luoksemme. Meitä seisoskeli siinä 5-6 henkilöä juttelemassa keskenämme. Henkilöistä sen verran, että kaikki muut olivat ns. TOKO-konkareita, minä joukossa ainoa TOKOilu-alokas. Koira ryntäili edes takaisin henkilöiden välissä, haukkui ja kimitti sekä hyppi ihmisiä vasten. Lopulta, kun omistaja ei huomioinutkaan häntä, hyppäsi koira omistajansa hihaa kohden ja näykkäisi ihan kunnolla talvitakista kyynärpään kohdalta. Omistaja nappasi koiran käteensä, roikotti sitä rintaansa vasten ja silitti sitä. Koira jatkoi haukkumista. Omistaja vei hetken kuluttua edelleen haukkuvan koiransa takaisin autoon. Kukaan läsnäolijoista ei kommentoinut sanallakaan tapahtumaa. En minäkään. Syystä että ensin olin niin hämmästynyt etten tiennyt mitä olisin sanonut. Ja kun kukaan ei sanonut mitään ja koira vain nostettiin syliin, niin jäin kiinnostuneena katsomaan miten muut asiaan reagoivat. Eivät mitenkään. Se oli aivan normaalia.
Tsiisus!
Olen täysin tietoinen siitä tosiasiasta, että jos meidän treenikentällä koirat käyttäytyisivät noin, niin siihen puututtaisiin jo siksikin että +30kg kiloa hyppimässä, haukkumassa ja näykkimässä on ihan perkeleesti enemmän mustelmia, ruhjeita, hajonneita vaatteita, verta ja rikkinäisiä luita kuin mitä vastaavasti <6kg saa aikaan. Mutta se tosiasia, että koira saa käyttäytyä huonosti ja jopa purra omistajaansa silloin kun koiran paino ja fyysinen koko on niin pieni ettei siitä ole omistajalle todellista vaaraa....
Eli vain isot koirat pitää kouluttaa, niinkö?

Tässä lyhykäisyydessään ne syyt miksi minä niin paljon.... halveksin (kyllä, halveksua on pitkällisen pohdinnan jälkeen oikea sana) kukkahattutäti-TOKO-töttörö-ihmisiä. Valitettavasti osa tästä halveksunnasta on kohdistunut myös näiden kyseisten idioottien koiriin. Koska nyt olen selkeästi todennut ja analysoinut, että mitä halveksin ja miksi, niin ehkäpä tulevana viikonloppuna opin lopullisesti avaamaan mieleni ennakkoluulottomasti noita matalampia karvapersaukkeita kohtaan.
Mutta luulenpa että koska päreeni palavat suhteellisen helposti, joudun ottamaan ison kasan varapäreitä mukaani.

Otan läppärin matkaan, mutta veikkaanpa että seuraava postaus tulee vasta aikaisintaan tiistaina. Sitten kun olen reissun jälkeen saanut nauttia oman Rakkimukseni seurasta maanantaina illalla omatoimihallitreeneissä:D

En yleensä pyydä kommentteja, mutta nyt haluaisin kuulla eriäviä mielipiteitä. 
  • Miksi kukkahattutäti-TOKO-juttu on parasta maailmassa ja se ainoa oikea koulutustapa? 
  • Mikä ylläolevassa järkeilyssäni on päin persiitä? 
  • Miksi minun mielipiteeni on väärä? 
  • Millaista asennemuutosta kaipaan? 
  • Uskallatko osallistua ensi keväänä ensimmäiselle perustottelevaisuus-kurssilleni?



torstai 13. joulukuuta 2012

Häiriön lahja




Tulevien vuosien TOKO-mestareiden tuleva kouluttaja, mahdollisesti jopa (mikäli äitinsä vain saa aikaiseksi hommata sen oman koiran, vink vink!) tulevan  TOKO-mestarikoiran ohjastaja, pitkäaikainen vakiohäiriömme toi vuoden viimeisiin treeneihin koirille lahjuksia. Ja lahjusten tuomisessahan paras hetki on avata paketti ja antaa kuolakavereille maistiaisia. Mutta vain pienet maistiaiset, loput säästettiin kotiin nautittavaksi.

On se rankkaa, ensin annetaan lahjus hyvästä treenikaudesta ja sitten se pitää vielä uudelleen ansaita valokuvasessiolla :D




Joo, jouduttiin kuvien ottamisen jälkeen pyyhkimään kuolalammikko lattialta....







keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Pattinokka


Sunnuntainen reissu sisämaahan oli Rakkimukselle rankka. Pitkä automatka jonka alkuosa piti suorittaa ulisten. Mikä ihmeen vika tolla piskillä on? Selkeästi meidän elämä on liian kaavoihin kangistunutta. Vaikka paljon liikutaankin, niin kyllä meidän viikko-ohjelma vain on liian vakio. Rakkimus tietää aina että minne ollaan menossa ja mitä tehdään. Ja nyt kun suuntasimme Ohikulkutien kautta sisämaahan päin, niin karvakorvan piuhathan menivät aivan solmuun. Pitänee yrittää rikkoa rutiineja, ajella outoja reittejä ja tehdä useammin pitkiä automatkoja. Nytkin Rakkimus totesi puolen tunnin ajon jälkeen että ei jaksa enää ja rauhoittui.

Perillä taasen joutui suurimman osan aikaa viettämään ihan yksin pieni karvainen olio auton takapäässä kun siinä silmäin eessä kävivät vieraat koirat vuorotellen leikkimässä emäntiensä ja maalimiessedän kanssa. Siellä ne muut puri hihaa ja yksi vain ulvoi yksin autossa.

Ulvonta väsytti ja kun sitten vielä päästiin kahville ja kunnon lenkille sekä tempaistiin reippaat tottikset rekkojen parkkipaikalla niin avot, kyllä oli aivopiuhat taas kunnossa. Paluumatkalla ja illalla ei Rakkimus päästänyt pienintäkään hermostunutta ininää vaan oli rauhallinen, väsynyt ja selkeästi tyytyväinen koiruli.


Siinä treenien aikana autossa ulvoessaan on idiootti Karvapersaus hinkannut kuonoaan jonnekin auton sisäosiin. En mistään löytänyt merkkiäkään että mitä vasten tuota kuonoa on hangattu eli mahdollista on että kyseessä on ollut oma tassukin. Tiedä häntä. Mutta komea turvonnut patti tuossa kirsun ja silmien välisellä osuudella nyt kyllä oli. Tiistaina illalla tuosta oli enää muisto jäljellä (sekä ihan pienen pieni vähäkarvaisempi alue).


Pattinokka

Illalla kotona olohuoneen säkkituolin miehittivät raskaasti nukkuva Rakkimus sekä koko päivän ajamisesta ja pakkasessa palelemisesta väsynyt "istahdan tähän hetkeksi" -mies.






tiistai 11. joulukuuta 2012

Tiuhti ja Viuhti treeneissä


Maanantai, tuo päivistä paskin. Huoh.

Onneksi joka pilvellä on hopeareunus. Tämän maanantain pelasti omatoimihallitreenit. Mukana Rakkimuksen lisäksi Lady sekä vauhtiveikot Tiuhti ja Viuhti. Vauhtiveikot ovat heinäkuussa syntyneitä Suomen Ajokoiran alkioita. Siis alkioita, koska eivät vielä ole saavuttaneet rodulle tyypillisiä piirteitä. Nyt ne näyttää pitkulaisilta pötkylöiltä jotka on asetettu huojumaan neljän korkean ja toooosi ohkaisen kepin päähän. Ja niissä on pilli. Sumusireeni. Ilman volume-rajoitinta.

Tiuhti on rauhallisempi. Ja hiljaisempi. Viuhti taas pitää sellaista mekkalaa että lumetkin tippui katolta. Kyllä on veljekset erilaisia. Molemmat olivat kerrassaan mahtavia treenikamuja, häiriötä (siis äänen muodossa) tuli oikein roppakaupalla. Mutta eipä noita lapsukaisia mukaan pelkäksi häiriöksi raahattu. Kyllä se treeni pennuillekin aina hyvää tekee. Varsinkin Tiuhti rauhoittui työskentelemään tosi nopeasti ja Viuhtikin sitten omalla ajallaan. Saas katsoa mitä veljeksistä aikanaan varttuu.

Tiuhdin ja Viuhdin treenien paras puoli on Armas. Sillä aikaa kun penskat treenasivat hallilla, sai Armas nauttia ansaitsemaansa hermolepoa kotona. Ihan täysin yksin. Veikkaanpa että kotosalla ei treenien aikana liikahtanut yksikään kuonokarva eikä värissyt hännänpää. Kuorsausta kyllä taisi kuulua:D

Rakkimus ja Lady tekivät molemmat pitkät ja rauhalliset treenit. Tempoa vaihdellen ja monipuolisesti. Lady oli selkeästi edistynyt. Keskittyminen oli taas voimakkaampaa kuin tässä välillä on nähty (vaikka olikin aivan varma että Tiuhti/Viuhti on pallovarkaita) ja selkeästi jotkut ovat treenanneet metallikapulaa kotona. Näytti hyvältä. Luja ja rauhallinen ote. Hienoa!

Nyt en enää muista missä järjestyksessä tehtiin, mutta tässä tulosta. En ole tyytyväinen. Paitsi aina silloin tällöin ;P

Luoksetulo... eehhehee, enpäs laitakaan tätä tähän väliin...

Perusasento ja seuraaminen. Huoh. Siis niin sekalaista. Välillä pari askelta täydellisyyttä ja muutama niin tasan tarkkaan mahtava perusasento. Ja loput ihan täyttä kuraa. Mutta katson tätä kuitenkin nyt positiivisena. Tuossa kuun vaihteessa tekemämme viikon perusasentokuuri (perusasentoa ja 0,5-2 askelta) on tuottanut tulosta. Nuo muutamat täydelliset. Ja tämä mielestäni viitoittaa talven tottisteemaa. Seuruussa keskitytään lyhyisiin ja täydellisiin pätkiin. Vaikka me hallissa tehtiinkin yksi todella hyväksi luettava kuuden askeleen pätkä. Kyllä peili on kuulkaa kiva apuväline. Summa summarum: etenee eli +

Kaukokäskyt. Kolme eri satsia. Ekassa peruutti hiukan, kahdessa liikkeenvaihdossa ehkä 10 cm. Toisessa pysyi paikallaan, viisi liikkeenvaihtoa. Keskimmäinen "istu" oli sekemelskaa, muuten tosi hyvä. Keskittyi sekamelskan jälkeen uudestaan tosi nopeasti. Kolmannessa liikkui kahden liikkeenvaihdon (kolmesta) aikana yli puoli metriä eteenpäin. Viimeisessä vaihdossa ei liikkunut lainkaan joten siihen oli hyvä lopettaa. Summa summarum: töitä riittää 0

Estehyppy. Ensimmäisessä seisoin itse liian keskellä ja liian lähellä. Tyhmä minä. Mutta Rakkimus on vaan hyvä. Mietin vain että jahka saan tuon kosketusalustan siihen pisteeseen että sitä voi käyttää apuna muissa liikkeissä... niin kannattaisi varmaan tuoda se tähänkin. Rakkimus näet heti hypyn jälkeen kääntyy ja on käsky sitten istu tai seiso, niin on jo heti käännyttyään aivan liian lähellä estettä. Paluuhyppy hipaisee estettä joka ainoa kerta. Vai olisiko tähän jokin muu keino?
Summa summarum: hiottavaa vielä ++

Nouto.
Pito: Hyvä tiivis ote. Tämä on niin paljon parantunut. Enää ei tuuli vie kapulaa:D
Nosto ja luovutus: Nosto metrin päästä, siitä puoli metriä eteenpäin luovutukseen. Lähtee aina tässä liian innokkaana tarjoamaan luoksetuloa ensin ja astuu yhdellä tassulla kapulan yli. Joutuu aina peruuttamaan sen yhden askeleen kun "muistaa" että  ai nii, se kapula! Tätä lukuunottamatta hyvä. Luovutusasento oli suora, ote tiukka, irroitti nopeasti ja jäi paikalleen eikä varastanut perusasentoon.
Koko liike: Rakkimus on hyvä!!!
Pitänee treenata tuota edestä nostoa ja tuontia enemmän.
Summa summarum: Paras Rakki ikinä +++

Paikalla makuu. Rakkimus oli todella levoton. Nousi kertaalleen kun "luuli" että tämä oli tässä ja kyllästyi. Tein "TOKO"-palautuksen* ja sen jälkeen oli parempi.
Summa summarum: pöh -

Täyskäännös. Kasa näitä. Ensimmäiset kaksi haihatellen, sitten tajusi että ai niinku näitä. Nähtiin nopeita ja nähtiin tiiviitä. Kahdeksas oli sekä nopea että tiivis. Siihen oli hyvä lopettaa.
Summa summarum: 0

Jäävät. Ei tehty. Piti. Mutta ei tehty.

Luoksetulo. Ensimmäinen yritys.
"Tule": Koira räjähtää juoksuun.
"Seiso": Nelitassujarrut lyövät lukkoon, hallin matto rullautuu anturoiden alla.
Tämä oli hyvä. Ei enempää yrityksiä. Se oli tältä erää tässä.
Summa summarum: Miten tätä nyt voisi luonnehtia? Täydellinen? Jep, sitä se oli. Täydellistä!

Temppu: selän kautta ympäri.
Ei. Ei sitten millään. Kun ei niin ei.
Huoh.


*
"TOKO"-palautus:
"Pöh, mitä sää oikein teit, paas tullen takas tänne.  Maahan."
Siis sillee kukkahattutätimäisesti.



sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Syksyn väri


Syvällä sisämaassa, suuren kaupungin kupeessa, lumisen koirakentän parkkipaikalla pakkasessa minä seisoin häröine lovikkoineni ja ihastuin. Syksyn väriin, tulevan aikaan, Ruskaan energiseen.

Piskimuksen emo on löytynyt.


perjantai 7. joulukuuta 2012

Luupää



"Tassu"- antaa tassun käteen
"Femma" - yläfemma
"Kuole" - menee kyljelleen makuulle
"Kerää" - poimii kaikki tennispallonsa lattialta (ja kerää ne juuri sinne mihin haluaa eikä suinkaan laatikkoon jonne ne kuuluisivat)
"Peukalo" - kuonolla töks peukaloon
"Rilli" - kuonolla töks pikkurilliin

Tätä listaa voisi jatkaa vaikka ja kuinka.

Miksi, oi miksi, tuo karvapersaus ei suostu menemään makuulle ja siitä selän kautta ympäri?

Mieleeni tuli että tämä voisi liittyä dominointiin. Vaan hei, minähän kiskon tuon Rakkimuksen jaloista selälleen joka ainoa kerta kun räplään tassuja. Siinä ei milloinkaan ole ollut mitään ongelmaa. Ja selälleen se kiepsahtelee aina kun haluaa mahaansa rapsutettavan. Eli ei oikein toimi tuokaan ajatusmalli.

Miksi, OI MIKSI !?!?!




tiistai 4. joulukuuta 2012

Lumihiiirrrrrviö!


Olipa kerran hirviö.

Huuliaan lipova lumihirviö.

Jotain se halajaa....

Itselleen ottaa tahtoo.

Hei, onks toi kamera?

Tää on mun kepakko!

Häviäjälle tällainen.
Mintulla, kiitos ;D





maanantai 3. joulukuuta 2012

Pissihätä


Viikonloppu piristävine pakkasineen on nautittu. Lauantai aloitettiin todella pitkällä aamulenkillä. Kiersimme lopuksi lähihuoltamolle aamusumpille ja paluumatkalla poikkesimme tuhoamassa koulun koriskentän neitseellisen lumipeitteen. Olimmepas molemmat ihmiseläjät taas täysin idiootteja. Heittelimme ja potkimme lunta ja riehuimme Rakkimuksen kanssa. Rakkimuksen joka innoissaan koitti pyydystää maailman kaikki lumihiutaleet. Syömällä ne.

Nonniih viisaat, mitä tapahtuu kun syö paljon lunta?
Tulee iso pissihätä.
Monta pissihätää.
Koko ajan pissihätä.
Taas pissihätä. Iso.

Turha pelätä, lähiympäristömme ei täyttynyt keltaisesta lumesta vaikka Rakkimus kävikin nostamassa koipea 15-20 minuutin välein. Ehei. Kas kun pissii paljon, niin ei siihen riitä sitä keltaista väriä niin paljoa. Lähiympäristömme oli lauantaina täynnään hailakankeltaista lunta!

Niin tottunut tuo Rakkimus on normaaliin päivärutiiniin että silmät lupsuivat pitkin päivää mutta nukkumaan ei nyt kyennyt. Oli pakko vahtia kun ihmiseläjät siivoilivat. Ettei vain lelut päädy vahingossa hukkateille. Niin jäivät nyt kauneusunet välistä.

Jotenkin katkonaista oli tuo touhuaminen. Reilun vartin välein kaksi ruskeaa nappisilmää ilmestyy nenän eteen kertomaan suurtakin suuremmasta pissihädästä. Ja ei kun ulos nurkalle taas.
Niin että kannattiko se lumen syönti?

Lumensyönnin seurauksena pääsi Rakkimus sitten mukaan ostohelvettiinkin. Pissatus kotipihalla ennen autoon menoa. Pissatus Myllyn parkkipaikalla. Ostosten jälkeen uusi pissatus Myllyn parkkipaikalla. Pissatus Gigantin parkkipaikalla. Uusi pissatus Giganttireissun jälkeen samalla parkkipaikalla. Pissatus Cittarin parkkipaikalla. Ja taas uusiksi ostosten jälkeen. Ja lopuksi vielä pissatus omalla kotikadulla. Heeeeiii, tuohan rupeaa olemaan taas jo melkein keltaista!

Kyllä iltasella uni maittoi karvapersaukkeelle! Rakko lopultakin normaalitahdissa eikä kukaan enää hyörinyt vaarallisesti mopin kanssa pallojen ja NallePuhin lähettyvillä.

Sunnuntai alkoi sekin positiivisissa merkeissä. Lady kotijoukkoineen kutsui meidät metsälenkille. Eipä ollakaan vähään aikaan Ladyn kanssa reuhuttu. Nyt sitten kierreltiin reipas tovi lumisessa metsässä. Rakkimus ja Lady ryntäilivät ees-sun-taas ja me, kaksi emäntää ja kaksi isäntää, koitimme pysyä vauhdissa mukana. Pari kertaa Rakkimus otti jäljistä vainun joten jouduin ottamaan hihnaan kiinni vähäksi aikaa. Mutta muuten pyörivät todella hyvin jaloissa. Itse asiassa vähän turhankin paljon oli Rakkimuksella sellaista paimentamista. Vaikka mitäs siitä urputan, juuri siitähän minä siinä karvakasassa pidän:D Turha paimennus tuo joissain tilanteissa hiukan painetta, mutta mikään ominaisuus ei tule ilmaiseksi.

Rakkimus ja Lady menivät kuin vanha aviopari. Tasaiseen tahtiin välkkyi hammas ja painiotteita harjoiteltiin. Ihan syljenheiton puolelle ei mennyt kuin pari kertaa. Kuten sanoin, kuin vanha aviopari. Ja vaikka Lady onkin tuollainen laiha reppana niin hyvin selvää on ollut aina, että jos joskus tulisi tosi kyseeseen, niin Rakkimus isoine egoineen kokisi kovan kohtalon Ladyn näyttäessä kaapin paikan. Naisvoima se on joka jyllää;P

Metsäreissun jälkeen jatkoimme siivousta. Tyhjensin keittiön että pääsisin oikein kunnolla kuuraamaan lattian... tyhjennettyäni koko huoneen irtotavaroista, pyöri siellä silti peräti kahdeksan (8!) tennispalloa. Ja voin kuulkaa vannoa että olin jo kantanut ne kaikki ainakin kolmeen kertaan pois sieltä.

Koska Rakkimus oli selkeästi kulkenut metsässä turpa auki koko ajan kauhoen mittaamattomat määrät lunta sisäänsä... jatkoimme siis kotona nurkalla käyntiä vartin välein. Kiasus mikä idiootti!
Onneksi iltaa kohden ulostulevan nesteen määrä väheni ja väri palautui.  Mutta taaskaan ei jäänyt aikaa päivittäisille kauneusunille:(
(Siis Rakkimushan ottaa elämän levon kannalta meidän töissä ollessamme. Tasainen kuorsaus peittää kotimme joka arkipäivä yhdeksästä viiteen.)

Niin että siinä se viikonloppu sitten vierähti. Lunta syödessä ja pissiessä. Huoh.
Pitäisiköhän tuolle lumensyönnille tehdä jotain...?



torstai 29. marraskuuta 2012

Lumitreenit


No eilen se taas alkoi. Lumisade. Huoh.
Ja se vaan jatkuu ja jatkuu. Ja jatkuu. Lumisade. Huoh.

Tässä tilanteessa ei voinut tehdä muuta kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja vetää ulkokamppeet päälle ja napata karvapersaus kainaloon ja lähteä kentälle. Vielä kun puhelin piippaili että sinnepäin olisi muitakin treenihulluja menossansa. Eli ei kun mukaan vaan.

Pikainen kuteiden vaihto ja liikkeelle. Yhtään hetkeä ei ole hukattavana. Seitsemältä pitää olla takaisin sivistyksen parissa ja siivosti anopin luona illallista nauttimassa. Kaasu pohjaan sitten vaan.

Kentällä tuuli niin että meinasi pipo, korvat ja hiuksetkin lähteä päästä. Maassa oli ihan hienoinen lumikerros. Ja jotain hyvää hyytävästä kylmyydestäkin: kenttä oli aivan kova. Ei jälkeäkään siitä mutavellistä eikä vesilammikoista joita siellä vielä viikko sitten oli.

Ja rakit, ne olivat kuin neljä idioottia juuri vapauteen päässeenä. Kolme sakua ja yksi mikälie hoitopiski mahtoi olla;P. Kukaan niistä ei kuitenkaan (valitettavasti?) päässyt rusakkojahtiin tällä kertaa. Kun saimme valot kentälle, ei paikalla ollut yhtään ainoaa metsän elävää. Outoa!?

Mutta siis itse treeniin.

Ensinnäkin: intoa piisasi vaikka muille jakaa. Se on kuulkaa tuo tekemisen halu ja keskittymisen taito jonkinlaisessa suhteessa treenien määrään. Vielä kun joku jonain päivänä pystyisi määrittämään tuon suhteen... mielestäni siinä kaavassa ei ole yhtään ainoaa vakiota.
Mutta yritän siis sanoa että vaikka aluksi esiintyi vähän yliyrittämistä (ai vähän!) niin yhtään ainoaa piippausta ei kentällä kuulunut. Röyhkeää vaatimista ja ennakointia ja kuusnolla yritystä kylläkin mutta sitten kun taas vähän muistuteltiin että miksi täällä oikein ollaan, niin kyllähän se sitten rupesi pelittämään. Ja hyvin pelittikin.

Jäävät. Seiso-maa-istu, vuorotellen sekoittaen, laumapalkka liikettä keskeyttämättä, paluu koiralle takalenkin kautta, vauhdista mukaan ilman perusasentoa. Joku sanoisi että näin ei saa treenata, mutta minäpäs treenaan. Tämä toimi kerrassaan loistavana "korvien avaajana". Palkkasin nopeasta oikeasta toiminnasta. Ensimmäisessä (maa) ei takapään hissi koskaan laskeutunut, pöh. Toisessa (istu) koko kroppa lämähti maahan, pöh oliskohan kannattanut kuunnella? Kolmannessa (maa) tapahtui historiaa. Rakkimus Pakkimus Karvapersaus Idiottamus Domesticus (rakkaalla lapsella on monta nimeä ;P ) meni maahan vauhdilla ja kokonaan maahan, hissi tipahti, koira tömähti ja niin edelleen. VAU!
Ja joo joo, tottakai minä sen ymmärsin heti välittömästi. Tuo oli niin tasan tarkkaan ainutlaatuinen tapahtuma (kamera, missä oli mun videokamera!?!?! ai niin, ei ole sellaista). Ei varmana tulee enää ikinä toistumaan. Ei todellakaan. Eikä se tämän treenin aikana kyllä sitten toistunutkaan.
Loppupätkä jääviä vuorotellen menikin sitten maininnalla erittäin hyvä. Ohjaaja sai vähän noottia seurauttamisasennosta. Pää ja naama ihan liikaa kallellaan koiraan päin. Kyllä se kuulemma sieltä perässä vaappuu vaikka minä en sitä kyttäisikään. Huoh.
Jäävät siis hyviä. Ja korvat aukenivat siinä samalla.

Sitten kaukoja. Istu-maa (-seiso). Ensin vain istu-maa. Ohjaaja keskittyi aloittamaan komennon sanallisella tavalla ja kädet seurasivat vasta perässä. Rakkimus tällä kertaa lähti toteuttamaan liikettä heti käskysanan jälkeen, ei jäänyt odottamaan käsimerkkejä. Ne tietysti vahvistavat, eli en todellakaan jätä niitä pois. Mutta näin saimme siis ennakoinnin (koira tehnyt kolme liikettä ennen kuin ohjaaja on ehtinyt lausua ensimmäistä loppuun!) hoidettua. Hyvin toimi, olen tyytyväinen. Neljännen sarjan loppuun lisättiin seiso. Eli maa-istu-maa-seiso. Mikä tossa Rakkimuksessa on vikana? Se nousi seisomaan suorille jaloille ilman yhtään askelta. Ihan kuin me oltaisiin treenattu tätä jo pitkään. Ja ei muuten olla.
Nooh, hopochstå:ta nyt ehkä vähän...
Ehkä tämä oli taas tällainen alkuvahinko ja ainutkertainen tapaus. Mutta mitä siitä, siinä oli silti aihetta kunnon biletykseen.

Luoksetulo pysäytyksellä. Neljä yritystä. Ensimmäinen pitkä, tosi hyvä, laumapalkka. Toinen lyhyt, tosi hyvä, laumapalkka. Kolmas sika pitkä, ihan surkee, tuli parin metrin päähän, pöh pöh sinä tyhmä otus. Neljäs pitkä, extra super hyvä stoppi. Ja eikun bileet!

Lopussa seuruuta. Rakkimuksen kierrokset ovat todella hyvät, korvat ovat auki ja työskentelyhalu on hyvä. Uskomattoman hyvää seuruuta.... siis pienen alkusähläyksen jälkeen tietysti:D
Tosi lyhyttä, 1-3 askelta, askel-vasen-stop, askel-askel-oikea-askel-stop, sivuaskel-stop ja niin pois päin. Pientä ja lyhyttä. Katse suoraan eteen. Kokonaisuudessaan aika pitkä setti. Se vaatii näköjään riittävästi pituutta tämä seuruuttaminen jotta alkusählä saadaan pois alta. Pitääkö tuon Rakkimuksen jotenkin laittaa aivonsa eri vaihteelle seuruutusta varten? Edisti vähemmän. Painoi vähemmän. Persaus oli suht aktiivinen. Ei piipannut. Suorituksen aikana erittäin rauhallista laumapalkkaa ilman kosketusta. Kierrokset eivät nousseet. Lopetimme täydelliseen sivuaskeleeseen ja peffan aktiivisiirtoon. Hetkittäin seuruuttaminenkin on kivaa tämän otuksen kanssa.
(Ohjaajan pää oli oikeassa asennossa.)

Ja sitten paikkamakuuta verannalla sen aikaa kun minä leikin vuorostani apparia.
Pysyi hiljaisena, ei noussut kertaakaan ja asento oli hyvä. Kävin vahvistamassa (kyykistys vierelle, lauma silityksellä ja namia) kolmeen kertaan. Ai kolmeen kertaan? Nooh, olihan se sentään siellä makuulla melkein vartin verran :D

Sitten pikainen metsälenkki ja eikun anopin luo syömään. Rakkimus sai normaalit viisi namiaan sekä (koska me ihmisetkin söimme ruokaa, nih!) tietysti kasan tonnikalaa ja kananmunan. Ai anoppi lällyttää Rakkimuksen pilalle? Eeeei kai, miten te nyt noin voitte ajatella :DDD






maanantai 26. marraskuuta 2012

Kosketusalusta, osa 1


"Opeta sille kosketusalusta."

Okei. Minähän opetan.

Rymsis ryskis kuuluu romukaapista. "Haa, vanha hiirimatto, mä otan tän!"

Läiskis. Hiirimatto keskelle olohuoneen lattiaa.
Lomsis, persaus maahan metrin päähän hiirimatosta.
Sylissä klikkeri ja nameja.

Jaa jaa, sillä on tuo klik-vekotin. Nuuh nuuh... ja namipussi!
Ja nyt se tossa istuu vaan eikä käske mitään. 
Mä istun tähän viereen.

Vähän lähemmäs vielä.

Suoristan persukkeeni. Tää auttaa takuulla.
Se on niin viime ajat vouhottanu mun
perskarvojeni suunnasta ja paikasta. 
Kohta se klikkaa.
Ihan kohta.

Enks mä ookkaan tarpeeks lähellä. 
Noin, nyt ei lähemmäs enää pääse.
Nyt klikkaa.
Varmana.

Mitään ei kuulu Mikä sille tuli. Vuh!
Mää tiiän, nualasen sen naamaa, sit tulee klikki!
Jaa ei tullu. No mää istun tähän ihan sen eteen.
Kuono kuonoon melkeen. Niin liki ku pääsen. 

Mikä vikana? Oonks mä vinossa?
Oota, oota, ,mä pyörähdän ympäri ja asettelen uudestaan.
Onks mun karvat taas vinossa?

Onks sillä nyt varmana se klikki ääni kädessä? Joo, on.
Nyt sen luulis pitävän ääntä, tollee hyvin kuolattuna.
Namipussiin en koskenukka. Sen mä jo tiiän.
Sitä jos nuoleskelee tai pureskelee tai jotain ni se laittaa sen piiloon. 

Päätiltti.
Auttaiskohan tää?
Ei, se ei edes hymyile tiltille niinku normaalisti.
Hmmm, selkeesti nyt ei siis ole kyse
persukkeen asennosta eikä kontaktista. 

Lipi lipi slurps slurps.
Noin, nyt on sekin vehje puhdistettu.
Tää auttaa aina jos ei heti tiiä mitä pitäs tehdä.
Toi sanoo tätä "sijaistoiminnoks". Mitä sitten tarkottaneeki.
Mitäs nyt sit tekis?

Oiskohan täällä jotain .... hei, uusi juttu tuolla mun takana. 
Anna mää arvaa, mää tiiän mikä tää on!!!!
Jee, tää on taas niitä jotka pitää laittaa tohon tassujen
eteen ja sit mennä sillee makuulle siihen. Helppo nakki kuulkaa.

Ja ei vai?
No tästä suunnasta? 
... tai täältä päin?
Onks mun perskarvat taas vinossa, siis onks tässä sittenkin kyse suunnasta?
Ja hei toi on siis tosi tarkasti mun tassujen edessä, ihan oikeessa paikassa.
Enkä takuullakaan kosketa sitä tassullani, tää menee nyt
kuule ihan varmana oikein, mää tiiän sen! 

Jaa ei sekä toiminu.

Vai haluutsä tän?
Täsä, ota ny, mää toin tän sulle!
Ai ei kelpaa. 

Nyt se vei sen takas tonne lattialle. 

Jos mää haukun sitä!
VUH VUH VUH VUH? Hau? 
Jaa ei tämäkä kelpaa. 

Jos mää seison takajaloilla sen viäressä, sitä on hinkattu
viime päivinä. Kato kato, eiks oo komeeta!
Mää voin vaiks kävellä... ryskis!
Tai siis en kävele takajaloilla. Mut siis ei kliksunu siitäkä vai?

Ja paskat, mää jaksa enää. Tää leikki loppu ny. Mää astun tän päälle ja vaikka... 

KLIK!
Siis mitähä?!?!
Ai tän päälle piti astuu! No olisit heti sanonu:D
klik klik klik klik klik klik kliketi klik!
 Älä lopeta, anna mää tuan tän sun syliin ja
sit laitan tassun siihen päälle.
On sit lyhkäsempi matka vipata se nami mulle.
Röyh! Hyvii namei :D




torstai 22. marraskuuta 2012

Treenit 21.11


Vuoden viimeiset ohjatut treenit.
Siis meidän porukan ruoskanheiluttajat on kyllä niin parhaita. Sen näkee jo siitäkin, että säännöllisiä ohjattuja treenejä järjestettiin reilu kaksi viikkoa pidempään kuin muilla seuramme ryhmillä. Jopa "kovat jätkät" suojeluryhmistä heittivät pillit pussiin kun oli niin märkää ja kylmää ja pimeää ja ja ... ruti ruti vellihousut:D
Ei vaineskaan, kukin ryhmä ajallaan ja pitää aina muistaa että kouluttajat ja molarit sun muut vapaaehtoiset on oikeasti vapaaehtoisia. Ja ylläri pylläri: heillä kaikilla on myös omakin elämä perheineen, työpaikkoineen ja niin pois päin.

Eli hatun nosto ja suuri kiitos kaikille meitä tänäkin vuonna eteenpäin ruoskineille ihanille ihmisille!
Nauttikaa lomastanne, ensi vuonna pääsette taas hakkaamaan päätänne meidän kiviseinäämme.

Mutta siis ne treenit.
Ensin alkuun tuttuun tapaan pieni lenkki ja namivenytykset ja sitten vielä hetkeksi autoon odottamaan omaa vuoroa. Ja tällä kertaa oma treenivuoro alkoikin makoisasti. Meidän ihana pikku vakiohäiriö oli pitkästä aikaa paikalla ja oli vieläpä tuonut omat namipussit kullekin karvapersaukselle! Ja pitihän sitä sitten maistiaiset antaa.

Perusasentoa ja seuruuta ja pysähdyksiä ja käännöksiä... lyhyttä lyhyttä... pallolla, kainalopallolla, takapalkalla, namilla.... vinkuu ja painaa ja kierrokset nousee ja on vinossa ja edistää ja ei tule mukana ja PLÄÄH!
MÄÄ NIIN VIHAAN TÄTÄ!!!! Eiks me voitais todeta että meidän seuruu nyt vaan on niiiin syvältä ja poikittain. Huoh.

Perskules! Periksi ei anneta!
Reilu viikko ankaraa perusasentotreeniä pienin pienin askelin sivulle, taakse, eteen. Ja se siitä. Kuun vaihteen jälkeen koko joulukuun aikana ei tehdä yhtä ainutta perusasentotreeniä. Eikä seuruuteta pelkän seuruutuksen vuoksi. Ei kertaakaan.

Kaukot. Takapalkka. Eka vaihto huono, loput kolme hyviä. Oli vahingossa kierrokset kohdillaan ;P

Pallottelua ja irtona maahan.
Niin siis myös se persuke maahan.
Juu ei. Liikaa kierroksia.

Luoksetulo. Mahtava Rakkimus! Ei himmannut, ei jäänyt odottamaan pysäytyskäskyä, ei edes yrittänyt ennakoida. Juoksi suoraan läpi ja melkeinpä jopa suoraan asentoon eteeni. Palkkasin suoraan etuasennosta ottamatta sivulle.

Luoksetulo pysäytyksellä, takapalkka. Kolme yritystä. Ensin hyvä, toisessa (piiitkä matka ja minun takanani myöskin pallo maassa) tuli läpi. Ei palkkaa, uusiksi sama. Pysähtyi hyvin. Jee jee mun rakki!


Loppuun este. Lähti todella voimakkaasti hyppyyn ja alastulossa liukastui ja molemmat etujalat pettivät alta ja turvalleen. Nousi ylös, kääntyi ja käskystä istu. En halunnut hyppäyttää takaisin koska pelkäsin että jalat ovat mahdollisesti pahastikin loukkaantuneet. Sanoin hyvä ja yritin heittää pallon suoraan koiralle vaan kun laitoin käden taskuun niin hyvä-sanalla oli koira vapautunut liikkeestä ja hyppäsi esteen yli palkkaa hakemaan.

Ontui/kevensi vasenta etujalkaa koko illan hiukan. Ei kuumota, ei arista. Nyt ei hypitä hetkeen varmuuden vuoksi. Noh, tauollehan tässä oltiinkin jäämässä.

Kasvattaja joskus päivitteli että miten meillä aina sattuu ja tapahtuu. Etujalkaa, takajalkaa, anturaa, kynttä, kuonoa, korvaa ja vaiks mitä. Eihän me koskaan loukkaannuttaisi jos vaan oltaisiin sohvalla ja katottaisiin salattuja elämiä. Tai Dallasta. Tekevälle sattuu, eiks ne sillee sano. Noh, me tehdään ja rämmitään mettissä ja hypitään liukkailla kentillä ja sit vaan joskus sattuu.
Mutta nyt me levätään hetki.
Ja maataan sohvalla ja katotaan telkkaria. Ei salattuja elämiä. Ei Dallasta. Ehkä Olipa kerran ja Kosketus ja Criminal Minds ja Bondit ja jotain sellaista :D



tiistai 20. marraskuuta 2012

Kahvia? Kyllä, kiitos.


Töissä.
Juon kahvia.

Mun kahvikupissa lilluu karva.
Koirankarva.

Toinen pää valkoinen, toinen musta.
Rakkimuksen karva.

Mitä ihmettä Rakkimuksen karva tekee mun duunipaikan kahvikupissa?!?



Omatoimitreenit 19.11


Parkkipaikalla on muutama autollinen aktiivisia koirakoita valmistautumassa myöhäisillan omatoimikimppatreeneihin.

Kenttä on pimeä.

Taskulampun valokeilan avulla kentän lamppujen painikkeiden luo.

Naps. Tulkoon valkeus.
Ja valkeus tuli.


.... ja valkeuden myötä me ohjaajat sekä irrallaan olevat (siis näähän on hei koulutettuja koiria, kyllä nää nyt voi irrallaan iltamyöhällä parkkikselta kentälle päästää!) koirat näimme että kenttä ei ollutkaan tyhjä. Pimeyden suojassa oli kentällä reippaasti toistakymmentä rusakkoa (kani, rusakko, who cares!) joko rauhallisesti syömässä tai nopeatahtisesti sukua jatkamassa (tähän aikaan vuodesta?!?!).

Noh, ei ne sit enää rauhallisesti paikallaan pysyneet kun nuo valopäät karvapersaukkeet ne huomasivat :D
Jeps, vain kaksi lähti jahtaamaan, muut palasivat komennosta heti takaisin. Ja nuo kaksi älyn riemuvoittoakin palasivat heti metsän reunasta takaisin. Asiaan vaikutti luultavasti myös saaliseläinten paljous. Selkeästi on häntäkoiralla vaikeuksia valita saaliinsa silloin kun niitä vipeltää toistakymmentä vaihtoehtoa mutkitellen edessä. Ja ylläri pylläri, saaliseläin on ihan piiiiiiiikkiriikkisen nopeampi vaihtamaan suuntaa kuin kankea sakemanni :D
Oli ne niin hullunkurisen näköisiä kun yrittivät nopeasti vaihtaa saalista ja suuntaa ... eihän siitä mitään tullut, kankeat on kankeita. Hassuja elikoita.

Mutta siis itse treeniin. Ohjelmavuorossa siis omatoimitreenit viereistä koirakkoa häiriönä hyödyntäen. Pellon päähän palanneet rusakot lisäsivät myös onnistuneesti häiriön voimakkuutta.

Perusasennot ympyrää tehden. Parempi kuin sunnuntaina. Siis ihan pikkiriikkisen parempi. Haki enemmän katsekontaktia, edisti ja painoi. Mutta selkeästi tajusi homman jujun nyt paremmin. Siirtyi jalan mukana todella paljon nopeammin ja takapää oli aktiivisempi. Pikkaisen positiivista vaikka paljon on vielä töitä.

Seuruu. Kaksi lyhyttä (suoria) ja yksi sikapitkä (ei kulmia, serpentiiniä). Eka lyhyt ok, toinen ihan syvältä ja poikittain, kolmas - se pitkä - aivan sairaan hyvä!

Luoksetulon pysäytys. Takapalkka. Ensimmäinen kerta pitkään aikaan pelkällä sanallisella komennolla, ei käsimerkkiä. Pysähtyi kuin seinään. Jee :DD

HopOchStå nousu. Namilla, ilman käskyä. Hieno. Pysyy jo aika hyvin. Ja nousu on rauhallinen. Hyvä Rakkimus!

Pallottelua ja irtona maahan-seiso. Muuten hyvä, pysähtyy nopeasti ja niin poispäin.... mutta takapään hissi on selkeästi jumissa. Liikaa kierroksia niin persus ei laskeudu. Ja sit katotaan isoilla ruskeilla silmillä sillee syyllistävästi että missä mun palkka on??? No perskules, siellä se on alhaalla maassa, niinhän mä sanoin että "maahan". Laske persukkees sinne alas ni jo pitäis löytymän.... ai et laske vai. No ei sit. Ole ilman sit. Kyllä nää pallot täällä mun taskussa mahtuu olemaan. Nih.

Pallottelua ja irtona seiso-istu. Hyvä. Seiso toimii todella hyvin ja istu oli yllättävän nopeaa ottaen huomioon Rakkimuksen hitauden istumisessa. Ja nyt se palkkakin löytyi :D

Pitää selkeästi ottaa joku maahanmeno kuuri tolle persaukselle.

Valot sammuksiin ja parkkipaikan kautta kotio.
Kiitos häiriökoirakoille sekä -rusakoille.
Klik. Pimeys valtasi maan.



maanantai 19. marraskuuta 2012

Pikatreenailua


Torstain jälkeen ei sitten ole kunnolla treenailtu. Lenkeillä olen tasaisen epätasaiseen pyytänyt vauhdista maahan, istu tai seiso. Istuminen on Rakkimuksen perushidasta, kyllä se sen tekee mutta kello ehtii kyllä tuon hissin kanssa raksuttaa. Maahanmeno on ollut nyt normaalia nopeampaa, ehkä siihen vaikuttaa tuo että komento on heitetty sillee vähän puskasta, yllättäin. Miten tahansa, palkkaus on ollut komeaa koska alas on kerran menty vauhdilla. Ja oikeaan asentoonkin vielä :D
Seiso käsky tällee irtona heitettynä on aina ollut näistä kolmesta vahvin. Ja edelleen on. Kyllä se tässä vaan pysähtyy kuin seinään. Miksei sama käsky toimi yhtä hyvin kentällä ja luoksetulon pysäytyksessä??? Mitä häh, miksei?

..... vastaa ei kukaan. Huoh.

Sunnuntaina käytiin lähikentällä ja lasten iloksi treenattiin perusasentoa siten että minä otin aina pienen sivuaskeleen oikealle piirtäen lopulta vajaan metrin halkaisijaltaan olevaa ympyrää. Ideana että Rakkimus seuraisi tasan oikeassa paikassa ja varsinkin että heittäisi sen persaukkeensa oikeaan paikkaan eikä jättäisi sitä aukeamaan. Tässä tarvitaan selvästi lisää treeniä. Ei se nyt kauhean huonosti mennyt, mutta ei siinä kyllä mitään kehuttavaakaan ollut. Paitsi kontakti. Tuijotin suoraan eteenpäin enkä alas Rakkimukseen. Kontakti pysyi tiukasti kasvoissani mutta ei hakenut katsekontaktia joten ei myöskään tunkenut liian eteen (Lähikaupan iso ikkunaseinä toimii hyvin peilinä!). Siinä asiassa edistymistä siis havaittavissa.

Lieneekö syynä vähäinen treenimäärä, mutta Rakkimus käy nyt näissä pikatreeneissä todella hyvillä kierroksilla. On oikein ilo touhuta sen kanssa.

Ruuan kanssa olen yrittänyt opettaa sille hopochstå-liikkeen ylösnousua. En tiedä osaanko hyödyntää sitä kaukkareissa, mutta ajattelin että se on hyvää treeniä takajaloille. Eli opetin Rakkimuksen ruokakipon avulla nousemaan takajaloilleen. Nyt sama onnistuu myös namilla. Seuraavaksi opetellaan askelia eteen- ja taaksepäin. Ja turha nyt huokailla siellä ruutujen ääressä että onpas outo koira kun ei osaa takajaloilleen nousta. Osaahan se. Todisteena keittiön ikkunanpuitteet joista on petsaus etutassujen kynsillä saatu tuhottua. Tassujen painaumat olohuoneen valokatkaisijan yläpuolella. Siltä mielipuoliselta hetkeltä kun jonkun mielestä oli fiksua opettaa koira sytyttämään ja sammuttamaan valot. Painauma on ja pysyy tapetissa kunnes tapetti jotain päivänä vaihdetaan uuteen. Eli kyllä se takajaloilleen nousee. Mutta haluan että se nousee hallitusti ;P

perjantai 16. marraskuuta 2012

Kyynelten aika


Ystävälleni Ursulalle


Tiesimme sen tulevan
ajan kaikilta loppuun kuluvan
Nähneet emme hetkeä
aavistaneet emme henkilöä

Voi miten sattuukaan
tuska pakahduttaa rintaa
Miten voisimme lohduttaa
tuskan terävän tukahduttaa

Voimme vain olla täällä
sinulle, sinua varten
Kun kutsut, me tulemme
Kun tarvitset, me autamme

Joskus vielä läpi kyynelten
muistat hetket kultaiset
Aarteenasi säilyvät nuo
sopukoissa sydämen

Nenäliinoja kyynelillesi
Halaus sydämellesi






torstai 15. marraskuuta 2012

Treenit 14.11


Perusasento: painaaaaaa, aukeaaa....
Yhtä askelta kerrallaan, paranee. Askel + käännös vasempaan... paranee
Suoraan 2-3 askelta kerrallaan.... kaaameetaa... paranee parilla toistolla.
Hirveetä kuraa toi seuraaminen nyt!

Luoksetulo pysäytyksellä. Takapalkka. Kaartaa (koirasta katsoen) vasemmalle sellaisen koukkauksen. Treenikaverit siihen sitten vaan riviin estämään tuo kaarros. Kaksi hassua hidasta pysähdystä ja yksi läpijuoksu (!) ja lopulta kaksi ookoota ja yksi hyvä. Huh.
Rakkimus tietää mitä pitää tehdä. Läheisyysongelma vaan pukkaa päälle. Kyllä se tästä.

Kaukot. Takapalkka. Istu-Maa. Etäisyyttä about puoli metriä. Ennakoi toooosi pahasti. Ohjaaja opettelee aloittamaan käskysanan ensin ja vasta sanan aloituksen jälkeen aloittaa käsimerkin. Opettele!!
Neljäs yritys oli HYVÄ!

Jäävä seis. Eka niiin huono kuin olla ja voi. Hidas jopa Rakkimuksen mittapuulla. Huoh. Toinen (pienellä avulla) normihidas. Kolmas jo ihan suht ok, palkka.

Paikallaolo. Yksi kerrallaan alas. Rakkimus ei noteerannut muiden käskyjä, Donna-Ihanaisen kohdalla vilkaisi että "joko mun vuaro?" eli meni hyvin. Alussa pahaa piippausta. Komennosta (*2) hiljaa ja sit ykskaks vierähti kierrokset oikein. Tosi hyvä ja tarkkaavainen, hyvä asento, valpas. Kävin palatessa ensin luona palkkaamassa paikalla, sitten takaisin "kehän reunalle" ja siitä normi paluu ja yksi kerrallaan ylösnostot. Todella tarkkaavainen, loistava nousu. Hieno!

Plääh...

Iltalenkillä irtostoppeja ja maahanmenoja sekä voltteja molempiin suuntiin. Tapettiin, revittiin ja raadeltiin ohimennen Impivaaran jäähallin takana olevan pienemmän lumikasan kaikki isot lumilohkareet. Nam nam.

Ihan sekopää koira. Ihan sekanen kuva.




keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Niskasta kiinni!


Nonnih, nyt loppu!

Se laiskottelu ja jahkailu nimittäin. Nih.

Ulkona on pimeää ja märkää ja kylmää ja tuulee ja voi kun jos jättäiskin treenit väliin ja jäis vaan kotiin. Vois vaikka ottaa kutimen käteen ja saada lopultakin tuon puseron valmiiksi. Tai lukea sen jo viime jouluna lahjaksi saadun kirjan loppuun. Tai tehdä jotain kivaa syötävää....

JUU EI!
Nyt se on todellakin loppu.

Laadin eilen itselleni treenikalenterin. Olen sellaisia yrittänyt värkätä jo moneen kertaan. Ainoa mikä on tähän asti toiminut, on sellainen mustakantinen vihkonen johon lyhyesti kommentoin kaikki treenit jälkikäteen. Mutta kun tarvitsisin sellaista jota kutsutaan etukäteen suunnitteluksi. Ja luulenpa että nyt lopultakin sain aikaiseksi sellaisen mallin joka toimii myös meikäläisellä.

Tässä mallissa on nyt vasta pohja, itse toimintasuunnitelmaa tähän ei vielä ole laitettu. Loppuvuoden osalta laadin sen tämän ja huomisen illan aikana.

Ensimmäinen osio on tässä esimerkissä 13 kuukauden mittainen. Jokainen sarake on yksi kuukausi. Siinä on yläreunassa (otsikkorivi jossa lukee kuukaudet) väreillä merkitty kuntotaso. Ollaanko peruskuntokaudella vai missä mennään. Eli siitä luetaan liikunnan määrää ja laatua. Alareunassa on myöskin väreillä merkitty eri lajien pääkuukaudet. Alkuvuoden joihinkin päiviin on jo merkitty TOKO ja suojelun treenipäivät värikoodein. Sinne olisi sitten tarkoitus vähän tekstinä hahmotella että mihin keskitytään. Sellainen suurpiirteinen suunnitelma joka kattaa koko vuoden.




Sitten on joka lajille oma tarkempi suunnitelmansa. Esim. TOKO-suunnitelmaan voi valmiiksi ruksailla per päivä että mitä liikkeitä treenaa. Ja treenin jälkeen voi sitten ruksin tilalle laittaa kommentin että miten meni. Eli suunnitelma ja tapahtuneen seuranta samassa taulukossa.



Jälkitaulukkoon laitan askel- & metrimäärn, kulmat, esineet ja vapaan kommentin.


Jatkan silti mustan pienen vihkoni kirjoittamista. Minulla ei kuitenkaan ole näitä taulukoita mukanani kentällä eli jonnekin ne tiedot pitää heti tapahtumatuoreina laittaa ylös. Ja sitä paitsi... sinne kun voi vapaasti kirjoitella mitä haluaa :D


Toivottavasti nämä auttavat hiukan järjestelmällisempään treenaamiseen.
Huoh.